Meillä taitaa sittenkin olla vahva hallitus

Hallitusohjelman kokoon saanti oli melkoista venkoilua ja varsinkin rkp:n ja perussuomalaisten kesken oli ristiriitoja. Eilisiltaisessa A-studiossa kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtajat olivat hyvin yksimielisiä kaikista asioista. Myös siitä, että vaikeita asioita on edessä, mutta yhdessä tehdään parhaamme niiden voittamiseksi.

Varsinkin Riikka Purran asiallinen esiintyminen minut suorastaan yllätti. Nainen on nopeasti kasvanut ihan laajakatseiseksi poliitikoksi. Sellaista piirrettä alkaa olla jo myös Sari Essayahissa, Anna-Maja Henrikssonissa sitä tietysti on ollut jo ennestään sillä onhan hänellä jo pitkä poliittinen ura ministeripesteineenkin.

Eihän tämä hallitus tosin tule saamaan maamme velkaantumista taittumaan siten kuin varsinkin kokoomus uhosi jo vaalikeskusteluissa ja yhteiseksi tavoitteekseen koko hallituskin asetti sen alkuvaiheissaan. Leikkauksia moniin nykyisiin etuisuuksiin tulee tapahtumaan, valitettavasti monet niistä kohdistuvat heikoimmissa asemissa oleviin. Itseäni ne eivät koske. Vaikka eläkkeitäkin hieman leikattaisiin, pärjään niillä mainiosti loppuelämäni; varsinkin, kun en vain niiden varassa ole. Eivät ne koske läheisiänikään. Vanhempi poikani vaimoineen lienevät lähinnä vain eläkkeittensä varassa mutta nuoremmalla pojallani porskuttaa entistäkin lujemmin; firmansa on saanut kaikkien aikojen suurimman tilauskannan jota se työstää arjet ja pyhät öitä myöten. Siitä en halua puhua tällä palstalla, mutta tiedätte sen, jos olette jonkin verran seurannut uutisia.

Hyvä oli edellinenkin hallitus, hyvin hoiti asioita poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa ja sitten vielä vei maamme Naton turvaan! Toivottavasti tämäkin hallitus onnistuu niin, että voitte antaa sille kehut v.2027 -minä tuskin enää silloin olen kehujien joukossa.

20

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myös perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit ovat mukana tässä:

      "Verotus kevenee kaikissa tuloluokissa, käy ilmi Veronmaksajien keskusliiton tekemistä laskelmista. Sekä suhteellisesti että absoluuttisesti suurimmat kevennyksen kohdistuvat yli 10 000 euroa kuukaudessa ansaitseviin.

      Esimerkiksi 3 600 euron bruttopalkalla verotus kevenee 0,7 prosenttiyksikköä eli 306 euroa vuodessa. Puolestaan 14 000 euron bruttopalkalla verotus kevenee 1,2 prosenttiyksikköä eli 2 116 euroa vuodessa".

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009865459.html

      • Anonyymi

        Sitä vain hämmästelen jotta 200 000 euroa vuodessa tienaava maksaa yli 100 000 euroa veroa. Suurin osa kansasta ei edes tienaa 100 tonnia, joten mikä ongelma on parin tonnin veronkevennys noille urakalla veroeuroja maksaville?
        Ei ne köyhätkään prosentteja syö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä vain hämmästelen jotta 200 000 euroa vuodessa tienaava maksaa yli 100 000 euroa veroa. Suurin osa kansasta ei edes tienaa 100 tonnia, joten mikä ongelma on parin tonnin veronkevennys noille urakalla veroeuroja maksaville?
        Ei ne köyhätkään prosentteja syö.

        Äläs nyt. Kyllähän Uunokin meni kauppaan ostamaan prosenteilla!


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        🍒 ­­­N­y­­m­­­f­­­o­m­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18020209J

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Natoon teki muut taustatyöt kuin pääministeri Sanna Marin. Mainion puolustusminsterin toimet yhdessä Ruotsin vastaavan kanssa. Myös ulkministeri Haaviston työt on maininnan arvoiset. Kun pohjatyö oli valmiina preidentti Niinistö viimmeisteli liittymisen, jota tasollaan ja ohjauksellaan myös valmisteli. Ei pääministerillä siinä ollut roolia, vaikka tyrkkäsikin itseään valmiiseen pöytään. Linssilude Marinin taito ei riittänyt S Niinistön tasolle, joten jäi taka-alalle. Marin alussa vähätteli presidenttiä, mutta se kääntyi sitten osaamis osastoon. Hyvä näin, vihdoin Natossa, jonka Putin nopeutetusti toi. Ahtisaari tulee mieleen, jonka toive näin täyttyi.

    • Anonyymi

      Punikit kirkuu ja karavaani kulkee.

      Ylellä on hätä ja huoli köyhän leivästä - eikö porvari haluakkaan kustantaa makkaraa köyhän leivälle.

      • Anonyymi

        Onko Ay Riku porvari 300 000 e vuosituloilla, Halonenkin porvari samoilla tulotasoilla. Vai mitä he ovat?
        Kun nämä komukat porvareista meuhkaavat.


    • Anonyymi

      Tiedä häntä vahvuudesta. Kestääköhän neljää vuotta. Kaikkien hallituspuolueiden kannatus on jo tippunut vaaleista. Jos sama jatkuu hallitus on kriisissä.

      • Anonyymi

        Vaaleihin verrattuna kokoomus on jopa hivenen korkeammalla kannatustasolla.

        Eikä sitä paitsi kannatuksen putoaminen ole ennenkään yleensä aiheuttanut hallituskriisejä. Persuille tosin näin kävi 2017 sitten ja veikkaan, että persut ovat tälläkin kertaa hallituksen heikoin lenkki.


      • Hallituksessa olevien puolueiden kannatus tuppaa yleensä tippumaan. Varsinkin pääministeripuolueella; siitä karmea esimerkki on Sipilän johtama keskusta. Puolueen kannatus nousee harvoin sen pääministerikaudella; Sanna Marinin johtama sdp oli ”poikkeus säännöstä”.

        Kokoomuksen kannatus on nyt pääministerikauden alussa jo hieman noussut. Tosin sdp:n kannatus on noussut jopa vähän enemmän ja se ei ole poikkeus opposition pääpuolueelle.


    • Anonyymi

      Ei tuo hallitus ohjelma ole ainakaan kristillinen, pikemminkin suoraan perkeleestä ja Ek: käsialaa. Ihmisarvot saa huutia ,siinä missä työväestökin ja rahat on ohjattu rikkaille verotuksen kautta.

      https://ihmisoikeusliitto.fi/hallitusohjelmassa-vakavia-puutteita-ihmisoikeuksien-kannalta/

      20.92023 Yle aamussa ruoditaan budjettia:

      https://areena.yle.fi/1-63226743

      Palkansaajat ahtaalle orjan asemaan:

      https://www.pam.fi/artikkelit/hallitus-puuttuisi-lakko-oikeuteen-ja-rajoittaisi-sopimista-palkan-korotuksista/

      https://www.akt.fi/uutiset/akt-n-ismo-kokko-emme-hyvaksy-lakko-oikeuden-rajoittamista/

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/25ff96fe-a10b-4548-b16d-55abb1c03baf

      https://proliitto.fi/fi/tyoelamaheikennykset#85d80cfc

    • Anonyymi

      Köyhiltä otetaan ja rikkaille annetaan!! Perskokkarehallitus on Suomen kansan surma.

      • Anonyymi

        Tuollainen toiminta jossa kajotaan ihmisten viimesijaisen toimeentulo mahdollisuuteen on rikollisluontoista toimintaa.

        Hallituksen taholta jopa mm. asumistuen vaikutusten suhteen mitätöntä valtion talouden suhteen ,sillä toimet ajavat ihmiset toimeentulo luukulle jolloin paperisota lisääntyy ja asiain hoito vaikeutuu jolloin käsittely ajat pidentyvät ja maksuvaikeus merkinnät sen myötä. Varsinaiset säätövaikutukset jäävät olemattomiksi. Oikeuskansleri on vaikutuksista sosiaalisten kulujen siirtymisestä toimeentulo luukulle tuonut julki ,josta tuossa enemmälti:

        https://oikeuskansleri.fi/-/yleisesta-asumistuesta-annetun-lain-muuttaminen


      • Miten niiltä jotka ovat saamapuolella voidaan mitään ottaa?


      • Anonyymi
        Liberalismi kirjoitti:

        Miten niiltä jotka ovat saamapuolella voidaan mitään ottaa?

        Voidaan heiltä ottaa nykyisestä.


    • Anonyymi

      Ainakin Orpo pyrki vahvistaan omaataloutta kun nosti asumislisää vaikka piti jo kortteeria Kesärannassa.

      • Anonyymi

        Orpo ja Purra saavat molemmat noin 2000 euron suuruisen veronkevennyksen ja palkankorotukset päälle. Sen maksavat työttömien perheiden lapset, joilta viedään mm. työttömyyskorvauksen lapsikorotus.


    • Yhdyn avaajaan.

      • Anonyymi

        Poikaparilla mennään.


    • Anonyymi

      Kristillinen tasajako ryöstää köyhiä ja vammaisia. Että kehtaavat, moraalitonta ja epäeettistä.
      KD ja Pyhä elämä?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1779
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      949
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      889
    Aihe