Satasote 01.01.2023

Nyt se on sitten totta.
Ensivuoden alusta alkaa vihdoin se soteuudistus.
Siitä on puhuttu ja kirjoitettu ties' kuinka kauan.
Kunnassamme se on nimeltään Satasote.
Perusturva nimi painuu historiaan.
Mitäköhän se tuo tullessaan?

Tuossa on yksi mielipide lukijalta:

"Satakunnan Eläkeläisten Neuvottelukunnan mielestä se, että hyvinvointialueen strategiavalmisteluun voi osallistua vain sähköisen kyselyn kautta, kuvastaa sitä, että kyselyyn ei oikeasti haluta kaikkien väestöryhmien näkemyksiä"

Päivänjatkoja

12

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toruin kerran itseäni siitä että yleensä myönteisenä olen alkanut suhtautua lähes kaikkeen uuteen kielteisesti. Mutta minkäs voi. Yksi hoitoni venyy luultavsti vuodenvaihteen yli, jaa´a, noudatan nyt ajatuksen siirtoa mukavampiin asioihin.
      Ettei tuo lukija vain ole taloyhtiöstä, jossa hallituksen jäsen, itse vuokranantaja, teki syöpäläiskyselyn. Se lähetettiin Osakkeenomistajille sähköisesti, ei siis Asujille. Oskkeenomistajissa on paljon ikäihmisiä, vuokranantajia on useita. Tietävätkö vuokranantajat syöpäläisten olemassaoon, kertovatko, vastavatko kyselyyn ja ennenkaikkea, Haittaavatko toukat heitä, se oli yksi kysymys.
      Miten siihen tulokseen voi luottaa, päätös tuli sen mukaan, ei edellytä toimenpiteitä kuin ohjeet asukkaalle, ´koska syöpäläisiä oli harvoissa asunnoissa´.

      • Anonyymi

        Lähetettiimpä SOTEkysely kotitalouksiin millä konstilla tahansa, siitä jää iso osa pois. Useimmat työikäiset, viitsivätkö vastata ja tietävätkö mitä vastaavat. Heillä kun on työpaikkaterveydenhoito.


    • Anonyymi

      Sote oli joka tapauksessa saatava aikaan, kivuttomasti se ei synny mutta parempi kuin ei mitään.

    • Anonyymi

      Saa nähdä pitääkö meidän itäisellä Uudellamaalla kirjoilla olevien siirtyä Kymsoten puolelle. Matka Hesaan on turhan pitkä.

    • Anonyymi

      Ei tammikuussa 2022 radikaalisti mikään ole toisin kuin joulukuussa 2021.
      Uuden soten käynnistäminen toteutuu hitaasti, asteittain, olettaisin.

      Mietin, mitä ihmiset odottavat ?

      Perusterveydenhuoltoa on nähdäkseni ensisijaisesti tarkoitus parantaa.
      Tasa-arvoista hoitoonpääsyä, että kaikilla paikkakunnilla pääsisi
      terveyskeskuslääkärille viikossa/seitsemässä päivässä (?)

      Ei mitään kauhean mullistavaa ole tulossa, omalle alueelleni olisi mullistus
      jos lääkärille pääsisi alle kuukaudessa,
      kun lääkärille ei esim. kesäisin pääse ollenkaan, ei ole aikoja (kun ei ole lääkäreitä).

      Olisihan se "mullistus",
      perustavaa laatua oleva parannus,
      ettei aina sanottaisi"ei ole aikoja" ja
      joutuu sitten pettyneenä laskemaan rahojaan olisiko varaa yksityiselle,
      kun on ollut siinä luulossa ja uskossa,
      että kun jokainen on veroja ikänsä maksanut,
      että terveydenhuolto ja sairaalat henkilökuntineen pysyvät pystyssä,
      niin itsellekin kuuluisi päästä lääkäriin.

      Ketä varten niitä veroja on maksettu ?
      Sitä ihmistäkö, jonka palkka tulee meidän veroista
      ja joka sanoo " ei oo aikoja!"

      • Anonyymi

        Tänne itäiselle Uudellemaalle ei edes saa lääkäreitä. Taisi olla kesällä kun hakivat. Johtava lääkäri sanoi että tiedettiin ennakoltakin, ettei yhtään hakemusta tule.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänne itäiselle Uudellemaalle ei edes saa lääkäreitä. Taisi olla kesällä kun hakivat. Johtava lääkäri sanoi että tiedettiin ennakoltakin, ettei yhtään hakemusta tule.

        Vaikuttaisi siltä, että lääkäreitä on vaikea saada kunnalliselle puolelle,
        he toimivat mieluummin yksityisillä vastaanotoilla, koska tienaavat siellä
        paremmin ja osa haluaa erikoistua, ei halua jäädä yleislääkäriksi terveyskeskukseen,
        mutta kai se liksasta on kiinni,
        Ennen ei saatu syrjäseuduille lääkäreitä, heikoksi on mennyt jos ei
        itä-Uudellemaallekaan lääkäriä saa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaisi siltä, että lääkäreitä on vaikea saada kunnalliselle puolelle,
        he toimivat mieluummin yksityisillä vastaanotoilla, koska tienaavat siellä
        paremmin ja osa haluaa erikoistua, ei halua jäädä yleislääkäriksi terveyskeskukseen,
        mutta kai se liksasta on kiinni,
        Ennen ei saatu syrjäseuduille lääkäreitä, heikoksi on mennyt jos ei
        itä-Uudellemaallekaan lääkäriä saa.

        Omaiseni on Tehostetussa ympärivuorokautisessa hoivakodissa.
        Siellä ulkoistettiin asukkaiden laskutus.
        Tähän soteen liittyen.
        Eli, se tiesi minulle pankkireissua, kun vuokra- ja perushoito-suoraveloitussopparit piti uusia.
        Taxissa ei makseta enää omavastuuta virkistysajossa.
        Se laskutetaan asukkaalta.
        On sotetaxit.
        Ennen kuului hoivassa perushoitoon lääkärikäynti.
        Nyt se maksaa.

        Hallinnossa, virkailija sanoi, että ensivuonna tulee paljon muutoksia.
        Niitä odotellessa.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Omaiseni on Tehostetussa ympärivuorokautisessa hoivakodissa.
        Siellä ulkoistettiin asukkaiden laskutus.
        Tähän soteen liittyen.
        Eli, se tiesi minulle pankkireissua, kun vuokra- ja perushoito-suoraveloitussopparit piti uusia.
        Taxissa ei makseta enää omavastuuta virkistysajossa.
        Se laskutetaan asukkaalta.
        On sotetaxit.
        Ennen kuului hoivassa perushoitoon lääkärikäynti.
        Nyt se maksaa.

        Hallinnossa, virkailija sanoi, että ensivuonna tulee paljon muutoksia.
        Niitä odotellessa.

        Saapas nähdä voivatko sotealueet itse päättää ottavatko palvelumaksuja käyttöön
        vai tulevatko samat maksut kaikkiin sotealueisiin.
        Kun rahoitus tulee alkuun kokonaan valtiolta luultavasti samat säännöt
        tulee kaikille.


    • Anonyymi

      Nimen omaan kaikki eläkeläiset ei halua enää pitää älypuhelinta tai lorvailla netissä.Kun viimeisen kerran työ oven kinni laitta haluaa myös rauhan dikimaailmasta.Lisäksi on paljon aloja,joissa ei dikimailmaa tarvita.Kun eläkeelle jäävät ovat niin kipeitä työperäisten vaivojen takia kulumat.Käsdet ei toimi älylaiteissa. On niitäkin joilla ei varaa ostaa minkään muotoista älylaitetta ja ei aikaa, EI halua mennä konetta käyttää kirjastot/ asukastalot: Ovat diskattuja yhteiskunnasta jo ajat sitten.Eivätkä koskaan tule kuuluksi.

    • Anonyymi

      Tämä homma ei mene putkeen joka katkaistaan.

      • Tässä SOTE lyhennyksiä:
        Keski-Uudenmaan hyvinvointialue=
        Keusote
        Pirkanmaan hyvinvointialue=Pirha
        Pohjois-Karjalan hyvinvointialue=Siun Sote
        Lapin hyvinvointialue=Lapha


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2110
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1454
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1414
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe