Ukrainan sota on puheenaiheena aina kun tapaa jonkun tuttavan.
Yhtä asiaa olemme miettineet.
Keneltä tuota Nato-myönteisyyttä oikein kysytään.
Onko se joku gallup tai joku tällainen.
Nimittäin Nato-kielteisyyttä on paljon.
Ja perusteluja löytyy.
Ihmetellään että miksi esim.
Usa tulisi avittamaan Suomea, jos rytinä alkaisi.
Mitä heitä kiinnostaisi joku pieni Suomi.
Miksi he ylipäätään haluavat Suomen siihen Natoporukkaan.
Ja sanotaan, että Venäjä hyökkäisi Suomeen ihan satavarmasti ennen Natoon liittymistä.
Eli kaiken kuuleman ja luetun mukaan aika pian.
80 vuotta on ollut rauha tässä maassa.
Josko se mahdollinen Natoon liittyminen sekoittaa täysin koko pakan.
Laitetaanko ydinkärjet rajalle ja tukikohdat.
Ja mitä niitä suunnitelmia nyt sitten onkaan.
Ja verrataan Ukrainaan.
Venäläisethän ovat olleet siellä jo vuosikausia.
EU ei ole korviaan lotkauttanut Krimin valloitukseen.
Nyt sitten lapioidaan miljardeja ase-vientiin Ukrainaan.
Emme ole Ukraina.
Olemme Suomi ja pysymme suomalaisina, puolueettomana maana.
Aikoinaan vastasin kansanäänestyksessä EU- liittymiseen Ei.
Paljonko meillä on ollut hyötyä EU:sta?
Vapaana syntynyt
48
86
Vastaukset
- Anonyymi
Ukrainan sota muutti Nihtisillan vastaanottokeskuksen asiakaskunnan täysin – Ero entiseen on valtava
"Aiemmin olimme lähinnä yksin tulleiden miesten keskus. Nyt meillä on valtava määrä lapsia. Asiakkaat ovat pääasiassa naisia ja lapsia sekä ikäihmisiä"- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 19:56
Niin se kysymys Natosta.
Mitä mieltä ?Natsi-Venäjältä ei enää kysytä mitään.
- Anonyymi
Itse olen tehnyt galluppia työkavereiden, harrastekavereiden, kavereiden, naapureiden, sukulaisten ja ystävien keskuudessa, n. 85% natomyönteisiä. Mitä pikemmin, sitä parempi.
Ano 20:42
Minä taas olen kuunnellut lähinnä ikäisiäni eläkeläisiä ja vanhempiakin.
Meillä saattaa olla takaraivossa vielä se venäjänpelko.
Lapsena jouduin kuuntelemaan niinpaljon sodasta.
Isäni meni sinne 19-vuotiaana.
Hän haavoittua kannaksella, mutta selvisi hengissä.
Voi olla että kun tätä rauhaa on kestänyt näinkin kauan, ei tahtoisi herätellä nukkuvaa karhua.
Onhan sinne Natoon suunniteltu ennenkin menoa, mutta se on jäänyt.
On vain sellainen fiilis, että jos Venäjä kalistelee sapeleita tässä harmaalla alueella, eli odotamme Natoratkaisua, niin turvatakuut unohtuvat ja jäämme yksin.
Natosta on tehty jokin ylimaallinen ratkaisun avain.
Yksi esimerkki olisi hyvä tietää, miten Nato on toiminut jossakin toisessa Natomaassa.
- Anonyymi
Minäkin äänestin Ei EUlle aikanaan enkä tiedä mitä etuja siitä on ollut.
Natoa olen ollut ennen Ukrainan sotaa vastaan sen takia, että karsastan kalliin organisaation pykäämistä kallispalkkaisten sotilas- ja muiden henkilöiden uraputkipaikkana.
Nyt ei ole tarpeeksi pätevyyttä ratkaisemaan mikä on parasta. Jos äänestys tulisi, luultavasti äänestäisin pelkästä pelosta puolesta vaikken oikein ymmärrä sen hyötyjä tai vaaroja. Jos todella tarkoittaa sitä (jostakin lehdestä luin) että suomalaiset miehet voivat joutua lähtemään jonkun toisen maan sotaan. Se tuntui kovin isolta uhalta. Pitäisi edes nähdä jossakin koko totuus asiasta, voisi lukea, on sitten eri asia ymmärtäisinkö kaiken sittenkään. Ei kovin helppo aihe.Ano 16.04 21:10
Venäjä voi siirtää aseistustaan lähelle Suomen rajoja.
Suomen rajasta tulisi yli 1300 kilometriä pitkä Naton ja Venäjän raja.
Näin ollen Nato-jäsenyys voisi tuoda Suomelle turvallisuushyödyn lisäksi myös turvallisuusriskin.
- Anonyymi
Kerro tuttavillesi, ettei pidä eikä tarvitse ottaa upseerien murheita, kun ei ole saanut heidän lahjojaankaan. - Nm. Kerro se myös itsellesi
Ano 16.04 21:29
Aliupseerin vaimona kuuntelin parinkymmenen vuoden puolustusvoimista.
On jäänyt mieleen yhtä sun toista.
Edesmenneen mieheni mielestä minussa oli vääpelin ainesta.2lesken kirjoitti:
Ano 16.04 21:29
Aliupseerin vaimona kuuntelin parinkymmenen vuoden puolustusvoimista.
On jäänyt mieleen yhtä sun toista.
Edesmenneen mieheni mielestä minussa oli vääpelin ainesta.Lisäys 06:51
parinkymmenen vuoden aikana- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 16.04 21:29
Aliupseerin vaimona kuuntelin parinkymmenen vuoden puolustusvoimista.
On jäänyt mieleen yhtä sun toista.
Edesmenneen mieheni mielestä minussa oli vääpelin ainesta.Meillä on sitten jotain yhteistä; kotivääpeliksi meitsiäkin kutsuttiin aikoinaan, kun oli ne ruuhkaiset perhevuodet ja asioitten piti pysyä kunnossa ja järjestyksessä. - Nm. Ex-vieäpel
- Anonyymi
USAn ideana on työntää
lesket eturintamalle pyllistämään ja ampumaan puurot päin rysssää - Anonyymi
Joskushan sen puutiaisen aika loppuu. Minkälainen Venäjä on tulossa. Jos tulee salonkikelpoinen niin saako Suomi neito avioeron Natosta.
Minkälaiset on Naton jäsenmaksut ja muut velvotteet- Anonyymi
Jos Putleria nimittää noin, ymmärtämistä auttaa, että kirjoittaa Puutiainen / -sen. Jos kirjoittaa puutiaisen pienellä kirjaimella, se on yksi pieni, mutta ikävä eläin, jollainen kyllä Putlerkin on. - Nm. Puutuisipa se lopullisesti
- Anonyymi
Puutianen = Putin
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ensin lukee Puutiaisen
Nyt lukee Puutianen
Niin että mitä?Lopeta jauhaminen, kun et kuitenkaan mitään ymmärrä!
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ensin lukee Puutiaisen
Nyt lukee Puutianen
Niin että mitä?Puutiainen -> Puutiaisen
Takiainen -> Takiaisen
Hämäläinen -> Hämäläisen
Savolainen -> Savolaisen
Suomalainen -> Suomalaisen
Venäläinen -> Venäläisen
auttaako ymmärtämään miten sanat taipuu? Anonyymi kirjoitti:
Puutiainen -> Puutiaisen
Takiainen -> Takiaisen
Hämäläinen -> Hämäläisen
Savolainen -> Savolaisen
Suomalainen -> Suomalaisen
Venäläinen -> Venäläisen
auttaako ymmärtämään miten sanat taipuu?Ano 11:03
Tuolla lukee puutianen
Ei ole esimerkissäsi.
- Anonyymi
Mieti sitä!
- Anonyymi
En koe olevani vapaana syntynyt. Me monet sodan jälkeen syntyneet elimme lapsuutemme sodassa vammautuneiden isiemme sotapainajaisten keskellä. Meidän piti olla aikuisia jo ihan pienestä pitäen, hoidimme pienemmät sisaruksemme, autoimme talon töissä varhaisesta aamusta iltamyöhään, leikille ei ollut sijaa.
Vasta Neuvostoliiton hajottua alkoi itänaapurin takamuksen nuoleminen vähän hellittää ja vasta Halosen mielistelykauden jälkeen on saanut tuntea vapautta itänaapurin painostuksesta, kunnes he taas aloittivat hyökkäyssodan Ukrainassa.
Jos emme nyt liity Natoon, niin edessä on taas samaa alistumista ja takamuksen nuolentaa siihen saakka kunnes he päättävät maamme kuuluvan heille, en ymmärrä miten joku suomalainen voi sitä haluta.Ano 11:19
Isämme haavoittui rintamalla jalkaan -42
Hän ei siitä paljoa puhellut.
Hän oli -22 syntynyt, eli kun synnyin -54, oli sodasta jo aikaa.
Olen viidestä lapsesta nuorin.
En ole joutunut hoitamaan ketään.
Asuimme kaupungissa pienessä talossa, kunnes muutimme kerrostaloon.
Ei ikinä karjanhoitoa eikä mitään puutarhanhoitoa.
Kävin jossain vaiheessa Neuvostoliitossa Georg Ots paatilla.
Asuin Viru-hotellissa.
Halpa viina virtasi pulloittain pöydissä.
En ole tuntenut mitään ihmeellistä painostusta itänaapurista.
Johtuneeko siitä, kun asun länsirannikolla.
Venäläiset ovat olleet Ukrainassa jo 8 vuotta.
Pienet vihreät miehet valloittivat Krimin.
Miksi siitä ei puhuta mitään.
Olemme olleet Venäjän vallan alaisia, mutta emme Neuvostoliiton.
Sota loppui ja rauha laskeutui.
Ehdoissa luovutettiin
melkoisesti maata.
Ja sotakorvauksia maksettiin ja Porkkala vuokrattiin.
Vaihtoehtonako on nyt joko Nato tai itsenäisyytemme menettäminen.
En jaksa uskoa tähän.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 11:19

En jaksa uskoa tähän.Mikä ”itsenäisyys”? Mehän kuulumme euhun, joka sanelee meidänkin toimiamme.
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ”itsenäisyys”? Mehän kuulumme euhun, joka sanelee meidänkin toimiamme.
Niinpä kuulumme. Halusimme tai emme.
Itse aikoinaan vastasin EI kansanäänestyksessä.
EU-Kompassi voisi tuoda konkretiaa unionin perussopimuksen artikla 42.7:ään.
Se antaisi aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneille jäsenmaille mahdollisuuden pyytää EU-kumppaneilta apua.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 11:19
Isämme haavoittui rintamalla jalkaan -42
Hän ei siitä paljoa puhellut.
Hän oli -22 syntynyt, eli kun synnyin -54, oli sodasta jo aikaa.
Olen viidestä lapsesta nuorin.
En ole joutunut hoitamaan ketään.
Asuimme kaupungissa pienessä talossa, kunnes muutimme kerrostaloon.
Ei ikinä karjanhoitoa eikä mitään puutarhanhoitoa.
Kävin jossain vaiheessa Neuvostoliitossa Georg Ots paatilla.
Asuin Viru-hotellissa.
Halpa viina virtasi pulloittain pöydissä.
En ole tuntenut mitään ihmeellistä painostusta itänaapurista.
Johtuneeko siitä, kun asun länsirannikolla.
Venäläiset ovat olleet Ukrainassa jo 8 vuotta.
Pienet vihreät miehet valloittivat Krimin.
Miksi siitä ei puhuta mitään.
Olemme olleet Venäjän vallan alaisia, mutta emme Neuvostoliiton.
Sota loppui ja rauha laskeutui.
Ehdoissa luovutettiin
melkoisesti maata.
Ja sotakorvauksia maksettiin ja Porkkala vuokrattiin.
Vaihtoehtonako on nyt joko Nato tai itsenäisyytemme menettäminen.
En jaksa uskoa tähän.Olet Esko Ahon kanssa saman ikäinen. Hän oli Pitääkö olla huolissaan ohjelmassa ja kertoi ikänsä. Aika nokkela ja humoristinen kaveri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet Esko Ahon kanssa saman ikäinen. Hän oli Pitääkö olla huolissaan ohjelmassa ja kertoi ikänsä. Aika nokkela ja humoristinen kaveri.
Natsi-Venäjään ei haluta liittyä.
Anonyymi kirjoitti:
Natsi-Venäjään ei haluta liittyä.
Ano 17:04 20:32
Onhan Suomessa aina ollut Venäjämyönteisiä henkilöitä.
Parhaiten tai pahiten muistetaan O-V K
joka muodosti nukkehallituksen.
Ja on haudattu Kremlin muuriin.
Eikä ikinä päässyt enään käymään kotimaassaan.
Presidentti UK torppasi hakemuksen.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ”itsenäisyys”? Mehän kuulumme euhun, joka sanelee meidänkin toimiamme.
Venäjälle ei ole kukaan sanellut ,ovat itse päättäneet tekemisensä, menikö hyvin?.
- Anonyymi
Kyllä siitä Natosta pitäisi kansanäänestys pitää, jos sitä meinataan. Nyt näyttää, että ilman julkista keskustelua Naton hyvistä ja huonoista puolista, valtaapitävät päättävät kansan puolesta. Onko tämä sitä nykydemokratiaa? Kansan mielipidettä ei voida kysyä, jos se olisikin väärä.
Kyllähän se siltä näyttää, että enemmistö on Naton kannalla, mutta eipä asiaa ole kunnolla esiteltykään kansalaisille.Ano 17.04 21:57
Tässähän vedotaan siihen, että kansalaiset ovat äänestäneet eduskuntaan menijät.
Ja siis päätöksentekijät.
Äänestäisikö nyt sitten se porukka, joka ei koskaan ota mihinkään mitään kantaa.
Sitä en kyllä ymmärrä, että eduskunnassa on henkilöitä jotka eivät tiedä mitä he äänestävät.
Heillä on kuitenkin paljon sisäpiiritietoa.
Tai melkein pahinta on jos äänestävät tyhjää.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 17.04 21:57
Tässähän vedotaan siihen, että kansalaiset ovat äänestäneet eduskuntaan menijät.
Ja siis päätöksentekijät.
Äänestäisikö nyt sitten se porukka, joka ei koskaan ota mihinkään mitään kantaa.
Sitä en kyllä ymmärrä, että eduskunnassa on henkilöitä jotka eivät tiedä mitä he äänestävät.
Heillä on kuitenkin paljon sisäpiiritietoa.
Tai melkein pahinta on jos äänestävät tyhjää.Jaa-a ja mitä se mahdollisesti äänestävä kansa osaisi natosta äänestää? Mistä tietonsa nopeasti hankkisivat ja osaisivat asiat eri puolilta nähdä? Mikä mahtaisi äänestysprosentti yleensäkin olla, että äänestyskoneisto kannattaisi järjestää?
Joskus vaan tarvitaan nopeita päätöksiä ja sitä varten on eduskuntaan edunvalvojat äänestetty. Jos joku äänestää eduskuntaan tietämätöntä päättäjää, niin äänestäjien vika se kyllä silloin on! - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ano 17.04 21:57
Tässähän vedotaan siihen, että kansalaiset ovat äänestäneet eduskuntaan menijät.
Ja siis päätöksentekijät.
Äänestäisikö nyt sitten se porukka, joka ei koskaan ota mihinkään mitään kantaa.
Sitä en kyllä ymmärrä, että eduskunnassa on henkilöitä jotka eivät tiedä mitä he äänestävät.
Heillä on kuitenkin paljon sisäpiiritietoa.
Tai melkein pahinta on jos äänestävät tyhjää.Taitaisivat eitä äänestävät olla heitä jotka eläisivät mieluummin Venäjän kaltaisessa diktatuurimaassa.
- Anonyymi
Kansa ei käsitä eikä tiedä tarpeeksi, mutta vallan kahvassa kiikkuvien pitää ja tulee olla niiin valveutuneita, että he osaavat ja tietävät, mikä on tämän maan parhaaksi. - Nm. Ei mitään kansanäänestyksiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaisivat eitä äänestävät olla heitä jotka eläisivät mieluummin Venäjän kaltaisessa diktatuurimaassa.
Enpä usko tuohon. Joku harva saattaa ihannoida sitä diktatuuria, mutta useimmat Nato-vastaisista pelkäävät kostotoimia, kaikenlaista kiusaamista ja sodan uhkaa. - Nm. Pelko pershuuksissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä usko tuohon. Joku harva saattaa ihannoida sitä diktatuuria, mutta useimmat Nato-vastaisista pelkäävät kostotoimia, kaikenlaista kiusaamista ja sodan uhkaa. - Nm. Pelko pershuuksissa
Enemmän kannattaisi pelätä sitä mitä siitä seuraa jos Putinin pelottelut saa Suomen luopumaan Natomahdollisuudestaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enemmän kannattaisi pelätä sitä mitä siitä seuraa jos Putinin pelottelut saa Suomen luopumaan Natomahdollisuudestaan.
No niiinpä, mutta osa ihmisistä ei kuule ikä näe kuin omat juttunsa ja puheensa ja ajatuksensa. - Nm. Kupla, kuoppa vai kehityshäiriö
- Anonyymi
Älä sie leski pieni murehi suotta.
EU on tuonnut meille paljon hyvää, kuten Natokin. - Anonyymi
Mie pyydän silliä tai edes hajua.
- Anonyymi
Aikoinaan ruottalaisista sanottiin : Die dumme Schweden .......toivottavasti ei nyt sitten : Die dumme Finnen ! Jos Nato jää välliin .-
- Anonyymi
Passe
- Anonyymi
Liberaalit syyttävät Putinia Hitleriksi, mutta kenelläkään ei kuitenkaan ole kanttia väittää sotilaita arjalaisiksi. Tosiasia on että Venäjä on N-Liiton manttelinperijä ja nyky-Venäjän valtaideologia on imperialistinen eurasianismi, joka on monikulttuurinen ja monirotuinen. Valkoinen etnonationalismi on kielletty.
- Anonyymi
"Ukraina" on homogeeninen valkoisen ylivallan hiekkalaatikko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ukraina" on homogeeninen valkoisen ylivallan hiekkalaatikko
Ukrainalaiset hyväksyy russofobiset kansallisosialistit riveissään kertoo kaiken...Sitä saa mitä tilaa.
- Anonyymi
Ei ole pitkä aika kun oli taloudessa miinuskasvu eli vuodet 2009-2016 .Silloin valiteltiin että ei äänestetty Eurosta ja vertaillaan Ruotsiin jossa oma Kruunu, jota sopi heikentää ja vahvistaa kulloinkin vallitsevan taloustilanteen takia. Eipä tullut työttömiä ja muutenkin siellä työmarkkinat toimii siten , että talossa kauvan ollutta ei heitetä pellolle , vaan heitetään viimeksi taloon tulleita, jos on tarvetta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391829En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271608Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141414Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421368Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681285- 81161
- 121058
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7961- 20959
- 80919