Myrsky edessä eduskunnassa

Marinin hallitus on niin sekaisin EU:n ilmastoasioista, että oppositiolta toivotaan jo välikysymysarmoniskua-
Voidaan kait jo sanoa ! "se oli siinä"
Kelleen tuskin yllätys, että vihreät ja vasemmistoliitto on sopan keittäjä, monelle varmaan jopa yllätys että he näinkin pitkään olleet hallituksessa, se ei heille niinkään tavanomaista.
Hallituksen paheneva eripura näkyy jo eduskunnan työskentelyssä muutenkin, sillä monissa valiokunnissa työskentelyilmapiiri on heikentynyt.

Asioiden käsittelystä on tehty vaikeita ja monista esityksistä on jouduttu äänestämään.
Osa epäilee, että profiilinnostossa saattaa olla kyse myös tammikuun aluevaaleista, mutta samaan hengenvetoon todetaan, että vaalien jälkeen eteen tulee sellaisia päätöksiä, joista valmiiksi pahasti riitautunut hallitus ei selviä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen rivit repesivät keskiviikkona niin pahasti EU-taksonomian metsälinjauksissa, että käytännössä se toimii nyt kuin vähemmistöhallitus. Jopa hallituspuolueissa toivotaan, että oppositio tekisi aiheesta välikysymyksen, joka selvittäisi, onko hallitus enää edes elinkelpoinen.

Käytännössä hallitus toimii kuin vähemmistöhallitus, koska Marin on antanut vihreille ja vasemmistoliitolle luvan kulkea omia polkujaan ja vastustaa hallituksen EU-linjauksia eduskunnan suuressa valiokunnassa.
Vihreät ja vasemmistoliitto kirjasivat hallituksen linjauksiin eriävät kannanottonsa keskiviikkona.
Jos hallitus toisi esityksensä eduskunnan suureen saliin, se joutuisi turvautumaan opposition apuun, että saisi sen hyväksyttyä. Saliin asia ei tule, koska Suomen kanta hyväksytään eduskunnan suuressa valiokunnassa.

20

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Ei saa olla tulevaisuuden tukkona"
      Pääministeri siksi verran arvokas maan kannalta, ei saisi tuollaisia tyttösiä siihen valita.
      Kuten Sanna sanoi että halusi ravistella pääministeri institutiota sinne kettutyttö suuntaan -ei noin saisi olla.

    • Anonyymi

      Höpö höpö. Hallitus sopi sulassa yhteisymmärryksessä, että puolueet voivat olla erimielisiä. Se vastaa hyvin jokaisen puolueen kannattajaprofiilia. Ei tästä mitään riitaa ole ja Suomen hallituksen päätös oli selvä. EU-tasolla kuitenkin Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanta on enemmistönä.

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000008413453.html
      Kumpi on Kepun kanta: kaataa hallitus vai jatkaa iltalypsyllä aamuun asti?

      Demarit eivät edistä työllisyyttä, vihreät haluavat luonnonvarat EU:lle ja monikansallisille yhtiöille. Vasemmiston mielestä todistus paperina on tärkeämpi kuin tietotaito. Vain Kepu on järkevien päätösten hallituspuolue.

      • Anonyymi

        " Vain Kepu on järkevien päätösten hallituspuolue."

        Leikkimällä kokoomusta hallituksessa. Milloinkohan tulisi mieleen ajaa omien asioita?


      • Anonyymi

        Pahinta kun kepu hallituksessa mahdollistaa vihreiden tärkeimmän päämäärän toteutumisen, saada maahan mahdollisimman paljon mamuja äänestäjikseen ja laittaa sitten maa sekaisin. Ei mitään ylärajaa ole vihreät sanoneet eli vaikka miljoonia ja myös rikolliset tänne. Vaikka Suomessa on huomattavasti suurempi hiilijalanjälki kuin esimerkiksi Afrikassa. Ennen enää äänestä keskustaakaan !!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahinta kun kepu hallituksessa mahdollistaa vihreiden tärkeimmän päämäärän toteutumisen, saada maahan mahdollisimman paljon mamuja äänestäjikseen ja laittaa sitten maa sekaisin. Ei mitään ylärajaa ole vihreät sanoneet eli vaikka miljoonia ja myös rikolliset tänne. Vaikka Suomessa on huomattavasti suurempi hiilijalanjälki kuin esimerkiksi Afrikassa. Ennen enää äänestä keskustaakaan !!!

        Halla-aho toi 2015 35000 pakolaista, mutta ovat siihen verrattuna näpertelijöitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-aho toi 2015 35000 pakolaista, mutta ovat siihen verrattuna näpertelijöitä.

        Juha-Lesta Sipilä pääministerinä kutsui ja Orpo sisäministerinä laski rajojen yli.

        https://yle.fi/uutiset/3-8329518

        "Aina, kun saapuu uusi linja-autollinen, on koittanut kiire."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juha-Lesta Sipilä pääministerinä kutsui ja Orpo sisäministerinä laski rajojen yli.

        https://yle.fi/uutiset/3-8329518

        "Aina, kun saapuu uusi linja-autollinen, on koittanut kiire."

        Halla-aho toi pakolaiset, vääjäämätön tosiasia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-aho toi pakolaiset, vääjäämätön tosiasia.

        Miksi valehtelet tietoisesti? Halla-aholla ei ollut tuolla maan ulkopuolelta järjestetyllä invaasiolla mitään osaa. Sipi tosin kävi Al Jazzeeraassa kutsukajauttelemassa mutta petti kaikki kuten lestaxet aina tekee


      • Anonyymi

        Kepu nyt ei mitään hallitusta kaada. Älkää persut unta nähkö. Kepu haluaa maakunnat ja taipuu kuin pajun oksa. Annikakin ihan ymmärsi, että nyt pitää pyytää anteeksi keuhkoamistaan ja se on Marin joka hallitusta johtaa, siis pääministeri. Metsänomistajat ymmärtävät, että Ruotsi ja Suomi ei taksonomian lopputulokselle mahda mitään ja Sipilän Hallituksen olisi 2015-2019 pitänyt hoitaa vaikuttamistyö. Sampo Terho ja Petteri Orpo olivat silloin vastuuministerit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juha-Lesta Sipilä pääministerinä kutsui ja Orpo sisäministerinä laski rajojen yli.

        https://yle.fi/uutiset/3-8329518

        "Aina, kun saapuu uusi linja-autollinen, on koittanut kiire."

        Persut kutsui, ei kepu.


    • Anonyymi

      Hallitus ei enää edusta tai aja SUOMALAISTEN etua kuten pitäisi, EU saa haistaa pitkän peen.

      • Anonyymi

        Ja persut.


    • Anonyymi

      Hallitus on rampa ankka.

      • Anonyymi

        Hallitus tarvitsee jatkossa opposition tuen jatkaakseen ?
        Metsälinjaus ja elukkalaumojen hillintälait ovat liian tärkeitä ettei vihreä-vas.liitot saa päästä niitä vesittämään
        "Hallituksen rivit repeilevät – vihreät ministerit äänestävät eduskunnassa hallituksen metsälinjaa vastaan"
        www.iltalehti.fi/politiikka/a/277988a2-6094-4904-9a82-fcd18484ab82


      • Anonyymi

        Ja Purra on kamala akka. Vihan vääristämä ilme ja ilkeä katse. Kohta iskee kohtaus, pettääkö pumppu?


    • Anonyymi

      Tyttöhallituksemme teki sen taas. Se ei puolustanut suomen oikeutta päättää itse metsistään.

      • Anonyymi

        Sehän nimenomaan päätti vastustaa EU:n linjausta!! Vain vähemmistö hallituksesta oli toista mieltä.


    • Anonyymi

      Kuten hyvin tiedämme, metsänomistajan etua ajaa maassamme ainoana systemaattisesti Suomen Keskusta.

      Viherpunikit haluavat vain kansallistaa yksityisten metsäomaisuuden.

      Persut ja Kokoomus ajavat vain metsäteollisuuden etua. Metsäteollisuuden etu ei välttämättä ole metsänomistajan etu.

    • Anonyymi

      Marinin hallitus on ollut sekaisin koko olemassaolo-ajan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1679
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1578
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1373
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1339
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1265
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1051
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1028
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      939
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      931
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      846
    Aihe