Hän on savonlinnalaiskaunotar Petra Hämäläinen.
Hyvin pitkä rotunainen.
Hymy ulottui silmiin asti ja näkyi, että hän on paljon esiintynyt.
Hän oli suosikkini alusta lähtien.
Onnea tuleviin koitoksiin.
Ken on maassa kaunein vuonna 2022
8
138
Vastaukset
- Anonyymi
Eipä tullut televisiosta, miksihän. En jaksa katsoa läppäristä, varsinkin missit olisi pitänyt saada katsoa isolta tv:n ruudulta. Sarjoja, joissa tapahtumat ovat tärkeämmät kuin kuva, kason joskus.
Jäin pimentoon, mutta onnea minultakin missille.- Anonyymi
Tuli eilen Alfakanavalta - katsoin hetken kun totesin, että siellä tavallisen näköiset tytöt pyrkivät julkisuuteen
Piti ihan googlata minkä näköinen.
En ole seurannut kisoja.
Eilen näin Ilta-Sanomissa hänen kuvansa, että oli voittanut. En hähnyt hänestä oikein muuta kuin hampaat. Silmät olivat viiruina kuin vastasyntyneellä kissanpojalla.
Hyvät hampaat hänellä.
Nyt kun googlasin kuvia, missä näkyy silmätkin, niin ihan nätti tyttö. Ei voi rumaksi sanoa. Toisaalta en varmasti eroittaisi miss Suomeksi, jos tuossa kylällä kävelisi vastaan, sillä hänen näköisiään/yhtä kauniita nuoria naisia näkyy jatkuvasti muutenkin liikkeellä.Tell
Hän on 184 cm pitkä.
Kun korkkarit ovat jalassa, pituutta on yli 190 cm.
Hän oli muita missiehdokkaita päätä pidempi.
Ehkä erottuu kylillä pituutensa vuoksi.
Näyttävä nainen.2lesken kirjoitti:
Tell
Hän on 184 cm pitkä.
Kun korkkarit ovat jalassa, pituutta on yli 190 cm.
Hän oli muita missiehdokkaita päätä pidempi.
Ehkä erottuu kylillä pituutensa vuoksi.
Näyttävä nainen.Kiva kuitenkin, että niin suomalaisen niminen vaaleaverikkö voitti edustamaan Suomea.
Tellukka kirjoitti:
Kiva kuitenkin, että niin suomalaisen niminen vaaleaverikkö voitti edustamaan Suomea.
Petra Hämäläinen on kasvatustieteiden kandidaatti ja opiskelee vielä luokan- ja kotitalouden opettajaksi.
Hän on harrastanut ratsastusta lapsesta asti.
Myös mallin työt hän aloitti jo nuorena, vain 16-vuotiaana.
Että meriittiä löytyy
- Anonyymi
Kurkkasin Alfalle, josko tulisi uusintana, ei tule. Tuli samaan aikaan uutiset, jossa kaikki kolme kaunotarta näkyivät. Se nyt meni ohi mutta huomasin että pari Tanssi kanssain-ohjeomaa tältä vuodelta on tulossa. Hyvä sekin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652339En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321734- 101574
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681377- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91074- 20999