Valtakunnan Oikeus koolle!

Asiat halki.

Koivisto, Holkeri, Liikanen, Kullberg. Siinä nelikko, joka toimillaan syöksi maan historian pahimpaan lamaan. Tuolloisia tapahtumia ei ole edelleenkään julkisuudessa eritelty laajasti ja yksityiskohtaisesti, vaikka aikaperspektiiviä on syntynyt. Asiaan vaikuttanee jonkinlainen häveliäs kohteliaisuus ja itsesensuuri, etenkin kun herrat ovat hengissä.
Suurin syy Suomen talouden romahtamiseen oli se, että nelikon toimin kertarysäyksellä liikepankeille sallittiin suora ulkomainen lainanotto täysin vapaasti ilman kontrollia. Seurauksena liikepankit kauhoivat rahaa maahan, alkoivat villin kilpailun markkinaosuuksista ja suorastaan tyrkyttivät ja kilvan kylvivät lainoja vajavaisilla vakuuksilla. Oireet talouden ylikuumenemisesta olivat nähtävissä kauan, mutta Koivisto, Holkerin hallitus, SP ja RATA eivät tehneet yhtikäs mitään. Ne olivat samassa hurmoksessa, kuin valtakunnan pääuutiset, jossa hehkutettiin Suomen talouskasvun olevan nopeinta Euroopassa, unohtaen, että se kasvu olikin ulkomaista lainanottoa. Muistan elävästi Liikasen kiihkon eduskunnan kyselytunnilla, kun häneltä kyseltiin talouden ylikuumenemisesta. Hän suorastaan karjui Suomen talouden olevan vakaalla pohjalla jne..Hän kuitenkin täysin tiesi, mitä tuleman pitää, ja teki ns. "Heinoset", eli tässä tapauksessa livahti EU-komissaariksi ennen romahdusta."Rotat jättävät uppoavan..." Vaalit puolestaan pelastivat Holkerin jälkisiivoukselta, joka objektiivisesti katsoen heti rysähti Ahon hallituksen niskaan.(En ole kepuli) Holkeria on haastateltu tuolloisista tapahtumista, ja hän poliitikkona vetoaa ulkoisiin syihin, joille hän ei mahtanut mitään. Neuvostoliiton romahdus oli yksi osatekijä, mutta ehdottomasti tärkein syy oli oma holtiton sisäinen talouden hoito Holkerin johdolla. Herran toimet muutoinkin ovat kummallisia. Oltuaan Pohjois-Irlannissa "puolueettomana" rauhanvälittäjänä, ensi töikseen kävi vastaanottamassa Englannin kuningattarelta korkean kunniamerkin. Se siitä puolueettomuudesta ja väkivalta Belfastissa vain yltyi. Samaa tasoa olivat rauhanneuvottelunsa Balkanilla. Ollessaan YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja, HS kysyi mikä hänen toimessaan on vaikeinta? Nuijankopauttaja vastasi, että maailman köyhyyden poistaminen! Eli totaalisen narsistinen minä-kuva ja pää pilvissä. Tuolloista valtiojohdon sokeutta kuvaa myös se, että hurmosvuosina Koivisto, Holkeri, Sorsa ja kumppanit puhuivat maata uhkaavasta n. 90 000 ihmisen työvoimapulasta. Niinpä sitten ex-kaukopartiomies Koivisto ja oikeusministeri T.Halonen säätivät paluumuuttolain, jonka nojalla maahan saatiin n.30 000 työtöntä lisää. Heistäkin suuri osa on sellaisia, jotka eivät sitä vaadittua yhtä suomensukuista isovanhempaansa ole ikinä nähneetkään. Nyt tosin vaaditaan kaksi suomensukuista isovanhempaa, mutta ei sekään heistä suomalaista tee, sillä inkeriläiset kerkesivät asua Venäjällä n. 300 vuotta.
Suomessa on kumma käytäntö, jonka mukaan mitä isompi kupru poliitikolla, sitä korkeampi arvo tai asema myönnetään. Holkerista leivottiin valtioneuvos, Liikasesta komissaarin pestin jälkeen turhuuden linnakkeen, Suomen Pankin pääjohtaja, tuolloiset SP:n ja RATAn pääjohtajat pääsivät huippueläkkeelle ja "jotain pitäis tehrä"-Koivisto presidenttinä on koskematon tabu. Aika näyttää, onko Suomen Pankki edelleenkin presidenttihautomo. Luoja varjele meitä presidentti Liikaselta!
Jossain toimivassa demokratiassa Holkeri, Liikanen ja Kullberg olisivat eronneet välittömästi tuhon lähestyessä, mutta ei meillä ja kansa oli hiljaa, kun media ja poliitikot syyllistivät tavalliset kaduntallaajat synnintuntoon kulutusjuhlista. Jossain lähempänä päiväntasaajaa herrat olisivat maanpaossa tai heidät olisi ns. viety saunan taakse. Koko tuo tuhonelikko ansaitsisi syytteen Valtakunnan Oikeudessa, mitä tietenkään ei tapahdu, sillä "ei korppi korpin silmää noki." Ainut lohtu on se, että viimeistään silloin, kun nelikosta on aika jättänyt, uusi sukupolvi kirjaa heidät totuuden valossa Suomen historiaan yksinä suurimmista taloustuholaisista.

28

1132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarkoituksena

      kenties peitellä jotain tuoreempaa tapahtumakokonaisuutta esim. EU:hun liittyen?

      • Asiat halki.

        En ymmarrä kysymystäsi. Kuinka voisin yhdestä asiasta kirjoittamalla peittää jonkun toisen, etenkin kun viittaat eri ajanjaksoihin?? Pystynkö niin totaaliseen ihmisten mielten manipulointiin??

      • vappusima
        Asiat halki. kirjoitti:

        En ymmarrä kysymystäsi. Kuinka voisin yhdestä asiasta kirjoittamalla peittää jonkun toisen, etenkin kun viittaat eri ajanjaksoihin?? Pystynkö niin totaaliseen ihmisten mielten manipulointiin??

        hieman vahvaa.. Hyvää vappua, my mistake

    • sen teki

      Porvarihallitus saa aina aikaan laman!

      Pitäähän porvareiden päästä rahastaan kansa!
      Se on nähty kautta mailman sivun ja joka maassa.
      MM. Englannissa

      Suosittelen ajatteleen asioita ennen äänestystä!
      Haluaako taas lamaa!!!
      ja kuka siittä hyötyy.
      Ainakin ylikansalliset sijoittajat repii joka keikauksessa siavoiset rahat suomen kansan selkänahasta

      Lamalla saadaan hinnat alas ja Kapitalisointi voi alkaa.

      Monikansalliset yritykset ostaa kaiken ja siinä se. sitten alkavat vähentää palkkoja ja työetuja.
      mikän tätäpäivää, (Esko & Iiro) keikauksesta.

      • kyllä

        sen aloitti Holkerin hallitus (KOK,SDP)ns. hallitulla rakennemutoksella, joka holtittomaksi nopesti muuttui, sitten syötiinkin silakkaa ja juotiin kahvia kun kysymyksiin olisi pitänyt vastailla. Jäljestä tulevilla hallituksilla ja eduskunnalla ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin sopeutua silloin tehtyihin päätöksiin ja euroopan unionista tuleviin päätöksiin, jotka olivat siellä rakennemuutosten taustalla.
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=20500000000403219

      • Nextlibra

        Aho ja Viinanen eivät ole pyhimyksiä, mutta se on vaikka tutkimuksin osoitettavissa, että Ahon hallitus joutui rimpuilemaan siinä lamatunkiossa, jonka nimenomaan Holkerin hallitus oli aikaansaanut päätöksillään. Niiden vaikutus tuli viiveellä juuri Holkerille sopivasti vaalien jälkeen, ja valtioneuvos pääsi kuin koira veräjästä likaamatta käsiään aikaansaamansa sotkun selvittämisessä.

    • laman kärsinyt

      Kiitos selkokielisestä tilannekatsauksesta n. 15 vuoden takaa. On todella mainitsemisen arvoista, että Erkki Liikanen "pakeni" hetimmiten hallitusvastuun jälkeen Brysseliin. Esko Aho ja insinööri/vapaamuurari Iiro Viinanen eivät suoranaisesti ole sen laman takana, koska siemenet siihen kylvettiin edellisen Holkerin hallituksen aikana, kuten kirjoituksessa hienosti selvitetään. Esko ja Iiro tekivät kyllä erittäin vakavia virheitä. Ja heidänkin syyttämiselle löytyy perusteita.

      Mutta epäilisin, että koko jupakka on ulkomailta käsin säädelty, Harri, Erkki, Rolf, Mauno, Iiro ja Esko olivat pelkkiä juoksupoikia. Puhuttiinhan tuolloin "Hallitusta rakennemuutoksesta" ja hiukan myöhemmin "Suomen saattamisesta Eurokuntoon".

    • kansio

      Henkilötiedoissa puhutaan jostain Mauno Henrik Koivistosta.

      Mauni oli aktiivinen vielä -91

      • kansio

        Olivat Kalevi Sorsa sekä avustajansa Seppo Nevala,Johannes Virolainen,Ilkka Suominen ym.monia muita esimerkiksi käy Max Jacobson sekä Tarja Halonen,Erkki Liikanen,P. Karhu,R.Väyrynen,A.Jyränki ..jne

        terv. ip, vaikkapa joku allaolevista

        217.119.145.35:80 elite proxy Switzerland
        61.222.129.20:80 elite proxy Taiwan

        164.8.8.81:3128 elite proxy Slovenia
        196.35.116.117:80 anonymous South Africa
        196.2.147.85:80 anonymous South Africa
        196.2.62.169:80 anonymous South Africa
        80.26.58.29:80 anonymous Spain

      • simaa
        kansio kirjoitti:

        Vappusimat näemä nautittuna

      • Asiat halki.

        Ljubljana on Slovenian pääkaupunki. Tarkoittanet Ljubljanka, se taas on tunnettu pahamaineinen vankila Moskovassa. Kyllä Mauno Henrikin alias Pekan kansiot ovat entisen KGB:n, nykyisen FSB:n päämajassa Moskovassa visusti lukkojen takana.

    • politiikkaa seuraava

      Täysin samaa mieltä. Ihme että tästä on vaiettu. Mikähän tässä Soneran jutussakin oli, valtio pääomistajana, kun lähetettiin mirjardeja taivaan tuuliin umpsi - hankkeella. Hallitus Lipposen johdolla ei tiennyt mitään. Hirveää ja törkeää Sossujen puolelta. SOSSUDEMOKRAATIT OVAT TULLEET SUOMELLE ERITTÄIN KALLIIKSI. Samoin kokoomus Holkerinkin hallituksen aikaan.

      • symbioosi

        Tässä maassa on todella suuria, nimenomaan poliitikkojen tekemiä kupruja, joita ei ole haluttu tai uskallettu tutkia läpikotaisin. Edes Erkon konserni ei ole niitä kunnolla valaissut. Esimerkkejä: Suomalainen telakkateollisuus ajettiin Ilkka Suomisen johdolla norjalaisten syliin. Wärtsilän telakat myytiin halvemmalla, kuin yhtiön kassassa oli riihikuivaa rahaa. Eli ne lahjoitettiin.
        KOP:in ja SYP:in fuusio. Kansalta kupattiin rahat pois KOP:in osakeannissa suomalaisuuteen vedoten, samaan aikaan käytiin salaisia fuusioneuvotteluja ja osakeannin jälkeen fuusio tehtiin, syntyi nykyinen Nordea ja ylin päätäntävalta siirtyi Ruotsiin.
        SONERA...TeliaSonera...päätäntävalta Ruotsiin.
        Jne..Jne..
        Presidentti Ronald Reagan lausahti:"Poliitikon ammatti on hyvin vanha, maailman toiseksi vanhin, ja se on hyvin lähellä sitä kaikkein vanhinta"

      • symbioosi kirjoitti:

        Mikäli haluamme muutosta asioiden hoitotyyliin, kysymysten äiti kuuluu:" Miten saada suuri yleisö kiinnostumaan asioista?" Siinä voisivat olla sekä pulina kapakoissa, että lehtikirjoittelu hyvä alku.
        vom

      • Joopa joo.
        vom kirjoitti:

        Mikäli haluamme muutosta asioiden hoitotyyliin, kysymysten äiti kuuluu:" Miten saada suuri yleisö kiinnostumaan asioista?" Siinä voisivat olla sekä pulina kapakoissa, että lehtikirjoittelu hyvä alku.
        vom

        Tässä maassa löytyy pilvin pimein äänestäjiä, jotka äänestävät aina samaa lahopäätä tietämättä sen tekosista juuri mitään. Näin vain, koska tuo lahopää tuli silloin joskus vuosia sitten valittua omaksi ehdokkaaksi. Sitten on paljon äänestäjiä, jotka tekevät valintansa puhtaasti ulkonäön perusteella. Lisäksi löytyy näiltäkin palstoilta "politiikan asiantuntijoita" jotka vaivaavat päätään Karpelan polvistumisella ja jollain halauksella. Toinen maailmaa järisyttävä asia heille on Halosen puhetyyli, suun leveys, viinilasiote, nenän pituus yms. Kun vaalikarja on tällä tasolla, ei valtiojohdossakaan voi olla älyn jättiläisiä!

      • muistuttelija

        Esko - poika vasta Suomelle kalliiksi tulikin, liitti Suomen laittomasti Eu: hun.

      • kolme ja vara
        Joopa joo. kirjoitti:

        Suomalaiset luulevat äänestämisen olevan, kuin lottoamista. Valitaan "varmat" numerot. Tuosta ajattelutavasta kun pääsisi.

      • Et silviisii.
        symbioosi kirjoitti:

        Tässä maassa on todella suuria, nimenomaan poliitikkojen tekemiä kupruja, joita ei ole haluttu tai uskallettu tutkia läpikotaisin. Edes Erkon konserni ei ole niitä kunnolla valaissut. Esimerkkejä: Suomalainen telakkateollisuus ajettiin Ilkka Suomisen johdolla norjalaisten syliin. Wärtsilän telakat myytiin halvemmalla, kuin yhtiön kassassa oli riihikuivaa rahaa. Eli ne lahjoitettiin.
        KOP:in ja SYP:in fuusio. Kansalta kupattiin rahat pois KOP:in osakeannissa suomalaisuuteen vedoten, samaan aikaan käytiin salaisia fuusioneuvotteluja ja osakeannin jälkeen fuusio tehtiin, syntyi nykyinen Nordea ja ylin päätäntävalta siirtyi Ruotsiin.
        SONERA...TeliaSonera...päätäntävalta Ruotsiin.
        Jne..Jne..
        Presidentti Ronald Reagan lausahti:"Poliitikon ammatti on hyvin vanha, maailman toiseksi vanhin, ja se on hyvin lähellä sitä kaikkein vanhinta"

        Parivaljakko aiheutti toimimattomuudellaan kymmenien miljardien tappiot ja suomalaisen Soneran tuhoutumisen, koska eivät käyttäneet valtion pääomistajavaltuuksia yhtiössä, vaan siunasivat kahjo-Relanderin tekemät UMTS-kaupat, joissa maksettiin ilmasta.

      • Nextlibra
        symbioosi kirjoitti:

        Tässä maassa on todella suuria, nimenomaan poliitikkojen tekemiä kupruja, joita ei ole haluttu tai uskallettu tutkia läpikotaisin. Edes Erkon konserni ei ole niitä kunnolla valaissut. Esimerkkejä: Suomalainen telakkateollisuus ajettiin Ilkka Suomisen johdolla norjalaisten syliin. Wärtsilän telakat myytiin halvemmalla, kuin yhtiön kassassa oli riihikuivaa rahaa. Eli ne lahjoitettiin.
        KOP:in ja SYP:in fuusio. Kansalta kupattiin rahat pois KOP:in osakeannissa suomalaisuuteen vedoten, samaan aikaan käytiin salaisia fuusioneuvotteluja ja osakeannin jälkeen fuusio tehtiin, syntyi nykyinen Nordea ja ylin päätäntävalta siirtyi Ruotsiin.
        SONERA...TeliaSonera...päätäntävalta Ruotsiin.
        Jne..Jne..
        Presidentti Ronald Reagan lausahti:"Poliitikon ammatti on hyvin vanha, maailman toiseksi vanhin, ja se on hyvin lähellä sitä kaikkein vanhinta"

        Olipa muinoin esillä ikuisuuskysymys, millä panoksella valtio voisi tukea telakkateollisuutta? Se kun "kuului asiaan" alalla kautta maailman, eli kilpailu oli ja on vääristynyttä. Kauppa- ja teollisuusministerinä toimi Ilkka Suominen ja kansliapäällikkönä pelätty tyrannimainen, usein juovuksissakin ahertanut Buntta Wahlroos.
        Ilkka Suominen teki tuhoisan päätöksen evätä valtion apu Wärtsilän telakoille. Tässä päätöksessä häntä mitä ilmeisimmin avitti kansliapäällikkö, jonka tuolloista promillemäärää historia ei tunne. Seurauksena Wärtsilän telakkateollisuus joutui konkurssin partaalle. Jo ennen kuin suomalaiset investointitahot ehtivät ryhmittyä, Suominen nopeasti siunasi telakoiden myymisen norjalaisille. Mielettömintä kaupassa oli se, että myyntihinta oli alhaisempi, kuin yhtiön kassavarat. Työpaikat tietysti säilyivät Suomessa, mutta voitot ja osingot täkäläisten rasvakourien työstä valuvat Norjaan. Tuon urotyön jälkeen poliitikkojen hyvä-veli-järjestelmä petasi hänelle suojatyöpaikan Alkon johtajana. Se oli tarpeen senkin vuoksi, että suomalaisomistajuuden tuhoamisesta tuli rajua kritiikkiä vuorineuvoksilta, joiden mielestä telakat olisivat suomalaisia vieläkin, jos Suominen tuolloin olisi antanut edes hieman aikaa tehdä päätöksiä. Suomisesta tuli poliittinen vainaja, mutta eihän Alkon johtajan enää tarvinnutkaan välittää politiikasta mitään. Hänkin oli saanut palkkionsa älyvapaasta toiminnasta ministerinä.

      • Tero

        Kuka maksaa laskun?

      • Ottia tuota.
        muistuttelija kirjoitti:

        Esko - poika vasta Suomelle kalliiksi tulikin, liitti Suomen laittomasti Eu: hun.

        Esitit aika hulvattoman väitteen. Oliko Esko Aho joku Suomen Idi Amin tai Saddam Hussein, joka omalla päätöksellään lykkäsi Suomen EU:n jäseneksi, ja vielä laittomasti? Mitähän lakia, asetusta tai lainkohtaa väität Ahon EU-prosessissa rikkoneen? Kiinnostaisi kovasti tietää.

    • Oikeutta

      Samaan nippuun Ilkka Suominen ja Wahlroos Sr suomalaisomisteisen telakkateollisuuden, Voutilainen KansallisOsakePankin ja Relander, Lipponen ja Heinonen suomalaisen Soneran tuhoamisesta.

    • Isaskar

      Et tekstissäsi puuttunut siihen puoleen, että nuo terminaattorit aiheuttivat välillisesti tuhansille ja tuhansille suomalaisille itsemurhia, perheiden hajoamisia, työttömyyttä, konkursseja, mielisairauksia, alkoholismia, narkomaniaa, sekakäyttöä, väkivaltaa, ylivelkaantumista, velkavankeutta, syrjäytymistä ja tuhansille ennenaikaisen kuoleman.

    • oivahärkönen

      ... olen antanut seuraavan linkin.

      www.etla.fi/suhdanne/Gif/t02a.gif

      Siinä näkyy, että romahdus tapahtui Holkerin hallituksen loppuaikana. Nousu alkoi heti Ahon hallituksen alettua -91.

      • Boss

        Hyvä oivahärkönen!
        Avaa silmäsi tähän päivään, sillä se ei ole sen erilaisempi kuin ne muutkaan edelliset Suomen poliittisessa kentässä viimeisten 30 vuoden aikana. Valta ja vallassa pysyminen on avainsanoja, kun aletaan tutkia hallistusten tekemiä mokia noiden vuosien aikana. Sen enempää puuttumatta siihen kuka tai ketkä valtamme kahvaa ovat vääntäneet, on helppo huomata miten "lihava aika" muuttaa puolueet ja ihmiset. Aate on enää jaloin hieman ennen vaaleja ja vappuna!
        Tekevälle sattuu, sanotaan ja se pitää paikkansa myös Arkadianmäellä. Omaan pussiin pelaaminen on saanut aikaan totaalisen inflaation politiikassamme. Demarit ovat häärineet valassa jo niin pitkän ajan, että heidän tekemisiään ei pystytä tutkimaan minkäänlaisessa valossa, ei edes yöllä taskulampun avulla. Muut suuremmat puolueet tekevät ja lupaavat mitä tahansa päästäkseen kiinni samaan kahvaan demarien kanssa. Ruotsalaiset ovat ainoita, jotka kulkevat omia teitään ja naureskelevat demareita kumarteleville puoluejohtajille, koska heidän paikkansa tuon vallankahvan ainaisjäsenenä on taattu, miksiköhän?
        Mutta miksiköhän ollaan tultu tähän? Miksi kansa vuodesta toiseen äänestää ja valittaa samalla tavalla?

    • Fakta homma.

      Piäministeri Puavo myös kunnostautui terminaattorina valtion taloudessa. Valtio Soneran pääomistajana ei estänyt hörhö-Relanderin mieletöntä riskinottoa, vaan hyväksyi Saksan UMTS-kaupat, joissa maksettiin kymmeniä miljardeja illuusiosta, jota ei ollut olemassa. Valtio-omistusten valvojalla Olli-Pekka Heinosella meni löysät housuun, mutta osasi ajoissa livahtaa YLE:n kovapalkkaiseksi harhaanjohtajaksi. Lopputuloksena kymmenet miljardit myös haihtuivat illuusiomaailmaan Puavon katsellessa sivusta tumput suorina. Tuumasi kai, että "voe,voe"

    • Ottia tuota.

      Koivisto oli kävelevä katastrofi. Hänen poukkoilevaa ajatusten kulkuaan ei ymmärretty kirjaimellisesti, eikä edes tulkitsemalla, päätellen siitä, että hän itse syytti mediaa sopulilaumaksi tulkinnoista. Pakkohan oli edes yrittää tulkita, kun muutoin kukaan ei ymmärtänyt mitään hänen sanomastaan. Virkaansakin pääsi jahkailemalla. Kekkonen halusi sairasvuoteeltaan hajoittaa Koiviston hallituksen, mutta UKK:n tila oli jo tiedossa, ja Koivisto alkoi pähkäilemään "jotain tarttis tehrä" ja kansa sai vaikutelman, että on kovanaama, kun ei Kekkoselle alistu. Todellisuudessa hän ei tiennyt mitä tehdä? Suurimmaksi saavutuksekseen jäi maan historian pahin talouslama ja siitä seuranneet tavallisten ihmisten mittaamattomat kärsimykset.
      Kansakoulun opettaja Ahtisaari keskittyi oman suosion kasvattamiseen populistisilla maakuntamatkoillaan. Hän ei ollut puhdas poliitikko.
      Halonen on rohkea täysiverinen idealisti. Sitä kuvastaa hänen toimintansa romanien maailmanfoorumin perustamiseksi, sukupuolisesti poikkeavien asian ajaminen, jenkkien suututtaminen YK:n yleiskokouksessa tuomitsemalla Irakin sota laittomaksi, venäläisten suututtaminen puhumalla erillissodasta, Slovakian johdon suututtaminen välillisesti moittien maan romanien asemaa jne. jne. Hän todella uskoo parantavansa maailmaa oikeudenmukaisuudellaan. Mutta ennemmin siasta tehdään poliisikoira, kuin Halosesta diplomaatti. Mutta mihin hänellä ovat unohtuneet oman maan pitkäaikaistyöttömät ja köyhyysrajan alapuolella elävät, joita viimeisimmän tiedon mukaan on n. 600 000 suomalaista?

      • suomalaisista

        Hän on demari ja tunnetusti ei välitä muusta kuin omasta navastaan. Ehdotan samaa kuin etelä-suomen sanomien sivuilla keskustellaan: nyt maa tarvii miespressan.

        Olemme saaneet kokea "äidillisen" naispressan, joka hyssyttää muiden maiden kansalaisten tarpeita. Onhan heillä omat pressat. Mutta Tarja on äidillinen ja höösää unohtane, tämä maa on täynnä kaltoin kohdeltuja virkamiesten heittopusseina olevia ihmisiä. Eikä Tarjan hovi heitä kuuntele ei edes myllykirjeilläkään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      114
      3131
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2016
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1885
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      400
      1754
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1661
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1477
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      120
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1196
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1166
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1049
    Aihe