Kuin Marinin velka, sitä Fortumissakin
Vaikka Fortum on tasapainotellut suuren velkataakkansa kanssa, se on jatkanut avokätistä osingonmaksuaan. Fortum on jakanut omistajilleen osinkoja noin miljardi euroa vuodessa. Fortumin yhtiökokous päätti jatkaa osingonmaksua myös maaliskuussa 2022 järjestetyssä yhtiökokouksessa huolimatta siitä, että Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan kuukautta aiemmin ja Uniperin riskit olivat kasvaneet huomattavasti.
Suomen valtio omistaa Fortumista 51 prosenttia, eli valtio on saanut Fortumilta vuosittain noin 500 miljoonaa euroa osinkotuloja.
Nyt tuli tämän heimolaiset apajille, ihan pääministerinä hetken ollut Rinne "nyt ei pihistellä">
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html
Fortumin velka on pysynyt suurista yritysmyynneistä huolimatta yhtiön omaa tavoitetta korkeampana. Pääsyy korkeaan velkatasoon on ollut Uniper. Uniperin miljardien eurojen velat nostivat myös emoyhtiö Fortumin velkataakkaa.
”Velkaantuminen vaatii edelleen toimenpiteitä”, analyysiyhtiö Inderes totesi kesällä 2021, ja ennakoi Fortumin yritysmyyntien jatkuvan.
Seuraavana Fortumin myyntilistalla olivat sähkön vähittäismyynti eli Consumer Solutions -yksikkö ja Puolan kaukolämpötoiminnot. Suunnitelmat muuttuivat helmikuun lopulla
2020-2021: Fortum myy lukuisia tytäryhtiöitään, mm. kaukolämpöä Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Esimerkiksi viime kesänä Fortum myi 50 prosentin omistusosuuden Tukholman kaukolämpöyhtiössä Stockholm Energissä. Kauppahinta oli korkea, 2,9 miljardia euroa. Baltian kaukolämpötoiminta meni kaupaksi 710 miljoonalla eurolla, Joensuun kaukolämpö 530 miljoonalla ja Järvenpään kaukolämpö 375 miljoonalla eurolla.
Kaukolämpö on liiketoimintana vakaata ja vähäriskistä, varsinkin jos sitä vertaa Uniperin harjoittamaan kaasukauppaan ja sen geopoliittisiin riskeihin.
Fortumin mukaan viime vuosina myydyt omistukset ”eivät kuuluneet sen ydinliiketoimintoihin”. Vähintään yhtä suuri syy yritysmyyntien taustalla on ollut Fortumin velkaantuneisuus.
Fortum on korostanut viime vuosina, miten tärkeää sille on säilyttää luottoluokitus vähintään nykyisellä tasolla.
Fortumin valtion ohjaus hakoteillä
50
626
Vastaukset
Suurin osa tuosta mokailusta jonka olet esiin tuonut on peräisin suomalaisesta suomettumisesta, joka ei ole antanut katsoa tuota itänaapuria selvinpäin., vaan pitää olla hieman sumuinen olo, jotta sitä edes viitsii katsoa ja nyt on koko homma romahtanut.
Olisi pitänyt jo -50 luvulla viimeistään tajuta se tosiasia, jotta venäläinen ystävyys voi olla totta vain, jos alistuu heidän orjakseen. Itsenäinen ajatteleva pieni valtio ei heidän mielessään omaa edes olemassaolon oikeutusta!
Jos NL olisi ollut ystävä johon voi luottaa, se olisi palauttanut meiltä varastamansa alueet ja maksamamme sotakorvaukset, koska itse alkoi koko ruljanssin!
Pääministeri SS on siis vain tuon harhaisen näkemyksin kasvatti ainakin osin mutta onneksi ainakin NATO asiassa siirtyi Kokoomuksen linjalle. Ainoa oikea toimi joka äkkiä tulee mieleen! Vielä kun SS siirtyy Kokoomuksen linjalle talouden suhteen, niin meillä on mahdollisuuksia!- Anonyymi
Alistuu heidän orjakseen. Vapaasti ollaan saatu kyllä olla siinä typerysten kuorossa huutamassa kun venäjä sitä, ja että veneäjä ei voi tätä. On boikotoitu, uhkailtu ja uhiteltu. Lyöty omaan polveen niin että soi. Usa kyllä on voinut. Nyt ollaankin sinne sitten rähmällään ja ollaan ilmoittauduttu Naton ja Venäjän rajapinnaksi. Suometuttu oikein urakalla.
Kyllä se mitä muutamat ulvovat suomettumiseksi, on itseasiassa ainoa järkevä tapa, pysyä väleissä rajanaapurin kanssa. Anonyymi kirjoitti:
Alistuu heidän orjakseen. Vapaasti ollaan saatu kyllä olla siinä typerysten kuorossa huutamassa kun venäjä sitä, ja että veneäjä ei voi tätä. On boikotoitu, uhkailtu ja uhiteltu. Lyöty omaan polveen niin että soi. Usa kyllä on voinut. Nyt ollaankin sinne sitten rähmällään ja ollaan ilmoittauduttu Naton ja Venäjän rajapinnaksi. Suometuttu oikein urakalla.
Kyllä se mitä muutamat ulvovat suomettumiseksi, on itseasiassa ainoa järkevä tapa, pysyä väleissä rajanaapurin kanssa.Olet tuossa lopussa oikeassa kun rajanaapuriksi lasket Ruotsin ja Norjan, ehkä Viroa unohtamatta!
Venäjä ei koskaan ole ollut luotettava ellet alistu sen mieleiseksi orjaksi, meidänkin piti hokea ystävyyttä mutta mikä ihmeen ystävä on sellainen, joka ensin varastaa rahat ja mannut hokien ystävyyttään. Jo silloin olisi pitänyt tajuta todellisuus ja alkaa tie NATO:n pariin.
Jos NL/Venäjä olisi ollut ystävä se olisi palauttanut ilman ehtoja meille sen mitä vei ja vielä korvannut alkamiensa sotien aiheuttamat vahingot!
Länsi ja NATO maat pääosin ovat vapauta demokratioita kuten mekin mainiåostamme itsestämme vaikka sielläkin muutama mätämuna piilee ainakin demokratian osalta! NATO kuten EU ovat siten molemmat, ne meille sopivat yhteistyö kumppanit maailmalla!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alistuu heidän orjakseen. Vapaasti ollaan saatu kyllä olla siinä typerysten kuorossa huutamassa kun venäjä sitä, ja että veneäjä ei voi tätä. On boikotoitu, uhkailtu ja uhiteltu. Lyöty omaan polveen niin että soi. Usa kyllä on voinut. Nyt ollaankin sinne sitten rähmällään ja ollaan ilmoittauduttu Naton ja Venäjän rajapinnaksi. Suometuttu oikein urakalla.
Kyllä se mitä muutamat ulvovat suomettumiseksi, on itseasiassa ainoa järkevä tapa, pysyä väleissä rajanaapurin kanssa.Punamulta hallitus liputtaa tähtilippua, se on .....
- Anonyymi
Mitä ihmettä taas sekoilet?
Fortum Oy osti Uniperistä liki 50 % kun pääministerinä oli Juha Sipilä ja kakkosministerinä Petteri Orpo ja kolmosena Timo Soini.
Heiltä pitäisi siis kysyä, miksi ihmeessä kauppa tehtiin. Ei todellakaan Marinilta tai Tuppuraiselta. Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä taas sekoilet?
Fortum Oy osti Uniperistä liki 50 % kun pääministerinä oli Juha Sipilä ja kakkosministerinä Petteri Orpo ja kolmosena Timo Soini.
Heiltä pitäisi siis kysyä, miksi ihmeessä kauppa tehtiin. Ei todellakaan Marinilta tai Tuppuraiselta.Forum on pörssiyhtiö, joten siellä päätökset tekee yhtiön hallitus, ei Suomen hallitus! Sinäkin voit osallistua ostamalla Fortumin osakkeita, nyt niitä saa suhteellisen halvalla, joten lähde kaupoille!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Forum on pörssiyhtiö, joten siellä päätökset tekee yhtiön hallitus, ei Suomen hallitus! Sinäkin voit osallistua ostamalla Fortumin osakkeita, nyt niitä saa suhteellisen halvalla, joten lähde kaupoille!
Suomen valtio omistaa Fortumista 51%, eli on enemmistö osakas.
Joten kyllä nyt Suomen valtiolla on todella suuri valta Fortum Oy:ssa - Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Olet tuossa lopussa oikeassa kun rajanaapuriksi lasket Ruotsin ja Norjan, ehkä Viroa unohtamatta!
Venäjä ei koskaan ole ollut luotettava ellet alistu sen mieleiseksi orjaksi, meidänkin piti hokea ystävyyttä mutta mikä ihmeen ystävä on sellainen, joka ensin varastaa rahat ja mannut hokien ystävyyttään. Jo silloin olisi pitänyt tajuta todellisuus ja alkaa tie NATO:n pariin.
Jos NL/Venäjä olisi ollut ystävä se olisi palauttanut ilman ehtoja meille sen mitä vei ja vielä korvannut alkamiensa sotien aiheuttamat vahingot!
Länsi ja NATO maat pääosin ovat vapauta demokratioita kuten mekin mainiåostamme itsestämme vaikka sielläkin muutama mätämuna piilee ainakin demokratian osalta! NATO kuten EU ovat siten molemmat, ne meille sopivat yhteistyö kumppanit maailmalla!Kokoomus on Suomen suurin ja pahin syöpä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen valtio omistaa Fortumista 51%, eli on enemmistö osakas.
Joten kyllä nyt Suomen valtiolla on todella suuri valta Fortum Oy:ssaTuuo on se jota voidaan yhtiökokouksessa käyttää eli äänivalta ja omistus ohjauksen kautta on poliittinen valta suoraan joko näyttää vihreätä valoa toimille tai torpata ne kun tuo valtiolla on osake enemmistö. Valtio omisteisissa yrityksissä on aiemminkin esiintynyt palkitsemis järjestelmän puitteissa kohtuuttomuuksia jolloin nousee vahva epäilys taloudellisesta sisäpiiri rikollisuudesta jolla uitetaan valtion varallisuutta yksityisiin taskuihin. tuon suhteen on Poliisi tutkinta paikallaan.
- Anonyymi
Sotakorvauksia tosiaan maksettiin kai 60 luvulle saakka venäjälle, eipä tuo olisi tainnut toisinpäin käydä mitenkään liittoutuneille? Aseveljen pettäminen aiheutti lapin polton olisko nuo heidän korvattava? Kokomuksen hallituksessa olo on ollut suomelle aina tuhoisaa ja varsinkin jos nämä on kepulien kera yhdessä, sieltä tämä uniperse-sotku tulikin, samoin kuin monta muuta mm sähkönsiirto, kokomuksella ei ole minkäänlaista moraalia, vain rahankiilto silmissä saatanan kätyrit Iiro vinosuu ja Esko kierosilmä loi jopa olikarkismin suomeen, ajaen nuoria yrittäjiä kuseen valehdellen päin kansan kasvoja, Esko palkittiin venäjän pankiiriksi sitten saatanan kissa ;) Toista taisi joku vetään daijuunkin ? En usko Hs ostogallupeihin enkä todella usko jotta kansa haluaa pikkumiestä PM paikalle, mistä kokomuksen itsetehty kannatus sitten kumpuaakin parista mainostoimistoista ja valikoidusti tehdyistä gallupeista. Marin jatko näyttää selvältä jos hän hankkiutuu kepuleista ja piiperöistä eroon. Seuraava hallitus on tehtävä siten jotta ääripellet ja ilmastokahelit ei istu siinä, toivotaan jotta maailman paras Marin tekee kapeapohjaisen hallituksen .

no ei nyt tietenkään maksettu 60-luvulle vaan olympiavuoteen asti
tavisryssien perheet varastivat asnnut ja tilat Karjalaista
eli Venäjän on maksettava varastetut talot ja maatilat
RAJAN SIIRTO EI MUUTA OMISTUSOIKEUTTA
EIKÄ SUOMEN VALTIOLLA OLE EDES LAILLISTA OIKEUTTA ANTAA
YKSITYISOMAISUUTTA RYSSILLE EIKÄ TALOJEN JNE ANTAMINEN
KUULU RAUHANSOPIMUKSEEN - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuuo on se jota voidaan yhtiökokouksessa käyttää eli äänivalta ja omistus ohjauksen kautta on poliittinen valta suoraan joko näyttää vihreätä valoa toimille tai torpata ne kun tuo valtiolla on osake enemmistö. Valtio omisteisissa yrityksissä on aiemminkin esiintynyt palkitsemis järjestelmän puitteissa kohtuuttomuuksia jolloin nousee vahva epäilys taloudellisesta sisäpiiri rikollisuudesta jolla uitetaan valtion varallisuutta yksityisiin taskuihin. tuon suhteen on Poliisi tutkinta paikallaan.
Siellä Fortumin hallituksessa ei vaan ollut yhtään valtion edun ajajaa ja kun Fortumin hallitus päätti laittaa valtion rahaa palamaan ja Sipilän hallitus Lintilän muodossa näytti vihreää valoa, oli kauppa helppo tehdä, vaikka SDP ja vasemmisto vastusti kauppaa ja Unioper, mutta rahalla saa, kun riittävän monta miljardia tyrkyttää.
Tuo palkitsemisjuttu on tosiaan Yrityksen hallituksen asia, siihen ei hallitus saa puuttua ja jos puutuu, niin oppositio kaataa hallituksen, sillä yritystoiminta on pyhä asia ei siihen saa puuttua valtio, vaikka yritys valtion varoilla kauppaa tekee. Anonyymi kirjoitti:
Sotakorvauksia tosiaan maksettiin kai 60 luvulle saakka venäjälle, eipä tuo olisi tainnut toisinpäin käydä mitenkään liittoutuneille? Aseveljen pettäminen aiheutti lapin polton olisko nuo heidän korvattava? Kokomuksen hallituksessa olo on ollut suomelle aina tuhoisaa ja varsinkin jos nämä on kepulien kera yhdessä, sieltä tämä uniperse-sotku tulikin, samoin kuin monta muuta mm sähkönsiirto, kokomuksella ei ole minkäänlaista moraalia, vain rahankiilto silmissä saatanan kätyrit Iiro vinosuu ja Esko kierosilmä loi jopa olikarkismin suomeen, ajaen nuoria yrittäjiä kuseen valehdellen päin kansan kasvoja, Esko palkittiin venäjän pankiiriksi sitten saatanan kissa ;) Toista taisi joku vetään daijuunkin ? En usko Hs ostogallupeihin enkä todella usko jotta kansa haluaa pikkumiestä PM paikalle, mistä kokomuksen itsetehty kannatus sitten kumpuaakin parista mainostoimistoista ja valikoidusti tehdyistä gallupeista. Marin jatko näyttää selvältä jos hän hankkiutuu kepuleista ja piiperöistä eroon. Seuraava hallitus on tehtävä siten jotta ääripellet ja ilmastokahelit ei istu siinä, toivotaan jotta maailman paras Marin tekee kapeapohjaisen hallituksen .
NL lopetti liitoutumisensa heti kun Saksa oli kaatunut ja pyrki levittämään kommunismin saastaansa., Se ei antanut balttien ja muiden maiden joiden kautta se Saksaan kulki itsenäistyä vaan asetti ne saappaansa alle. Ne taas joiden yli USA kulki saivat itsenäisyytensä pitää ja jenkin pitkälti poistuivat jättäen nuo maat kuten pienet BeNeLux maatkin itsenäisiksi. Jos NL olisi toiminut samoin olisi maailma erilainen, parempi oletettavasti.
Kokoomus on ainoa jolla on realinen talouspolitiikka eli siirtyminen reaalitalouteen jossa menoja on tuloja vähemmän ja jokainen pyritään saamaan töihin ansaitsemaan elämäänsä. Nykyinen SDP:n sosialismisuuntainen talous on tuhoon tuomittua!Anonyymi kirjoitti:
Tuuo on se jota voidaan yhtiökokouksessa käyttää eli äänivalta ja omistus ohjauksen kautta on poliittinen valta suoraan joko näyttää vihreätä valoa toimille tai torpata ne kun tuo valtiolla on osake enemmistö. Valtio omisteisissa yrityksissä on aiemminkin esiintynyt palkitsemis järjestelmän puitteissa kohtuuttomuuksia jolloin nousee vahva epäilys taloudellisesta sisäpiiri rikollisuudesta jolla uitetaan valtion varallisuutta yksityisiin taskuihin. tuon suhteen on Poliisi tutkinta paikallaan.
Yhtiökokoukset päättävät linjoista, yhtiön hallitus taas toiminnasta!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Yhtiökokoukset päättävät linjoista, yhtiön hallitus taas toiminnasta!
Totta kai nyt Fortumin hallituksessa on olemassa edustajia Suomen valtiolta.
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Yhtiökokoukset päättävät linjoista, yhtiön hallitus taas toiminnasta!
Yhtiökokous on Fortumin ylin päätöksentekoelin. Jokaisella
osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen, ehdottaa
asioita yhtiökokouksen asialistalle ja käyttää siellä päätösvaltaansa
yhtiökokoukselle osakeyhtiölain mukaan kuuluvissa asioissa. Jokainen
osake oikeuttaa yhteen ääneen. Yhtiökokouksessa läsnä olevalla
osakkeenomistajalla on myös oikeus esittää kysymyksiä kokouksessa
käsiteltävistä asioista. Ennen jokaisen tilikauden päättymistä Fortum
ilmoittaa yhtiökokoussivuillaan internetissä päivämäärän, johon mennessä
osakkeenomistajan on toimitettava ehdotuksensa käsiteltäviksi asioiksi
yhtiökokoukselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alistuu heidän orjakseen. Vapaasti ollaan saatu kyllä olla siinä typerysten kuorossa huutamassa kun venäjä sitä, ja että veneäjä ei voi tätä. On boikotoitu, uhkailtu ja uhiteltu. Lyöty omaan polveen niin että soi. Usa kyllä on voinut. Nyt ollaankin sinne sitten rähmällään ja ollaan ilmoittauduttu Naton ja Venäjän rajapinnaksi. Suometuttu oikein urakalla.
Kyllä se mitä muutamat ulvovat suomettumiseksi, on itseasiassa ainoa järkevä tapa, pysyä väleissä rajanaapurin kanssa.😂Ryssän kanssa väleissä, tuollaisen kassa mikä tekee sopimuksia rikottavaksi.
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
NL lopetti liitoutumisensa heti kun Saksa oli kaatunut ja pyrki levittämään kommunismin saastaansa., Se ei antanut balttien ja muiden maiden joiden kautta se Saksaan kulki itsenäistyä vaan asetti ne saappaansa alle. Ne taas joiden yli USA kulki saivat itsenäisyytensä pitää ja jenkin pitkälti poistuivat jättäen nuo maat kuten pienet BeNeLux maatkin itsenäisiksi. Jos NL olisi toiminut samoin olisi maailma erilainen, parempi oletettavasti.
Kokoomus on ainoa jolla on realinen talouspolitiikka eli siirtyminen reaalitalouteen jossa menoja on tuloja vähemmän ja jokainen pyritään saamaan töihin ansaitsemaan elämäänsä. Nykyinen SDP:n sosialismisuuntainen talous on tuhoon tuomittua!Ensinnäkään Neuvostoliitto / Venäjä ei koskaan ole edes ollut kommunistinen valtio, nytkin se on diktattuurinen valtio ei kommunisminen. Putinin puolue edustaa samaa aatetta, kuin täällä kokoomus. Reaalistako talouspolitiikkaa on myydä halvalla valtion omaisuutta ja ostaa paskaa mailmalta kalliilla rahalla, sitä juuri kokoomus on harrastanut koko hallituuksissa olonsa ajan.
Miten niin tuhoon tuomittu, katso Exit, tilastoita, niin ymmärrät Suomessa menevän paremmin nyt, mitä vuosikymmeniin, eikä tässä sinun ja kokoomuksen kyvyt näy missään. Niin vaan Marinin hallitus teki aloitteen Natoonkin liittymisestä, eikä edes kokoomuslainen presidenttimme ole siihen mitenkään vaikuttanut petteristä puhumattakaan. Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkään Neuvostoliitto / Venäjä ei koskaan ole edes ollut kommunistinen valtio, nytkin se on diktattuurinen valtio ei kommunisminen. Putinin puolue edustaa samaa aatetta, kuin täällä kokoomus. Reaalistako talouspolitiikkaa on myydä halvalla valtion omaisuutta ja ostaa paskaa mailmalta kalliilla rahalla, sitä juuri kokoomus on harrastanut koko hallituuksissa olonsa ajan.
Miten niin tuhoon tuomittu, katso Exit, tilastoita, niin ymmärrät Suomessa menevän paremmin nyt, mitä vuosikymmeniin, eikä tässä sinun ja kokoomuksen kyvyt näy missään. Niin vaan Marinin hallitus teki aloitteen Natoonkin liittymisestä, eikä edes kokoomuslainen presidenttimme ole siihen mitenkään vaikuttanut petteristä puhumattakaan.Olet harhainenm komuloisuskovainen, kyllä veljesi -50 luvulla vannoivat naapuriin rakennettavan kommunistisen paratiisin nimeen. Jotta nyt vaan pullikoit kun et kehtaa myöntää kommunismin olevan aatteena pelkkä SUSI!
Kokoomus on jo pitkään ollut NATO kannalla jos hiemankuín seuraat tapahtumia!
Satakunnan Kansa 12.6.2016 14:34 : "Kokoomus hyväksyi puoluekokouksessaan linjauksen, jonka mukaan Suomen kannattaa hakea Nato-jäsenyyttä lähivuosina."
Eli ainakin tuosta alkaen! SS siis siirtyi Kokoomuksen jo kauan aiemmin linjaamalle kurssille!Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus on Suomen suurin ja pahin syöpä.
Kerro myös miten perustelet tuon aivopierusi!
Anonyymi kirjoitti:
Suomen valtio omistaa Fortumista 51%, eli on enemmistö osakas.
Joten kyllä nyt Suomen valtiolla on todella suuri valta Fortum Oy:ssaEt sitten ole koskaan tutustunut Fortumin halitukseen. Otin sinulle esimerkin 2018 hallituksesta, jotta voit miettiä montako ministeriä löydät listalta. Siinä on myös hieman supistetusti tietoa kustakin mm kansallisuudesta.
Fortumin hallituksen jäsenet 31.12.2018
Matti Lievonen
Hallituksen puheenjohtaja
s. 1958, Suomen kansalainen
Insinööri, eMBA, vuorineuvos, Tekniikan tohtori h.c.
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2017
Klaus-Dieter Maubach
Hallituksen varapuheenjohtaja
s. 1962, Saksan kansalainen
Sähkötekniikan tohtori
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2018
Heinz-Werner Binzel
s. 1954, Saksan kansalainen
Ekonomi, diplomi-insinööri, taloustieteet ja sähkötekniikka
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2011
Eva Hamilton
s. 1954, Ruotsin kansalainen
Journalistiikan kandidaatti, kunniatohtori, Mittuniversitetet
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2015
Kim Ignatius
s. 1956, Suomen kansalainen
Ekonomi, Helsingin kauppakorkeakoulu
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2012
Essimari Kairisto
s. 1966, Suomen ja Saksan kansalainen
Business Administration -tutkinto (Saksa)
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2018
Anja McAlister
s. 1960, Suomen kansalainen
Diplomi-insinööri, MBA
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2017
Veli-Matti Reinikkala
s. 1957, Suomen kansalainen
Executive Master of Business Administration
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2016
Sari Baldauf
s. 1955, Suomen kansalainen
KTM
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen 2009–2018
Kukahan noista olisi se hallituksen enemmistöedustaja, joka määräisi toiminnan suunnan?Anonyymi kirjoitti:
Yhtiökokous on Fortumin ylin päätöksentekoelin. Jokaisella
osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen, ehdottaa
asioita yhtiökokouksen asialistalle ja käyttää siellä päätösvaltaansa
yhtiökokoukselle osakeyhtiölain mukaan kuuluvissa asioissa. Jokainen
osake oikeuttaa yhteen ääneen. Yhtiökokouksessa läsnä olevalla
osakkeenomistajalla on myös oikeus esittää kysymyksiä kokouksessa
käsiteltävistä asioista. Ennen jokaisen tilikauden päättymistä Fortum
ilmoittaa yhtiökokoussivuillaan internetissä päivämäärän, johon mennessä
osakkeenomistajan on toimitettava ehdotuksensa käsiteltäviksi asioiksi
yhtiökokoukselle.Yhtiökokous päättää toiminnan suurista linjoista mutta hallitus vastaa toimenpiteistä joilla ohjelmaa seurataan!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Et sitten ole koskaan tutustunut Fortumin halitukseen. Otin sinulle esimerkin 2018 hallituksesta, jotta voit miettiä montako ministeriä löydät listalta. Siinä on myös hieman supistetusti tietoa kustakin mm kansallisuudesta.
Fortumin hallituksen jäsenet 31.12.2018
Matti Lievonen
Hallituksen puheenjohtaja
s. 1958, Suomen kansalainen
Insinööri, eMBA, vuorineuvos, Tekniikan tohtori h.c.
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2017
Klaus-Dieter Maubach
Hallituksen varapuheenjohtaja
s. 1962, Saksan kansalainen
Sähkötekniikan tohtori
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2018
Heinz-Werner Binzel
s. 1954, Saksan kansalainen
Ekonomi, diplomi-insinööri, taloustieteet ja sähkötekniikka
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2011
Eva Hamilton
s. 1954, Ruotsin kansalainen
Journalistiikan kandidaatti, kunniatohtori, Mittuniversitetet
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2015
Kim Ignatius
s. 1956, Suomen kansalainen
Ekonomi, Helsingin kauppakorkeakoulu
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2012
Essimari Kairisto
s. 1966, Suomen ja Saksan kansalainen
Business Administration -tutkinto (Saksa)
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2018
Anja McAlister
s. 1960, Suomen kansalainen
Diplomi-insinööri, MBA
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2017
Veli-Matti Reinikkala
s. 1957, Suomen kansalainen
Executive Master of Business Administration
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2016
Sari Baldauf
s. 1955, Suomen kansalainen
KTM
Fortumin hallituksen riippumaton jäsen 2009–2018
Kukahan noista olisi se hallituksen enemmistöedustaja, joka määräisi toiminnan suunnan?Ei kelpaa kopsusi.
Hallituksen jäsenet ovat tuon vuoden 2018 jälkeen vaihtuneet merkittävästi Fortumissa. - Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Kerro myös miten perustelet tuon aivopierusi!
Historia todistaa puolestani sen tosiasian että kokoomus on todella paska puolue.
Anonyymi kirjoitti:
Ei kelpaa kopsusi.
Hallituksen jäsenet ovat tuon vuoden 2018 jälkeen vaihtuneet merkittävästi Fortumissa.Minäs vuonna se päätös tehtiin Sakssan energia kaupoista? Eiköös se noilla main mahtanut olla?
Kauppa todella tehtiin 2017 mutta voit tarkastaa paljonko hallitus on siitä muuttunut itse. Tuo luettelo kuitenkin kertoo Fortumin hallituksen olevan monikansallinen ja varsin kokeneen tuntuinen ainakin oppiarvoistaan päätellen.
Sillä millainen Fortumin hallitus on tänään ei tässä asiassaa ole merkitystä! Sinunkin pitää myöntää minun olleen noilla main ajan suhteen varsin oikeassa!Anonyymi kirjoitti:
Historia todistaa puolestani sen tosiasian että kokoomus on todella paska puolue.
Tuo se historia nyt esiin siltä osalta kun siihen vetoat!
Historia ei moista todista, ellet tuo esiin todisteita historiastasi!
Vaikka sinulla olisi poliittisen näkökantasi vuoksi asiasta näkemys, niin se ei ole todiste!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Forum on pörssiyhtiö, joten siellä päätökset tekee yhtiön hallitus, ei Suomen hallitus! Sinäkin voit osallistua ostamalla Fortumin osakkeita, nyt niitä saa suhteellisen halvalla, joten lähde kaupoille!
Uniperin kaupan sinetöi juurikin silloinen pääministeri Sipilä ja omistajaohjausministeri Lintilä.
Tosin Lintilä sai asian pöydälleen vasta vartinennen allekirjoitusta.
Operatiivinen johto eli firman toimitusjohtaja hoitaa yritystä sitten juoksevissa toiminnoissa.
Sipilä vielä sanoi, ettei kaupalla ole ulko- ja turvallisuuspoliittista uhkaa.
Mutta valtion energiapolitiikalla on aina myös se huomioitava, kuten naapuri Venäjä sen näytti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotakorvauksia tosiaan maksettiin kai 60 luvulle saakka venäjälle, eipä tuo olisi tainnut toisinpäin käydä mitenkään liittoutuneille? Aseveljen pettäminen aiheutti lapin polton olisko nuo heidän korvattava? Kokomuksen hallituksessa olo on ollut suomelle aina tuhoisaa ja varsinkin jos nämä on kepulien kera yhdessä, sieltä tämä uniperse-sotku tulikin, samoin kuin monta muuta mm sähkönsiirto, kokomuksella ei ole minkäänlaista moraalia, vain rahankiilto silmissä saatanan kätyrit Iiro vinosuu ja Esko kierosilmä loi jopa olikarkismin suomeen, ajaen nuoria yrittäjiä kuseen valehdellen päin kansan kasvoja, Esko palkittiin venäjän pankiiriksi sitten saatanan kissa ;) Toista taisi joku vetään daijuunkin ? En usko Hs ostogallupeihin enkä todella usko jotta kansa haluaa pikkumiestä PM paikalle, mistä kokomuksen itsetehty kannatus sitten kumpuaakin parista mainostoimistoista ja valikoidusti tehdyistä gallupeista. Marin jatko näyttää selvältä jos hän hankkiutuu kepuleista ja piiperöistä eroon. Seuraava hallitus on tehtävä siten jotta ääripellet ja ilmastokahelit ei istu siinä, toivotaan jotta maailman paras Marin tekee kapeapohjaisen hallituksen .
Ketään tähän Marin 2 siten jää.Kiva kuitenkin että ollaan niisä pöydissä joissa päätetään,ei missään Impivaarassa.,........Mustaa Pekaa pelataan seuraava 50 vuotta,kenelle jäänee.🤔🤔🤔
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Olet harhainenm komuloisuskovainen, kyllä veljesi -50 luvulla vannoivat naapuriin rakennettavan kommunistisen paratiisin nimeen. Jotta nyt vaan pullikoit kun et kehtaa myöntää kommunismin olevan aatteena pelkkä SUSI!
Kokoomus on jo pitkään ollut NATO kannalla jos hiemankuín seuraat tapahtumia!
Satakunnan Kansa 12.6.2016 14:34 : "Kokoomus hyväksyi puoluekokouksessaan linjauksen, jonka mukaan Suomen kannattaa hakea Nato-jäsenyyttä lähivuosina."
Eli ainakin tuosta alkaen! SS siis siirtyi Kokoomuksen jo kauan aiemmin linjaamalle kurssille!No totuushan on sinulle harhaa, mutta ei se mitään, et sinäkään kykene todistamaan sanomaani vääräksi.
Kokoomus on kannoilla ollut juu, katos toiset vonkaa ja toiset saa, juu.
Lipponen tätä pohti, joskus vuosituhannen vaihteessa, eli SDP on ollut paljon ennen Nato asiaa pohtimassa, mitä kookoomus. Eikä tosiaan oppositiossa räksytys vaikuttanut Nato päätökseen mitenkään, vaan venäjän toiminta Ukrainassa tähän ajoi ja jopa kokoomus presidenttimme Saulin pään se käänsi.
SS tunnetusti liitetään natsi saksaan, eli väärässä olet taas harhoinesi! Anonyymi kirjoitti:
No totuushan on sinulle harhaa, mutta ei se mitään, et sinäkään kykene todistamaan sanomaani vääräksi.
Kokoomus on kannoilla ollut juu, katos toiset vonkaa ja toiset saa, juu.
Lipponen tätä pohti, joskus vuosituhannen vaihteessa, eli SDP on ollut paljon ennen Nato asiaa pohtimassa, mitä kookoomus. Eikä tosiaan oppositiossa räksytys vaikuttanut Nato päätökseen mitenkään, vaan venäjän toiminta Ukrainassa tähän ajoi ja jopa kokoomus presidenttimme Saulin pään se käänsi.
SS tunnetusti liitetään natsi saksaan, eli väärässä olet taas harhoinesi!SS = Saamaton Sanna, Sosialisti Sanna, Sohlo Sanna ihan valintasi mukaan tänään! Sinun SS:säsi on historiaa minun on tätä päivää!
Kaikesta huolimatta SS lähti Kokoomuksen linjoilla NATO:ssa ja toivottavasti ymmärtää siirtyä sille linjalle myös talouden piirissä, jotta päästään reaalitalouteen sosialismin velkataloudesta!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Tuo se historia nyt esiin siltä osalta kun siihen vetoat!
Historia ei moista todista, ellet tuo esiin todisteita historiastasi!
Vaikka sinulla olisi poliittisen näkökantasi vuoksi asiasta näkemys, niin se ei ole todiste!Kokoomus on joka kerta hallituksessa viime vuosikymmeninä oltuaan tuhonnut maan talouden perikatoon, vähintään ainakin suurlamaan(lue:ajanut pääoman etua - ei kansan)! Onneksi meillä ennenmuinoin oli Urho Kekkonen, joka piti Kokoomuksen maan hallinnoinnin ulkopuolella, niin että saimme luotua oikean hyvinvointiyhteiskunnan kaikkine hyvinvointeineen...
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus on joka kerta hallituksessa viime vuosikymmeninä oltuaan tuhonnut maan talouden perikatoon, vähintään ainakin suurlamaan(lue:ajanut pääoman etua - ei kansan)! Onneksi meillä ennenmuinoin oli Urho Kekkonen, joka piti Kokoomuksen maan hallinnoinnin ulkopuolella, niin että saimme luotua oikean hyvinvointiyhteiskunnan kaikkine hyvinvointeineen...
Kun haluaa saada talouden kuntoon, niin se vaatii toimia, joita ei ole saatu koskaan loppuun asti saatettua, koska hallituskaudet ovat liian lyhyitä ja kansalaiset eivät ymmärrä hyvän päälle, vaan mieluummin elävät muiden laskuun, kuin itse ansaitsevat rahansa palkkana.
Urhon aikaan se oli Naapuri, joka ei halunnut oikeistoa hallitukseen, vaan esitti vaatimuksen sen jättämisessä syrjään.
Kokoomus kuitenkin ehkä persujen ohella(? ) on puolue joka siihen reaalitalouteen on tähtäämässä ja siihen pääsy on vakaan talouspolitiikan perusta. Nykyinen SS hallitus ei ole kyennyt siihen suuntaan etenemään, vaan laskee pehvaliukua kohden sosialismin kurjuutta!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Kun haluaa saada talouden kuntoon, niin se vaatii toimia, joita ei ole saatu koskaan loppuun asti saatettua, koska hallituskaudet ovat liian lyhyitä ja kansalaiset eivät ymmärrä hyvän päälle, vaan mieluummin elävät muiden laskuun, kuin itse ansaitsevat rahansa palkkana.
Urhon aikaan se oli Naapuri, joka ei halunnut oikeistoa hallitukseen, vaan esitti vaatimuksen sen jättämisessä syrjään.
Kokoomus kuitenkin ehkä persujen ohella(? ) on puolue joka siihen reaalitalouteen on tähtäämässä ja siihen pääsy on vakaan talouspolitiikan perusta. Nykyinen SS hallitus ei ole kyennyt siihen suuntaan etenemään, vaan laskee pehvaliukua kohden sosialismin kurjuutta!Kokoomus todellakin ihan aina tuhoaa Suomen hyvinvoinnin
Kummallista miten teflonoitu kokoomus on. Vaikka se tekee isoja virheitä politiikassaan toisensa perään, niin aina vaan kaikki heidän aiheuttamansa kurjuus ja sonta kaatuu kaikkien muiden puolueiden päälle.
Ja itse syylliset vaan keikaroi "viattomina" naama virneessä mediassa syytellen muita. Oliskohan ehkä nyt rahalla/hyväveliverkostolla osansa median voitelussa ja oman mielipiteen esiinsaamisessa? Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus todellakin ihan aina tuhoaa Suomen hyvinvoinnin
Kummallista miten teflonoitu kokoomus on. Vaikka se tekee isoja virheitä politiikassaan toisensa perään, niin aina vaan kaikki heidän aiheuttamansa kurjuus ja sonta kaatuu kaikkien muiden puolueiden päälle.
Ja itse syylliset vaan keikaroi "viattomina" naama virneessä mediassa syytellen muita. Oliskohan ehkä nyt rahalla/hyväveliverkostolla osansa median voitelussa ja oman mielipiteen esiinsaamisessa?Mitä isoja virheitä? Älä piilota niitä vaan tuo esiin ja kerro miksi ne ovat virheitä ja miten asia olisi mielestäsi pitänyt hoitaa.
Tuo esiin todellisia virheitä, jotka koskevat koko maan talouden kehitystä! Vai tiedätkö todella yhtäkään?- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Forum on pörssiyhtiö, joten siellä päätökset tekee yhtiön hallitus, ei Suomen hallitus! Sinäkin voit osallistua ostamalla Fortumin osakkeita, nyt niitä saa suhteellisen halvalla, joten lähde kaupoille!
Ymmärrät kai, että ylimielisyydessäsi löit tuolla väitteellä kirveesi kiveen?
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Minäs vuonna se päätös tehtiin Sakssan energia kaupoista? Eiköös se noilla main mahtanut olla?
Kauppa todella tehtiin 2017 mutta voit tarkastaa paljonko hallitus on siitä muuttunut itse. Tuo luettelo kuitenkin kertoo Fortumin hallituksen olevan monikansallinen ja varsin kokeneen tuntuinen ainakin oppiarvoistaan päätellen.
Sillä millainen Fortumin hallitus on tänään ei tässä asiassaa ole merkitystä! Sinunkin pitää myöntää minun olleen noilla main ajan suhteen varsin oikeassa!Silloin Juha Sipilän pääministerikaudella Fortumin varsinainen ostopäätös Uniper yhtiöstä tehtiin ja tuolloin ne kaikki tärkeät uhkaselvitykset kyseisen kaupan suhteen olisi pitänyt tehdä. Vaan kumpaakos se porvarihallituksen ministeri ennemmin kuuntelee, valtion virkamiestä vaiko pörssiyhtiön johtoa?
Tämä Uniperin kauppa oli vähän kuin auton osto sutkilta epärehellisltä automyyjältä. Ongelmat alkavat heti, kun perävalot lakkaavat näkymästä.
- Anonyymi
UNIPER ON TÄNÄÄN TIISTAINA TÄLLÄ HETKELLÄ VAJAAN 13 PROSENTIN LASKUSSA JA SEN ARVO ON NOIN 5,7 EUROA
EILEN OLI KORKEAMPI
Eilen
USAn sijoituspankki JP Morgan UNIPERILLE
SUOSITUS MYY (ennen osta)
TAVOITEHINTA 5,5 EUROA (pudotus arvosta 32)
Uniperin päätekurssi tänään maanantaina 6,54
UNIPER : JP Morgan sets new Sell rating 07/25/2022
JP Morgan revises down advice and switches from buy to sell on the case. The target price is lowered from EUR 32.00 to EUR 5.50.
https://www.suomenuutiset.fi/purra-vaatii-vastuun-kantamista-uniper-sotkusta-omistajaohjaus-on-suomessa-surkeassa-jamassa/#comment-1141453 - Anonyymi
Sipilän sotku tämä Fortum/Uniper vuonna 2018 kun laitettiin taseet töihin suurella riskillä.
Eikä pääministeri Sipilä nähnyt asiassa edes minkäänlaista ulko- ja turvallisuuspoliittista uhkaa!
Kuitenkin elintärkeä asia Suomelle ja suomalaisille, energiapolitiikka.
Onko Sipilä piiloutunut nyt johonkin maakuoppaan, kuin Saddam Hussein aikoinaan?- Anonyymi
Esimerkiksi Venäjällä on valtavat metsät
kukaan
ei sinne investoi sellutehdasta
tai jos investoisi en ostaisi UPM:n osaketta
UPM:llä on ongelma, sillä on Itä-Saksassa modernit kehitystehdas
ja
räty on sanonut saksaon pskamaa
joten tämä on ongelma mutta kuinka suuri
Tietokilpailukysymys. Mikä on Suomen toiseksi suurin energiatuottaja
Fortumin jälkeen
Minulla on pieni siivu viisi prosenttia UPM Seuraa Nallea seuraa rahaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi Venäjällä on valtavat metsät
kukaan
ei sinne investoi sellutehdasta
tai jos investoisi en ostaisi UPM:n osaketta
UPM:llä on ongelma, sillä on Itä-Saksassa modernit kehitystehdas
ja
räty on sanonut saksaon pskamaa
joten tämä on ongelma mutta kuinka suuri
Tietokilpailukysymys. Mikä on Suomen toiseksi suurin energiatuottaja
Fortumin jälkeen
Minulla on pieni siivu viisi prosenttia UPM Seuraa Nallea seuraa rahaano siis pannaan oikein
viisi prosenttia SALKUSSANI
mutta siis erinomainen nousupäivä tänään
- Anonyymi
Aloittaja aloittaa Marinin velasta ? Mitähän Marinin velka kuuluu Fortumille ? Onko tässä tarkoitus johtaa harhaan, että oikeat syylliset ei selviäisi, mutta kyllä ne selviää, kun tutkitaan hiukan Sipilän hallituksen toimia, niihin aikoihin, kun Fortum alkoi ostaan Uniperiä.
- Anonyymi
Marinin hallitus - erilaisia opiskelijoita ministereinä ylioppilas Haavisto Li Andersson (ei loppututkintoa, ei gradua, on OPETUSministeri ...) ja dramaturgi Harakka TALOUDESSA ...
ei ymmätänyt millaisilla myyntifutuureilla ja millaisilla miljardimäärillä Fortum joutuu tukemaan saksalaisten halpaa kaasua VAIKKA KAASUN Uniperin OSTOHINTA NOUSI JO PITKIÄ AIKOJA
Jatkuu... - Anonyymi
Lisää... Lokakuuhun jatkuva alhainen kaasuhinta saksalaistalouteen on superkehitysapua TUPPURAISELTA JA LINTILÄLTÄ veronmaksajien rahoista Suomesta Saksaan
https://www.suomenuutiset.fi/ranne-valtion-omistajaohjaus-petti-taysin-ministeri-tuppuraisen-on-kannettava-poliittinen-vastuunsa-ja-erottava/
Uniperin vaikeudet kaasusopimustensa kanssa alkoivat jo vuonna 2021, paljon ennen Venäjän hyökkäystä. Fortum hätälainoitti Uniperia 2,5 miljardilla jo joulukuussa 2021 ja uudelleen 1,5 miljardilla tammikuussa 2022. Lisäksi Fortum antoi Uniperille 4 miljardin lainatakaukset. Näillä rahoilla ja takauksilla on rahoitettu saksalaisten kiinteähintaista kaasua.- Anonyymi
Eli silloinen Uniper kaupankätilö pääministeri Sipilä EI suojannut ostostaan mitenkään, vaan se riitti kun kauppa syntyy.
Nyt sitten vähäjättöiset peräkammaripojat leikkivät taloustietäjiä ja syyttävät Tuppuraista, vaikka kyseessä on pääministeri Sipilän tekemä kauppa ja ennen muuta sopimus.
Nyt pitää kysyä Sipilältä millaisensopimuksen teki Saksan kanssa?
- Anonyymi
Uniperin johto itse piti Uniperin ostoa vihamielisenä yritysvaltauksena. Väen väkisin Fortumin piti kuitenkin ostaa Uniper vastoin sen toimivan johdon tahtoa. Suomen valtio omistaa Fortumista 51 prosenttia. Kysymys kuuluu, miten sopivaa on mielestänne, että valtioenemmistöinen yritys -- ilmeisesti pääomistajansa Suomen valtion siunauksella -- tekee vihamielisen yritysvaltauksen?
Siis tosi ihmeellinen lähtökohta jo Uniperin hankinnalla. Hankinta tehtiin tosi arveluttavalla tavalla ottaen huomioon, että julkinen valta, Suomen valtio, tämän hankinnan takana viime kädessä. - Anonyymi
HS kirjoittaa tänään:
https://www.hs.fi/visio/art-2000008970436.html
"Kun Fortumin nykyisen tuloskunnon yhdistää tietopalvelu Refinitivin keräämiin analyytikkoennusteisiin, lopputulos on pysäyttävä. Fortum ja sen tytäryhtiö Uniper ovat maailman ainoat pörssiyhtiöt, jotka ovat tekemässä tänä vuonna yli kuuden miljardin tappiot (käyttökatteella laskettuna). Kolmosena niskaan hengittää sähköautoyhtiö Rivian, jolle analyytikot ennustavat noiden viiden miljardin euron miinusta käyttökatteeseen".
"Fortum on siis laittamassa alaskirjausten ja tappioiden Suomen ennätykset heittämällä uusiksi. Lisäksi Fortum johtaa kisaa tappioiden maailmanmestaruudesta, vuosimallia 2022".
Piskuisesta Suomesta löytyy maailman eniten tappiota tekevä yhtiö. Miten voit Tappurainen väittää, että neuvoteltu sopimus oli Fortumille tai Suomen valtiolle hyvä?- Anonyymi
Tuppura valehtelee, pesee nahkaansa.
- Anonyymi
Marin hoitaa kaikki asiat velalla ja kannattajat taputtavat karvattomia kätösiään.
- Anonyymi
12 miljardia tappiota. 12 miljardia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa532129En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3631478Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141464- 101454
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681315- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81024- 81992
- 20969