Niin just, mikä on se tilanne kotona ja puutarhassa, jolloin piskuinen valhe pääsee ilmoille?
Palstalla ja sätissähän kaikki valehtelee koko ajan, paitsi minä, paitsi silloin minäkin heitän legendaa, kun pitää laskea miinoitusta, mutta sitähän ei siis lasketa, koska se on sotatilapakkolaki (Ei siis lepakkolaki). Happi meinaa loppua, kun oli niin pitkä lause...
Töissäkin kaikki valehtelee koko ajan, turha yrittää väittää vastaan. Mutta kuinkas sosiaalinen kanssakäyminen. Valehteletteko esim. juoruavalle naapurille, joka utelee yksityisasioitasi kertoakseen ne eteenpäin?
Entäs elämänkumppanille vaikka näistä palstatouhuista. Mitähän he sanoisivat, että te oletten täällä tappeluksissa toisten kanssa päivät pitkät...? Entäpä, jos he itsekin ovat toisella palstalla samassa tilanteessa???? Hmmmmm.
Ehkäpä mietintämyssyä päälle....Ja Zeikkua lainatakseni, avaanpa jääkaapin oven.
Missä tilanteessa valehtelette?
78
2922
Vastaukset
Mun mielestä juoruavalle työkaverille valehteleminen on piristävää ja hauskaa. Duunipäivä saa silloin ihan uuden merkityksen.
- Jermu
Koetilanteen pitää perustua uskottavasti totuuteen, mutta muuttelet sitä totuutta tietyin osin. Sitten vaan kertomaan juoruämmille uutta tarinaa. Esim.: Kerrot A:lle ostavasi uuden auton, B:lle kerrot ostavasi veneen ja C:lle Kesämökin. Todellisuudessa olet menossa ostamaan six-packin kaljaa. (Eikös siinäkin ole totuutta????) Sitten vaan odottelemaan juorun palaamista sinun luokse...Kyllä sillä monet naurut ajalliseksi saa, kun pistelee sitten täydeltä laidalta "Buahahahahahahahaahahaaa !!!" ja jää katselemaan ilmeitä.
Jermu kirjoitti:

Juu, näinhän se pitää tietysti tehdä.
Valehtelusta ja narraamisesta tulikin mieleeni eräs tapaus. Kerran ravintelissa baari tiskillä eräs mies huudahti suureen ääneen: Terveisiä Englannista!
Istuuduttuaan pöytään, totesi muille hiljaisemmalla äänellä: En minä siellä ollut,mutta isä palasi lomalta.
Eihän tämä nyt valehtelun kriteereitä täytä,kaikkia ei aina tarvitse suuremmin mainita.- pikku-myy
Jermu kirjoitti:
Koetilanteen pitää perustua uskottavasti totuuteen, mutta muuttelet sitä totuutta tietyin osin. Sitten vaan kertomaan juoruämmille uutta tarinaa. Esim.: Kerrot A:lle ostavasi uuden auton, B:lle kerrot ostavasi veneen ja C:lle Kesämökin. Todellisuudessa olet menossa ostamaan six-packin kaljaa. (Eikös siinäkin ole totuutta????) Sitten vaan odottelemaan juorun palaamista sinun luokse...Kyllä sillä monet naurut ajalliseksi saa, kun pistelee sitten täydeltä laidalta "Buahahahahahahahaahahaaa !!!" ja jää katselemaan ilmeitä.
samantyyppisen kokeen. Sanoin naapurille sellasen asian meistä joka ei ollu totta, ja se oli aika hurja juttu - isosta perinnöstä, muutaman päivän päästä kaikki alkoi katsomaan meitä jotenkin omituisesti, no saatiin siitä ikuinen maine että me ollaan "Rikkaita" ja ain kun ollaan auto vaihdettu ollaan kuultu että kyllähän teidän kelpaa kun on tota rahaa. Enhän mä ikinä voinu kellekään sanoo että se viidenmiljoonan perintö oli ihan oikeasti vain 50.000 - siis mummon markkaa :)) Siitä on aikaa yli kymmenen vuotta, ja edelleen kaikki pitää meitää rikkaina, kai ne ihmettelee kun me ollaan niin pihejä, ettei osteta mersua eikä olla rakennettu pihaan uima-allasta :)))
Että se mulla tuli nyt vasta jälkikäteen mieleen siitä valehtelemisesta, mutta eiks toikin mene kuitenkin vain se liioittelemisen piikkiin????
Niin että mitenkäs sun tappelukses voi, nyt siellä näytää riehuvan ihan eri tyyppi, naukumassa TAAS kerran sefun käytöksestä :))
Eikö se koskaa väsy siihen aiheeseen. Paree jättääkin sinne oman onnensa nojaan naukumisineen, ai niin munhan pitikin olla ihan kiltti ja rauhallinen puska-jussi - ANTEEKSI kaikille varmuuden vuoksi :))) - Jermu
pikku-myy kirjoitti:
samantyyppisen kokeen. Sanoin naapurille sellasen asian meistä joka ei ollu totta, ja se oli aika hurja juttu - isosta perinnöstä, muutaman päivän päästä kaikki alkoi katsomaan meitä jotenkin omituisesti, no saatiin siitä ikuinen maine että me ollaan "Rikkaita" ja ain kun ollaan auto vaihdettu ollaan kuultu että kyllähän teidän kelpaa kun on tota rahaa. Enhän mä ikinä voinu kellekään sanoo että se viidenmiljoonan perintö oli ihan oikeasti vain 50.000 - siis mummon markkaa :)) Siitä on aikaa yli kymmenen vuotta, ja edelleen kaikki pitää meitää rikkaina, kai ne ihmettelee kun me ollaan niin pihejä, ettei osteta mersua eikä olla rakennettu pihaan uima-allasta :)))
Että se mulla tuli nyt vasta jälkikäteen mieleen siitä valehtelemisesta, mutta eiks toikin mene kuitenkin vain se liioittelemisen piikkiin????
Niin että mitenkäs sun tappelukses voi, nyt siellä näytää riehuvan ihan eri tyyppi, naukumassa TAAS kerran sefun käytöksestä :))
Eikö se koskaa väsy siihen aiheeseen. Paree jättääkin sinne oman onnensa nojaan naukumisineen, ai niin munhan pitikin olla ihan kiltti ja rauhallinen puska-jussi - ANTEEKSI kaikille varmuuden vuoksi :)))siitä sai taas kateelliset naapurit kunnon opetuksen. Aatteles, ne on kymmenen vuotta kypsyneet tuon tiedon kanssa. Hieno suoritus !
- pikku-myy
Jermu kirjoitti:
siitä sai taas kateelliset naapurit kunnon opetuksen. Aatteles, ne on kymmenen vuotta kypsyneet tuon tiedon kanssa. Hieno suoritus !
vieläkään kunnolla sano ees päivää :))
Meillä kun on miehellä toi työsuhdeauto, niin se vaihdetaan aina kahden vuoden välein, ja kohtalaisen isoa autoa on aina pidetty, ja kun mulla on vielä oma auto, jota on kans vaihdettu aina samoihin aikoihin, niin ne luulee että niillä meidän miljoonilla ne on ostettu... Tietäs vaan kenen nimet niissä rekisteriotteissa lukee :)))))Piru vie - firma ja Veho:)))
Eihän meillä oo ikiomaa autoa ollu ainakaan kymmeneen vuoteen !!!!
Olenkos mä ihan kamala immeinen?????
- tähtitoimittaja ejk
valehtelen palstoilla koko ajan, nytkin. Voisin tietysti puhua tottakin mutta mistäpä sen kukaan täällä tietää puhunko, joten on aivan sama vaikka valehtelen. En ole huomannut että kukaan olisi siitä saanut sen isompia traumoja, itse vähiten. ;)) Kiinni jääminenkään ei haittaa, koska olen näin tunnustanut puhuvani potaskaa.
Sättäämisen ajoilta on kyllä mailituttuja joiden kanssa pysyn totuudessa, maili on minusta vähän eri juttu kuin palstoilla pölöttäminen. Alkuun piti tietysti tunnustaa kaikki valheensa, ohhoijaa. Mitähän tästäkin seuraa...
Reaalissa olen maailman huonoin valehtelija, en pärjää muksuille edes korttipelissä jos siinä pitää pysyä pokkana.- Jermu
kysytään pokerinaamaa.
Palstalla ei naama näy, niin että täällä muuttuu kaikki näköjään hetkessä totuudeksi. huumori on monelle kielletty aihe, koska he eivät sitä ymmärrä. Lehtesi sivuilta voi jokainen niin halutessaan, löytää huumoria, mutta tietty valmiiksi asennoituneena negatiivisesti, sieltä löytää sanan väärinpäin jokaiseen tilanteeseen.
Uskaltaako kukaan enää nauraa itselleen? - tähtitoimittaja ejk
Jermu kirjoitti:
kysytään pokerinaamaa.
Palstalla ei naama näy, niin että täällä muuttuu kaikki näköjään hetkessä totuudeksi. huumori on monelle kielletty aihe, koska he eivät sitä ymmärrä. Lehtesi sivuilta voi jokainen niin halutessaan, löytää huumoria, mutta tietty valmiiksi asennoituneena negatiivisesti, sieltä löytää sanan väärinpäin jokaiseen tilanteeseen.
Uskaltaako kukaan enää nauraa itselleen?Sumppareita voi tosiaan lukea oikeinpäin, nurinpäin tai siltä väliltä, ja aina voi löytää jotain ihme merkityksiä joita siellä ei olekaan. Tuosta kiinnijäämisestä mistä oli alempana puhetta, välikö sillä vaikka jäisi jos kerran etukäteen lupaa valehdella.
On tietysti yksi asia keksiä itselleen kokonaan uusi elämä / hahmo täällä, ja toinen valehdella itseään suojellakseen. Siitähän moni puhuu, kiertelystä, kertomatta jättämisestä yms. Turha marakateille on antaa aseita käsiin kertomalla omasta elämästä kovin yksityiskohtaisesti tai totta, kun ei ole pakko. - Angiina
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
Sumppareita voi tosiaan lukea oikeinpäin, nurinpäin tai siltä väliltä, ja aina voi löytää jotain ihme merkityksiä joita siellä ei olekaan. Tuosta kiinnijäämisestä mistä oli alempana puhetta, välikö sillä vaikka jäisi jos kerran etukäteen lupaa valehdella.
On tietysti yksi asia keksiä itselleen kokonaan uusi elämä / hahmo täällä, ja toinen valehdella itseään suojellakseen. Siitähän moni puhuu, kiertelystä, kertomatta jättämisestä yms. Turha marakateille on antaa aseita käsiin kertomalla omasta elämästä kovin yksityiskohtaisesti tai totta, kun ei ole pakko.Totta puhuen (eikös aloitus sovikin hyvin päivän tekstiin?), voisin vallan mainiosti hillua täällä omalla nimellänikin. Mutta, kun semmoinen ei kerran ole tapana, niin olkoon. En minä yleensä sellaisillekaan ihmisille, joita napit vastakain tapaan, kaikkea itsestäni paljasta. Ja, mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän välitän siitä, mitä minusta ajatellaan. Varsinkin, kun olen huomannut, kuinka järkyttävän vähän toisia ihmisiä minä tai minun asiani ylipäätään kiinnostavat.
- tähtitoimittaja ejk
Angiina kirjoitti:
Totta puhuen (eikös aloitus sovikin hyvin päivän tekstiin?), voisin vallan mainiosti hillua täällä omalla nimellänikin. Mutta, kun semmoinen ei kerran ole tapana, niin olkoon. En minä yleensä sellaisillekaan ihmisille, joita napit vastakain tapaan, kaikkea itsestäni paljasta. Ja, mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän välitän siitä, mitä minusta ajatellaan. Varsinkin, kun olen huomannut, kuinka järkyttävän vähän toisia ihmisiä minä tai minun asiani ylipäätään kiinnostavat.
tuntuvat joidenkin henk.koht. asiat kiinnostavan joitakin puskajusseja niin että perässä roikutaan kiekumassa päivästä toiseen. Tuskin samat ihmiset reaalissa niin tekisivät, toivon ainakin ettei?? Siksi minusta ei ole kovin viisasta kertoa mitä tahansa, mieluummin valikoiden ja väistellen. Ja tietysti valehdellen. ;))
Juoruilua tietysti aina on ja tulee olemaan, mutta täällä homma jotenkin kärjistyy. Sen takia ilmoitan valehtelevani tämän tästä, joten vanhojen lausuntojen esiin kaivaminen on ihan turhaa. Voi nimittäin olla että olen tosiaan puhunut potaskaa, tai sitten totta, tai sitten en. ;))) - mänömies
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
tuntuvat joidenkin henk.koht. asiat kiinnostavan joitakin puskajusseja niin että perässä roikutaan kiekumassa päivästä toiseen. Tuskin samat ihmiset reaalissa niin tekisivät, toivon ainakin ettei?? Siksi minusta ei ole kovin viisasta kertoa mitä tahansa, mieluummin valikoiden ja väistellen. Ja tietysti valehdellen. ;))
Juoruilua tietysti aina on ja tulee olemaan, mutta täällä homma jotenkin kärjistyy. Sen takia ilmoitan valehtelevani tämän tästä, joten vanhojen lausuntojen esiin kaivaminen on ihan turhaa. Voi nimittäin olla että olen tosiaan puhunut potaskaa, tai sitten totta, tai sitten en. ;)))puskapirkko? otetaanpa selvää. outahan.
- Stone-Man
netissä väittää tosissaan, niin mielestäni se on tarvittaessa todistettava, muutoin menee uskottavuus.
Jokaisella on saa kuitenkin olla raja, millä alkaa todistelemaan puheitaan. Minulla se on ollut 50 000 euroa ja sillä olen saanut suut suppuun tuuleen huutelijoilta ja epäilijöiltä, sillä olen valmis panemaan sen summan peliin itsekin. - Angiina
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
tuntuvat joidenkin henk.koht. asiat kiinnostavan joitakin puskajusseja niin että perässä roikutaan kiekumassa päivästä toiseen. Tuskin samat ihmiset reaalissa niin tekisivät, toivon ainakin ettei?? Siksi minusta ei ole kovin viisasta kertoa mitä tahansa, mieluummin valikoiden ja väistellen. Ja tietysti valehdellen. ;))
Juoruilua tietysti aina on ja tulee olemaan, mutta täällä homma jotenkin kärjistyy. Sen takia ilmoitan valehtelevani tämän tästä, joten vanhojen lausuntojen esiin kaivaminen on ihan turhaa. Voi nimittäin olla että olen tosiaan puhunut potaskaa, tai sitten totta, tai sitten en. ;)))Ymmärrän, mitä noin ylisummaan ajat takaa. Mutta sitä en ymmärrä, miten valehteleminen ja netti liittyvät yhteen?! Eikö, niin kuin itsekin toteat, voi vain vaieta viisaasti. Onko netin ja valehtelun eräänlaisessa itsestään selvässä yhteenliittämisessä kyse siitä, että valhtelun avulla tästä touhusta saa ikään kuin enemmän irti?!
- tähtitoimittaja ejk
Angiina kirjoitti:
Ymmärrän, mitä noin ylisummaan ajat takaa. Mutta sitä en ymmärrä, miten valehteleminen ja netti liittyvät yhteen?! Eikö, niin kuin itsekin toteat, voi vain vaieta viisaasti. Onko netin ja valehtelun eräänlaisessa itsestään selvässä yhteenliittämisessä kyse siitä, että valhtelun avulla tästä touhusta saa ikään kuin enemmän irti?!
sellainen ihminen saa enemmän irti, joka tosiaan luo ihan tietynlaisen hahmon, eli elää täällä sellaista elämää jota haluaisi viettää reaalissa. Jos sellainen nyt ylipäätään on mahdollista, joillekin tuntuu olevan.
Noin muuten voi tietysti yrittää vaieta viisaasti jos joku alkaa painostamaan, mutta ah miten vaikeaa on olla vastaamatta provoon! Ja aina löytyy marakatti joka vetää siitäkin johtopäätöksensä ja alkaa kintuissa roikkumisen. Siksi valitsen joskus valehtelun tien että saan kirjoitella rauhassa. Tai sitten en valitse… - taikanainen
Angiina kirjoitti:
Totta puhuen (eikös aloitus sovikin hyvin päivän tekstiin?), voisin vallan mainiosti hillua täällä omalla nimellänikin. Mutta, kun semmoinen ei kerran ole tapana, niin olkoon. En minä yleensä sellaisillekaan ihmisille, joita napit vastakain tapaan, kaikkea itsestäni paljasta. Ja, mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän välitän siitä, mitä minusta ajatellaan. Varsinkin, kun olen huomannut, kuinka järkyttävän vähän toisia ihmisiä minä tai minun asiani ylipäätään kiinnostavat.
pienen kommentin heittämään. Saattaa olla, että Sinua tuo kaukana oleminen siten suojaa, ettei ihan vähällä kummalla esim. naapuri tai mahdollinen mustasukkainen expuoliso ole vastakirjoittajana.(tämä siis on olettamukseni ainoastaan) Meillä täällä pienessä suomessa on pikkuisen toinen juttu. Oikeasti täällä on niitä pahantahtoisiakin netinkäyttäjiä, jotka etsivät tietoja, keräävät niitä tiedonmurusia joita nikkiparka suustaan eri yhteyksissä päästelee.
Itse en käyttäisi sanaa valehtelu, jos pikkuriikkisen totuutta muokkaakin. Tai antaa itsestään ristiriitaista tietoa. Oikeampi sana olisi harhautus ;) - pikku-myy
taikanainen kirjoitti:
pienen kommentin heittämään. Saattaa olla, että Sinua tuo kaukana oleminen siten suojaa, ettei ihan vähällä kummalla esim. naapuri tai mahdollinen mustasukkainen expuoliso ole vastakirjoittajana.(tämä siis on olettamukseni ainoastaan) Meillä täällä pienessä suomessa on pikkuisen toinen juttu. Oikeasti täällä on niitä pahantahtoisiakin netinkäyttäjiä, jotka etsivät tietoja, keräävät niitä tiedonmurusia joita nikkiparka suustaan eri yhteyksissä päästelee.
Itse en käyttäisi sanaa valehtelu, jos pikkuriikkisen totuutta muokkaakin. Tai antaa itsestään ristiriitaista tietoa. Oikeampi sana olisi harhautus ;)mieltä - oma totuuteni sai minut pelkästään huonoon valoon. Ja kaikki nettihörhelöt kimppuuni, joten en enää kerro ainakaan kovin tärkeitä asioita elämästäni näillä palstoilla, täällä kärpäsestäkin tehdään härkästä puolta suurempi ja rumempi.
Se on valitettava totuus.
- taikanainen
valehtelen melkein aina :)) nytkin.....
- Jermu
ei olla huomattu...Kjäh!
- taikanainen
Jermu kirjoitti:
ei olla huomattu...Kjäh!
mun pitäis vaihtaa nikki, mitä suosittelisit :)
- Jermu
taikanainen kirjoitti:
mun pitäis vaihtaa nikki, mitä suosittelisit :)
"Taikinainen" ei kelpaa, niin sitten voisit laittaa sellaisen, joka reilusti korostaa sinun olevan paras. "ParasNikkinen" tai sitten "EhdotoN".
- taikanainen
Jermu kirjoitti:
"Taikinainen" ei kelpaa, niin sitten voisit laittaa sellaisen, joka reilusti korostaa sinun olevan paras. "ParasNikkinen" tai sitten "EhdotoN".
noh, tuo "parasNikkinen" olisi lähes suora sotahuuuto :)) Miten se tällaisen rauhaa rakastavan hiirulaisen imagoon sopisi...
Entäs ehdotoN...hmmm....kauheen tiukka, miten sitä sitten olisi asioista tänään tätä ja huomenna tuota mieltä *pohtii*.
Mutta kiitos kumminkin ehdotelmistasi !! - AMR-52
taikanainen kirjoitti:
noh, tuo "parasNikkinen" olisi lähes suora sotahuuuto :)) Miten se tällaisen rauhaa rakastavan hiirulaisen imagoon sopisi...
Entäs ehdotoN...hmmm....kauheen tiukka, miten sitä sitten olisi asioista tänään tätä ja huomenna tuota mieltä *pohtii*.
Mutta kiitos kumminkin ehdotelmistasi !!...Taikis...)))) pistäydyn vilkasemas,tääl meno
näkyy pyörivän yhden nikin ympäril..
epäjumalako lie...)))) - taikanainen
AMR-52 kirjoitti:
...Taikis...)))) pistäydyn vilkasemas,tääl meno
näkyy pyörivän yhden nikin ympäril..
epäjumalako lie...))))amri sää oot :))
Ai, meinaatko ton Jermun ympärillä pyöritään :))
Se on niin kova pyöritteleen kait...
Mä nyt pyörittelin tuossa ruohonleikkuriakin välillä, että saa muutkin jäsenet liikettä kuin nää kymmenen sormea. Meillä aurinkokin on antanut tänään valoaan niin anteliaasti että mieli kirkastunut puolella, menee kohta jo ylipirteän puolelle.Tarttis varmaan klasit heittää silmille jotta vakavuus säilyisi ;)
- MillaN
...valehtelen joskus pieniä valkeita valheita, sellaisia harmittomia, mutta anteeks nyt kamalasti...*juoksee pu-nai-sen pal-lu-kan perään suihkun kautta* :D
- Jermu
Eikö olekkin helppoa vakuuttaa palstalaisille, että se punainen pallero on vain asiallisen keskustelun lopettaja...Haha!
- yopollo
Jermu kirjoitti:
Eikö olekkin helppoa vakuuttaa palstalaisille, että se punainen pallero on vain asiallisen keskustelun lopettaja...Haha!
se asiallinen keskustelu ei ole siihen mennessä ehtinyt edes alkaa. Eli enpä juuri muista asiaketjua joka olisi yltänyt 200 viestiin, tältä Suomi24-sivustolta. Siinä olisi todellinen haaste avaajille.
- ihmettelix
yopollo kirjoitti:

että sellaistakin on tapahtunut, (ylpeänä itsestään) ainakin kerran, aloitukseni toisella palstalla alkoi pienen pienellä provolla jossa oli aihe asialliseenkin keskusteluun ja asiallisesti se lopulta päättyi punaiseen pallukkaan. Aiheet joita ko. avauksessa käsiteltiin olivat tasa-arvo, parisuhde, feminismi, politiikka ja talous.;)))
- yks typy evk
ei haittaa mitään ja isompia valheita en paljasta :=)) Ja yritän pitää huolen, etten niistä jää kiinni. Vaikka ei mulla kait kovin suuria valheita ole ainakaan vielä ollut. Mitä nyt vähän....
Palstoilla olevat valheethan ovat niitä pieniä valkoisia valheita, jotka jokaiselle suotakoon
:=)) Täällähän on helppoa puhua vaikka vallan mitä. Eri asia kuka uskoo ja ketä. Itse suhtaudun kaikkiin juttuihin pienellä varauksella.
Naapurille en yleensä kerro juurikaan omia enkä muiden asioita. Enkä ole kiinnostunut myöskään itse heidän asioistaan juoruilu mielessä. Mitä nyt sellaista leppoisaa jutustelua. Tiedä sitten mitä naapurit minusta kertoo, eikä mua kiinnosta edes tietää.
Mun palstajutustelut eivät kuulu elämänkumppanille. Keskustelut palstoilla on mun yksityisasia ja niihin ei voi kumppani eikä kukaan muukaan puuttua.
Tuohan oliskin mahtava juttu, jos elämänkumppanin kanssa tiedostamatta juttelis palstalla.
Ja vielä sattuis ihastumaan. Tekis sitten joskus treffit ja kohdattais neilikka rinnassa.
Huh.huh... Leimahtaskohan siitä uusi lemmenliekki roihuamaan. Vai sammuiskohan se vielä jäljellä oleva pieni liekkikin viimeistään silloin :=)))))- Jermu
Jossain lähi-idässä oli pariskunta tehnyt treffit tietämättään toistensa kanssa. No tappelushan siitä tuli, mutta kumpi olisi tuossa tilanteessa oikeassa, kun molemmat on menneet sokkotreffeille etsimään vaan "juttukaveria..."
- LeijonaN
ehdi tänne kommentoimaan, ku on omassa avauksessa pontentiaalista (ainoa sivistyssana muuten, jonka olen oppinut) riitaa tuloillaan..
- Jermu
Kerrankin rehellinen vastaus täällä...Kjäh! Oma avaus on paaaaaaaaaaaaaaaljon tärkeämpi, kuin muitten räpellykset.
- Angiina
Meitsi ei tietenkään valehtele. Joskus hieman pyöristelen tai kaunistelen totuutta. Osaan myös sulkea suuni. Kun suoraan jotakin asiaa kysytään, en näe valehtelussa mitään järkeä. En edes täällä netissä. Miksi sepitellä tarinoita, kun todellisenkin elämän koossa pitämisessä on ihan riittävästi tekemistä?!
- ykstypy
sen takia mielestäni täällä onkin kiva sepitellä asioita, kun omassa elämässä on tekemistä.
Saa laittaa mielikuvituksen laukkaamaan ja unohtaa vähäks aikaa sen tosielämän :=)))
Mutta tietenkin jos joku asiaa kysyy asiallisesti, onkin sitten eri asia.
Palstoilla pyörii ihmistä laidasta laitaan kuten livessäkin . Luulisin, että suurin osa tarinoiden sepittelijöitä :=)) - Angiina
ykstypy kirjoitti:
sen takia mielestäni täällä onkin kiva sepitellä asioita, kun omassa elämässä on tekemistä.
Saa laittaa mielikuvituksen laukkaamaan ja unohtaa vähäks aikaa sen tosielämän :=)))
Mutta tietenkin jos joku asiaa kysyy asiallisesti, onkin sitten eri asia.
Palstoilla pyörii ihmistä laidasta laitaan kuten livessäkin . Luulisin, että suurin osa tarinoiden sepittelijöitä :=))Noh, onhan tuokin ihan hyvä pointti, vaikka minä en jaksaisi semmoista sepittelyä. Sitäpaitsi minua ei häiritse, vaikka minulle täällä netissä (tai missä muualla tahansa) syötettäisiin pajunköyttä. Ja vielä nielisinkin kaiken kakistelematta. Tai tulisin jollain muulla lailla huijatuksi. Lähden jokaisen tapaamani uuden ihmisen kohdalla liikkeelle sellaisesta lähtöoletuksesta, että vastapuoli on vilpitön, kunnes toisin todistetaan. Eikä päinvastoin.
- ykstypy
Angiina kirjoitti:
Noh, onhan tuokin ihan hyvä pointti, vaikka minä en jaksaisi semmoista sepittelyä. Sitäpaitsi minua ei häiritse, vaikka minulle täällä netissä (tai missä muualla tahansa) syötettäisiin pajunköyttä. Ja vielä nielisinkin kaiken kakistelematta. Tai tulisin jollain muulla lailla huijatuksi. Lähden jokaisen tapaamani uuden ihmisen kohdalla liikkeelle sellaisesta lähtöoletuksesta, että vastapuoli on vilpitön, kunnes toisin todistetaan. Eikä päinvastoin.
se ihmisen luonne tulee aika hyvin esiin, jos vaihtaa mileipiteitä jonkun kanssa kauemmin tai lukee tarpeeks kauan hänen juttujaan.
Vaikka henkilö sitten yrittäis sepitelläkin niitä.
Varsinkin joskus kun lukee omia vanhoja juttuja huomaa paljastavansa aika lailla itseään ihan tietämättömyyttään. Vaikkapa huumorin kautta :=)))
Ja kun osaa lukea muidenkin juttuja vähän rivien välistä, voi paljastua paljonkin asioita :=)) - Jermu
tulee tietty vaikeuksia ja olenkin sanonut useasti, että ne arkielämän vaikeuksien voittajat on niitä oikeita "sankareita". Tiedän, että useinkaan olo ei ole sankarimainen.
- yopollo
en valehtele koskaan ;-))
- @@@
mä valehtelen koko ajan,kuten esm. nyt! =)
- taikanainen
@@@ kirjoitti:
mä valehtelen koko ajan,kuten esm. nyt! =)
meillähän on sama luonne...Viittaan ylempään kommenttiini :))
- taikanainen
se taitaa kuitenkin olla sepelkyyhkypari, ne sun tuolla toisaalla antamat tuntomerkin löytyivät :))
taikanainen kirjoitti:
meillähän on sama luonne...Viittaan ylempään kommenttiini :))
Mitäs muita luonteen piirteitä sinulla on, kuin valehtelu?:)
- taikanainen
Waffen-ss kirjoitti:
Mitäs muita luonteen piirteitä sinulla on, kuin valehtelu?:)
eikö siinä jo ole luonnetta kerrakseen :))
Varsinkin kun valehtelee velehtelevansa ;) - yopollo
taikanainen kirjoitti:
se taitaa kuitenkin olla sepelkyyhkypari, ne sun tuolla toisaalla antamat tuntomerkin löytyivät :))
jäin miettimään kun isohkosta linnusta oli kyse, ja myös tuo kujertelu on sepelkyyhkyllä aika huomiota herättävää.
Viime vuosina sepelkyyhky on tullut useammin kaupunkitaajamiin pesimään, nuoruudessani sellaista ei tapahtunut koskaan Suomessa ja vasta Keski-Euroopassa ensimmäiset totuttelivat ihmistenkin seuraan. - Jermu
Joumaanpollox ei tekisi sitä...Paitsi tarvittaessa, tms.
- yopollo
Jermu kirjoitti:
Joumaanpollox ei tekisi sitä...Paitsi tarvittaessa, tms.
kaidalla polulla ollaan, kunnes toisin osoitetaan, vähän Ajomiestä mukaillen :-)) Siinäpä se, tällaisella sivustolla todistaminen on aika toivotonta.
...jätän puhumatta totuuksia , kuin että valehtelisin ....mutta voin kait kierellä irti kysymyksistä joihin en halua vastata....Kaikkea saa kysyä , mutta kaikkeen ei ole pakko vastata.
Eikö nyt kukaan parempaa aiheitta keksinyt kuin tälläisenkin aloituksen....hohhoijaa....- taikanainen
mikä aloituksessa vikana?
En mäkään oikeasti juurikaan valehtele, jotain saatan jättää kertomatta ja täällä netissä toki paljonkin on mitä ei yksinkertaisesti uskalla kertoa. Täällähän on meitä niin moneen junaan.
Nuo vastaukseni tuolla ylempänä olivat olevinaan taas tätä mun omituista huumoria...ymmärtääköhän sitä kukaan muu kun mä itse, enkä kyllä aina itsekään :)) taikanainen kirjoitti:
mikä aloituksessa vikana?
En mäkään oikeasti juurikaan valehtele, jotain saatan jättää kertomatta ja täällä netissä toki paljonkin on mitä ei yksinkertaisesti uskalla kertoa. Täällähän on meitä niin moneen junaan.
Nuo vastaukseni tuolla ylempänä olivat olevinaan taas tätä mun omituista huumoria...ymmärtääköhän sitä kukaan muu kun mä itse, enkä kyllä aina itsekään :))hyvä vale valehdella valehtelevansa valehtelemisesta;-)))) tuo täytyykin muistaa*NAURATTI MUUTEN****
- Jermu
Kukaan ei pysty tekemään näinkin loistavia aloituksia, joten siihen on sinunkin tyydyttävä...Hah!
Sama juttu kai kaikilla. Jossain vaiheessa tulee se raja vastaan, jolloin on parempi olla hiljaa, tai muunnella totuutta hiukan esim. asuinpaikan yms. suhteen.
- Pirre*
joissa tiedän toden sanominen johtavan pitkäaikaiseen nalkutukseen ja, mielestäni henkiseen väkivaltaan, eli tarkoitus pyhittää keinot...
- Jermu
Valkoisella valheella toisten suut tukkoon ja voitokas porskutus jatkuu.
- pikku-myy
netissä valehtele :)))
Ihan totuus siis valehtelemisesta. Mies sano mulle kerran että olen niin huono valehtelija ettei mun kannata edes yrittää - mutta liiottelijana olen pirun hyvä :))
Valkoisia valheita tietenkin jokainen päästelee suustaan, ja nehän onkin ihan sallittuja.
Olishan se kamalaa jos tavatessammme vanhan tutun sanoisimme heti että "herranjumala kun sä olet vanhentunu ja rupsahtanu" Kyllä, sitä täytyy vaan sanoa että "sähän et ole vanhentunu yhtään, mikä sun nuoruutes salaisuus on" - ja toinen näyttää ainakin kakskytvuotta ikästään vanhemmalta !!!
Sellasia valheita jokainen latelee.
En oikeestaan valehtele edes sille juoruavalle naapurille, mutta puhun vain niitä asioita joita se saa eteenpäin juorutakin.
Mutta liiotteluni kyllä myönnän.
En kyllä täälläkään ole varsinaisesti valehdellut, muuta kuin ikäni jossakin kirjoituksessa, jossa sanoin olevani yli 50 vaikka en ole vielä lähelläkään sitä (siis huomaa liioittelen kyllä ) :)))))))- tähtitoimittaja ejk
ei netissä valehdella, ei ei ja ei. Miten tähänkin ketjuun on kasautunut näin paljon suhtkoht rehellisiä immeisiä, siinä sitä on miettimistä. Ja mistä sen tietää puhuvatko totta? *pyörittelee ajatusta*.
Minä nyt valehtelen ihan oikeasti, uskokaa tai ette, sama se, ja heti kun joku pystyy perustelemaan miksi en sitä tekisi niin alan puhua totta, tai sitten en. Asia olisi vähän toinen jos olisin hakemassa täältä pari- tai ystävyyssuhdetta, mutta olen vain hölöttämässä joutavia. On mun jutuissa aina osa tottakin, muistaakseni. - pikku-myy
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
ei netissä valehdella, ei ei ja ei. Miten tähänkin ketjuun on kasautunut näin paljon suhtkoht rehellisiä immeisiä, siinä sitä on miettimistä. Ja mistä sen tietää puhuvatko totta? *pyörittelee ajatusta*.
Minä nyt valehtelen ihan oikeasti, uskokaa tai ette, sama se, ja heti kun joku pystyy perustelemaan miksi en sitä tekisi niin alan puhua totta, tai sitten en. Asia olisi vähän toinen jos olisin hakemassa täältä pari- tai ystävyyssuhdetta, mutta olen vain hölöttämässä joutavia. On mun jutuissa aina osa tottakin, muistaakseni.liioittelulla tarkoitin :))
Aina on totta toinen puoli, tai vähemmän, mutta kyllä yleensä kaikissa jutuissa se totuuden siemen on - vaikka kuinka pieni :))) - MillaN
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
ei netissä valehdella, ei ei ja ei. Miten tähänkin ketjuun on kasautunut näin paljon suhtkoht rehellisiä immeisiä, siinä sitä on miettimistä. Ja mistä sen tietää puhuvatko totta? *pyörittelee ajatusta*.
Minä nyt valehtelen ihan oikeasti, uskokaa tai ette, sama se, ja heti kun joku pystyy perustelemaan miksi en sitä tekisi niin alan puhua totta, tai sitten en. Asia olisi vähän toinen jos olisin hakemassa täältä pari- tai ystävyyssuhdetta, mutta olen vain hölöttämässä joutavia. On mun jutuissa aina osa tottakin, muistaakseni....mä ainakin uskon sun puhuvan potaskaa koko ajan...suhtkoht rehellinen immeinen.:D
*kaivaa verta nenästään* :D - tähtitoimittaja ejk
MillaN kirjoitti:
...mä ainakin uskon sun puhuvan potaskaa koko ajan...suhtkoht rehellinen immeinen.:D
*kaivaa verta nenästään* :Dkeksit jutun siitä pallukkaketjusta, ei sulla semmoista oo! Etkä ainakaan pysty todistamaan. Eikä pysty kukaan muukaan täällä juttujaan, ellei sitten mennä reaaliin katselemaan mitä kukin on höpissyt. Ja sehän ei ole tarkoitus, jos olen oikein asian ymmärtänyt.
- MillaN
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
keksit jutun siitä pallukkaketjusta, ei sulla semmoista oo! Etkä ainakaan pysty todistamaan. Eikä pysty kukaan muukaan täällä juttujaan, ellei sitten mennä reaaliin katselemaan mitä kukin on höpissyt. Ja sehän ei ole tarkoitus, jos olen oikein asian ymmärtänyt.
...en tietenkään kerro pallukastani, heti saisit selville mun multinikin jolla tappelen asiallisesti ja rauhallisesti ja toiset hermonsa menettäneinä.:D
Täällä on ihania persoonia, puhuivat sitten totta tai ei...sinäkin nuppuseni.:D - tähtitoimittaja ejk
MillaN kirjoitti:
...en tietenkään kerro pallukastani, heti saisit selville mun multinikin jolla tappelen asiallisesti ja rauhallisesti ja toiset hermonsa menettäneinä.:D
Täällä on ihania persoonia, puhuivat sitten totta tai ei...sinäkin nuppuseni.:Djos ei ole mitään kerrottavaa, lepakkoiseni. ;)) On täällä tosi mukavia ihmisiä, en ole sitä kieltänytkään. Asian ydin onkin siinä, että kenenkään totuudenpuhumisista ei voi tosiasiassa olla varma, ja onko sillä sitten väliä?
Alkuaikoina pidin hyvinkin tärkeänä että puhuttiin totta, mutta itse asiassahan oli vain kyse siitä miten USKOTTAVA joku oli, eli mitä sai toiset (minut) uskomaan. Ääh, mitä väliä... mä menen nukkumaan, ja tämä on totta.
- pikku-myy
ja sanon meneväni katselemaan telkkaria, vaikka ihan oikeasti mä nukun kun tukki, heti kun television viereen menen.
Joten hyvää yötä vaan kaikille jotka vielä langoilla olette :)) - aamu virkku
kun jäät kiinni valheesta?Hävettää,happi loppuu ja sanoja soljuu,mutta kun ei enää muista miten se vale menikään.No siinäpä sitten ollaan puhtaan paidan kanssa,lisää vaan valeita ja kierre on valmis.Loppua ei näy,vaan valehtelu paisuu äärettömyyksiin.Tässäpä muutama syy miksi en valehtele,sillä valheellahan on yleensä lyhyet jäljet.Totuus ennenkaikkea.
- Jermu
kun ei ala elvistellä millään kesämökeillä, joita ei olekkaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei täällä ole syytä kertoa asuinpaikkojaan, työpaikkojaan jne. Jos toinen ei ymmärrä sitä, vaan alkaa jankutustalkoot, niin siinähän länkyttää.

eniten täällä tuntuu tulevan hankaluuksia niille, jotka kovin avoimesti esittelevät yksityistä elämäänsä. Tällainen paikka on kyllä ihan muulle jutustelulle.
- pikku-myy
yopollo kirjoitti:
eniten täällä tuntuu tulevan hankaluuksia niille, jotka kovin avoimesti esittelevät yksityistä elämäänsä. Tällainen paikka on kyllä ihan muulle jutustelulle.
oon oikeestii Mauno Koivisto, mut enhän mää ny sitä täsä voi mennä kertomaa.
Ei toi Tellervo ees tiiä ett mää tääl surhvailen, suuttus viä nii mahrottomasti.
Ei vaan - kylä ny tarttis tehrä jotaki, ettei toi Tellu taas ala epäilee mitää :)) - taikanainen
pikku-myy kirjoitti:
oon oikeestii Mauno Koivisto, mut enhän mää ny sitä täsä voi mennä kertomaa.
Ei toi Tellervo ees tiiä ett mää tääl surhvailen, suuttus viä nii mahrottomasti.
Ei vaan - kylä ny tarttis tehrä jotaki, ettei toi Tellu taas ala epäilee mitää :))siellä kammarin koneella tämmöttiis hääräilet.
M ´oonki aina ihmetelly mikäs sua konneell pittääs.
Terveisin Tellervo - pikku-myy
taikanainen kirjoitti:
siellä kammarin koneella tämmöttiis hääräilet.
M ´oonki aina ihmetelly mikäs sua konneell pittääs.
Terveisin Tellervonytkä mää kärährin :((((
Enhän mää, mutt toi Mara toss on viestejää lähetelly mun koneell :)) - Angiina
pikku-myy kirjoitti:
nytkä mää kärährin :((((
Enhän mää, mutt toi Mara toss on viestejää lähetelly mun koneell :))Täälläkö sä viäläki vilistelet pikku-myynä?! Ei sitte tullu sulle yhtään hyvää tautia mieleen. Valkkaisit nyt semmosen. Mä tunnen itteni oudoksi. Hei, nythän mä heurekekkasin - sä voisit olla joku latinankielinen tauti. Se olis vähän hienompaakin.
- Marion.T
Angiina kirjoitti:
Täälläkö sä viäläki vilistelet pikku-myynä?! Ei sitte tullu sulle yhtään hyvää tautia mieleen. Valkkaisit nyt semmosen. Mä tunnen itteni oudoksi. Hei, nythän mä heurekekkasin - sä voisit olla joku latinankielinen tauti. Se olis vähän hienompaakin.
vähän aikaa ainakin :))
- Angiina
Marion.T kirjoitti:
vähän aikaa ainakin :))
Kyllä mua hävettää. Eihän noin kauniilla ruskeilla silmillä varustettu nainen voi tietenkään olla mikään tauti. Tämmösiä typeryksiä me Angiinat ollaan.
- pikku-myy
Angiina kirjoitti:
Kyllä mua hävettää. Eihän noin kauniilla ruskeilla silmillä varustettu nainen voi tietenkään olla mikään tauti. Tämmösiä typeryksiä me Angiinat ollaan.
tuolla kauan pysy, pistän kohta gallerian ovet säppiin :))
Olkoot vähän aikaa, tein sen oikeastaan ihan kiusallani :))
Viimeksi kun kuva siellä oli, niin alkoi tulla niin paljon ilkeilyjä etten viitsinyt kauempaa pitää. Katsotaan kuinka kauan nyt saa olla rauhassa :))
Ja kyllä toi "paiserutto" olis ihan hyvä nikki:))
Ainahan tuon mokoman nikin voi vaihtaa :))
- n52
soopajuttujen kertoilu on niin upottavaa,että ei kiinnosta ja mä jäisin kiinni jo alkumetreillä.Mä muutenkin pulputan jatkuvasti ja sitten pitäisi muistaa vielä kaikki juttunsa iiiikk, ei onnistu meikäläiseltä.En tietysti väitä olevani mikään puhdas pulmunen,mutta yritän ainakin välttää valhetta.Saatan kiertää suoraa kysymystä ettei tarvitsisi sortua satuiluun.Se,että luulen muiden puhuvan ainakin suurinpiirtein totta ainakin ns.faktatiedoissa on täälläkin aiheuttanut minulle jo monta mokaa.Osa on onneksi ollut suoranaisia vitsejä joihin olen vastannut vakavissani ja huomannut viiveellä,että en lukenut ajatuksella ja ainoastaan todistin kuinka minuun uppoaa kaikki puppuu jututkin,mutta haitanneeko tuo mitään sillä ainakin joku on saanut nauraa,että onpa hömelö ja mä osaan onneksi virnuilla joskus itsellenikin.
Olen kyllä jättänyt usein kertomatta tietoni jos se tieto olisi vain satuttanut typeryydellään eikä olisi tuonut kenellekkään mitään hyvää.
Minä kyllä rakastan satuja joten tämäkin kommentti voi olla satu,eli takaisin alkuun sillä eihän sitä sittenkää tiedä jospa kaikki onkin täyttä puppua jota osaan vain harrastaa oikein mestarillisesti.Kaikkihan on mahdollista minunkin kohdallani,vai onkohan....=) - mänömies
kukkova välillä, äläkä alvariinsa utele. uotahan.
- ihmettelix
lukaista koko piiiitkä ketju, ennen kuin vastaa asiallisesti asialliseen kyssäriin.*hymy*
Valehtelu hmmm... en näe siinä mitään järkeä ainakaan tällä nikillä millä kirjoitan, koskapa senverran on tuttavia täälläkin lukemassa sepustuksiani joten syytä on pysyä totuudessa. Joskus olen kyllä toisella nikillä esittänyt jotain muuta mitä oikeasti olen mutta niitäkin totuuksia olen joillekkin paljastanut.
No kotona sitten, parisuhteen pitäisi perustua molemminpuoliseen luottamukseen silloin se ei toimi jos on jotain mistä pitää valehdella. Aviopuoliso tietää että täällä palstoilla kirjoittelen joskus silloin tällöin ja tietää tappeluksistakin.... joskus kysäisee että mitäs hauskaa täällä on kun hymyilen tai nauran näille jutuille, hauskimmat luen hänellekkin:))- Jermu
En uskonut silmiäni, kun näin tuolla toisaalla hirmuisen älämölön alkavan noista kriittisistä (onni, onnellisuus, työ jne..) sanoista. hakkiksella se olisi alkoittanut tappeluksen, mutta hieman eri tavoin.
Tuolla näkyi muutamien vastauksissa todellista katkeruutta muiden hyvästä tuurista. Onko se jo jotain luovuttamista sitten...Viittaan "Kallen ja Hanskin Seikkailemattomuustarinoihin.."
Jos vain hauskimmat luet hänelle, niin meikäisen juttuja hän ei ole sitten koskaan nähnytkään...Kjäh! - ihmettelix
Jermu kirjoitti:
En uskonut silmiäni, kun näin tuolla toisaalla hirmuisen älämölön alkavan noista kriittisistä (onni, onnellisuus, työ jne..) sanoista. hakkiksella se olisi alkoittanut tappeluksen, mutta hieman eri tavoin.
Tuolla näkyi muutamien vastauksissa todellista katkeruutta muiden hyvästä tuurista. Onko se jo jotain luovuttamista sitten...Viittaan "Kallen ja Hanskin Seikkailemattomuustarinoihin.."
Jos vain hauskimmat luet hänelle, niin meikäisen juttuja hän ei ole sitten koskaan nähnytkään...Kjäh!joita myös luen hänellekkin ovat niitä joissa on noin kolme riviä ja joku kyykähtää....*hymy*
Se älämölö toisen onnistumisesta elämässä, mistä lie johtuu? ;)
Onni ja onnellisuus koostuu niin monesta eri tekijästä ja usein ajatellaan että se on asioita, joita ihminen tavallaan omistaa, esim. toimiva parisuhde, jos parisuhde ei toimi tai sitä ei ole vaikka haluaisi, ihminen on onneton ja tyytymätön elämäänsä. Samoin työ, onnellisuus siitä että on työtä ja tulee hyvin toimeen, siis on saavuttanut jotain ja on varallisuuttakin. On ihmisiä joilla parisuhde toimii, ovat opiskelleet ja tekevät mielenkiintoista työtä ja tulevat vielä hyvin toimeen ja ovat vieläpä onnellisia, mutta mitäpä sanoo siihen sellainen jolla ei ole toimivaa parisuhdetta tai työtä tai hyvää toimeentuloa? Voiko elää tasapainoisesti, vaikka joku juttu kokoajan omassa elämässä harmittaa ja lisäksi harmittaa kun lähellä on ihmisiä, joilla on asiat mitä itseltä puuttuu.
- merliNelli
kyllähän sitä tulee sellaisia pieniä juttuja joskus päästeltyä.Tai oikeastaan ne pienet valheet on ajatusta nopeampia, mutta mikään isompi suunnitelmallinen valhevyyhti ei meikäläiseltä onnistu.
Onneksi et kysynyt liiottelusta mitään, se ei kai ole valhetta...:DDDD - hih,hih
käyttää lainattuja valkoisia sanoja, en valehtele koskaan enkä toista kertaa.....
- Marion.T
sä oot? Vakkari varmaan kun on noin kivaa :)))
Onhan se kivaa kun on kivaa.
Hauskaa sunnuntaita sinulle hih,hih :DDDDDDDDDDDD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391849En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271608Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141414Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421377Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681285- 81171
- 121068
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7961- 20959
- 80919