Arlandaan laskeutui Turkish Airlinesin kone jossa oli kolme Pohjois-Syyriasta karkoitettua ruotsalaisnaista, lapsineen, kaikki Isis-kalifaatin puolesta sinne taistelemaan tai kasvattamaan tukiperhettä Isis-sotureille. Kurdit ovat tutkineet eivätkä ole löytäneet perustaa syytteille että heidät saataisi tuomiolle paikan päällä. Mielipiteet ovat jakautuneet vahvasti heidän suhteensa, onko tehty oikein vai ei, mutta kansainvälisiin sopimuksiin vedoten ei ollut muuta vaihtoehtoa. Nyt ainakin kaksi heistä ovat poliisin huostassa ja heitä kuulustellaan. Vastaanottamassa oli poliisi, migra, terveydenhoitohenkilökuntaa ja sosiaalityöntekijöitä.
Ruotsidemokraatit (Jimmy Åkesson on antanut lausunnon) eivät katso Ruotsia heidän kotimaakseen. Eikä heidän lastensa kotimaaksi. Häneltä meni tosin luu kurkkuun, kunkysyttiin että entäs päinvastaisessa tapauksessa, kun pakolaisia tai turvapaikanhakijoita, joiden hakemus on hylätty, eivätkö he sitten ole myöskään karkoitettavissa Irakiin, Syyriaan, Afganistaniin jne.
Kysymyksiä joita mietitään nyt on esim jos heillä onkaksoiskansalaisuus voidaanko Ruotsin kansalaisuus peruuttaa, jos on näyttöä siitä että he ovat syyllistyneet rikoksia ihmisoikeuksia vastaan Isis-kalifaatin aikana? Onko mahdollista siinä tapauksessa karkoittaa heidät ja minne sitten?
Onko mahdollista lasten huostaanotto?
Nyt kun kurdit ovat karkoittamassa kaikki ulkomaalaiset leireistään (he ovatkin pitkään ottaneet vastuun heistä) niin kaikki EU-maat, myös Suomi, joutuvat pohtimaan näitä ongelmia.
Asiallisia vastauksia, kiitos. Ongelma on todellinen ja vaikea.
Karkoitetut ja heidän lapsensa
65
677
Vastaukset
2/3 osaa noilla leireillä olleista suomalaisista on kotiutettu ja ainakin lapset aiotaan tuoda kaikki.
Kaikkia noita asioita mitä mainitsit ovat juuri nyt viranomaispohdinnoissa.
Todisteita rikollisesta toiminnasta lienee hankala saada.
Uskon kyllä, että viranomaisemme toimivat asianmukaisesti.- Anonyymi
Mutta kun eivät aina toimi.
Suomessa on perheitä, joissa lapsille näytetään terroristijärjestöjen propagandavideoita.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007716864.html Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun eivät aina toimi.
Suomessa on perheitä, joissa lapsille näytetään terroristijärjestöjen propagandavideoita.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007716864.htmlPerheiden yksityisoloihin on viranomaisenkaan vaikea mennä vahtimaan 24 tuntia vuorokaudessa.
Tarkoitin asianmukaisella sitä, että lain ja asetusten puitteissa tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan, jos aihetta on ja löytyy.
Myös sitä, että ohjaamisella, tiedonjaolla yms. pyritään samaan ihmiset sopeutumaan yhteiskuntaan, kun he kerran täällä ovat.
Taikasauvaahan ei kenelläkään ole.
Tämä aloitus ei tavallaan kuulu tänne.
MATU:jen tunkeminen Pohjois-Maihin on aina väärin.
Ja aina rikollista toimintaa.
Ajatusta pitäisi keskustella pitkään ja hartaasti.
Perustus-Lakia syleillen ja ajatellen.
Ruotsalaisen pitäisi siis keskustella Kansalaistensa kanssa.
Åkessoniakin yhtä paljon kuunnellen.
-
Suomi on Ruotsille Ulko-Maa.
Omine kansalaisineen.
Etenkin Purraakin kuunnellessaan.
H.- Anonyymi
Hyvä tietää mitä muissa pohjoismaissa tehdään, jotta ei itse tehtäisi samoja virheitä. Niin usein Suomi on toistanut Ruotsin virheet.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä tietää mitä muissa pohjoismaissa tehdään, jotta ei itse tehtäisi samoja virheitä. Niin usein Suomi on toistanut Ruotsin virheet.
Mikä ihmeen neuroosi persuilla on vertailuista Ruotsiin?
Miten Ruotsissa tilanne olisi pahempi tai olot huonommat kuin Suomessa?
Mitä virheitä? Eiö Suomen hallitukset ole tehneet virheitä? Mikisi vetää aina Ruotsi mukaan joka ainoaan yhtälöön. Kehitys Ruotsissa on mennyt lähemmäs kansainvälisiä yhteiskunnallisia suunatauksia, lähemmäksi sitä mitä on menossa Euroopassa, Saksassa, Ranskassa, Englannissa. Tämä kehitys tulee jatkumaan myös Suomessa eikä se ole Ruotsin vika, se on vain niin kuin maailma makaa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä tietää mitä muissa pohjoismaissa tehdään, jotta ei itse tehtäisi samoja virheitä. Niin usein Suomi on toistanut Ruotsin virheet.
Suomi lähettää rauhanturvaajia. Samoin islamistit lähettävät "omat rauhanturvaajansa".
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Mikä ihmeen neuroosi persuilla on vertailuista Ruotsiin?
Miten Ruotsissa tilanne olisi pahempi tai olot huonommat kuin Suomessa?
Mitä virheitä? Eiö Suomen hallitukset ole tehneet virheitä? Mikisi vetää aina Ruotsi mukaan joka ainoaan yhtälöön. Kehitys Ruotsissa on mennyt lähemmäs kansainvälisiä yhteiskunnallisia suunatauksia, lähemmäksi sitä mitä on menossa Euroopassa, Saksassa, Ranskassa, Englannissa. Tämä kehitys tulee jatkumaan myös Suomessa eikä se ole Ruotsin vika, se on vain niin kuin maailma makaa.Persuilla?
Sinäkö se oletkin palstan persuja solvaava kirjoittaja, joka vetää persut mukaan jokaiseen aloitukseen?
Hyvä, että selvisi tämäkin asia. Anonyymi kirjoitti:
Persuilla?
Sinäkö se oletkin palstan persuja solvaava kirjoittaja, joka vetää persut mukaan jokaiseen aloitukseen?
Hyvä, että selvisi tämäkin asia.Minä en ole aikoihin edes osallistunut keskusteluihin täällä omassa ikäryhmässäni. Minua vain ihmetyttää perussuomalaisten (miksi en saisi sanoa "persu" kunkaikki muut sanoo niin? Onko minua kohtaan joku eri sääntö?) Ruotsiin vertaileminen joka ainoassa asiossa, varoittavana esimerkkinä?
Ai niin, Purra ja CO ovatkin niitä ns. yhden hypyn poneja. Suomi on valinnut vaaleilla ja etnonationalistit hävisivät. Turhaa rähjäämistä ja itkupotkukiukuttelua kun suomalaisten vapailla vaaleilla äänestämä demarihallitus ajaa sitä politiikkaa mihin heidät on valittu- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Mikä ihmeen neuroosi persuilla on vertailuista Ruotsiin?
Miten Ruotsissa tilanne olisi pahempi tai olot huonommat kuin Suomessa?
Mitä virheitä? Eiö Suomen hallitukset ole tehneet virheitä? Mikisi vetää aina Ruotsi mukaan joka ainoaan yhtälöön. Kehitys Ruotsissa on mennyt lähemmäs kansainvälisiä yhteiskunnallisia suunatauksia, lähemmäksi sitä mitä on menossa Euroopassa, Saksassa, Ranskassa, Englannissa. Tämä kehitys tulee jatkumaan myös Suomessa eikä se ole Ruotsin vika, se on vain niin kuin maailma makaa.Maahanmuuton ongelmat olivat yksi suurimmista syistä, miksi Englanti erosi EU:sta. Saksassa ja Ranskassa on suuria ongelmia maahanmuuton aiheuttaman rikollisuuden, ääriajattelun, islamin jne takia. Ongelmat paisuvat myös poliittisesti niin, että maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvat ottavat pahasti siipeensä. Puhumattakaan esim Italiasta tai Kreikasta.
Suurimmalla osalla maahanmuuttajista on niin vähän kyvykkyyttä tai halua kehittyä, että sopeutuminen länsimaiseen yhteiskuntaan olisi millään tavoin mahdollista. Länsimaissa ei ole ollut maahanmuuttajien koulutusta ja osaamista vastaavia työpaikkoja 50-100 vuoteen. Globaalilla tasolla ongelmat ovat äärettömän suuria. Länsimainen yhteiskunta pyrkii sivistämään ja nostamaan tavallisen maahanmuuttajan koulutustasoa ja yhteiskuntakelpoisuutta rautakaudelta tähän päivään. Kuitenkaan miljardit ihmiset eivät lähde maahanmuuttajiksi, vaan jatkavat elämäänsä rautakauden aikaisissa valtioissa ja yhteisöissä. Kehittyneet valtiot vievät näille ruokaa ja tavaroita, suosituimpia artikkeleja lienee aseet, joita apinakin osaa käyttää. Kuilu miljardien ihmisten välillä kasvaa ja jokainen uusi kriisi lisää tietyn ihmisjoukon halua ottaa eurooppaan uusia avustettavia. Nykyinen avustusjärjestelmä on kuitenkin kuin hyttysen pissi saharan erämaassa.
Ruotsi on huomattavasti liberaalisempi, kuin Suomi. Yleensä kaikki valuu Ruotsista Suomeen. Viimevuosina vähemmin hyviä asioita. Suomi on vähän kuin montun pohjalla; mikäli Ruotsista valuu paskaa Suomeen niin silloin hukutaan paskaan. - Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Mikä ihmeen neuroosi persuilla on vertailuista Ruotsiin?
Miten Ruotsissa tilanne olisi pahempi tai olot huonommat kuin Suomessa?
Mitä virheitä? Eiö Suomen hallitukset ole tehneet virheitä? Mikisi vetää aina Ruotsi mukaan joka ainoaan yhtälöön. Kehitys Ruotsissa on mennyt lähemmäs kansainvälisiä yhteiskunnallisia suunatauksia, lähemmäksi sitä mitä on menossa Euroopassa, Saksassa, Ranskassa, Englannissa. Tämä kehitys tulee jatkumaan myös Suomessa eikä se ole Ruotsin vika, se on vain niin kuin maailma makaa.Minun mielestä siinä mielessä huonommin, että eihän täällä autot roihua niin kuin Ruotsissa, eikä täällä liene alueita joihin poliisi ei uskalla mennä kun komppanian kokoisin voimin. Ei niin suuressa määrin ammuskella kadulla keskellä kirkasta päivää.
Paloma01 kirjoitti:
Minä en ole aikoihin edes osallistunut keskusteluihin täällä omassa ikäryhmässäni. Minua vain ihmetyttää perussuomalaisten (miksi en saisi sanoa "persu" kunkaikki muut sanoo niin? Onko minua kohtaan joku eri sääntö?) Ruotsiin vertaileminen joka ainoassa asiossa, varoittavana esimerkkinä?
Ai niin, Purra ja CO ovatkin niitä ns. yhden hypyn poneja. Suomi on valinnut vaaleilla ja etnonationalistit hävisivät. Turhaa rähjäämistä ja itkupotkukiukuttelua kun suomalaisten vapailla vaaleilla äänestämä demarihallitus ajaa sitä politiikkaa mihin heidät on valittu"""Turhaa rähjäämistä ja itkupotkukiukuttelua kun suomalaisten vapailla vaaleilla äänestämä demarihallitus ajaa sitä politiikkaa mihin heidät on valittu"""
Mistä demarihallituksesta sinä vingut? Eihän demarit yksinään istu hallituksessa, vaan se on muodostettu yhdessä kaikenlaisten jätepuolueitten kanssa, jotka jäivät äänimäärissä paljon jälkeen Perussuomalaisista, Suomen toiseksi suurimmasta puolueesta, joka oli jäljessä demareista vain 2 prosentin kymmenesosaa viime vaaleissa.
https://www.stat.fi/til/evaa/2019/evaa_2019_2019-04-24_tie_001_fi.html
- Anonyymi
Aikuisia rikollisia ja heidän perheitään ei oteta takaisin, koko kööri lähetetään Gazaan jossa on saman islaminsuunnan johto
Jos Gaza ei ota, lopetetaan Gazan sähkö - ja öljy ja ruokalaskujen maksaminen
Eläköön pimeydessä ilman valaistustaMiksi Gaza ottaisi vastaan ruotsalaisia naisia ja ruotsalaisia lapsia?
Tai suomalaisia? Joilla ei ole minkäänlaista kytköstä Palestiinaan?
Oletko ajatellut sitä?
Sinäkö Gazan laskuja maksat?- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Miksi Gaza ottaisi vastaan ruotsalaisia naisia ja ruotsalaisia lapsia?
Tai suomalaisia? Joilla ei ole minkäänlaista kytköstä Palestiinaan?
Oletko ajatellut sitä?
Sinäkö Gazan laskuja maksat?Sama islamsuunta kuin isisillä
Ei tule konfliktia
Miksi Gazaa elätetään maksamalla sen laskut
Saabat jotain tekemistä lorvimisessaan
Nyt lorvinta jatkuu Suomen jne ylläpitämällä työttömän joukon väestöräjähdyksellä ka ympäristötuholla, maailman pahin Gazassa väkiluku kaksinkertaistuu 30 vuodessa
Joko rikolliset isis otetaan tai sitten sähkölaskun maksanta loppuu
trade off
Mitä bodarigazalainen Suomessa teki kun nuorisuvakkityttö ei saanutpää tään Hmlinnassapitää - Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Miksi Gaza ottaisi vastaan ruotsalaisia naisia ja ruotsalaisia lapsia?
Tai suomalaisia? Joilla ei ole minkäänlaista kytköstä Palestiinaan?
Oletko ajatellut sitä?
Sinäkö Gazan laskuja maksat?Sinähän voisit majoittaa ne sinne klunssiterassille.
Keittelet niille boullabaissea ja kertoilen Ferranten uusista käänteistä.
Voi olla, että eivät kestä edes viikkoa ja keräävät kamppeensa kasaan.
Kyllä siellä lähtömaassa oli sittenkin helpompi hengittää... Anonyymi kirjoitti:
Sinähän voisit majoittaa ne sinne klunssiterassille.
Keittelet niille boullabaissea ja kertoilen Ferranten uusista käänteistä.
Voi olla, että eivät kestä edes viikkoa ja keräävät kamppeensa kasaan.
Kyllä siellä lähtömaassa oli sittenkin helpompi hengittää...Minä peräänkuulutin nimenomaan asiallisia vastauksia.
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Minä peräänkuulutin nimenomaan asiallisia vastauksia.
Me puolestamme peräänkuulutamme asiallisia aloituksia.
Ei täällä Suomessa ole aikaa vatvoa Ruotsin pakolaisongelmia.
Meillä on Olof Palmen murhatutkimukset vielä pahasti kesken ja Kuningatar Silvian natsikytkökset työllistävät kansalaisia. Anonyymi kirjoitti:
Me puolestamme peräänkuulutamme asiallisia aloituksia.
Ei täällä Suomessa ole aikaa vatvoa Ruotsin pakolaisongelmia.
Meillä on Olof Palmen murhatutkimukset vielä pahasti kesken ja Kuningatar Silvian natsikytkökset työllistävät kansalaisia.Oliko sinulla joku pakko tulla kommentoimaan aloitusta jota et kokenut asialliseksi?
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Oliko sinulla joku pakko tulla kommentoimaan aloitusta jota et kokenut asialliseksi?
Tämä on yleinen kirjoituspalsta.
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Miksi Gaza ottaisi vastaan ruotsalaisia naisia ja ruotsalaisia lapsia?
Tai suomalaisia? Joilla ei ole minkäänlaista kytköstä Palestiinaan?
Oletko ajatellut sitä?
Sinäkö Gazan laskuja maksat?Kyseessä ei ole ruotsalaiset tai suomalaiset, enintään kaksoiskansalaiset, joiden alkuperä on esim vinkuintia, eli ovat vinkuintialaisia, jotka ovat saaneet Suomen/Ruotsin kansalaisuuden.
Vinkuintian kulttuuri ja elämäntapa on kivikaudelta, uskonto on taikauskoja, johon kuuluu erillaisia tyylisuuntia, kuten ääritaikausko.
Vinkuintiassa jo äidinmaidossa saa vinkuintialaisen maailmankatsomuksen, jonka mukaan vinkuintialainen on vinkuintian jumalan valittu ja muut ihmisen kaltaiset on tehty palvelemaan vinkuintiaa. Vinkuintiassa nainen on miehen tyydyttäjä, tämän omaisuuttaa, miehen oikkujen täyttäjä, miestä moninverroin tyhmempi, miehen kunnian airut, kärpäsen paska.
Jos ympäristökatastrovi ja vinkuintian jumala määrää on miehen elääkseen mentävä alempiarvoisten ihmislajien luo, tehtävä selväksi mikä on vinkuintiaanimiehen asema yhteiskunnassa (vapaaherra tai päällikkö), ja vaadittava asemansa mukaista kohtelua ja tarpeidensa tyydyttämistä, hidastelun takia otettava haluamansa. Anonyymi kirjoitti:
Sinähän voisit majoittaa ne sinne klunssiterassille.
Keittelet niille boullabaissea ja kertoilen Ferranten uusista käänteistä.
Voi olla, että eivät kestä edes viikkoa ja keräävät kamppeensa kasaan.
Kyllä siellä lähtömaassa oli sittenkin helpompi hengittää...Olen huomannut monista keskusteluista, että kun argumentit loppuvat, heittäydytään sanailemaan juuri noin: Majoita itse, ota kotiisi, keittele niille boullabaissea, anna talosi niille.
Ei ole enää sanottavaa ja siksi pitää hyökätä silmille. Ei hyvä.
Kannattaa mieluummin poistua ketjusta.
- Anonyymi
Alunperin oli selväää Kurdit ei ota kontolleen terroristeja.
Muistan kun ensimmäiset pari lasta tuli suomeen minkä metelin persut nosti, kameroiden kanssa kyttäämässä lentokentällä.
Tarkoitus oli vain saada jutun juurta ja saada Haavisto erotetuksi ulkoministerin tehtävästä.- Anonyymi
Suomi kannattaakin pitää terroristien suojelualueena Haaviston ideoiden mukaisesti täällä ei juuri ole vapausrangaistuksiakaan ja aina voi kiikkiin jäätyään väittää olevansa hullu tai vihreiden ehdokas tai demari tms
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi kannattaakin pitää terroristien suojelualueena Haaviston ideoiden mukaisesti täällä ei juuri ole vapausrangaistuksiakaan ja aina voi kiikkiin jäätyään väittää olevansa hullu tai vihreiden ehdokas tai demari tms
Älä lausu pahaa sanaa tulevasta presidentistä.
- Anonyymi
Ilman k aapueukkojen ja ka karoitten julkituloa
, persujen toimesta mediassa Haavisto ja viherkomukat toisivat koko leirin populan Suomeen.
Kahden passin k aapunaisilta voisi ottaa myönnetyn Suomen kansalaisuuden pois.
Sellaista menettelyä eräät.maat käyttävät törkeissä tapauksissa.
Aina löytyy maailmasta maita, jonne kuorman voi roudata .
- Anonyymi
Tässä on tulossa parikin asiaa jotka pahentavat Suomen tilannetta
Saksaan valitaan liittokansleriksi ex-taistolainen demari joka on innostunut vihreästä yhteistyöstä kotonaan Altonassa, ainoa ongelma on että punavihreillä ei ole enemmistöä ja liberaalit ovat oikeisovihreitä Jamaika-koalitiolaisia
Sieltä alkaa ehkä
ukkoa ja velkaa marssia Suomen kontolle kun punavihreät pääsevät puikkoihin
Sitten Suomen äärivasemmistolaiset perustavat matumaihin USEITA suurlähetystöjä neuvomaan miten Suomeen tullaan Kelaan elelemään perhekunnittain
SUOMI PERUSTAA SUURLÄHETYSTÖN SENEGALIIN JNE SAADAKSEEN TURVATTUA MAAPÄHKINÄT KOTIIN
Kansan suusta ""Poliisin rahoitusta, satsausta Suomessa tehtävään työhön, ollaan vähentämässä.
Samaan aikaan hallitus on huomannut, että Suomella on rahaa satsata ulkomaille.
Suunnitelmissa on avata kuusi uutta suurlähetystöä (mm. Aasiaan).
Niitä Suomi ilmeisesti eniten tarvitsee, vaikka se merkitsisi yleisen turvallisuuden heikkenemistä ja vähentäisi rikostutkinnan tehokkuutta ja laatua, jossa ei aina ole kehumista.
”Hallitus on kyennyt löytämään rahoituskehystä, jonka avulla tämä on mahdollista.” Hyvä, että on rahaa!"""- Anonyymi
Hyvä ettei persuilla valtaa päätöksiin.
Saksa valitsee itse Merkelin seuraajan, aloitus koskee aivan muuta. - Anonyymi
höpö höpö tellu
Miten voisikaan Suomi nousta ahdingostaan, kun sen kansalaiset halveksivat esivaltaa ja haluavat torpata hallituksen toimet.
En osaa ottaa kantaa asiaan.
Mutta näin maalaisjärjellä ajateltuna naiset jotka ovat rikkoneet muiden ihmisoikeuksia, hyväksyneet jopa osallistuneet julmuuksiin pitää tuomita.
Lapset huostaan ja terapiaan.On vaikea ottaa mitään kantaa, koska meillä ei ole kaikkea faktaa hallussamme. Minä jäin miettimään näiden naisten ja lasten juridista asemaa. Jos kurdit eivät paikan päällä löytäneet mitään todisteita siitä että he olisivat osallistuneet julmuuksiin, miten täältä käsin niitä löytyisi?
Jos lapset eivät ole todistaneet mitään julmuuksia, niin tokkopa he terapiaa tarvitsevat; minä kyllä sijoittaisin heidät perheisiin, joissa aikuiset olisivat sekä poliittisesti että uskonnollisesti sitoutumattomia. Mutta ellei äitejä ole tuomittu, voiko lapsia yleensäkään ottaa huostaan?
Suojelupoliisilla tulee olemaan lisää silmälläpidettäviä, kun nämä lapset varttuvat nuoriksi, ellei heitä saada toisenlaiseen kasvuympäristöön.
- Anonyymi
Juuri nyt Dr Phil Ruotsin tv
Jim Jones
Guyananan sosialistihallitus päästi
Barima Wainiin rikkollisjoukon Kansan Temppelin joka marraskuussa 1978 tappoi jäsenensä ja ulkopuolisia ja pakenevia
Kansan Temppeli tuli San Franciscosta ja etsi Usan vastaista valtiota jossa on heikäläisiä kuten mustia
Sosialistihallitus päästi terroristit sisään
Näinhän se menee
Eihän niitä paljon ole ennen kuin ...
Paikkaa haettiin Belizestä ei tarpeeksi usavastainen sitten Grenadasta saari ja Guayana kaavoitti Kansan Temppelille maa-alan
Suomi ei ollut listalla. Vielä
Porukka tapettiin marraskuun puolivälissä 1978 noin 900 henkeä - Anonyymi
Joillakin syytä kantaa huolta terroristien oloista, ovatko riittävän hyvät?
Ruotsia käytetään todellakin esimerkkinä kuinka EI PIDÄ menetellä turvisten ja pakolaisten kanssa. "Tehkää kuten me, saatte maamme ja koko yhteiskunnan sekaisin" - Anonyymi
Jos he ovat Isis väkeä niin he halunnevat maahan jossa Isis on.
Eväät mukaan ja matkaan.
Turha heitä on täällä pitää kun ovat vastenmieliseksi Ruotsin kokeneet.Heidän missionsa on muuttaa tämä maa Isis-kalifaatiksi värväämällä täällä lisää kannattajia. Onnistunee helposti, kun smanmielisten pohjaa on jo ennestään.
Kuulin että joku (jotkut?) karkoitetuista olisivat halunneet jääneet Syyriaan. Ilmeisesti heillä ei sitten ollut kaksoiskansalaisuutta, vai pakottiko kurdit myös Syyrian kansalaiset koneeseen?
Minä ehdottaisin että jäitä nyt vain hattuun ja annetaan viranomaisten tehdä työnsä. Nämä naiset ovat olleet nyt niin kauan leirillä ja monet heidän lapsistaan ovat syntyneet siellä, että heidän kotouttamisensa ei tule olemaan kitkatonta, halusivatpa he sitten ei. Minä jäin miettimään että jos naisilla on kaksoiskansalaisuus ja heidät todetaan syyttömiksi mihinkään rikoksiin, niin mikä estää heitä palaamasta sinne toisen passinsa maahan?Tellukka kirjoitti:
Heidän missionsa on muuttaa tämä maa Isis-kalifaatiksi värväämällä täällä lisää kannattajia. Onnistunee helposti, kun smanmielisten pohjaa on jo ennestään.
Tuskimpa heillä on mitään missiota. Mutta sinähän voisit alkaa stalkata heitä ja ilmoittaa sitten Säpolle missä mennään.
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Kuulin että joku (jotkut?) karkoitetuista olisivat halunneet jääneet Syyriaan. Ilmeisesti heillä ei sitten ollut kaksoiskansalaisuutta, vai pakottiko kurdit myös Syyrian kansalaiset koneeseen?
Minä ehdottaisin että jäitä nyt vain hattuun ja annetaan viranomaisten tehdä työnsä. Nämä naiset ovat olleet nyt niin kauan leirillä ja monet heidän lapsistaan ovat syntyneet siellä, että heidän kotouttamisensa ei tule olemaan kitkatonta, halusivatpa he sitten ei. Minä jäin miettimään että jos naisilla on kaksoiskansalaisuus ja heidät todetaan syyttömiksi mihinkään rikoksiin, niin mikä estää heitä palaamasta sinne toisen passinsa maahan?Al-Holin ja ROJ leireillä on noin 62000 naista ja lasta , suurimmaksi osaksi Irakilaisia ja Syyrialaisia. Niillä leireillä tapahtuu murhia ja IS kalifaattiin kuuluvia naisia syytetään niistä. Kaikki nämä IS naiset lapsineen onkin syytä lähettää kotimaihinsa. Mutta kun he tulevat kotimaittensa maankamaralle niin koskaan ikinä nämä naiset eivät saisi synnyttää uusia lapsia,heidät tulisi sterilisoida heti ja synnytetyt lapset tulee ottaa huostaan välittömästi, koska nämä naiset eivät ole opettaneet lapsilleen muuta kuin väkivaltaa eivätkä antaneet turvattua ja suojattua lapsuutta eikä mahdollisuutta koulutukseen.
IS kalifaattia tekemään lähteneille miehille ja naisille jotka tulevat takaisin kotimaihinsa tulisi antaa elinkautinen eikä mahdollisuutta vapauteen. Niin paljon on heidän käsissään verta, kuolemaa ja raiskauksia. Anonyymi kirjoitti:
Al-Holin ja ROJ leireillä on noin 62000 naista ja lasta , suurimmaksi osaksi Irakilaisia ja Syyrialaisia. Niillä leireillä tapahtuu murhia ja IS kalifaattiin kuuluvia naisia syytetään niistä. Kaikki nämä IS naiset lapsineen onkin syytä lähettää kotimaihinsa. Mutta kun he tulevat kotimaittensa maankamaralle niin koskaan ikinä nämä naiset eivät saisi synnyttää uusia lapsia,heidät tulisi sterilisoida heti ja synnytetyt lapset tulee ottaa huostaan välittömästi, koska nämä naiset eivät ole opettaneet lapsilleen muuta kuin väkivaltaa eivätkä antaneet turvattua ja suojattua lapsuutta eikä mahdollisuutta koulutukseen.
IS kalifaattia tekemään lähteneille miehille ja naisille jotka tulevat takaisin kotimaihinsa tulisi antaa elinkautinen eikä mahdollisuutta vapauteen. Niin paljon on heidän käsissään verta, kuolemaa ja raiskauksia.Lähde?
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Lähde?
Täältäpä lähde ja paljon muitakin lähteitä jotka osaat itsekin hakea netistä : https://www.svt.se/nyheter/utrikes/mordvag-i-is-lager, https://www.raddabarnen.se/ta-hem-vara-barn-nu/ , https://www.svtplay.se/video/30593090/utrikesbyran/utrikesbyran-hem-till-sverige
Anonyymi kirjoitti:
Täältäpä lähde ja paljon muitakin lähteitä jotka osaat itsekin hakea netistä : https://www.svt.se/nyheter/utrikes/mordvag-i-is-lager, https://www.raddabarnen.se/ta-hem-vara-barn-nu/ , https://www.svtplay.se/video/30593090/utrikesbyran/utrikesbyran-hem-till-sverige
Ok. Ei asiasta ole laajemmin raportoitu valtamediassa, mutta ilmeisesti levottomuuksia ja murhia on tehty. Eivät taida kuitenkaan nämä ruotsalaiset isis-naiset olla epäiltyinä veriteoista, koska heidät on päästetty vapaaksi.
Paloma01 kirjoitti:
Ok. Ei asiasta ole laajemmin raportoitu valtamediassa, mutta ilmeisesti levottomuuksia ja murhia on tehty. Eivät taida kuitenkaan nämä ruotsalaiset isis-naiset olla epäiltyinä veriteoista, koska heidät on päästetty vapaaksi.
"""Ei asiasta ole laajemmin raportoitu valtamediassa"""
Mielestäsi svt ei ole valtamediaa. Mikäs sitten on sitä valtamediaa?
- Anonyymi
Suomen kannattaa tehdä taakanjakosopimus Gazan kanssa ei EUn
Kaikki terroristit tai epäillyt sinne
Jos ei sovi, jätetään Gazan sähkölasku siltä kuulta maksamatta
Olkoon pimeässä - Anonyymi
Mikäs hätä nyt on?
Olisit ollut silloin huolissasi, kun Peppi Pitkätossun isäukko häädettiin pois ja Herra Tossavainen vietiin väkisin eläintarhaan. - Anonyymi
"Tuomiokapituli" on saanut "mehevän" aiheen,
vaikka ei ole osaa eikä arpaa asiasta päättämiseen. - Anonyymi
Saako henkilö sitten muukalaispassin, kun sillä ei ole minkään maan kansalaisuutta ?
- Anonyymi
Ennen vanhaan kummajaiset laitettiin lukkojen taa tai muurattiin uuniin.
- Anonyymi
Oikeinkirjoitussuositusten mukainen sana on karkotetut, EI karkoitetut.
Aloittaja nyt hienostelee väärässä paikassa.Olet oikeassa. Po. Karkotetut. Kysymys ei ole kuitenkaan hienostelusta, vaan suomenkielen kirjoitussäännöt eivät ole aivan tuoreessa muistissa. Kiitos korjauksesta, mutta ei kiitos piikistä.
- Anonyymi
Kuulostaahan karkoitetut humaanimmalta ja syvällisesti vaikuttavammalta ja näin ollen suvakin mieleen sopivammalta asiassa?
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaahan karkoitetut humaanimmalta ja syvällisesti vaikuttavammalta ja näin ollen suvakin mieleen sopivammalta asiassa?
Ole ystävällinen ja lopeta nimittely.
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Ole ystävällinen ja lopeta nimittely.
Pilkka kalahti suoraan nilkkaan?
Anonyymi kirjoitti:
Pilkka kalahti suoraan nilkkaan?
Ei kalahtanut, vaan meni väärään osoitteeseen.
Kirjoitapa itse parempaa suomea 40 vuoden ulkosuomalaisena asumisen jälkeen. Sinä oletat että se oli hienostelua. Oletat väärinja osoitat vain oman ajattelusi rajallisuuden ja tarkoitushakuisuuden.
- Anonyymi
Ei Suomen pidä tehdä taakanjakosopimuksia matuista EU-maiden kanssa, vaan niiden, joille SUOMI ANTAA VUOSITTAIN YLI 1000 MILJOONAA euroa KEHITYSAPUA
Eli Gaza tms ottaa isisläiset tai jos ei ota niin kehitysapu lopetetaan
Näin homma hoidetaan
Jos maa ei ota vastaan Suomesta poistettavia maan rikolliskansalaisia, sama juttu, kehitystuet pois
Jos matu lomailee maassa josta on paennut matu karkoitetaan heti ilman oikeudenkäyntejä eikä päästetä takaisin lomalta
Näin saadaan tolkkua kansalaisuus- ja kehityspapusoppaan - Anonyymi
Pikaisesti sivun kommentit läpi plarattuani havaitsin täälläkin esiintyvän lähinnä ivalliseksi ja pilkalliseksi tarkoitetun matu/mamu- sánan.
Huomauttaisin että me kaikki olemme matuja ja mamuja kun oikein tarkkaan aletaan asiaa selvitellä. Olemme aikanaan ja alkujaan Afrikasta lähtöisin kaikki emmekä sitä paitsi edes tiedä keitä olivat maamme alueella asuneet ensimmäiset tulijat, heitä tuli mutta alue oli nykytiedon mukaan mahdollisesti välillä jopa lähes täysin vailla ihmisiä jne,
Olemme mamuja kaikki, vain kaikkein tyhmimmät jatkavat nimittelyä ivaamista.
Ruotsalaisista mahdollisesti tuon äärijärjestön mukana toimineisiin naisiin en osaa oikein ottaa kantaa. Tuon I:n porukan toimintaa en tietenkään hyväksy, se on jotain sanoinkuvaamattoman perverssiä . Asiassa ainakaan minä en voi juuri muuta tehdä kuin luottaa viranomaisten toimintaan ja toivovan ja uskovan heidän toimivan oikein. Mikä sitten olisi ollut vaihtoehto tälle menettelylle, pudottaa pois koneesta matkallako?- Anonyymi
Mamu = maahanmuuttaja
Persu = perussuomalainen
Siinäpä sinulle miettimistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mamu = maahanmuuttaja
Persu = perussuomalainen
Siinäpä sinulle miettimistä.Ollaanko niin hienohipiäisiä, ettei haluta puhekieltä käytettävän palstoilla?
Muistan, kun Maalaisliitto muutti nimensä Keskustapuolueeksi, joka taipui lehdisstössä ja kansan suussa kepuksi. Se aiheutti mielipahaa kepulaisissa johtohenkilöissä, mutta on myöhemmin normaaliksi .
Samaa tuntuu olevan tänä päivänä: mamu-sanassa ja suvakki ilmaisussa, vain muutama yleisimmistä lyhenteistä.
Osassa palstan naisista esiintyy vanhaa nutturapää-kiertokouluhenkeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mamu = maahanmuuttaja
Persu = perussuomalainen
Siinäpä sinulle miettimistä.Nyt tuli kyllä ihan liikaa miettimistä...En ollut kuvitellutkaan että esim. sanalla mamu tarkoitettaisiin maahanmuuttajaa...
"Mikä sitten olisi ollut vaihtoehto tälle menettelylle, pudottaa pois koneesta matkallako?"
Komppaan edellisä. Samaa ajattelin minäkin. En minäkään hyväksy Isiksen /Daeshin raakuuksia, en minkään jumalan nimissä tehtyjä veritöitä, en väkivaltaa yleensäkään, ellei se ole tehty itsepuolustustarkoituksessa .
Oikeusvaltiona kansainvälisten sopimusten velvoittamana voime toimia ainoastaan sen mukaan mitä laki velvoittaa ja sallii; emme voi asettua tuomareiksi, valamiehiksi ja pyöveleiksi ihmisille, joiden tekemisiä, taustoja, motiiveja jne. emme tunne ja tiedä . Sitä varten on omat instanssinsa; poliisi, tuomioistuimet jne. ja meillä ei ole mitään oikeutta jakaa suosituksia heidän päittensä yli.
Olen myös täysin kyllästynyt tuohon ääriryhmien käyttämiin pilkallisiin nimityksiin maahanmuuttajista, suvaitsevaisen, liberaalin maailmankatsomuksen omaavista jne. kaikista toisinajattelevista jotka eivät ole samaa mieltä etnonationalistien kanssa. Asiallista, ei-alatyylistä keskustelua jossa vaihdetaan mielipiteitä niin kuin odottaisi aikuisilta ihmsiltä ei voi saada käyntiin, jos koko ajan ivataan ja pilkataan muita keskustelijoita.- Anonyymi
No kaikki eivät ole suvaitsevia maailmanhalaajia. Jos tuon itselleen osaksi valinnut pitää myös
tyhmyytensä palkka eli pilkka muilta kestää. Anonyymi kirjoitti:
No kaikki eivät ole suvaitsevia maailmanhalaajia. Jos tuon itselleen osaksi valinnut pitää myös
tyhmyytensä palkka eli pilkka muilta kestää.Et sitten sisäistänyt viestiäni.
Koko viestisi alusta loppuun on loukkaus.
Oletat että olen "suvaitsevainen maailmanhalaaja". Olet väärässä.
Oletat että olen tyhmä ja minun pitää kestää pilkka "muilta" . Olet loukkaava ja väärässä.
Ja kuten jollakin oli tapana sanoa: End of Chat.
En keskustele ihmisten kanssa jotka syytävät loukkauksia päälleni.
Voisimmeko palata aiheeseen ja jättää henkilökohtaisuudet ja muiden arvostelut nyt syrjään.
- Anonyymi
Nykyisen Suomen valtion alueella ei jääkauden aikana asunut ainuttakaan ihmistä.
Olemme kaikki yhtä paljon mamuja!- Anonyymi
Mutta tiedätkö miksi lähellä päiväntasaajaa asuvat ihmiset ovat tummempia kuin esim. suomessa pitkään asuneiden sukujen edustajat? Ei, se ei johdu hienommista geeneistä tms, se johtuu auringonvalon määrästä.
Kaikki vaaleaihoiset pohjolan nykymamuihmiset ovat siinneet Afrikasta lähteneistä tummaihoisista ihmisistä.
Mitä tarkoittaa erivärinen matka? Entä savu nahkainen?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1153153- 122046
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371895Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4011763Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211661Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201311
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101201- 131196
- 201059