Venäjän uutisoinnista tolkku pois

Anonyymi

16

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Feikki uutisia tulee niin puolelta kuin toiseltakin, mitään ei kannata enää uskoa.

    • Anonyymi

      Venäjän propagandauutiset ovat menneet yhä järjettömimmäksi koko ajan, kun kovasti täälläkin näiden meidän kotikutoisten tiltujen ja ihan ammattimaisten itätrollienkin kehuma Venäjän ylivoimainen sotavoima onkin näyttänyt kompuroivan melkoisen pahasti, vaikka heidän ylivoimansa on käsiitämättömän suuri.

      Yllätyksenä näyttä se tulleen myös Putinillekin, joka sortui taas kerran itänaapurimme ikiaikaiseen syntiin eli vastustajan täydelliseen aliarviointiin. Maan valloitus ei ollutkaan paraatimarssi torvet soiden. Putin onkin menettänyt jo hermonsa moneen kertaan avustajilleen ja viilipyttymäinen olemus näyttää vaihtuneen aivan toisenlaiseen tunteellisiin purkauksiin sortuvana olemuksena.

      Noihan siinä helposti käy, kun neuvonantajiksi on valittu vain jeesmiehiä ja -naisia, jotka antavat Putinille vain sellaista informastiota, jota hän haluaa kuulla. Kriittisiä ja realistisiakaan näkemyksiä kun ei uskalleta kertoa omaa turvallisuuttansa riskeeraamalla. Tämä on diktaattorien ongelma aina ja se näkyy siinä, että näille syntyy epärealistinen kuva omasta ylivoimaisuudestaan ja kaikkivoipaisuudestaan.

    • Anonyymi

      Juu, nuo jeesmiehet ovat jokaisen diktaattorin kompastuskivi.

      Diktaattorilla on heidän takiaan väärä kuva tilanteesta.

    • Anonyymi

      Meillä näitä kyyröttäjiä riittää :D

    • Anonyymi

      Venäläiset ovat sillä tavalla siunattu kansa, että he osaavat valita johtajikseen aina sopimattomimmat henkilöt.

      Venäläisissä on huippulahjakkuuksiakin ja osaajia monellakin alalla, mutta valtiomiestidossa ei vielä koskaan.

      Jos Putin olisi valinnut uransa judokana tai jääkiekkoilijana, hän olisi nyt ihan yhtä rikas, koska kukaan ei olisi jäädyttänyt hänen varojaan ja olisi ihan oikeasti ihailtu myös ulkomailla. Aina ei voi valita oikein, ammattiakaan.

    • Anonyymi

      Ukrainan sotilaille pitää pudottaa kännyköitä. Siten he saavat oikean tilanne tiedon missä ovat!! Täällähän oikeasti sota!!

      • Anonyymi

        Olet pihalla trolli - taas kerran.

        Venäläisethän keräävät kiinni saamiltaan ukrainalaisilta puhelimet pois tarkastusasemillaan.


    • Anonyymi

      Kun verkkosiioni on sanonut että Venäjän uutisointi on tolkutonta niin silloin sen täytyy olla totta. Ukraina on jäänyt kiinni valheista sotauutisoineissaan tähän mennessä jo kymmenen kertaa että ei ihme jos Harkovan räjähdykset on lavastusta kuten eilinen video osoitti että kerrostalon vieressä räjäytettiin ilmeisesti dynamiittiä ja väitettiin että se oli ohjusisku.

      • Ja nyt varmaan kerrot ne kymmenen tapausta, joissa Ukraina on jäänyt kiinni valheista?

        Muuten väitteilläsi ei ole mitään arvoa.


      • Anonyymi
        Jons kirjoitti:

        Ja nyt varmaan kerrot ne kymmenen tapausta, joissa Ukraina on jäänyt kiinni valheista?

        Muuten väitteilläsi ei ole mitään arvoa.

        Ukrainan valheet? No ne on kopioitu jostain sotapelistä Wold war craftista tms?


    • Anonyymi

      Venäjältä ei ole moniin vuosiin tullut kuin valheita ja doupattuja.

    • Anonyymi

      Sodassa sattuu ja tapahtuu.

      Puolasta kertaalleen luvatut ja evätyt hävittäjät olivat lentokentällä tankattuina, aseistettuna ja muutenkin lentovalmiina "avaimet käteen"-tyyliin. Lentomekaanikot poistuivat "kaffetauolle". Palattuaan huomasivat, että hävittäjät olivat kadonneet. Kysyttäessä pyörittivät vain päätään ja levittelivät käsiään ja hokivat "ei voi ymmärtää". Ljavrov on tapahtumasta raivoissaan.

    • Anonyymi

      Venäjällä on valttikortit hihassaan.

      Tämä on vasta alkanut.

      Sota on aina kaoottista. Sekasortoa erityisesti taistelun aikana. Tulee "sähellystä" kaikkiin suuntiin.

      Ukrainan siviilejä ei pitäisi aseistaa. Se on tässä tilanteessa nimittäin kansan ansoittamista.

      Tämä juutalainen Ukrainan presidentti teki tämän tahallaan käyttäen vanhaa temppua eli toimi ns "hyvällä ajatuksella=puolustakaa maatanne" mutta efektiivisesti tämä siirto sallii nyt Venäjän armeijalle kristikunnan tappamisen. Eli tehdään siis näennäisesti hyvää tai oikein mutta tiedetään hyvin, että tällä "hyvän tekemisellä" tulee olemaan kuolettavat seuraukset ("Ota tästä vähän huumetta, tulee kato hyvä olo. En kerro, että se pilaa elämäsi ja kuolet sitten myöhemmin.").

      Tällä kansan aseistamisen siirrolla tämä juutalainen siis tapattaa "legitimaatisti” kristittyjä.

      Venäjän sotilailla, joista suurin osa on myös kristittyjä, voi olla motivaatio-ongelmia viedä työtä päätökseen.

      Vastuullinen Ukrainalainen KRISTITTY presidentti luopuisi itse vallasta ja estäisi siten kansansa tappamisen.

      On aivan selvää, miksi Ukrainan presidentti on juutalainen. Kyllähän on niin, että juutalaiset vihaavat kristikuntaa verisesti ja siksi ei ole mitään ideologista tai emotionaalista ongelmaa heille tehdä päätöksiä joiden seurauksena kristityt jauhautuvat ja kärsivät tässä sodassa.

      On todennäköistä, että Putin ja hänen strategistinsa, eivät ehkä nähneet tätä siirtoa ennalta ja maksavat nyt tästä.

      Se, mitä Ukrainen KRISTITTYJEN pitäisi nyt tehdä on siirtyä maan sisällä alueille joilla ei ole sotilaallista merkitystä (tai lähteä maasta) ja antaa Venäjän armeijan mäiskiä hajalle maan sotilaalliset kohteet.

      Sodassa tulee aina myös siviiliuhreja, sille ei voi mitään.

    • Vastenmielisintä Venäjän uhittelussa on juuri tuo ydinaseilla uhkailu.

      • Anonyymi

        Mikäs sua siinä niin sylettää? Uhkasihan USA Vietnamiakin ydinaseillaan. :)


    • Anonyymi

      Ukrainaalla tupaa lipsahtamaaan milloin päiväkodin seinään, milloin kerrostalon parvekeelle...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      72
      2467
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1799
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1587
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1407
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      109
      1166
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1128
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe