Mustaa jäätä maakunnassa

Anonyymi-ap

Salakavala musta jää aiheutti liikenneonnettomuuksia keskiviikkoaamun liikenteessä.

Perävaunullinen rekka jumittui tänään noin kello 10.44 Kaustisella poikittain tielle sulkien ajokaistan valtatie 13:lla, Nikulan raviradan kohdalla.

Osa rekasta päätyi ojaan, mutta pysyi kuitenkin renkaillaan. Onnettomuuspaikan raivaustyöt ovat käynnissä.

Samanaikaisesti pelastuslaitos tiedotti myös toisesta rekkaonnettomuudesta, joka tapahtui kello 11 aikaan Pedersöressä, Lappforsin kylän läheisyydessä. Tie 68 on toistaiseksi suljettu liikenteeltä. Rekan vetoauto on tiellä ja perävaunu ojassa.

///Keskipohjanmaa seuraa tilannetta ja uutinen päivittyy///

Liukaskeli aiheutti muitakin onnettomuuksia keskiviikkoaamuna..

Henkilöauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan Skutnabbassa, Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn välisellä tiellä aamun työliikenteessä. Pelastuslaitos joutui leikkaaman auton kyljen auki, ja vakavasti loukkaantunut kuljettaja vietiin sairaalaan hoitoon.

Ojaanajoja tapahtui keskiviikkoaamuna myös valtatie kahdeksalla Kovjoella ja Salmentiellä Uudessakaarlepyyssä. Maakuntarajan pohjoispuolella liikenneonnettomuuksilta vältyttiin.

17

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Turvat kiinni. On tämä Suomen kansa hullu. Jää on aina kirkasta. Mustaa jäätä ei ole olemassakaan, ellei "jäätyvää" vettä ole värjätty mustaksi, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Sinähän se melkoinen nero olet, äitis on varmasti ylpeä sinusta.


    • Kyllä se onnettomuuden aiheuttaja istuu siinä ratin ja penkin välissä. Tieliikennelaki velvoittaa ottamaan kaikki olosuhteet huomioon. Jäätynyt tie on vain olosuhde ei se mitään aiheuta. Vastuu on tiellä liikkujan murhe, eikä minkään värisen jään.

      • Anonyymi

        No nyt tuli asiaa. Eivät ne kaikki Suomalaiset olekaan hulluja, hah hah haaa!!!...


      • Anonyymi kirjoitti:

        No nyt tuli asiaa. Eivät ne kaikki Suomalaiset olekaan hulluja, hah hah haaa!!!...

        Hullu saatan olla, mutta eipä ole tyhmäksi haukuttu kuten erästä.


      • Anonyymi

        Siinähän se onkin ettei sitä mustaa jäätä välttämättä näe pimeässä jos on liikennettä ja tie voi olla kostea, eli "musta" myös.
        Kokenut osaa nuo paikat arvata ja ajaa niin ettei tee mitään hätäisiä liikkeitä, mutta kuskeja on monenlaisia ja monet touhuaa ihan jotain muuta kuin keskittyisivät ajamiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän se onkin ettei sitä mustaa jäätä välttämättä näe pimeässä jos on liikennettä ja tie voi olla kostea, eli "musta" myös.
        Kokenut osaa nuo paikat arvata ja ajaa niin ettei tee mitään hätäisiä liikkeitä, mutta kuskeja on monenlaisia ja monet touhuaa ihan jotain muuta kuin keskittyisivät ajamiseen.

        Mustan asfaltin pintaan jäätynyt kosteus on se mikä tiedetään mustana jäänä. Repa lähes 4-miljoonaa kilometriä vaasa-kokkola väliä sahanneena ei sitten tätäkään tiedä eikä ymmärrä. Sorateiden yhteydessä ei sitten enää mustasta jäästä puhuta, oli tie jäässä tai ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mustan asfaltin pintaan jäätynyt kosteus on se mikä tiedetään mustana jäänä. Repa lähes 4-miljoonaa kilometriä vaasa-kokkola väliä sahanneena ei sitten tätäkään tiedä eikä ymmärrä. Sorateiden yhteydessä ei sitten enää mustasta jäästä puhuta, oli tie jäässä tai ei.

        Tuolla ajolla menee kaksikin kitkarengassarjaa kesässä. Hölömöläisen touhua.


    • Anonyymi

      Vapisevin käsin avaan aamuisin lehden ja etsin kuolinilmoituksista tuon nimeä...

      • Anonyymi

        Älä kiusaa KUUNAAMAA vapisevin käsin. Jos minua tarkoitat, niin tavataan uudelleen vuonna 2050, hah hah haaa!!!...


    • Anonyymi

      Nyt muutamana aamuna ollut lähellä. Maanantaina oli sukunimi oikein ja eilen paikkakunta. Ikäkin lähestyy uhkaavasti muutamalla vuodella vain heittää. Kyllä se siitä.

    • Anonyymi

      Kyllä se sieltä tulee kun vain ootetaan...

      • Anonyymi

        Marraskuussa PITÄÄ vaihtaa talvirenkaat, vaikka tienpinta olisi sula ja lämmintä yli 5 astetta.
        Pari vuotta sitten laki muuttui ja sitä aikaisemmin laki määräsi talvirengaspakon vasta joulukuussa alkavaksi, nyt on kuukautta aikaisemmin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1669
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1578
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1373
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1329
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1265
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1028
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1021
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      939
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      931
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      846
    Aihe