Purra on oikeassa - muut vain esittävät olevansa

Anonyymi-ap

Pieni tyttö Helsingin kadulla on kesähelteelläkin kiireestä kantapäähän hunnutettuna, jotta olisi riittävän siveellinen. Samaan aikaan tytön veli astelee vierellä lyhythihaisessa paidassa, shortseissa ja lippalakissa. Kaavuttaminen kertoo naisen alisteisesta asemasta suhteessa mieheen, mitä Suomessa ei tarvitse hyväksyä. On aivan oikein, että Riikka Purra on perussuomalaisena kritisoinut sitä.

Vain ns. liberaalilla paremmistolla on asiassa sokea piste. Jollain kieroutuneella tavalla he näkevät naisten kulttuurisen alistamisen hienona ”monikulttuurisuutena” tai ”omana valintana”. Menestynyt yritysjohtaja Peter Vesterbackakin käyttää valtapositiotaan Purran kritisoimiseen, eikä siihen, että naiset vapautuisivat kaavuissaan. Vieläpä Vesterbackalta pääsee freudilainen lipsahdus jätesäkeistä. Se mielleyhtymäkö Vesterbackalle itselleen tulee kaavuista?

Purraa arvostelevat teeskentelevät kunnioittavansa ihmisoikeuksia, mutta on suorastaan irvokasta, kuinka he kääntävät katseensa sivuun, todellisen ihmisoikeusloukkauksen edessä. Arvostelijat ainoastaan teeskentelevät parempaa ihmistä.

On aika valita puoli. Ollaanko oikeasti tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolella, vai naisten alistamisen puolella. Riikka Purran puheet eivät loukkaa ihmisoikeuksia. Ihmisoikeusloukkaus tapahtuu, kun modernissa Suomessa nainen pakotetaan kaapuun.

-us blogi-

29

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Maassa maan tavalla".....

      • Anonyymi

        Rikoslakiin saatava jotta lestalapset on saatava katsoa kotona TV tä ja vapaasti tanssia ..
        Huorintekoa on saatava synneistä pois , kun mä kristitty tykkään tehä huorin ..


      • Anonyymi

        Persujen natsi uskonto on saatava hyväksytyksi uskonnoksi .. siten purran höpinät olisivat vain natsi uskovaisen höpinöitä ..


      • Anonyymi

        Sirppi ja vasara kommunistien mielestä ja city vihreiden kannalta pikkutyttöjen sukuelinten silpominen on rikastuttavaa kulttuurivaihtoa.


    • Anonyymi

      Purran vihaajat ovat päättäneet vihata häntä ja persuja. Heidän päätä ei käännä yhtään mikään.

      • Anonyymi

        Milloin on punikin pää kääntynyt yhtään missään asiassa? Hän vaikka näkee kaiken tapahtuvan, hän pitää oman valheensa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin on punikin pää kääntynyt yhtään missään asiassa? Hän vaikka näkee kaiken tapahtuvan, hän pitää oman valheensa.

        Kukapa tietää vastauksen....


    • Anonyymi

      Eri asia on se mitä puheissaan tarkoittaa, mutta Purran sanoma on pelkästään rasistinen ja muukalaisvihaa.

      • Anonyymi

        Ei ole pelkästään rasistinen ja muukalaisvihamielinen, tuo väite on mustavalkoinen. Vanhoja ilkeitä sanojaan pyysi anteeksi, ihan oikein, mutta viesti on selvä; suomalaisuudesta ja omista perinteistä on pidettävä kiinni, on väärin jos täällä aletaan esim. kieltää suvivirsi koulujen päätösjuhlissa yms.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pelkästään rasistinen ja muukalaisvihamielinen, tuo väite on mustavalkoinen. Vanhoja ilkeitä sanojaan pyysi anteeksi, ihan oikein, mutta viesti on selvä; suomalaisuudesta ja omista perinteistä on pidettävä kiinni, on väärin jos täällä aletaan esim. kieltää suvivirsi koulujen päätösjuhlissa yms.

        Se onkin naurettavuuden huippu. Alennetaan kantikset orjistelijoiksi mielistelläkseen maahantulijoita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se onkin naurettavuuden huippu. Alennetaan kantikset orjistelijoiksi mielistelläkseen maahantulijoita.

        Melkein sitä...


    • Anonyymi

      Ei lapset niitä uskonnollisia asusteita "kaapuja" käytä. Persuus taas nostaa päätään sieltä junttilan tynnyristä.

      • Anonyymi

        Ikävä kyllä myös nuoret tytöt on huivit päässä tiukasti, ja kulkevat kaavuissa.


      • Anonyymi

        Oulun käräjäoikeudessa on ollut viime vuonna lukuisia alaikäisiin kohdistuneita ryhmäraiskausjuttuja!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oulun käräjäoikeudessa on ollut viime vuonna lukuisia alaikäisiin kohdistuneita ryhmäraiskausjuttuja!!!

        2015 vuonna tulleet asialla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävä kyllä myös nuoret tytöt on huivit päässä tiukasti, ja kulkevat kaavuissa.

        Tosi on. Katselin n. vuoden eräässä vanhustenhoitolaitoksessa, kun suomalainen siivoja opetti kaapunaisia siivoomaan laitoksen käytäviä ja wc-tiloja. Sääliksi kävi varsinkin kesäkuumilla, kun pitkään kaapuun ja tuplahuivitukseen pukeutunut oppilas yritti änkeytyä pieneen wc-koppiin ja sitten siinä "työasussa" suoriutua pöntön pesusta. Hihat viistivät wc-pöntön laitoja ja tietysti osittain myös sisuksia.

        Vuoden se kesti, sitten siihen kyllästyivät joko oppilaat tai siivoojat, ehkä kummatkin. Ei ole sen koommin muslimeja näkynyt oppilaina eikä tekijöinä.


      • Anonyymi

        Oikeassahan riikka on.


    • Anonyymi

      Pienet tytöt eivät edes Iranissa kulje hunnutettuina. Miksi valehtelet?

      • Anonyymi

        Mutta Suomessa kulkevat.


    • Anonyymi

      muuan jenni Haukio kommentoi samaa ongelmaa aiemmin julkisuudessa

      • Anonyymi

        Erikoinen kannanotto Jenniltä.

        Toimittaja ei kysynyt saako:
        Tytöt ympärileikata
        Saako tyttö käydä koulua
        Onko nainen miehen omaisuutta
        Onko pakkoavioliitto oikein vaarin kanssa
        Saako nainen käydä töissä
        Saako naisella olla oma tili
        Saako nainen liikkua ulkosalla
        Onko nainen peitettävä kaapuun
        Saako naisen kivittää kuoliaaksi

        Ja koostanut suhtautumista vieraaseen kulttuuriin.

        🤔😬


    • Anonyymi

      Juurikin näin.

    • Anonyymi

      Kuten yleensä, tuossakaan sepustuksessa ei mitään käytännön asiaa.

    • Anonyymi

      Olet niin oikeassa AP. mutta viherkommarit eivät halua ymmärttää sitä. Miksiköhän?

      • Anonyymi

        Viherkommareita ei ole Suomessa kuin kourallinen, kyllä näitä ihan tavallisia väärinymmärtäjiä on enemmän, uskovat median rasismi-humppaa.


    • Anonyymi

      Elvisteleviä jeesustelijoita kyllä riittää tässä rasismi"keskustelussa". Luulisi olevan tärkeämpääkin tekemistä kuin tämä suunpieksentä ja "kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat".

      • Anonyymi

        Sopulit tanssii median rasismihumppaa, se näkyy.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      96
      2738
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1829
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1764
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      379
      1648
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1601
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1437
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1247
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1166
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1136
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe