Väärässä paikassa

Taas on uutinen vaeltajista, jotka ovat lähteneet liian kevyesti puettuina ja ilman järkeä vaeltamaan tuntureille. Kebnekaiselle on eksynyt irlantilainen poppoo, joka hytisee -10 pakkasessa sortsit jalassa. Pelastusretkikunnat ovat onneksi lähteneet apuun. Joka vuosi Suomenkin Lapissa urheat ja kyllä-mä-tiedän- vaeltajat joutuvat pulaan, kun eksyvät ja hätääntyvät tiettömillä taipaleilla.
Ihminen ei ilmeisesti ikinä opi. Sananlaskukin sanoo "Kysyvä ei tieltä eksy". Ilmeisesti tätä viisautta ei ole irlannin kielelle käännetty.
Minä kyllä eksyin järjestelmällisesti nuoruuteni keväässä, kun yritin ajaa Minilläni eräästä liikenneympyrästä, josta tiet jatkuivat eri suuntiin, ja ajokaistat ohjasivat oikeaan suuntaan. Yritin siitä monta kertaa. Ikinä en oppinut. Aina olin väärällä kaistalla ja palasin lähtöpisteeseen. Oli pakko löytää kiertotie, että selvisin perille.
Niin että tavallaan ymmärrän.

10

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lähtihän Suomessa oleskeluluvalla oleskelevia afgaaneja lomalle kotimaahansa ja nyt sotilasvartiossa sotilaskoneilla Suomen valtio hakee lomalaiset.

    • Mutta suomalaisia turvanneita turvamiehiä ei meinata tänne tuoda, vaikka siihen, jos mihinkään, on moraalinen velvollisuus. He ovat vuosia turvanneet suomalaisten liikkumisen rauhattomassa maassa, ja nyt hallituksemme tylysti sulkee heidät pois autettavien listoilta. Nyt he jäävät vaille turvaa talibanien käsiin.

      Törkeää.

      • Anonyymi

        Kysy joltain asiantuntijalta, miksi muutkaan maat eivät ota niitä, ei Suomi ole poikkeus. Ne eivät kai ole Suomen palkkaamia, miten lie henkilöllisyydet yms. Varmaan on pätevä syy, koska Suomi on hyvin avokätinen jakamaan turvapaikkoja.!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi muut maat ottaisivat heidät, hehän ovat suomalaisten turvamiehiä, ja monet olleet työssään vuosikausia. Suomi on turvautunut heidän apuunsa, mutta jättää heidät nyt vihamiesten käsiin.
        Turvamiehillä on tietenkin perheet, joten Suomi ei voi ottaa niin suurta joukkoa vastaan. Siinä kai se syy on.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Muut maat eivät tietenkään evakuoiOMIA turvamiehiään, elleivät ole itsensä palkkaamia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muut maat eivät tietenkään evakuoiOMIA turvamiehiään, elleivät ole itsensä palkkaamia.

        Turvamiehet perheineen on päätetty hakea Suomeen, eli evakuoitavien lista kasvaa päivä päivältä. Myös suomalaisille työskennelleet kokit, siivoojat, lastenhoitajat ym. ovat vaatineet samaa. Mihin ja milloin raja vedetään? Kaikilla on isot perheet. Entä muut afgaanit, eikö herää kateus ja vaatimus, sillä hekin ovat vaarassa. Entä naiset ja tytöt, onko kaikkien lähdettävä pakoon tai haettava sotilaskyydillä turvaan, kun heidän oikeuksiaan poljetaan?

        Olisit varmaan Salomonin lailla tekemässä oikeita ratkaisuja, jos pääsisit valitsemaan tulijoita.
        Hyvällä omallatunnolla pystyisit sanomaan EI .

        Minusta on oikeus ja kohtuus, että turvamiehet turvataan nyt, kun ne vuosia ovat turvanneet suomalaisten liikkumista vaaran paikoissa.
        Uskoni suomalaiseen oikeudenmukaisuuteen palasi.

    • Meillä on kova pelko, joka kohdistuu muualta tulleisiin pakolaisiin, ikään kuin he olisivat tulleet tänne vartavasten pahat mielessä.

      En usko, että Afganistanista evakuoidut afgaanit ensi töikseen alkaisivat täällä ylenkatsoa meitä. Uskon, että he suhtautuva hakijoihinsa kiitollisuudella ja tuntevat velvollisuudekseen asettua uuteen kotipaikkaan päättäväisesti ja parhaansa yrittäen.
      Suomi on pelastanut heidän henkensä. Uskon, että korvaukseksi siitä he opiskelevat huolella elämistä tässä heille täysin vieraassa ympäristössä. Toivottavasti naapurit ja avustajat kohtelevat heitä kuten pitää, vieraanvaraisesti ja heidän vaikeuksiaan ymmärtäen.

    • Anonyymi

      Vaimoni oli samanlainen yksinkertainen höhlä. Autokoulukin meni läpi vasta
      viidennellä kerralla.

      • Anonyymi

        Pilkkasitko häntä ja irvailitko ajotaidosta, kun kortti tuli vihdoin?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      50
      2069
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1660
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1444
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1426
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1334
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      994
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe