”Älkää nyt hemmetissä salliko tämän maan jäämistä vanhojen puolueiden temmellystantereeksi. Jos te ette kunnon haastoon pysty, nousee uusi voima”, perussuomalaisten perustaja viestittää puolueelle.
Perussuomalaisen puolueen perustaja, puolueesta sittemmin eronnut ex-ulkoministeri Timo Soini arvioi, että perussuomalaiset voi ”aivan hyvin” pärjätä seuraavissa eduskuntavaaleissa heikosta aluevaalituloksesta huolimatta.
“Se edellyttää rytminmuutosta ja valitun puheenjohtajan tukemista; näissä vaaleissa hänet jätettiin yksin”
Soinin mukaan perussuomalaisten puheenjohtajistosta ainoastaan Mauri Peltokangas antoi tukensa puheenjohtaja Riikka Purralle olemalla ehdolla ja laittamalla itsensä peliin.
”Varapuheenjohtajat Leena Meri ja Sebastian Tynkkynen. Aina ei ole kyse teistä itsestänne. Puheenjohtaja sen ehdokkuutenne ja tukenne olisi tarvinnut. Asetelma ei lupaa hyvää. Se kertoo jo vuoden 2023 puoluekokouksesta”
Edellisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon toimintaa.
”Entä sitten mestari? Eduskunnan sivujen mukaan hänellä ei tällä hetkellä ole yhtään varsinaista jäsenyyttä missään valiokunnassa! Kaksi varajäsenyyttä, suuressa valiokunnassa ja hallintovaliokunnassa. Vain poutapilvellä on eduskunnassa helpompaa. Miksei mestari tue perintöprinsessaa?”
Riikka Purran tulisi luopua hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta ja keskittyä eduskunnan suureen saliin ja puolueen johtamiseen.
Miksei mestari tue perintöprinsessaa?
3
64
Vastaukset
- Anonyymi
Soini vielä palaa kun persut alle 5%~
- Anonyymi
Sinisten kannatus Soinin puheiden tasoa.
- Anonyymi
Soini nosti persut, se nyt menetetty.
Soini joutuu vielä uudelleen tekemään saman, mutta tuskin enää näin korkealle pääsee.
Käsitys ettäpersut menee nukkuessaan alle 5% puolueeksi. Ohjelma niin huono, paikoilleen jämähtänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796