Sanokaas minkä ajan raha löytyi pellosta? Se on pikimusta ja kulunut, mutta siitä erottuu selvästi kohokuviona ristissä olevat nuolet.
Rahalöytö
7
2097
Vastaukset
aikainen kolikko. Joko 1700-luvun lopun Öre tai 1800-luvun alkupuolen Skillinki. Tuo nuolikuvio esiintyy aika monessa eri ruotsin kolikossa. Näkemättä kolikkoa on hankala tarkemmin luokitella mainitsemallasi tuntomerkillä.
- Oravannahka
Olen tarkemmin tutkinut kolikkoa ja siitä on löytynyt:
Kummallakin puolella kolikkoa reunaa kiertävä teksti, ei saa selvää kuin pari kirjainta jostain.
Toisella puolella kaksi nuolta ristissä, nuolien sulka ylettää melkein nuolten risteyskohtaan.
Nuolten yläpuolella kruunu.
Nuolenpäät on sellaiset väkäset, kuin ongenkoukuissa.
Nuolten oikealla puolella ilmeisesti Ö kirjain.
Toisella puolella ilmeisesti joku vaakuna? Siitä ei saa selvää.
Olis ihan kiva jos joku tietäisi miltä vuodelta se on tai missä sitä voisi käydä näyttämässä?- Mynde
Kuule, katsohan onko siinä reunatextissä roomalaisia numeroita I, V, X, M, D.
Jos on, niin löytösi on historiallisesti arvokas. Tuntomerkit sopivat 1600-luvun kolikkoon, joskin epäilen, että olisi säilynyt noinkin hyväkuntoisena.
- AaTee
ostin itse juuri metallinilmaisimen ja minua kiinnostaa kovasti , että minkälaisena tuollaiset pelloilta löytyvät vanhat kolikot säilyvät. Eli minkälainen oli kunnoltaan löytämäsi kolikko?.
Itse olen löytänyt tähän mennessä 90 vanhaa kolikkoa pelloiltamme. (ainoastaan muutamia niistä muualta kuin pellolta)
Ja kyllä ne yleensä on aikalailla kulunut/syöpynyt. Joistakin saa kyllä selvän vielä melko hyvin, riippuu mullan koostumuksesta. Ja tietysti myös kolikon metallista, eli pari kolikkoa on löytynyt jotka eivät ole menneet juuri miksikään pellossa.
Ja tosiaan ei kannata lähteä puhdistamaan kolikoita juuri yhtään. Itse vain vähän pyyhkäisen tiskiharjalla vesihanan alla.
Ainahan on mahdollista, että löytyy harvinainenkin kolikko jolla on arvoa vaikka olisi huonokuntoinenkin.
- http://www.nmh-mynt.a.se/Ny...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482110Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902090- 1201993
- 771699
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201269Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097