Muistan, kun kauan sitten ystäväni isä istui yömyöhään kirjoituspöydän edessä opiskelemassa ja valmistautmassa silloisiin kokouksiin. Hän alleviivasi kuin opiskelija kokouksohjelmien aineistoa. Nyt ne opetukset eivät enää ole päteviä eivätkä ole voimassa. Hukkaan heitti aikansa ja voimavaransa. Minä en ole koskaan käyttänyt aikaani tutkimiseen, paitsi ihan alussa. Muuttuvien oppien opiskelu on turhaa. Käytän aikaani vain lukemiseen. Sitä en tietänyt, että ovilla käydään tavoitteena tutkistelu. Turhaan siellä kävin. En halua tutkia kenenkään kanssa mitään. Minäkin vain luen. Tutkikoon jokainen itse.
Muuttuvat opetukset
12
290
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä täältä palstalta on paljon oppinut. Täältä sain selville ovityön tarkoituksen. Se onkin tutkistelujen hankkiminen. Minä en sellaisia kenellekään suostu pitämään. Joten mitä siellä ovillakaan kävisin? Luulin aina, että se on jutustelua ja lehtien levitystä varten.
- Anonyymi
Ovityön pääasiallinen tarkoitus on sitouttaa Jehovan todistajia lahkoonsa. Kun työskentelee jonkin asian hyväksi, ei niin helposti kyseenalaista sitä. Tämä on lahkojen ja kulttien pelikirjassa ihan yleisessä käytössä, aina niissä teetetään jotain.
Ovityö on lisäksi monelle vaikeaa, ja sitä teettämällä tulee testatuksi, kuka haluaa tosissaan kuulua porukkaan. Tämä karsii potentiaalisia jäseniä, jotka muuten voisivat olla kiinnostuneita, mutta joille ovityö on ylipääsemätön este - mutta toisaalta mukana olevat ovat sitten enemmän tosissaan mukana ja todennäköisesti valmiimpia myös muunlaisiin uhrauksiin (fanaattisempia?). Järjestö on siis valinnut "vähemmän on enemmän" -linjan, eli tavoittelee mahdollisimman suuren jäsenmäärän sijaan tiiviimmin mukana olevia jäseniä.
Tietenkin ovityön tarkoitus on tehdä myös Jehovan todistajien uskontoa tunnetuksi ja hankkia jäseniä, mutta ei sitä pääasiassa sen takia tehdä. Ovityöhön käytettyyn tuntimäärään suhteutettuna uusia jäseniä nimenomaan järjestön ulkopuolelta (eli poislukien Jt-perheiden lapset) ei juurikaan saada.
- Anonyymi
Puhut soppaa!
Raamatun sana on muuttumaton, aina!- Anonyymi
Raamattu on muuttumaton, mutta JT tulkinnat eivät ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu on muuttumaton, mutta JT tulkinnat eivät ole.
JT:t on eksytys ja humpuukilahko.
Pysykää kaukana.
- Anonyymi
Luopioiden totuus on pelkkää peräilmaa.
- Anonyymi
Annanko näytteen?
Kantsii luottaa Peräilmaan. Se ei muutu, vaikka siinä erilaisia vivahteita onkin. Riippuen ravinnosta ja yksilön fysiologisista ominaisuuksista. Sillä niiku aaprabam sanoi jeesukselle Ketsemaanessa: "Peräilmassa on monta suurenmoista vivahdetta, mutta paras ääni ja tuoksu tulee hernevellillä, viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Kokeiltu on, meinaan nääs."
- Anonyymi
Ihanaa olla JT, koska he pitävät kiinni Raamatun sanasta.
Tämän palstan olisi aika paneutua myös siihen JT seurassa, loppuu kieroileminen sen saatanan kanssa!- Anonyymi
JT seura on ikävää. He alkavat vaatimaan pakkokokouksiin, ja vaativat esiintymään kokouksissa julkisesti. Kaikenlisäksi pitäisi raahustaa ovilla. Ei sitä seuraa muuten saa. Saanko minä seuraa, kun ainoastaan luen kirjallisuutta, ja yritän olla parempi ihminen? En kuitenkaan käy kokouksissa enkä kiertele ovilla. Kumpikin ovat minulle vastenmielisiä, enkä pysty niihin. Suorastaan inhoan niitä. Jos kuolen niiden takia Harmagedonissa, niin sitten kuolen.
- Anonyymi
Kyllä JT yrittävät pitää varmasti Raamatun sanasta kiinni. Mutta ei heilläkään mitään yhteyttä ole Jumalaan. Hallintoelin vain ” ymmärtää” erilaisia asioita, jotka voidaan ymmärtää pian taas toisin. Kun heillä ei ole yhteyttä Jumalaan, niin sen valossa taas ymmärtää, miksi hallintoelimen ennustukset eivät ole pitäneet paikkaansa. Luulin kauan, että heillä on yhteys Jumalaan. Kun ymmärsin, että ei heillä ole yhteyttä Jumalaan, ei heidän kaikkia sanomisiaan kannata vakavasti ottaa.
- Anonyymi
Anonyymi 28.09.2022 09:56
" Kyllä JT yrittävät pitää varmasti Raamatun sanasta kiinni. "
Luettelo Jehovan todistajien oppimuutoksista
Muutokset vuoteen 1939 mennessä
1921 - Rokotukset kiellettiin
1927 - "Uskollinen ja Ymmärtäväinen Orja" tunnistettiin kristittyjen joukoksi yksilön (Charles T. Russell) sijaan
1927 - Joulun ja syntymäpäivien vietto kiellettiin
1928 - Gizan pyramidillä ei ole mitään tekemistä Jumalan tarkoituksien kanssa. (Russellin vuosilaskelmat perustuivat pyramidin käytävien mittoihin)
1929 - Roomalaiskirjeen 13:1 Suurvaltiaat ovat Jehova Jumala ja Jeesus Kristus
1930
Kaikki Russellin aikalaskelmat muutettiin
Jeesuksen toisen tulemisen alku siirrettiin vuodesta 1874 vuoteen 1914
Jeesuksen kruunaaminen taivaalliseksi kuninkaaksi siirrettiin vuodesta 1878 vuoteen 1914
"Jeesuksen Morsiusluokan" ylösnousemus siirrettiin vuodesta 1878 vuoteen 1918
Viimeisten päivien alkamisvuosi siirrettiin vuodesta 1799 vuoteen 1914
Maailmanloppu siirrettiin vuodesta 1914 "sukupolvioppiin", joka muuttui muutamia kertoja
1931 - Nimi "Jehovan todistajat" otettiin käyttöön
1932 - Profeettojen paluu kristillisiin seurakuntiin, eikä lihallisiin juutalaisiin
1935 - Suuren joukon tunnistaminen Ilmestyskirjan luvusta 7
1936 - Ristin käyttö uskonnollisena symbolina kiellettiin
1938 - Ehtoollisleipä ja -viini tunnistettiin Kristuksen ruumiin ja veren symboleiksi 144 000 taivaallisen toivon omaaville
1939 - Täysin puolueettomia "maailmallisissa toimissa"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Jehovan_todistajien_oppimuutoksista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271548Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 12998
- 7961
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826