Jäipä mieleeni jöröjukka-kukan esille tuoma miesveroideakukkanen naisten kokeman väkivallan hoitamiseksi. Millä tavalla ko "vero" auttaisi naisia pulassa/väkivallan uhkassa tosielämässä? Ajatuksen taustalla lienee kollektiivinen vastuu -käsite, vastuu-käsite pitää sisällään vaatimuksen auttamisesta, korvaamisesta ja ennalleensaattamisesta.
Perheväkivalta on monissa tapauksissa -valitettavasti- sellaista, että se jatkuu, koska hakattu puoliso ei lähde toimimaan.
Muistan naapuripariskunnan vuosien takaa, jossa mies moukutti naista, AVOvaimoaan, jonka kämpässä asui. Poliisit soitettiin moneen kertaan, selvittivät ja rauhoittivat tilanteen, heittää jätkä putkaan tarvittaessa, mutta koska kyseessä oli siihen aikaan asianomistajarikos, olisi naisen pitänyt tehdä rikosilmoitus, jotta juttu olisi edennyt tuomarille. Ei tehnyt ja otti hakkajamiehen aina takaisin.
Nykyinen laki määrittää parisuhdeväkivallan yleisen syyttäjän harkintaan (KIITOS CISMA uusimmasta tiedosta!) Jutun eteneminen ei kuitenkaan ole varmaa, jos hakattu nainen kieltäytyy yhteistyöstä ja todisteet eivät riitä ilman todistajalausuntoa. Nainen ei tee mitään eikä anna muiden auttaa itseään.
Miten autat ko. naisia MIESVEROLLA?? Viet heidät väkisellä kodeistaan? Ovatko kaikki kunnon miehet todella kollektiivisesti vastuussa hakkajamiehen tekosista? Miksi?
Konkreettisia Ehdotuksia ja mielipiteitä kiitos! Muitakin kuin meisveroaiheiset kelpaavat.
Miesveron konkretisointi
30
1198
Vastaukset
- Sanelma
Asia ei nyt oikeastaan juuri ole kiinnostanut minua, enkä missään tapauksessa kannata tuollaisia veroja sen koommin kuin entisiä vanhanpiian ja -pojan verojakaan - vapaus siviilisäätyynsä kullekin!
MUTTA jos nyt jotain konkreettista ryhtyisi tästä kehittelemään, niin erityinen pöpivero kaikille asianosaisille, tulot ohjataan mielenterveystyön resurssien lisäämiseen. Jokainen mukilonut äijä psykiatrin pedille heti laakista, samoin jokainen mukiloitu muija, mikäli joutuu toistamiseen tilanteeseen saman äijän kanssa. Kiltti psyko vääntää vähän rassia niiden pikku pääkkösissä ja johan päivä pian paistaa - korvasta sisään, toisesta ulos.- Nari Säre
...eikä miesvero.
- Sanelma
Nari Säre kirjoitti:
...eikä miesvero.
rouvasi ilmoitti muidenkin kuin miesverokommenttien kelpaavan... Mutta eikö kahjovero olisikin oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen?
- Nari Säre
...1000:sta, jotka ovat joutuneen pakenemaan turvakotiin, palaavat takaisin väkivaltaisen kumppaninsa luokse... Miten ihmiset saataisiin tajuamaan (ja, kuten feministitkin korostavat tukemaan parempia ratkaisuja), että ei toista ihmistä lyövän ihmisen luokse pidä mennä taas takaisin - käyttäytymismallia lie hankala muuttaa.
- j.pukkila
Nari Säre kirjoitti:
...1000:sta, jotka ovat joutuneen pakenemaan turvakotiin, palaavat takaisin väkivaltaisen kumppaninsa luokse... Miten ihmiset saataisiin tajuamaan (ja, kuten feministitkin korostavat tukemaan parempia ratkaisuja), että ei toista ihmistä lyövän ihmisen luokse pidä mennä taas takaisin - käyttäytymismallia lie hankala muuttaa.
..tällä keskustelupalstalla käytävän pulinan perusteella miesten väkivalta naista kohtaan näyttäytyy todella massiivisena..
..omakohtaisten havaintojeni mukaan ilmiö on todella harvinainen, olisi kiinnostavaa tehdä vertailuja eri ihmisryhmien kesken sen suhteen, miten suuressa määrin he ovat joutuneet väkivallan kohteeksi..
..mielestäni naisiin kohdistuva väkivalta on ainakin osaltaan yhteiskunnallisista ongelmista, ihmissuhdeongelmista ja alkoholista aiheutuvaa, ja vielä siten, että syy-seuraus etenee esittämisjärjestyksessä, syy väkivaltaan ei siis sinänsä ole miehessä, joka kenties toisenlaisissa olosuhteissa olisi täysin väkivallaton.. - Sanelma
Nari Säre kirjoitti:
...1000:sta, jotka ovat joutuneen pakenemaan turvakotiin, palaavat takaisin väkivaltaisen kumppaninsa luokse... Miten ihmiset saataisiin tajuamaan (ja, kuten feministitkin korostavat tukemaan parempia ratkaisuja), että ei toista ihmistä lyövän ihmisen luokse pidä mennä taas takaisin - käyttäytymismallia lie hankala muuttaa.
Pöpilään molemmat osapuolet, pääsääntöisesti. Rankkoja poikkeuksiakin toki on, harvalla on mahdollisuus kadota "maan alle". Kuitenkin totaalinen katoaminen on onneksi vain harvoissa poikkeustilanteissa ainoa tapa.
- jorojukka-kukka
Sanelma kirjoitti:
Pöpilään molemmat osapuolet, pääsääntöisesti. Rankkoja poikkeuksiakin toki on, harvalla on mahdollisuus kadota "maan alle". Kuitenkin totaalinen katoaminen on onneksi vain harvoissa poikkeustilanteissa ainoa tapa.
Miesten harjoittamaa väkivaltaa on montaa eri vahvuusasetta. Ei aina ole niin, että tarvitaan turvakotia tai poliisia. Ulkopuolisen on helppo sanoa, että naisen pitää lähteä kodistaan ja jättää lyövä tai väkivallalla uhkaileva mies, mutta siihen liittyy niin paljon asioita, että monikaan ei ole kypsä jättämään kaikkea. Sitä uskoo ja luottaa kumppaniinsa ja toivoo parempaa. Se että joutuu luopumaan, tuntuu epäonnistumiselta jne...
j.pukkila kirjoitti:
..tällä keskustelupalstalla käytävän pulinan perusteella miesten väkivalta naista kohtaan näyttäytyy todella massiivisena..
..omakohtaisten havaintojeni mukaan ilmiö on todella harvinainen, olisi kiinnostavaa tehdä vertailuja eri ihmisryhmien kesken sen suhteen, miten suuressa määrin he ovat joutuneet väkivallan kohteeksi..
..mielestäni naisiin kohdistuva väkivalta on ainakin osaltaan yhteiskunnallisista ongelmista, ihmissuhdeongelmista ja alkoholista aiheutuvaa, ja vielä siten, että syy-seuraus etenee esittämisjärjestyksessä, syy väkivaltaan ei siis sinänsä ole miehessä, joka kenties toisenlaisissa olosuhteissa olisi täysin väkivallaton.."syy väkivaltaan ei siis sinänsä ole miehessä, joka kenties toisenlaisissa olosuhteissa olisi täysin väkivallaton.."
Niin, eikä syy väkivaltaan ole ainakaan yhteiskunnassa, joka kenties toisenlaisissa olosuhteissa olisi täysin ongelmaton, eikä ihmissuhteissa, jotka kenties toisenlaisissa olosuhteissa olisivat nekin ongelmattomia, eikä alkoholissa, jota kenties toisenlaisissa olosuhteissa kukaan ei kaataisi väkisin kurkusta alas, eikä varsinkaan uhrissa, joka kenties toisenlaisissa olosuhteissa olisi täysin väkivaltaa kokematon...- j.pukkila
Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:
"syy väkivaltaan ei siis sinänsä ole miehessä, joka kenties toisenlaisissa olosuhteissa olisi täysin väkivallaton.."
Niin, eikä syy väkivaltaan ole ainakaan yhteiskunnassa, joka kenties toisenlaisissa olosuhteissa olisi täysin ongelmaton, eikä ihmissuhteissa, jotka kenties toisenlaisissa olosuhteissa olisivat nekin ongelmattomia, eikä alkoholissa, jota kenties toisenlaisissa olosuhteissa kukaan ei kaataisi väkisin kurkusta alas, eikä varsinkaan uhrissa, joka kenties toisenlaisissa olosuhteissa olisi täysin väkivaltaa kokematon.....ettei yksinomaisen syyllisen etsiminen ole kovin hedelmällistä..
- j.pukkila
..ehdotukseni, aika briljantti, on korottaa väkivaltaan käytettävien esineiden, astaloiden, arvonlisäveroa, esimerkiksi pesäpallomailalle 300 % alv:tä..??
- The Rat
Entäpä lentopallomailalle? Sitä kai useimmiten väkivaltatilanteissa käytetään...
The Rat kirjoitti:
Entäpä lentopallomailalle? Sitä kai useimmiten väkivaltatilanteissa käytetään...
Itse nimittäisin yleisimmäksi väkivalta-aseeksi sen, mikä meillä on, mutta naisilta puuttuu!
vom
- ja väkivaltaiset naiset?
Ihan yhtä typerä ajatus, kuin ay-verovähennysoikeus verotuksessa. Palvelun maksajaksi joutuvat loppujenlopuksi ne, jotka eivät palvelua ole tilanneet.
- tietenkin
Kuten arvata saattaa homo vero , ja eunukkivero .
Ja älä naurata , väkivaltaisia naisia ei ole virallisesti olemassakaan.
Siis hupivero tuollaisista puheista. - Bennett4
Kaikki miehet ovat vastuussa toistensa tekemisistä näiden feministien mukaan. Siksi siis miesvero.
- Mies
Kai sitten saa myös verohelpotuksia, jos vaimoaan hyvin kohtelee =)
- Nari Säre
...bonusjärjestelmä?
Jokainen nuori mies maksaa ensin donan vuodessa ihan varulta, kun ne nuoret miehet on niin häjyjä kuitenkii, mutta jos osaa ajaa emännällä naarmuttamatta tätä 5 vuotta, niin 100% boonus?
;-)
- exLotta
En nyt ota kantaa siihen, mistä raha pitäisi ottaa, mutta esitän nyt muutaman ehdotuksen sille, mitä voisimme tehdä, jos meillä olisi rahaa.
- varsin moni lyöjä kärsii myös itse lyömisestään, mutta avun hakeminen on erittäin vaikeaa ja hävettävää, etenkin jos apua joutuu hakemaan terveyskeskuksesta tai esim. mielenterveyspalveluiden kautta. Näin ollen erilaisia, nimenomaan perheväkivaltaan keskittyneitä tukipisteitä tarvittaisiin reilusti entistä enemmän. Nykyisinhän näitä on vain suuremmissa kaupungeissa.
- Samoin väkivallan uhrille pitäisi pystyä takaamaan nykyistä paremmin eri hoitomuotoja. Jo yksikin lyönti on melkoinen kolaus ihmisen psyykkeelle, puhumattamakkan jos lyöminen on jatkunut pidempään. Näin ollen uhreille tulisikin voida tarjota myös pidempiaikaista apua, mikä nykyisillä rahavaroilla näyttää olevan mahdotonta. Samoin erilaisia turvakotipalveluita on myös nykyisellään aivan liian vähän. Ihmisen on vaikea lähteä kotoaan hakkaamisen alta, jos hänellä ei ole paikkaa mihin mennä. - k rela
Niin, tuollainen kollektiivisen vastuun metodiikka antaakin aivan uutta osviittaa siitä, että miltä suunnalta nykyfeministit hakevat intellektuaalisia esikuvia..
(kts. http://www.kimel.net/method2.html) "Nainen ei tee mitään eikä anna muiden auttaa itseään."
Näitäkin varmaan on. Käsitykseni mukaan yleensä väkivallan uhrit eivät kyllä suoranaisesti pyri estämään muiden puuttumista. Ongelma on oma passiivisuus, alistuminen, välinpitämättömyys, siis masennus.
Kun ihminen on ollut vaarassa kuolla, hän onkin oikeastaan kuollut, mielessään. Elämä jota hän elää ei ole enää oikeata, siinä ei ole tunteita eikä värejä.
"Miten autat ko. naisia MIESVEROLLA?? Viet heidät väkisellä kodeistaan?"
Ei, vaan väkivaltainen puoliso viedään väkisin sieltä kodista. Nykyinen linja yleisen syytteen alaisuudesta on aivan oikea. Mielestäni olisi hyvä langettaa tuomio usein toistuneesta ja pitkään jatkuneesta väkivaltaisuudesta ehdottomana parisuhdeväkivaltatapauksissa, koska tällöin uhrin olisi pakko ottaa elämä omiin käsiinsa ja hänellä olisi aikaa opetella toimijuutta.
Minä en siis kannata sovittelumenettelyä silloin, kun sitä käytetään syytteestä luopumiseen. Tosin Tittelityyn mielestä tässäkin on riskinsä: väkivaltaisesta puolisostaan taloudellisesti riippuvaiset uhrit salailevat väkivaltaa entistä tarmokkaammin, jos on syytä pelätä syytettä ja ehdotonta tuomiota, joka vie elättäjän linnaan. Itse olen eri mieltä siksi, että uskon uhrin hakevan akuutissa tilanteessa hädissään apua seurauksia ajattelematta. Toki myöhemmin saattaa kaduttaa ja "vakaasta" tahdosta pyydetään syytteestä luopumista, mutta nämä "vakaat" tahdot ja itsepetokset tulevat esiin vasta silloin kun tositilanne on ohi ja valhetta voi taas jatkaa.
Monestihan uhreilla ei juuri ole kodin ulkopuolista elämää, sosiaaliset suhteet ovat karsiutuneet ja väkivaltaa salaillaan. Nimenomaan uhrin elämä voi olla rajoittunutta, kun taas tekijä edustaa perhettä ulospäin, käy töissä ja on se "vahva". Joka tapauksessa uhri on tullut riippuvaiseksi pahoinpitelijästään, ellei taloudellisesti niin ainakin henkisesti. Kun tämä asetelma purkautuu (edes joksikin aikaa), uhri voi nousta kokijasta toimijaksi ja löytää tien tavalliseen elämään.
Eli en kannata miesveroa, mutta suoraviivaisempaa toimintaa silloin kun soutamisesta ja huopaamisesta ei tule loppua.Entä "symbioosissa" elävät naiset? Tiettävästi heitäkin on moinen joukko. Tiedetään tapauksia, että kun mies on parantanut tapansa, nainen on joutunut hakemaan psykiatrilta apua kun oma "rooli" on viety.
vomvom kirjoitti:
Entä "symbioosissa" elävät naiset? Tiettävästi heitäkin on moinen joukko. Tiedetään tapauksia, että kun mies on parantanut tapansa, nainen on joutunut hakemaan psykiatrilta apua kun oma "rooli" on viety.
vomsanavalinnoissasi mitään..? Mies aktiivisena toimijana itse parantaa tapansa (ilmeisesti ilman apua), kun taas nainen joutuu (=olosuhteiden pakottama objekti)hakemaan apua kun häneltä on viety rooli (huomioi passiivi). Tällaisilla valinnoilla niitä mielikuvia luodaan.
- Sohvi
Näin minäkin ajattelen. Sekä kannatan exLotan paria ehdotusta tuosta pohjattoman tuntuisesta suosta pääsemiseksi. Ko. väkivalta ja henkinen uhriutuminen (masennus) on niin vaikea tajuttava maallikolle, että siihen kyllä ehdottomasti tarvitaan ulkopuolista ammattiapua ilman kahden vuoden jonotusta. Varmaan me muutkin jotain voisimme tehdä, mitä ja miten?
- Mies vain
yksinelävälle miehelle kuuluu verovapaus koska hänellä ei edes ole ketään jota hakata...
- Sanelma
tämä oli hyvä :)
(huomaatkos, kykenen ennakkoluulottomaan arvostukseen) - Nari Säre
...ei armoa... Kuitenkin käyvät "veroparatiiseissa" lomillaan :-)
- jorojukka-kukka
En ole tuohon miesveroon tutustunut tarkemmin. Oma ideani on lähinnä se, että "veromuotoinen" korvaus, jonka miehet maksaisivat, menisi suoraan toimintaan väkivallan ehkäisemiseksi. Siis siihen työhän. Minkälaista työtä tarkkaan ottaen, siitä päättäisivät asiantuntijat. Toisaalta miesvero puhuttaa etenkin miehiä ja se on hyvä se. Ehkäpä he vähitellen ymmärtävät miesten väkivaltatilanteen vakavuuden.
Näyttää muuten siltä, että olen ainoa palstan feministeistä, joka suhtaudun suosiollisesti miesveroon. Näen siinä positiivisia vaikutuksia. Muutama euro sinne tai tänne, menee sitä turhempaankin.- jorojukka-kukka
Niinhän siinä piti lukea.
- Referee
No mites, kun tämän veron on suorittanut niin sehän tarkoittaisi sitä että vaimoa saa sitten ihan laillisesti mätkiä.
- proffan rouva
"Muutama euro sinne tai tänne, menee sitä turhempaankin."
Varsinainen kritiikki tässä asiassa ei kohdistu niinkään verosta syntyviin lisämaksuihin, vaan siihen että nimenomaan toinen sukupuoli joutuu maksumieheksi sukupuolensa perusteella. Se on sukupuolista sortoa, mutta et halua vain tunnustaa sitä, koska se kohdistuu miehiin. Tästäkin huomaa ettei feminismi ole tasa-arvoliike vaan NAISasialiike.
Tosin veroja on jo ihan riittävästi nykyiselläänkin, senkin takia ajatus lisäämisestä on erittäin huono. Nykyiset resurssit pystyttäisiin varmasti jakamaan järkevämminkin, kun homma otettaisiin oikeasti vakavasti eikä puoluepolitiikalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa962738En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101764
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3791648Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211601Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681437- 1191247
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201039