Leikkausehdotuksia

Anonyymi-ap

Nyt kun pitäisi leikata jostain, niin listataan tähän ehdotuksia.

Rajoittaisi kummasti leikkurin tarvetta, jos palautettaisi päättäjille mieleen käsitteet

1. Suomi ja Suomen rajat.

2. suomalainen

3. KANSANeläkelaitos, ei koko maailman eläkelaitos, vaan Suomen kansan.

- Suomen sosiaalitukijärjestelmä ei voi kattaa koko maailmaa. Laitetaan määräraha esimerkiksi kehitysavulle, josta vähennetään täällä ole(skele)vista aiheutuneet kulut.
Eihän kehitysavun määrä voi olla sama, jos osa auntarvitsijoista on tullut tänne. Vertauskuvana , jos kaadat vettä sangosta, veden määrä vähenee, ei pysy samana. Vain pöljä täyttää sankoa, jonka pohjassa on reikä.

- Tarkistetaan kuinka paljon veromarkkoja valuu ulkomaille, ihan sosiaalitukina ja muina automaattimaksuina.
Uskalletaan sanoa ääneen , että tänne saapuneella sosiaalitukilomailijalla ei voi olla oikeus samaan sosiaaliturvaan kuin Suomen kansalaisella. Eli perustuslaki vuodelta 1000 eKr, jolloin pakolaisia oli vain muutama, vaatii päivittämistä tähän päivään.

- Syntyvyys laskenut. Okei, ei ihme, jos nykymenolla perheellä ei ole varaa hankkia lapsia. Olisiko työssäkäyvien äitien äitiyspäivärahan tai muun vauva-ajan tulon varmistamisen paikka? Onko tosiaan niin, että vanhempainloman jälkeen kotihoidontuki on sama kaikille, eikö verotettava työtulo vaikuta? Siinäpä on pudotus 3000e -> 300 euroon kuukaudessa.
Väliinputoajia ovat ne, joilla toinen puoliso käy töissä eikä oikeutta toimeentulotukeen synny. Vuokranmaksu tai asuntolaina ei tunne armoa, lyhennykset juoksee. Työttömillä tulotaso jää alle toimeentulotukinormin, jolloin toimeentulotuen turvin tulotaso pysyy samana, ellei jopa nouse.

-Työttömyyskorvaus osittain vastikkeelliseksi. Pakollinen kurssi, yleissivistävä lyhytkoulutus tai vaikka etäopiskelu. Vaihtoehtoisesti työharjoittelu tai työkokeilua , ihan nimetyn ohjaajan parissa, ettei työtöntä hyödynnetä ilmaistyövoimaksi kuten nyt. Vastikkeeton tuki passivoi ja ihminen jää makaamaan laakereillaan.

- Asuntolainojen saanti helpommaksi. Valtiontakauksella oman asunnon saanti helpottuu ja näin ollen asumistuen tarvitsijoiden ja asumistuen määrä pienenee. Vaikuttaa vuokra-asuntotarjonnan kasvuun ja vuokran määrään, jolloin asumistuen määräkin laskee.

jatkuu...

Mitä sinä lisäisit?

3

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      PITÄÄ leikata kaikilta muilta paitsi minulta. Minä olen rahani ansainnut, muille on maksettu lusmuilusta ja on oikeudenmukaista ottaa niiltä rahat pois.

    • Kehitysavusta voisi vähentää Suomeen otettujen pakolaisten kustannuksia jollain tavoin. Jälkimmäinenhän on kuitenkin kallis tapa auttaa, enemmän saisi autettua, jos rahoitettaisiin halvan elintason maassa olevia pakolaisia. Pääosin kehitysapu on sitten tehotonta, että jotenkin pitäisi päästä tuloksekkaampaan toimintaan.

      Miten olisi Kelasta leikkaaminen, kun asumistuki ja toimeentulotuki korvattaisiin verollisella summalla, jolla sitten pitäisi tulla toimeen. Jokainen ansioeuro tulisi sitten lisäksi tuohon, niin ei olisi mitään jarrutekijää lisäansioiden haninnalle.

    • Anonyymi

      up

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      61
      2280
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1724
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1534
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1529
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1494
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1367
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1101
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1064
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      989
    Aihe