Olivatko Baal, Odin ja Zeus todellisia ihmisiä?

Euhemerismi on mytologian tulkintatapa, jonka mukaan myyteissä on taustalla todelliset historian tapahtumat ja henkilöt. Kristityt käyttivät euhemerisaatiota keinona alentaa pakanoiden jumalat tavallisiksi kuolevaisiksi. Kristityt siis väittivät, että esimerkiksi Baal, Odin ja Zeus olivat muinaisia kuninkaita ja sankareita, joita palvottiin vielä heidän kuolemankin jälkeen ja heistä tuli jumalia.

Baal, Odin ja Zeus euhemerisoitiin yhtä pitävilä faktoilla kuin Jeesuskin. Nykyään Jeesusta pitää Jumalanpoika ja puoijumalana vain mielisairaimmat uskovaiset. Teologinen tutkimus jatkaa kuitenkin euhemerismin jaloja periaatteita ylläpitäen ja todeten, että kyllä evankeliumien takana täytyy olla todellinen ihminen ja tapahtumat, vaikka niissä on valtavan paljon virheitä ja ristiriitoja.

Mitä mieltä olette, olivatko Baal, Odin ja Zeus aikanaan samanlaisia ihmisen poikia kuin Jeesus? Millä perusteella joku näistä neljästä ei ole ihmisen poika, todellinen historian henkilö? Itse olen taipuvainen sille kannalle, että kaiki olivat todellisia historian henkilöitä tai kukaan ei ollut.

https://en.wikipedia.org/wiki/Euhemerism

21

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • " Itse olen taipuvainen sille kannalle, että kaiki olivat todellisia historian henkilöitä tai kukaan ei ollut."

      Selvennyksenä vielä se, etten ole myytikko enkä analysoinut Baalin, Jeesuksen, Odinin ja Zeuksen sankarityyppejä ja vertaillut niitä keskenään tai muihin myytteihin. Logiikkani on paljon simppelimpi eli samat varhaiset kristityt euhemerisoivat Baalin, Odinin ja Zeuksen ihmisiksi kuin sepittivät evankeliumit Jeesuksesta. Eli he olivat varmasti yhtä päteviä arvioimaan ihmisbaalia kuin ihmisjeesustakin ja käyttivät varmasti samoja luotettavia metodeja näissä arvioinneissa ja kirjoitelmissaan. Voiko tieteellisempää enää olla? Sama metodi, samat tutkijat (teologit), sama aikakausi - kaikki neljä jumalaa olivat siis todellisia historian henkilöitä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yhtä motivoiva aihe kuin sen pohtiminen, kuinka monta enkeliä mahtuu neulan päähän.

      • Anonyymi

        Kuitenkin sen verran, että kommentoit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkin sen verran, että kommentoit.

        Aika tyhjä ja turhan usein käytetty heitto!

        Vaihda levyä!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aika tyhjä ja turhan usein käytetty heitto!

        Vaihda levyä!

        Annoit ymmärtää, ettei aihe kiinnosta yhtään, mutta kuitenkin sinulla on vitussa hiekkaa sen verran, että edelleen jatkat tätä pulushakkia 😂😂😂


      • Anonyymi
        Holy_Roller kirjoitti:

        Annoit ymmärtää, ettei aihe kiinnosta yhtään, mutta kuitenkin sinulla on vitussa hiekkaa sen verran, että edelleen jatkat tätä pulushakkia 😂😂😂

        Mitä muuta pulun kanssa voi pelata?

        Runkkaat ihan tyhjänpäiväisiä aiheita ja täytät ateismi-palstan kirjoituksilla, jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen.

        Painu sinne, mistä olet tullutkin!!!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä muuta pulun kanssa voi pelata?

        Runkkaat ihan tyhjänpäiväisiä aiheita ja täytät ateismi-palstan kirjoituksilla, jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen.

        Painu sinne, mistä olet tullutkin!!!

        ” Runkkaat ihan tyhjänpäiväisiä aiheita ja täytät ateismi-palstan kirjoituksilla, jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen.”

        Pääosa avauksistani liittyy kysymykseen ”Miksi en usko Jumalaan”. Eikö se ole ateismin ydinkysymys? Laitatko osoitteen niin lähetän Bepanthenia, jota voit levittää kirvelevään hiekkavittuusi, ämmä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä muuta pulun kanssa voi pelata?

        Runkkaat ihan tyhjänpäiväisiä aiheita ja täytät ateismi-palstan kirjoituksilla, jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen.

        Painu sinne, mistä olet tullutkin!!!

        ” Runkkaat ihan tyhjänpäiväisiä aiheita ja täytät ateismi-palstan kirjoituksilla, jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen.”

        Euhemerismi oli kristittyjen tapa alentaa ja olla uskomatta muiden (pakanoiden) jumaliin eli nyt ollaan ihan ateismin ydinkysymyksissä, mutta ethän sinä riemuidiootti tällaisia hoksaa 😂😂😂


      • Anonyymi
        Holy_Roller kirjoitti:

        ” Runkkaat ihan tyhjänpäiväisiä aiheita ja täytät ateismi-palstan kirjoituksilla, jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen.”

        Euhemerismi oli kristittyjen tapa alentaa ja olla uskomatta muiden (pakanoiden) jumaliin eli nyt ollaan ihan ateismin ydinkysymyksissä, mutta ethän sinä riemuidiootti tällaisia hoksaa 😂😂😂

        "...vitussa hiekkaa sen verran..."
        "Laitatko osoitteen niin lähetän Bepanthenia, jota voit levittää kirvelevään hiekkavittuusi, ämmä."
        "mutta ethän sinä riemuidiootti tällaisia hoksaa 😂😂😂"

        Sivistystasossasi ei ainakaan ole tapahtunut merkittävää kypsymistä...


      • Anonyymi kirjoitti:

        "...vitussa hiekkaa sen verran..."
        "Laitatko osoitteen niin lähetän Bepanthenia, jota voit levittää kirvelevään hiekkavittuusi, ämmä."
        "mutta ethän sinä riemuidiootti tällaisia hoksaa 😂😂😂"

        Sivistystasossasi ei ainakaan ole tapahtunut merkittävää kypsymistä...

        "Sivistystasossasi ei ainakaan ole tapahtunut merkittävää kypsymistä..."

        Vastausteni sivistystaso on mitoitettu vastaanottajan mukaan täsmälleen oikein.

        Annan sinulle toisen mahdollisuuden kun avauksessasi et onnistunut perustelemaan mitenkään vaan pitäydyit pelkässä suunsoitossa.

        1. Oliko euhemerismi varhaiskristittyjen tapa perustella oma ateisminsa pakanajumalien suhteen? Jos oli niin liittyykö tämä mielestäsi palstan aiheeseen (ateismi)?

        2. Onko euhemerismin järkevyyden kyseenalaistaminen myös teismin kyseenalaistamista? Myyttien taustalla ei ole todellisia tapahtumia tai historiallisia henkilöitä, esimerkiksi Mooses ja erämaavaellus tai Jeesus? Enemmistön mielipide ei ole argumentti? Pitkään voimassa ollut uskomus ei ole argumentti (historiallista Jeesusta ei kyseenalaistettu ensimmäisenä 1800 vuotena)?

        Käytin euhemerismin (ja teismin) kyseenalaistamiseen ironian keinoa, joka ei ole rautalankaa eikä avaudu läheskään kaikille lukijoille. Ymmärsitkö, että avauksessa oli käytetty ironian keinoja ja se oli teismiä kritisoiva eli siis ateistinen?

        3. Miksi päätit puuttua juuri tähän avaukseen, joka mielestäni on hyvin perustellusti ateistinen? Miksi et puutu oikeasti palstaa tukkivaan pieru/paska/perse/pallihikiketjuihin, kristittyjen apologeettaketjuihin, persu- ja muihin vaaliketjuihin?


    • Anonyymi

      Pitäisikö kertoa mielipiteeni asiasta, jonka tiedät muutenkin?

      Tehdään sitten niin: ihmisen on biologisten rajoitteidensa takia hyvin vaikea keksiä mitään tyhjästä. Joku assosiaatio jonnekin on kaikessa, aivan kaikessa, mitä ihminen ajattelee tai luo.

      Papisto ja hallitsijat ovat lietsoneet tarinoita ylimaallisista kyvyistään tai jopa kuolemattomuudestaan, paljon on siis ollut materiaalia, josta tuollaiset jutut ovat voineet lähteä liikkeelle, osa hyväuskoisuuesta, osa ehkä naljailuna.

      Jeesus oli köyhän galilealaisen buddha, joka eli sellaisen elämän kuin julmassa Lähi-idässä silloin eletteiin ja osin eletään vielä nykyäänkin. Ehkä hän oli guru, tai sitten keksittiin sellaiseksi. Kummin vain, erittäin vaikuttava hänen tarinansa on ollut, kun sinapinsiemenstä on kasvanut nykyisen kokoinen puu.

      • Anonyymi

        ”… ihmisen on biologisten rajoitteidensa takia hyvin vaikea keksiä mitään tyhjästä.”

        Mitä tähän nyt sanoisi? Uskovaisilla voi tosiaan olla älyllisiä vaikeuksia. Toisaalta esimerkiksi kreationisteilla on hyvinkin vilkas mielikuvitus kun sepittävät tarinoita luonnon syy-seuraussuhteista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”… ihmisen on biologisten rajoitteidensa takia hyvin vaikea keksiä mitään tyhjästä.”

        Mitä tähän nyt sanoisi? Uskovaisilla voi tosiaan olla älyllisiä vaikeuksia. Toisaalta esimerkiksi kreationisteilla on hyvinkin vilkas mielikuvitus kun sepittävät tarinoita luonnon syy-seuraussuhteista.

        Tuota juuri tarkoitin. En siis sitä, mitä sanoit, vaan sitä,. mitä kirjoituksesi edustaa.

        Kirjoitat vain sitä, mitä osaat. Et muuta.


    • Jos esimerkiksi Zeuksella oli inhimillinen esikuva, on hän ollut ilmeisesti ensisijaisesti legendaarinen häntäveikko, sillä nykyihminen ei jutuistaan juuri muista kuin sen, että hän nai kaikkea, mikä liikkui. ; )

      • Anonyymi

        Ei tuo ainakaan minusta ole kovin epäuskottava hahmo. Ihan tavallinen Gene Simmons.


    • Anonyymi

      Zeus olikin paljon kovempi kaveri kuin Jahve. Zeus naiskenteli (raiskaili) ympäri maailma ja sai myös useampia lapsia 🤔😇. Jahve parka raiskasi ainoastaan Marian ja hänen lapselleen kävi kehnosti 🤓

      • Anonyymi

        No kuinka monta palvojaa on Zeuksella ja kuinka monta Jumalalla? Pääasiallinen selibaatti näyttäisi kannattavan, jos haluaa perustaa uskonnon.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No kuinka monta palvojaa on Zeuksella ja kuinka monta Jumalalla? Pääasiallinen selibaatti näyttäisi kannattavan, jos haluaa perustaa uskonnon.

        Kristinuskon perusti Paavali, eikä hänen naisseikkailuistaan tiedetä.


      • Anonyymi
        kollimaattori kirjoitti:

        Kristinuskon perusti Paavali, eikä hänen naisseikkailuistaan tiedetä.

        Eikö se kerro niistä seikkaluista juuri kaiken, että niistä ei tiedetä?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se kerro niistä seikkaluista juuri kaiken, että niistä ei tiedetä?

        Eipä Paavalin yksityiselämästä muutoinkaan tiedetä juuri mitään.

        Ehkä hänellä ei ollut yksityiselämää. ; )


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2110
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1454
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1414
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe