Kansa maksaa miljardivelkoja vielä viisikymmentä vuotta.
SDP on kansalaisen murha!
7
157
Vastaukset
- Anonyymi
Sdp teki valtavat velat ja nyt maa on todella velkainen.
Jos koko velkaa katsotaan, niin eniten velkaa on ottanut kokoomus. Tämä ilman kriisejä.
Jännästi aatteensa sokaisemat ovat unohtaneet sodan jälkeisen ajan pahimmat kriisit viime hallituskaudella.
Olisitteko itse jättäneet yrityksiä tukematta, ollut antamatta kaikille ilmaisia rokotuksia, jättäneet polttoaineen sekoitevelvoitteen laittamista jäihin toistaiseksi. Ette olisi antaneet sähkötukea, ette olisi poistaneet kikyä ja indeksijäädytyksiä?
Kuinkahan syvällä suossa olisimmekaan teidän toimilla? Valtio ei muuten ole kuoleva henkilö, joten ei ole pakko, eikä edes järkeväkään maksaa kaikkia valtionlainoja koskaan pois kokonaan.
Mutta hyvin oppositio onnistui pelottelemaan, koska iso osa ei tajua valtiontaloudesta mitään. Valtionlainojakin järjestellään koko ajan ja entisiä maksellaan pois, sekä uutta otetaan. Marinin aikana ulkomaan velka väheni, eli Suomi on käytännössä itselleen velkaa.
Mutta mikäli hallitus ei piakkoin kaadu, niin katsellaan paljonko ituhippi joutuu piikittämään itseään ja irvistelemään, kun seuraava yhteislaina EU:sta tulee ajankohtaiseksi.
Vai tehdäänkö brexitit ja syöstään Suomi syvälle suohon?
- Anonyymi
Sannan johtama hallitus ei ymmärtänyt höykäsen pölähtävää talouden pidosta.
- Anonyymi
Olet väärässä.
- Anonyymi
Porvaripääministerit sen valtionvelan kasvattivat kun olivat vallankahvassa puolitiedottomana vuodesta toiseen sen 4×4 kautta putkeen ja velka kihahti 120 miljardiin euroon.
Sitä oikeiston Talousoppia, "älä tee kuten minä vaan tee, kuten minä sanon".- Anonyymi
No nyt porvaripääministeri tekee, hyvä Orpo.
- Anonyymi
Sdp on suolesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562208En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321704Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751509- 101504
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 931043
- 20979