Mitä mahtanee alkanut viikko tuoda tullessaan dejavuu, mutta pienet muistelot menneeseen viikkoon.
Ravintolatietämys on huippuluokkaa ja kaikki ruoanvalmistustavat ja jopa paikat on kokemukseen ja ylivertaiseen makuaistiin perustuvia huipputietämyksiä, mutta mistä moinen ylivertainen tietämys kumpuaa?
No tietysti siitä että Burin lumpuilla on pitopalvelu joka tarjoilee makeita hodareita.
Mobeditietämys on aivan kertakaikkisen mielenkiintoinen aihe toinen toistaan tietoisempana ja viisaampana aiheesta kertoen jopa skoottereiden mittoja, hintoja, kuutioita, tehoja jopa vakavaa vänkää syntynyt mobedien avaimien pattereiden käyttöiästä.
Tämänkin ylivertaisen tietämyksen takana luonnollisesti on, että yhdellä on pappatuntureita ja on jo lapsena ajanut crossia mutta vasta aikuisena huomannut vahingossa miten moottoripyörää ohjataan kun on ajellut 1200 kilometrin päiväetappeja.
Anonyymikoviksen tuli sunnuntaina koputella ovelle, vaan ei ole kantautunut koputusääniä.
Pohkeita varmaankin valmisteltu balettikuntoon kun on treffit niin kauniin niin kauniin lapsen kanssa aivan kohtapuolin.
44 on kadonnut hotellilääviinsä, eikä kukaan ole huolissaan, koska TT on saarille jämähtänyt perheenyhdistämispuuhissaan.
Aasi leipoo korvapuusteja kun ei mopoile, sekä SS on paneutunut mitä ilmeisimmin laajentamaan pössytyskasviviljelmiä ja tekemään diilejä lääketehtaiden kanssa saaden oppia esikuvaltaan.
Mitä uutta dejavuu, dejavuu, samaa, samaa ja taas samaa vaihteen vuoksi 24/7 saakaan alkaneella viikolla lukea pohdittavan Pattayan matkailupalstalla, aika näyttänee.
Hauska matkailuviikko ollut Pattayan Savossa.
4
65
Vastaukset
- Anonyymi
Terkkuja Senssu, melkoista pattaya rakkaan palstavaikuttamista pattayan savosta, 24/7 lempiaiheet mopot, kuin 14 vuotiaana, ammattikoulun tupakkapaikalla, huomaa että ne tupakkapaikat tulivat vasta 90 luvun lopussa.
Hienoa että suomi nappasi olympia kultaa, uskomattoman hienoa, mutta varmasti ovat pojat ylpeitä, neukku joukkue on yleensä erittäin kova, suomi oli kovempi.
By NumBall 61v. HHN
ps. ei ole ovelle kolkuteltu, tosin savosta käsin se on mahdotontakin. - Anonyymi
Mitä uutta lässyttelee feikki sensei. No ei mitään uutta "senseiltä". Samaa munatonta vittuilua ja lumputtelua tämän jälkeen, kun on viikon verran ottanut taas turpiinsa.
Eipä kerro sensei itsestään tai tekemisistään mitään, eikä mainitse NumBalliakaan, ei.
NumBalle tuolla toisaalla jo vastailinkin ja tästä tulikin mieleeni kysymys "senseille".
Joku joskus viikko sitten kiukutteli minulle ja suutuspäissään laittoi nimimerkikseen Kham Thiang.
Senssu voisikin nyt kertoa mitä nuo sanat tarkoittavat.
Kham = ?
Thiang = ?
Yst. terv. HamTiam- Anonyymi
Khamthiang Flower Market.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Khamthiang Flower Market.
Kham Thiang TESCO Lotus Super Market.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa542126En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141464- 101444
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3531444Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681315- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81024- 81992
- 20969