Palstalla on esitetty linkkejä, joiden artikkeleissa ja kuvissa esitetään mm. että kahden ruskeasilmäisen (ihmisolennon) pariutuessa todennäköisyys sille että syntyvä lapsi olisi (aikuisena) ruskeasilmäinen, olisi 75%, ja että 25%:n todennäköisyys jäisi sitten muille (vaaleammille) silmänväreille.
Kehoitan nyt lukijaa suuntaamaan katseensa ja ajatuksensa Japaniin.
Tuleeko mieleen, että olisitte nähneet edes kuvissa japanilaisen, jonka silmänväri olisi muuta kuin ruskea?
Epäilen, että ette ole.
Sillä muu kuin ruskea silmänväri on Japanissa erinomaisen harvinainen. Muiden kuin ruskean silmänvärin osuus Japanissa ei ole lähellekään 25%.
Tuo mainitsemani 75% - 25% silmänvärijakauma perustuukin karkeaan ymmärtämättömyyteen.
Vaaleasilmäiset japanilaiset ???
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jaappanilaiset ovat oma rotunsa.
Castro, Pierru ja Huarra ovat samaa rotua keskenään.- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Ei muuta asiaa (eli silmänvärin periytyyvyyttä) miksikään.
Vaikuttavat geenit
Silmien väriin vaikuttavat useat geenit. Ruskeaa silmien väriä on aiemmin pidetty aina dominoivana ominaisuutena ja sinistä väriä resessiivisenä ominaisuutena, mutta nykyään on havaittu että silmän väri ei määräydy näin yksinkertaisesti.[3] Tällä hetkellä tunnetaan kolme silmien väriin vaikuttavaa geeniä: EYCL1, EYCL2 ja EYCL3.
Noin Wikipediassa, joten turpas kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttavat geenit
Silmien väriin vaikuttavat useat geenit. Ruskeaa silmien väriä on aiemmin pidetty aina dominoivana ominaisuutena ja sinistä väriä resessiivisenä ominaisuutena, mutta nykyään on havaittu että silmän väri ei määräydy näin yksinkertaisesti.[3] Tällä hetkellä tunnetaan kolme silmien väriin vaikuttavaa geeniä: EYCL1, EYCL2 ja EYCL3.
Noin Wikipediassa, joten turpas kiinni.Lisää tietoa idiootille:
Wikipedian viitteessä noin: - Anonyymi
Eli: The genetics of eye color are so complex that almost any parent-child combination of eye colors can occur.
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttavat geenit
Silmien väriin vaikuttavat useat geenit. Ruskeaa silmien väriä on aiemmin pidetty aina dominoivana ominaisuutena ja sinistä väriä resessiivisenä ominaisuutena, mutta nykyään on havaittu että silmän väri ei määräydy näin yksinkertaisesti.[3] Tällä hetkellä tunnetaan kolme silmien väriin vaikuttavaa geeniä: EYCL1, EYCL2 ja EYCL3.
Noin Wikipediassa, joten turpas kiinni.Ja mm. juuri siksi väite, että kahden ruskeasilmäisen pariutumisessa todennäköisyys ruskeasilmäisen jälkeläisen syntymiselle on aina 75%, on täyttä hölynpölyä.
Samoin on hölynpölyä palstallakin esitetty väite, että ruskeasilmäisen ja "sinisilmäisen" pariutumisessa todennäköisyys ruskeasilmäisen jälkeläisen syntymiselle on aina 50%,
Onpas erinomaisen outo aihe taas! Silmien väri on silmien väri - ei muuta. Mitään muuta merkitystä sillä ei ole, kuin se että vaalea väri sisältää vähemmän pigmenttejä kuin tummempi väri.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa572235En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321714- 101524
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751519Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681357- 121108
- 1051089
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 20979