*************
Pääperiaatteet:
Vapaus, suvaitsevaisuus, yrittäjähenki ja sosiaalinen omatunto
Sääntöjensä mukaan Kokoomuksen tarkoituksena on toimia seuraaville pääperiaatteille rakentuvien, puolueen ohjelmissa täsmennettyjen, pyrkimysten toteuttamiseksi:
Suomen itsenäisyyden turvaaminen ja kansojen välisen ymmärryksen lisääminen kansainvälistä oikeudenmukaisuutta sekä väkivallatonta vuorovaikutusta edistämällä,
isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ylläpitäminen ja vahvistaminen,
yksilökeskeisyyteen perustuvan, ihmisen aineellisesti ja sosiaalisesti turvattuun elämään tähtäävän sekä jokaisen ihmisen henkisen kasvun ja persoonallisuuden laajentaminen oikeutta kunnioittavan yhteiskunnallisen vakaumuksen edistäminen,
yksilöllisen mielipiteenilmaisun vapauteen, kansalaisten tasavertaiseen osallistumisoikeuteen, kansalaisten perusturvallisuuden takaamiseen ja yhteiskunnalliseen moniarvoisuuteen ja suvaitsevaisuuteen perustuvan kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittäminen,
edellytysten luominen sellaiselle markkinatalouteen perustuvalle taloudelliselle toiminnalle, joka edistää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä ekologisesti kestävää kehitystä maailmassa
----
Periaateohjelma (Tiivistelmä)
Ihmisyksilö on osa luontoa ja siitä riippuvainen.
Arvomme, tavoitteemme ja toimintamme vaikuttavat koko maapallon, sen luonnon ja toisten ihmisten elinmahdollisuuksiin ja hyvinvointiin. Meidän on tiedostettava vastuumme. Arvomme ja valintamme muuttavat maailmaa.
Ihmiskunnan suuria haasteita ovat, miten ratkaisemme ympäristökysymykset ja kasvavan väestöongelman, miten edistämme rauhaa ja hyvinvointia sekä sen tasaisempaa jakautumista kaikkialla maailmassa, miten kehitämme kansanvaltaa ja miten turvaamme yksilön vapauden.
Tulevaisuuteen suuntautunut aate- ja kansalaispuolue, Kansallinen Kokoomus,
tukeutuu perusarvoinaan elämän edellytysten turvaamiseen, yksilönvapauteen ja vastuuseen sekä henkiseen kasvuun, tasa-arvoon ja turvallisuuteen, moniarvoiseen kansanvaltaan sekä ihmisen ja luonnon ehdoilla toimivaan markkinatalouteen.
Lähtökohtamme on elämän edellytysten turvaaminen
Arvostamme vuosimiljardien kuluessa kehittynyttä elämää sen kaikissa muodoissa. Haluamme säilyttää luonnon ja luonnonvarat tulevia sukupolvia varten monimuotoisina ja sellaisina, ettei elämän edellytyksiä heikennetä. Kokoomus asettaa elämän edellytysten turvaamisen tärkeimmäksi arvokseen.
Päämääränämme on yksilönvapaus, vastuu ja henkinen kasvu
Yksilönvapaudella ja sosiaalisella sekä taloudellisella turvallisuudella luodaan edellytykset henkisen kehityksen rajattomalle etenemiselle. Henkinen kasvu lisää yksilön mahdollisuuksia toteuttaa itseään, elää täysipainoisesti ja kohottaa elämän laatua. Se antaa valmiuksia kantaa vastuuta itsestään ja teoistaan sekä muista ihmisistä ja yhteiskunnan kehityksestä. Jokaisen miehen ja naisen on voitava itse asettaa omat päämääränsä ja tavoitteensa henkiselle kasvulleen.
Jokainen ihminen on yhtä arvokas. Ketään ei tule eriarvoistaa iän, sukupuolen, vammaisuuden, kielen, vakaumuksen, kansallisuuden, rodun, asuinpaikan tai muun seikan perusteella. Ihmisten erilaisuus on rikkaus, se ei saa olla syy kenenkään oikeuksien polkemiseen. Yksilönvapauden toteuttaminen edellyttää tasa-arvoa. Tasa-arvoon pyrkiminen, eli yhtäläisten mahdollisuuksien luominen, on Kokoomuksen keskeinen yhteiskunnallinen tavoite. Tasa-arvon edistämiseksi yhteiskunnan on taattava kansalaisen aineellinen ja henkinen perusturvallisuus.
Kannatamme moniarvoista kansanvaltaa
Demokratia on yksilönvapauden ja tasa-arvon toteutumisen kannalta paras tapa päättää yhteisistä asioista. Avoimuus, rehellisyys ja toisten ihmisten mielipiteiden kunnioittaminen ja huomioonottaminen ovat demokratian perusta.
Moniarvoisuuden kannattaminen merkitsee kilpailevien käsitysten esilläolon kannustamista ja niiden arvon tunnustamista. Yksilönvapaus ja tasa-arvo voivat toteutua vain moniarvoisessa ja kansanvaltaisessa yhteiskunnassa, jossa naiselle ja miehelle on turvattu yhtäläiset osallistumismahdollisuudet. Tämän johdosta on edistettävä kriittistä ja julkista keskustelua.
Rakennamme markkinataloutta luonnon ja ihmisen ehdoilla
Talous on väline hyvinvoinnin tuottamiseen ja sen tulosten jakamiseen. Sen on toimittava tehokkaasti luonnon hyvinvoinnin rajoissa ja ihmisen perusturvan taaten. Markkinatalouden on toimittava kansanvaltaisesti ohjattuna ekologisesti kestävällä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Kun yhteiskunnalliset tavoitteet otetaan huomioon, markkinat voivat toimia kysynnän ja tarjonnan varassa tehokkaasti ja vapaasti.
Suomalaisuuden pohjalta kansainväliseen yhteistyöhön
Kokoomuksen lähtökohtana on Suomen itsenäisyys. Kansojen välinen lisääntyvä kanssakäyminen ja keskinäinen riippuvuus ovat ne keinot, joilla tulevaisuudessa turvataan kaikille maailman ihmisille elämän perusedellytykset ja mahdollisuudet laadulliseen kasvuun ja osallistumiseen. Kansainvälisessä politiikassa on itsenäisen Suomen oltava aktiivinen ja aloitteellinen. Tässä toiminnassa tulee noudattaa samoja periaatteita kuin kansallisellakin tasolla.
Näin Wappuna on kollektivismin vastapainoksi paikallaan julistus yksilön puolesta
7
324
Vastaukset
- neutraalitarkkailija
Se minua on aina häirinnyt kokoomuksessa, että toisaalla vuodatetaan yksilöllistymisen riemusanomaa, kun samalla aikaa kokoomuspuolue on kaikkein vanhoillisin sen suhteen mitä tulee yksilöpalvontaan.
Niinistö, niin hyvä presidenttiehdokas kun onkin, on saavuttanut puolueessaanne monarkin tai lähes jumalolennon aseman.
Vahva valtio, vahva johtaja periaate on aina ollut kokoomuslaisten johtotähtenä.
Voihan se tänään johtua siitäkin, että vapaamuurari Jyrki ei ole saavuttanut riittävän vahvaa julkista asemaa, vaikka taustat onkin sementoitu monia edeltäjiä perusteellisemmin.- neutraalitarkkailija
Nyt on Wappu kirjoitti:
Sarjakuvat osoittivat ne saitille nostaneen henkilön todellisen piilofasistisen maailmankatsomuksen.
Toivottavasti se ei heijasta enempää nykyistä kokoomuslaista todellisuutta.
Ai että on hieno ohjelma, mutta koskas meinaatte ruveta sitä toteuttamaan. Tellähän on valta
voima ja kunnia, aamen!!
vom- Kokoomus nousussa
jälkeen, jos äänestäjät antavat kannatusta hallituspuolueeksi asti.
- smokkiherra
Suomalaista yhteiskuntarauhaa viimeisen vuoden aikana kahteen otteeseen horjuttanut Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on herättänyt laajaa paheksuntaa. Puheenjohtajansa Timo Rädyn ohjastuksessa AKT ei ole ainoastaan horjuttanut suomalaista kansantaloutta vaan myös suomalaisten uskoa kolmikantaiseen sopimiseen.
Eduskunnassa on jätetty lakialoite, jossa ansiokkaasti vaaditaan, muiden pohjoismaiden mallia seuraten, vahingonkorvausvelvollisuutta työehtosopimuksen työrauhavelvoitetta rikkoville. Ruotsissa vahingonkorvaukset ovat jääneet tuhansiin euroihin kun sitä vastoin Tanskassa yksittäinen liitto on joutunut maksamaan noin 2,7 miljoonan euron yksittäisen vahingonkorvauksen.
Yhteiskuntavastuunsa kadottanut AKT:n puheenjohtaja Timo Räty on kuitenkin esimerkki häikäilemättömästä ay-johtajasta, joka ei laeista ja sopimuksista välitä. Viime viikkoiset arveluttavat työnseisaukset aiheuttivat teollisuudelle noin 300 miljoonan euron tappiot. Tuolla summalla olisi mieluusti ollut käyttöä esimerkiksi työnantajamaksujen alentamisessa alimmissa palkkaluokissa tai opintotuen tasokorotuksessa.
Olisikin paikallaan, että ammatti- ja työntekijäliittojen vahingonkorvausvelvollisuuden lisäksi vahingonkorvausvelvollisuus voitaisiin langettaa liittojen johtohenkilöille ja hallitukselle. Tehdyistä päätöksistä on voitava kantaa vastuu.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa942713En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101734
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751640Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211601Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681437- 1191237
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201039