Eipä löydy täältä yrittäjille omaa keskustelualuetta, niin purnaan sitten tässä.
Itse olen toiminut nyt viimeiset 5 vuotta oman firman ainoana työntekijänä tässä V***n huomiotaloudessa, jossa kukaan ei edes huomaa ellet mainosta vähintään 200 sivuisella nelivärikuvastolla vähintään 2kertaa vuodessa. Aikaisemmin oli 4-5 työntekijää, homma hyytyi siihen että vaihtelevalla myyntialalla jouduin välillä lainaamaan pankista palkkarahat puhumattakaan siitä että olisin itse ottanut palkkaa. Nykyään meikä on kuin spitaalinen kaikille, jos yrittää saada työtä osaamaltaan alalta, pidetään luuserina, kun ei saa edes omaa firmaa toimimaan jne.. Yritäppä sitten yrittäjänä hakea asumistukea!, nauravat ulos, ihan oikeasti. Mikä taho muuten auttaisi firman lopettamisessa, ja kannattaisiko duunia hakiessa sanoa mielummin olleensa viimeiset 10v. linnassa, niin ei tarvis selittää miksei se oma firma nyt elättänytkään.
Yrittämiseen kyllästynyt
4
417
Vastaukset
Et ole ainut pienyrittäjä, joka oppii Suomen verolansäädännön vaikutuksen käytännössä! Nuo laithan on säädetty pääomavaltaisten yritysten tahdon mukaisiksi.( Mitä enemmän automatisoitu, sitä vähemmän n.s. sivukuluja!) Toisaalta tiedetään, että pienyritykset ne on, jotka työllistävät, mutta Pääomalla on eduskunnassakin valta.Se on puhdasta politiikkaa, mutta mikä mielenkiintoista, pienyrittäjät eivät tunnu vieläkään tajuavan tuota tosiasiaa!
vom- Jaska
Mitä enemmän automatisoitu sitä vähemmän sivukuluja ei muuten pidä paikkaansa.
Esim. Jos on paljon koneita ja laitteita ja vähän henkilökuntaa se tarkoittaa sitä, että SOTU% on normaalin 2,964 sijasta, joko viisi tai kuusi prosenttia. Eli nimenomaan sivukulujen osuus tulee tällöin suuremmaksi.
- itsekin yrittäjä
Oletko huomannut, että sekä yliopistot, ammattikorkeakoulut ja muut oppilaitokset yrittävät tehdä opiskelijoista yrittäjiä? Tämä yletön uusien yrittäjien nhommaaminen vie jo olemassa olevilta yrittäjiltä leivän.
Yrittäjyys on nyt pop, toisin kuin 1977 jolloin kommunistit ja taistolaiset oliva suuna päänä kaikkialla ja yrittivät saada yrittäjyyden loppumaan. Nyt eräskin tuon ajan Tampereen kommunistiprofessori on heittäytynyt uskovaiseksi ja yrittää pelastaa taivasosuutensa olemalla uskovainen. Toivottavasti käsistyy helvetissä lajitoveriensa kanssa.
Samoin opetusministeriö syytää holtittomasti rahaa yrittäjyyden edistämiseen, mutta saamani tiedon mukaan toisaalta tekevät kaikkensa estääkseen kilpailevan yliopistojärjestelmän synnyn Suomeen, jopa arveluttavin keinoin. Milloin veronmaksajat heräävät tähän hulluuteen ja kieltäytyvät ylläpitämästä turhia ministeriöitä? - luotsi
Tiedän tapauksen jossa eräs yritys ajautui taluodelliseen ahdinkoon erinäisten harkintaverojen sun muiden kautta. Omistajat keksivät perustaa uuden yrityksen, joka osti valmiina olevan yrityksen tontin sekä tuotteiden oikeudet. Koska tiedettiin, että esimmäinen yritys menee joka tapauksessa nurin painettiin tuotteita maailmaan kolmessa vuorossa kuukauden päivät. Näistä annettiin lasku pitkällä maksuajalla. Lisäksi tuotteista tehtiin hieman erilaisia kuin mitä ne olivat aluksi olleet.
Kun valmistava yritys ajautui konkurssiin kiisti markkinointiyritys laskun koska tavara ei ollut sitä mitä piti. Tämä kelpasi pesänhoitajalle. Kun sitten konkurssipesää myytiin, osti uusi yritys konkurssipesän halvalla. Eihän sitä kukaan muu voinut ostaa koska rasitteena oli älyttömän kallis vuokratontti.
Näin heilautettiin konkurssin kautta homma uudelle alulle.
Suomi on paska maa yrittäjille jotenka on aivan oikein toimia paskamaisesti yrittäjänä suomea kohtaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391669En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 81021
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7931- 71846