Boomerin kosto on julma, mutta se ei ehdi vielä seuraavaan gallupiin. Pissis-Sannan ja Bile-Ilmarin hölmöily näkyy aluevaaleissa ja sitten eduskuntavaaleissa. Loukkaus ei unohdu, koska se kuvastaa esittäjiensä perimmäisiä ajatuksia ja näkyy siten ikärasismina myös politiikassa. Ei tällaisia henkilöitä voi seniorikansalainen äänestää.
SDP13-14 % -ettei sitten ihmetellä.
Päämisteriltä ihme ulostulo, kettutyttö tyylinen
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Siinä oliskin pissiksellä selittämist jos 10%.
Me boomerit emme välttämättä ymmärrä, mitä tuo vieraskielinen sana tarkoittaa, joten voimme tulkita sen kohdistuvan nenä- ja huulikoruikäluokkiin. Siksi ei kannata vetää liian äkkinäisiä johtopäätöksiä gallup-tuloksistakaan.
- Anonyymi
Oikeastaan eihän sillä ole kovinkaan suurta merkitystä että mikä ihmisryhmä tämä Boomerit on VAAN "pihvihän" on se että ITSE PÄÄMINISTERI suhtautuu kansalaisiin eriarvoistavasti, eli on olemassa joku tietty ihmisryhmä joka on hänen mielestään muita vähempiarvoinen!
Yllä olevasta johtuen tällainen ihminen (vai onko peräti puolueesta kyse) ei ole sopiva pääministeriksi jossa edustetaan koko kansaa JOTEN riippumatta siitä mihin ikäluokkaan kukin kuuluu niin ei ole sopivaa tukea Marinia tai SDP:tä sillä tällainen toimintahan on selvää syrjintää!
Jos SDP ei puolueena irtisanoudu tästä puheenjohtajansa halventavasta suhtautumisesta ikäihmisiä kohtaan niin aika oudon kuvan se kyllä jättää ihmisille puolueen arvomaailmasta ja nimeomaan siitä ARVOPOHJASTA jota ennen viime vaaleja nimenomaan korostettiin! - Anonyymi
Kyllä 10 % ihan mahollisuuksien rajossa, ajatellen miten Sdp lasku ollut.
Se on paljon persuistakin kiinni, kuvittelisi että keskusta tulee nousemaan, persuista palaa, mutta Sdp syöttää persuihin takaisin, ehkä vasureihinkin, mutta persujen Sdp äänet ei palaa. Sanna kehui vielä muun päälle että ravisteee PM institutiota jossa Sdp päänä, ei se mene vanhoillisilla sosialisteilla jakeluun, ja kun vielä oikeisto-demaritkin, kyllä hekin tulee vielä nyt olevien vasenlaitaisten tilalle esille. Kuka Sannan tilalle? sitä en osaa veikata vaikka Lindtman tulee eittämättä mieleen. Sanna on liian koppava. Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan eihän sillä ole kovinkaan suurta merkitystä että mikä ihmisryhmä tämä Boomerit on VAAN "pihvihän" on se että ITSE PÄÄMINISTERI suhtautuu kansalaisiin eriarvoistavasti, eli on olemassa joku tietty ihmisryhmä joka on hänen mielestään muita vähempiarvoinen!
Yllä olevasta johtuen tällainen ihminen (vai onko peräti puolueesta kyse) ei ole sopiva pääministeriksi jossa edustetaan koko kansaa JOTEN riippumatta siitä mihin ikäluokkaan kukin kuuluu niin ei ole sopivaa tukea Marinia tai SDP:tä sillä tällainen toimintahan on selvää syrjintää!
Jos SDP ei puolueena irtisanoudu tästä puheenjohtajansa halventavasta suhtautumisesta ikäihmisiä kohtaan niin aika oudon kuvan se kyllä jättää ihmisille puolueen arvomaailmasta ja nimeomaan siitä ARVOPOHJASTA jota ennen viime vaaleja nimenomaan korostettiin!Kysymys olikin siitä, että mikään ihmisryhmä ei koe itseään toisia vähempiarvoiseksi, kun käytetään vieraskielisiä, uusia ja outoja termejä. Siitä syystä niiden käyttäjän kieli ei heijastu äänestystuloksiin.
- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kysymys olikin siitä, että mikään ihmisryhmä ei koe itseään toisia vähempiarvoiseksi, kun käytetään vieraskielisiä, uusia ja outoja termejä. Siitä syystä niiden käyttäjän kieli ei heijastu äänestystuloksiin.
Ei boomer mikään outo termi ole. Suomen kielen ohella on puhuttu milloin mistäkin buumista tarkoittaen jotakin tapahtuvan keskimäärää enemmän. Nyt on kyse suurista ikäluokista (baby boomer), mutta puhutaanhan myös hintabuumista silloin kun jokin hinta (esim. raaka-aineiden) nousee keskimäärää enemmän. Ja korkeasuhdanne on buumi. Silloin talous kasvaa selvästi keskimääräistä enemmän. Marinilla on hallintotieteiden maisterin tutkinto, joten hänen sopii odottaa tuntevan näinkin tunnetun englanninkielisen termin merkitys. Ja kyllä suurissa ikäluokissa on paljon koulutettuja, jotka ymmärtävät sanan merkityksen. Paha töppäys Marinilta. Anteeksipyyntö olisi auttanut, mutta itsepäisyys voitti.
- Anonyymi
Turha toivo aloittajalta! Oletko niitä puolesta loukkaantujia? Itse ymmärsin hyvin tuon viestin! Pidin hyvänä heittona!
Sanna rules!- Anonyymi
Eihän tässä Sannan touhussa sitten ole mitään ongelmaa jos SDP:n kenttäväki on tyytyväinen puheenjohtajansa käytökseen ja ulostulohin!
Luulen että oppositiossakin, ainakin kansan keskuudessa, toivotaan Marinin jatkavan aidolla omalla tyylillään sillä sehän tietää.... Heh, heh... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tässä Sannan touhussa sitten ole mitään ongelmaa jos SDP:n kenttäväki on tyytyväinen puheenjohtajansa käytökseen ja ulostulohin!
Luulen että oppositiossakin, ainakin kansan keskuudessa, toivotaan Marinin jatkavan aidolla omalla tyylillään sillä sehän tietää.... Heh, heh...SDP kohta 10 %.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa422026En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311640Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141434Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421396Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 81211
- 121068
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7971- 20959
- 81942