Kryptovaluutoista vähäsen

Anonyymi

Mihin sinä tarvitse kryptovaluuttaa?

Niinpä, en minäkään mihinkään.
Kryptovaluutat ovat siis tarpeettomia, mutta ei siinä kaikki:
Rikolliset saavat kryptovaluutoilla peiteltyä rahanpesuaan tai vähintäänkin voivat yrittää tehdä niin.
Varastamalla sähköä "lohunintaan" voi kryptovaluutan ylläpitotehtävillä rikastua. Riippuu toki kurssin heilunnasta.
Kryptovaluutat ovat epäkäytnnöllisä pieniin tilitapahtumiin, kun sitä laskentaa ptää tehdä aina.

Eipä toki pienen maan, kuten Suomen, valuutta ole varma arvoltaan. Soros teki tiliä heiluttamalla markkaa. Tässä voisi auttaa, jos tällaisen valuutan kauppa olisi siten rajoitettu, ettei Soroksen temput toimisi.

Epäilemättä bitcoinin perustajilla on ollut idealistisia ajatuksia, mutta onecoinin perustajalla saattoi olla heti alkuunsa mielessä pyramidihuijaus.

Kryptovaluutan pääasiallisin "käyttö" tai olla sijoitustoiminta. Ostat kryptoja, odotat aikaisi ja myyt sitten jos kurssi on kohonnut. Joku muu sitten häviää enemmän kuin voittosi verran, kun krypton kurssi menee lähelle nollaa. Mitään tuottavaa toimintaa ei ole tehty, joten kaikki kryptoissa liikkuva raha on poissa muualta.

17

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kryptorahan arvo vaihtelee vimmatusti. Tänään sen arvo on tonni, ja huomenna kymmenen euroa. Revi siitä sitten huumoria!

      Lapin Late. SSSS Ry!

    • Anonyymi

      Celsius - Mikä mainio esimerkki ahnett, tyhmää keinottelijaa odottavasta kohtalosta:

      https://www.hs.fi/talous/art-2000008976591.html

      Viisas keinottelija hakee tietoja riskeistä ja keskittyy laittamaan rahansa sen mukaan.

      Siinähän vaaditte 4,72 miljardianne takaisin, kun niitä ei ole.

      En tiedä sitten että onko tuola suuressa maailmassa koulutuksen, sääntelyn ja lainsäädännön puute, joka ajaa ihmisiä laittamaan eläkesäästönsä mielikuvien varaan. Jokunen yksittäistapaus takuulla Suomestakin.

      Ja sitten ultimaatumina klassikkona nämä, jotka perustavat tietämyksensä siihen mitä tubessa sanotaan.

      • Anonyymi

        Suuri osa sijoittajista lainasi rahaa pankista tai sukulaisilta. Valtavasti haittaa miljoonille ihmisille ja yhteiskunnalle kymmeniksi vuosiksi yhden epärehellisen rikollisen vuoksi.

        Google ja Facebook saivat jo omat miljoonapalkkionsa. Eivät joudu kärsimään.


      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen juttu, joka täydentää sopivasti aloitustani. Kerrottakoon, etten ole sijoittanut kryptovaluuttoihin koskaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoinen juttu, joka täydentää sopivasti aloitustani. Kerrottakoon, etten ole sijoittanut kryptovaluuttoihin koskaan.

        mienkähän se Soros ei heiluttele pikkumaiden Tanskan ruotsin ja norjan valuuttoja ja nuo maar porskuttaa oamlla valuutallaan-

        mutta suomen markka se eruohuijarien mielestä on paha.

        Oma valuutta estäisi nykyisen talouskurjuuden jossa Suomi elää- mutta kiitos taas kerran korruptio-kokoomus että suomi syöstiin euro-banaanitasavallaksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mienkähän se Soros ei heiluttele pikkumaiden Tanskan ruotsin ja norjan valuuttoja ja nuo maar porskuttaa oamlla valuutallaan-

        mutta suomen markka se eruohuijarien mielestä on paha.

        Oma valuutta estäisi nykyisen talouskurjuuden jossa Suomi elää- mutta kiitos taas kerran korruptio-kokoomus että suomi syöstiin euro-banaanitasavallaksi

        Naulan kantaan! Tänäänkin on menestyviä pikkuvaluuttoja maailmalla...- mutta Suomen markka tosiaan romahtaisi siinä paikassa ja koko talous - HEH!


      • Anonyymi

        Artikkelin mukaan sangen puhdasverinen Ponzihan tuo on ollut. Epämääräisiä "hyviä sijoituskohteita" joista korkeaa korkoa virtaa. No, lähettäväthän ihmiset edelleen rahaa yhdysvaltalaisille korkeille upseereillekin jotka ovat muuttamaisillaan Suomeen.


    • Anonyymi

      Kaikki riippuu siitä, lisääntyykö vaiko väheneekö kryptoihin sijoitettavat oikeat rahasummat. Kun ne lähtevät laskuun, siinä ei taida olla mitään väistämätöntä muuta pohjaa kuin nolla. Mutta monesti toki riittävän halpa kurssi innostaa harrtastajia ostamaan, jos usko koko systeemiin on säilynyt. Vaan kun se uskokin menetetään, niin silloin lopputuloksena on niin arvoton valuutta, ettei sen ylläpitoa (eli "louhintaa") kukaan tee, joska palkkio tulee kryptovaluuttana.

      • Anonyymi

        Krypto-pyramidihuijauksen arvon romahduttamiseen some sopii hyvin.


    • Anonyymi

      Kryptot ovat yhtä tarpeellista lottoamista kuin short- ja long-positiot pörssissä

      • Anonyymi

        Suomalainen lottoaa tekemällä 24 kk:n sähkösopimuksia.
        Tietävät ensi kesänä maksavansa triplahintaa, mutta jospa talveksi sähkö kallistuu?


      • Anonyymi

        Pörssissä on merkillisen monenlaisia vedonlyöntejä.

        Minulle sopisi hyvin että osakkeita ja rahastoja vain ostettaisiin ja myytäisiin.
        Myymisetkin vasta kuukauden omistamisen jälkeen.

        Nyt voi tienata tai hävitä miljardeja arvaamalla kurssikehitystä.
        Suuren osan kaupoista tekevät tietokoneet millisekunneissa.


    • Anonyymi

      Rikolliset ja rikollisia tukevat mainosvälineet ansaitsevat valtavia summia.

      Kaikki on poissa tyhmiltä ja veronmaksajat maksavat lopulta kaiken.

    • Anonyymi

      Toistaiseksi kaikki välitön käyttö on aivan minimaalista, mutta sijoituksena ne ovat erittäin tuottoisia - tai voivat olla. Itse saan tällä hetkellä kryptoistani korkoja jopa 80% asti, kaikki riippuu kolikosta. Mutta mistä saat perinteisillä markkinoilla moisia korkoja?

      • Anonyymi

        Lisäys: ja kun aikanaan voitot kotiutan, se on käytännössä selvää rahaa jota tulee ulkomailta minulle Suomeen ja joista maksan verot ja käytän kotimaisessa kulutuksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäys: ja kun aikanaan voitot kotiutan, se on käytännössä selvää rahaa jota tulee ulkomailta minulle Suomeen ja joista maksan verot ja käytän kotimaisessa kulutuksessa.

        Lisäys x2: huolimatta parin kuukauden takaisesta romahduksesta, olen yhä moninkertaisesti voitolla vrt. siihen mitä olen sijoittanut.


    • Anonyymi

      Kryptoilla sijoittaminen on samaa kuin osakkeillakin eli arvo perustuu markkinatilanteen mukaan miten paljon ostajat sillä hetkellä katsovat tuotteet arvon oleva,Kryptoissa hinnat heiluu vain nopeammin kuin osakkeissa joten sijoituskohteena helpompi alusta tehdä rahaa nopeasti. Parhaillaan krypto pitää paremmin arvonsa kuin osakkeet koska kryptot on todennäköisesti jo saavuttaneet pohjan. Nyt kannattaa ostaa kryptoja jos on rahaa ylimääräistä ja uskallusta. Riski on toki aina olemassa mutta itse olen jo vuoden täysin elättänyt itseni kryptoilla. Se vaatii vaan hieman isomman pääoman jolla shortata. Perus päivä tulot on siinä 100-200 eur ja kerran pari kuussa saattaa tulla 1000e niinkuin eilen kurssipiikissä. Tosin välillä häviääkin mutta onneksi ne dipit myös yleensä nouseekin.
      Treidialustana kannattaa käyttää jotakin tunnettua alustaa joka ei kisko hirmuisia välityspalkkioita välistä. Anonyymillä nettilompakolla vältät ne myyntivoittoverotkin,tosin anonyymeistä lompakoista ei välttämätä saa rahaa kotiutettua tileille vaan ne pitää nostaa kortilla. Itse käytän mastercardin anotiliä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1679
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1578
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1373
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1339
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1265
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1051
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1028
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      939
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      931
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      846
    Aihe