Monesta tuntuu väärältä ja jopa rikolliselta, kun Ay-jäsenmaksuja jaetaan vasemmistolaisille politikoille. Tuntuu kuin tämä olisi kappale Neuvostoliittoa ja DDR:ää, niiden kaikessa kieruudessa. Toveria ja punalippua edelleen, Ay-liike ei osaa uudistua.
Moni muistaa YTK:n vielä vanhalla nimellä Loimaan kassa.
"Eivät koe ammattiyhdistyksiä omakseen" – Yleisen työttömyyskassan jäsenmäärä kasvoi räjähdysmäisesti.
Yleiseen työttömyyskassa YTK:hon liittyi viime vuonna lähes 90 000 jäsentä. Jäseniä on nyt 507 000.
Yleiset työttömyyskassat ovat ajoittain joutuneet ammattiliittojen arvostelun alle. Pelkoa herättää se, että ay-liike katoaa ja jäsenet kaikkoavat. Työelämä on muuttunut ja pirstaloitunut.
Työurat eivät ole enää samanlaisia. Aikaisemmin saatettiin pysyä koko ura samalla alalla.
– Erityisesti nuoret eivät koe ammattiyhdistysten jäsenyyttä samalla tavalla omakseen kuin edeltävät sukupolvet.
Ay-liike koetaan korruptoituneeksi vasemmistolaiseksi poliittiseksi järjestöksi
18
56
Vastaukset
- Anonyymi
Hakaniemen ay-änkyröiden bunkkerit voisi ottaa vaikka asunnottomien hyötykäyttöön.
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=gtqr6WO-IYs
pysähtynyt
seisova
voimaton
ummehtunut
tunkkainen
paksu
raskas
nuhainen
tukossa oleva
tukkoinen
tylsä
pitkästyttävä
unettava
vanhanaikainen
nyrpeä
hapan
sievistelevä
kuivunut
Liittyvät sanat sanalle pystyyn kuollut YTK ei ole enää jäsenmaksusa hinnan puolesta kilpailukykyinen useimpien muiden työttömyyskassojen kanssa. On Suomen 18 työttömyyskassasta peräti neljänneksi kallein 115 euron vuosijäsenmaksuhinnallaan.
https://www.tyj.fi/news/puolet-tyottomyyskassoista-laskee-jasenmaksuaan/
Kun lisäksi noista 17 muusta useimmat tullevat lähivuosina fuusioitumaan, YTK:n kilpailuasetelma heikkenee ennestään. Siitä tulee ehkä Suomen kallein työttömyyskassa, ellei sekin fuusoidu jonkin toisen kanssa.- Anonyymi
Mikä on kolmnneksi ja toiseksi kallein ja kallein ?
Varmaan osaat kertoa ! Ja paljonko on hinta eroa. Anonyymi kirjoitti:
Mikä on kolmnneksi ja toiseksi kallein ja kallein ?
Varmaan osaat kertoa ! Ja paljonko on hinta eroa.Kai tuota taulukkoa osaat itsekin lukea?
Ensiksi ja toiseksi kalleimmat 2000 euron kuukausipalkalla ovat Erityisalojen Toimihenkilöiden tk 132 euroa ja Kuljetusalan tk 132 euroa vuodessa, kolmanneksi kallein Palvelusalojen tk 120 euroa vuodessa. Neljänneksi kallein Yleinen tk YTK 115 euroa vuodessa. Työttömyyskassojen jäsenmaksujen keskiarvo 83 euroa vuodessa.
- Anonyymi
Palstapölhön tuskin enää tarvitsee huolehtia työttömyysvakuutusmaksuista 6350 €:n kuukausieläkkeellään?
YTK on pelkkä kassa. Ammattiliittojen kassat tarjoavat muitakin palveluja kuin pelkän ansiosidonnaisen maksamisen. YTK:laiset eivät saa lakkokorvausta, koska kassa on työnantajapuolen järjestämä. Mitenköhän niiden lakimiespalvelujen laita, jos tulee kiistatilanne työnantajan kanssa? Ammattiliitto huolehtii jäsentensä lakimiespalveluista.
Pitää katsoa, mitä rahalla saa. Hyvä ja halpa tulevat vain harvoin samassa paketissa.Jos YTK olisi edes halpa pelkäksi työttömyyskassaksi, mutta kun ei ole sitäkään, vaan on kalleimmasta päästä.
En laittaisi paljoakaan painoarvoa ammattiliiton lakimiespalveluille. Mitä olen jutellut joidenkin tuttavieni kanssa ongelmissaan, tuki liiton jäsenelle riita-asioissa ei ole mikään itsestäänselvyys. Moni jäsen lähtökohtaisestikin ajattelee, ettei kannata ryhtyä käräjöimään työnantajaa vastaan edes liiton lakimiehen kanssa. Antaa olla, häviän kuitenkin.
Ja ennen kaikkea: ammattiliitot ja ammattikohtaiset työttömyyskassat ovat ajautuneet toisistaan erilleen jo kauan sitten työttömyyskassojen fuusioitumisen myötä. Työttömyyskassoja on jäljellä enää vain 18, ja YTK poislukien vain 17. Fuusioituminen jatkuu edelleen. Kymmenen vuoden päästä niitä on ehkä vain pari, kolme jäljellä.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Jos YTK olisi edes halpa pelkäksi työttömyyskassaksi, mutta kun ei ole sitäkään, vaan on kalleimmasta päästä.
En laittaisi paljoakaan painoarvoa ammattiliiton lakimiespalveluille. Mitä olen jutellut joidenkin tuttavieni kanssa ongelmissaan, tuki liiton jäsenelle riita-asioissa ei ole mikään itsestäänselvyys. Moni jäsen lähtökohtaisestikin ajattelee, ettei kannata ryhtyä käräjöimään työnantajaa vastaan edes liiton lakimiehen kanssa. Antaa olla, häviän kuitenkin.
Ja ennen kaikkea: ammattiliitot ja ammattikohtaiset työttömyyskassat ovat ajautuneet toisistaan erilleen jo kauan sitten työttömyyskassojen fuusioitumisen myötä. Työttömyyskassoja on jäljellä enää vain 18, ja YTK poislukien vain 17. Fuusioituminen jatkuu edelleen. Kymmenen vuoden päästä niitä on ehkä vain pari, kolme jäljellä.Markkinatalous määrää, miltä kassalta kukin työntekijä ryhtyy ostamaan työttömyysturvansa.
- Anonyymi
Voisitko etsiä jotain suhteellisuudentajua juttuihin. - Nm. Osaatko, pystytkö, kykenetkö
- Anonyymi
Taas näitä nikkivarkaita, persuja, riittää. Hmmm, pakko kopioida teksti ja yrittää esiintyä jonain, jonne ei yllä ikinä.
Arvaatko, että on halveksittavaa! - Anonyymi
Pystyn vuosihinnoissa nyt ei eroja että mainita kannattaisi, muutamia euroja. Miksi edes noin painottaa. Tyhmänä!
- Anonyymi
Kunhan ensin saataisiin ne maksamaan edes veroa.
- Anonyymi
Kai tuota taulukkoa osaat itsekin lukea?
Ensiksi ja toiseksi kalleimmat 2000 euron kuukausipalkalla ovat Erityisalojen Toimihenkilöiden tk 132 euroa ja Kuljetusalan tk 132 euroa vuodessa, kolmanneksi kallein Palvelusalojen tk 120 euroa vuodessa. Neljänneksi kallein Yleinen tk YTK 115 euroa vuodessa. Työttömyyskassojen jäsenmaksujen keskiarvo 83 euroa vuodessa.
Vuosi, nyt sama mitä noista maksaa.
Paljonko on ay-jäsenmaksu samaisella 2000 € kk ansaitsevalla.
esim>
Ammattiliitto Pron jäsenmaksu ja jäsenmaksun maksaminen 2021
Ammattiliitto Pron jäsenmaksu on 1,25 prosenttia veronalaisesta palkkatulosta vuonna 2021. Maksu on enimmillään 49 euroa kuukaudessa, ja sisältää Työttömyyskassa Pron jäsenmaksun.
https://proliitto.fi/fi/jasenmaksun-maksaminen
Pöljää noille maksaa kortruption käyttöön, josta jakavat sitten huimia summia vasemmistolaisille politikoille.
Kuppi meni nurin kun kuuli toissalauantaina ykkösaamussa PAMin puheenjohtaja Ann Selinin ihan pokkana ja avoimesti kertovan, että liitto tukee tulevissa vaaleissa vasemmistopuolueita enemmän kuin koskaan. Miten ihmeessä lähes neljännesmiljoonaa suomalaista työntekijää edustavan Suomen suurimman ammattiliiton puheenjohtaja uskaltaa ilmoittaa jäseniltään kerätyn kolehdin siirtämisestä vasemmistopuolueille?
Onko Selin tehnyt jäsenkyselyn jäsenistönsä poliittisista näkemyksistä? Onko Selin miettinyt mitä tulevat tekemään ne, jotka ovat PAMin jäseniä mutta eivät vasemmiston kannattajia? Tuskin!
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/elisacichoracki/261885-miksei-ay-liikkeesta-erota-kuin-kirkosta-pam-saa-jakaa-kolehtia-vasemmistolle/
Suomi on syvästi korruptoitunut maa..- Anonyymi
Lakkopesä tuokin.
- Anonyymi
Sote-alan ay-liikkeessä valmistaudutaan aluevaaleihin. Liitoilla on omia tavoitteita.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto tarjoaa ehdokkaille tonnin vaalirahan.
ehdokashankintaan. Kovimman tarjouksen esittää Julkisten ja hyvinvointialojen liitto, joka myöntää aluevaaleissa ehdokkaaksi asettuvalle jäsenelleen tonnin vaalirahan.
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine kertoo, että JHL-taustaisia ehdokkaita on saatu rekrytoitua hyvin ehdokkaiksi tammikuun aluevaaleihin. Tarkka lukumäärä ei vielä ole tiedossa, ja ehdokasasettelu jatkuu vielä joulukuussa.
Niemi-Laine muistuttaa, että JHL:lla on liittona omat vaalitavoitteensa aluevaaleissa. Jäsenten kiinnostusta juuri aluevaaleissa lisää varmastikin se, että JHL:n jäsenet ovat sosiaali- ja terveysalan töissä: lähihoitajina sairaaloissa, vanhusten hoivassa, kehitysvammatyössä ja henkilökohtaisina avustajina.
Sekin politisoitu -nämä hoitajat, onko heihinkään enää luottamusta ?- Anonyymi
YTK ei jaa jäsenmaksu rahoja korruptioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YTK ei jaa jäsenmaksu rahoja korruptioon.
Mainio luonnehdinta ay-liikkeestä.
- Anonyymi
Kaikki verolle, myös Ayliike.
Tsapuolista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532139En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3701489Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474- 101454
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel691324- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 81992
- 20969