Ei voida sanoa, että ateismi on totta, tai että ateismi on valhetta. Ateismilla ei ole totuusarvoa. Ateismi on vain sitä, että ei uskota jumaluuteen tai jumaluuksiin. Siinä kaikki. Ja koska ei uskota, niin se edellyttää tietoisuutta ja älyä. Kivi tai puu ei voi olla ateisti, koska ne eivät ole tietoisia olentoja.
Niinpä lapsikaan ei voi olla ateisti ennen kuin on riittävän vanha voidakseen muodostaa oman henkilökohtaisen mielipiteensä ja näkemyksensä siitä, onko Jumalaa tai jumalia olemassa vai ei. Varhaisnuori pystyy tähän, mutta sitä pienempi lapsi pitää yleensä totena sen, mitä hänen vanhempansa ovat hänelle sanoneet, eikä osaa kyseenalaistaa heidän väitteidensä totuusarvoa riittävässä määrin, voidakseen erota mielipiteeltään heistä.
Ateismi on uskoa. Vain agnostikko ei usko, koska se ei ole järkevää. Agnostikko on järkevä, mutta voi olla huonosti koulutettu ja vähemmän älykäs kuin teisti tai ateisti. Ratkaisevaa on järkevyys: agnostikko ei järkevänä ihmisenä pidä totena asioita, joita ei tiedä tai voi todistaa. Ateisti pitää totena uskonsa, jonka mukaan jumaluuksia ei ole, eikä luomista ole voinut tapahtua, koska se edellyttäisi aineen ulkopuolisen hengen olemassa oloa, älyä ja tietoisuutta. Se on ateistin mielestä mahdotonta.
Flatus ex Nihilo luominen on parodiaa ateistien idioottimaisesta uskosta, jonka mukaan alkeishiukkaset matkustavat valoa nopeammin tämän universumin ulkopuolelle ulottuvuuteen, jossa ei ole aikaa ja avaruutta, ja ovat yhtä aikaa Helsingissä ja Tampereella. Se on parodiaa uskosta, jonka mukaan universumin aika ja avaruus ovat syntyneet tyhjiöenergian väreilystä kvanttiflutkuaationa ulottuvuudesta, jossa ei ole aikaa ja avaruutta.
Ateisti on idiootti uskoessaan, mutta teisti pelkästään hyväuskoinen hölmö. Siinä on vissi ero. Molempia karta, mutta kohtele säälien vähemmän älykästä ja heikompaa ihmistä, kuten ateistia. Älä lyö häntä maahan: älä nuiji maan rakoon, älä kyykytä, älä vedä alta kölin, ja kohtele muutoinkin kunnioittavasti. Onhan silläkin joku, joka diggaa hänen juttujaan... ja jos ei ole, niin so what. ?
heh !
Ateismilla ei ole totuusarvoa
3
65
Vastaukset
- Anonyymi
"edellyttäisi aineen ulkopuolisen hengen olemassa oloa, älyä ja tietoisuutta"
Tuota kysymystä voi lähestyä myös empiirisen tiedon kautta. Aineessa esiintyvät vuorovaikutusvoimat tunnetaan tällä hetkellä jo hyvin, eikä "henkivoimia" ole havaittu. Joittenkin fyysikoitten mm. Sean Carroll mielestä niitten olemassaolo ei ole edes mahdollista, koska silloin fysiikan teorioiden pitäisi olla kokonaan metsässä.
Tunnetusta universumista 99.9999% koostuu aineen ulkopuolisesta avaruudesta. Aine atomeineenkin on lähes kokonaan tyhjää täynnä, vaikka arkimaailmassa näyttäytyy tiiviinä ja konkreettisena...Fyysinen maailma pitää sisällään myös avaruuden, jossa ainetta on harvakseltaan, ja sen äärilaidoilla ei lainkaan. On vain aineen säteilemää lämpöä ja valoa, mutta ei ainetta itseään. Tätä osaa universumista kutsutaan nimellä Kustaan. Kustaan linssiin siis.
Nimittäin sellaista avaruuden osaa ei voi tieteellisten teorioiden mukaan olla olemassa, johon valo ja säteily eivät ulottuisi. Universumi laajenee, sanotaan, mutta ei kerrota sitä, mitä oli universumin ulkopuolella sen halkaisijan ollessa millimetrin tuhannesosia.
"Ei mitään" on paradigma, jonka varassa kosmologia lepää. Jos voidaan todistaa se, että "ei mitään", on jotakin, niin koko korttitalo kaatuu ja bluffi paljastetaan. Ajan ja avaruuden ulkopuolella ei ollutkaan ulottuvuutta, jossa tyhjiöenergia väreilee ja synnyttää universumeja.
Ajatus ajan ja avaruuden ulkopuolisesta ulottuvuudesta on järjetön. Sitä mahdollisena pitävät ateistit pitäisi sulkea mielisairaalaan, koska elävät deluusioissa ja ovat vaaraksi muille ihmisille levittäessään harhojaan.- Anonyymi
Kustaan kirjoitti:
Fyysinen maailma pitää sisällään myös avaruuden, jossa ainetta on harvakseltaan, ja sen äärilaidoilla ei lainkaan. On vain aineen säteilemää lämpöä ja valoa, mutta ei ainetta itseään. Tätä osaa universumista kutsutaan nimellä Kustaan. Kustaan linssiin siis.
Nimittäin sellaista avaruuden osaa ei voi tieteellisten teorioiden mukaan olla olemassa, johon valo ja säteily eivät ulottuisi. Universumi laajenee, sanotaan, mutta ei kerrota sitä, mitä oli universumin ulkopuolella sen halkaisijan ollessa millimetrin tuhannesosia.
"Ei mitään" on paradigma, jonka varassa kosmologia lepää. Jos voidaan todistaa se, että "ei mitään", on jotakin, niin koko korttitalo kaatuu ja bluffi paljastetaan. Ajan ja avaruuden ulkopuolella ei ollutkaan ulottuvuutta, jossa tyhjiöenergia väreilee ja synnyttää universumeja.
Ajatus ajan ja avaruuden ulkopuolisesta ulottuvuudesta on järjetön. Sitä mahdollisena pitävät ateistit pitäisi sulkea mielisairaalaan, koska elävät deluusioissa ja ovat vaaraksi muille ihmisille levittäessään harhojaan.Energiaa ei nykykäsityksen mukaan voida luoda eikä hävittää. Jos se pätee myös isoon pamaukseen, kaikki aine oli jo ennen sitä ennen olemassa jossain muodossa.
Alkusingulariteetti on matemaattinen extrapolaatio, eikä sellaisena välttämättä vastaa todellisuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816