Viikonlopputervehdys

Tässä se on taas viikko vierähtämässä lopulleen ja kun viikonloppuisin en juuri koskaan täällä käy, tapanani on ollut kuitenkin aina näin perjantaisin lähettää viikonlopputervehdys. Niin teen nytkin, mutta joudun tekemään sen poikkeuksellisessa aiheessa:

Jo pitkälti toistakymmentä vuotta olen ollut huomionsa suurimpana kohteena eräälle entiselle toimiupseerille. Joka ainoa päivä monilla noilla yleensä lauseen mittaisilla avauksillaan, joita hän on sadat kerrat toistanut. Niihin en ole enää aikoihin puuttunut enkä puutu tätä enempää nytkään.

Tänään on kuitenkin tullut toiselta taholta tällaisia minua koskeneita avauksia:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18655933/sotilasmestari-evp-kapi

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18657122/aliupseeri-palstalla

Noista ensimmäiseen jo puutuin, mutta näen tarpeelliseksi ottaa vielä esille noissa esitetyn. Niiden teemahan on väittämä, että minä en ole upseeri.

Kadettiupseeri en ole, en ole koskaan sanonut olevanikaan, mutta upseereita ovat myös reservin upseerit ja sellainen minusta tuli jo 1963-64 RUK:n kurssilla 114 suoritettuani. Tasavallan Presidenttihän ylentää reservin upseerit kuten ylensi myös upseerinarvoihin kohonneet toimiupseerit, vaikka heillä ei olisi ollut RUK:n kurssin suorittamista. Useimmilla tosin oli; ainakin meillä kaikilla neljinä ensimmäisinä kapteenin arvoon ylennetyillä. Sodan aikana ylivoimaisesti suurin osa upseeristosta oli reservinupseereita ja niin on meidän nykyisissäkin valmiusjoukoissa.

En tietenkään väheksy kadettiupseereita, eivätkä he koskaan väheksyneet minua, toimiupseeria; tiivistä ja hyvin sujunutta yhteistoimintaa meillä oli aina keskenämme. Minähän myös opetin tulevia kadettiupseereita vv. 1976-77 heidän ollessaan kadetteina Kadetti koulussa. Opetin heille henkilöstöhallintoa, joka oli opetusaineenani myös Kadettikoulun sivurakennuksessa sijainneen päätyöpaikkani Esikuntakoulun eri kursseilla. Noista opettamistani kadeteista tuli sitten aikanaan kai muutama kenraalikuntaankin kuuluva, mutta aikoja sitten kaikki nuo ”oppilaani” ovat jo eläköityneet upseerin viroistaan.

Tänä vuonna eläkkeelle jäänyt kenraali Timo Kivinen ei ehtinyt olla oppilaanani, kun näkyy suorittaneen kadettikurssinsa vasta 1979-82.Näen sen v. hallussani olevasta jättimäisestä kirjasta Kadettiupseerit 1920-1985. Valion isännöitsijänä ollessani sain tuon kirjan erään meille palvelujaan tekevän firman johdossa olevalta evl evp_ltä. Minusta siis ehti tulla kapt evp ennen kuin Kivinen valmistui Kadettikoulusta!

Hyvin kaukaisia aikojahan jo ovat nuo, joista nyt puhuin. Niin täytyi kuitenkin tehdä kun noille muutamille ne näkyvät olevan ajatustensa tärkeimpiä – ellei jopa ainoita – kohteita. Tämä asia saa olla nyt puoleltani loppuun käsitelty vaikka noille eräille se olisikin heidän mielenkiintonsa ainoa kohde.

Nyt vielä vain Oikein Hyvän viikonlopun toivotukset kaikille!

10

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikein mukavaa viikonloppua palstan parhaalle avaajalle. Hyviä kelejä paloheinän hienoihin maastoihin.

      • Anonyymi

        ...siis parhaalle munakarva-avaajalle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...siis parhaalle munakarva-avaajalle!

        Parsa-ossilla tavallista synkempi viikko. Tursu vielä hieroi salipöksyt naamaan silsoineen. Ja velatkin maksamatta, joudut ehkä pepun myyntiin Ossi. Kaikkensa VKKlle antaneena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...siis parhaalle munakarva-avaajalle!

        Voi tuota vkklaisten alakuloa ja kyrsimistä ja joutuu vielä NATOSuomessa elämään ja kuolemaan.. Se kyllä tursuttaa pahemman kerran.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...siis parhaalle munakarva-avaajalle!

        Salipöksy-ossi pahalla päällä, tänäänkin.


    • Anonyymi

      Huppu uran suoritit puolustusvoimissa ja sitten heti perään huippu ura Valiossa. Puhumattakaan YK-joukkojen seikkailuita maailmalla. Moni kadehtii sinun uskomatonta elämää ja sitä, että aina huipulla. Onnittelut Kapi.

      • Anonyymi

        Onnittelut myös täältä. Ja korvamakiaa mielikuvitus everstiluutnantille ja ossille.

        Oikeistodemari


    • Anonyymi

      Jos soittokuntaan olisit joutunut, niin siitä et varmasti ilkeäisi paljon puhua. Tai sitten ylilutina eläkkeelle, mikä alennustila! Mutta sinä ponnistit parhaan kautta.

    • Avaukselleni on tullut useita viestejä. Ensimmäisessä niissä viitataan Paloheinän hienoihin maastoihin. Sellaisia ne ovat. Puolen päivän maissa tein niillä parin kilomerin lenkin. Kotini molemmin puolin noin sadan metrin päässä kumpikin kulkevat nuo hiekkateiset lenkkireitit kotikatuni Pakilantien yli sekä kadun itäpuolelle Paloheinään ja länsipuolelle keskuspuistoon. Puolenpäivän maissa tallustelin pari kilometriä Paloheinän Pitkämäen reitillä ja nyt äsken noin saman verran keskuspuiston puoleisilla valaistuilla reiteillä.

      Loppuilta kuluu vain tv:n tarjoaman puitteissa, sen ohella vähän iltapalaa ja pieni iltadrinkkikin ja sitten vain iltapesuille, pyjamaan ja vuoteeseen.

      Tämän jälkeen tänä viikonloppuna tuskin täällä enää käyn, joten nyt vain kiitos noista mieltäni lämmittävistä viesteistä ja Oikein Hyvää viikonloppua niiden lähettäjille!

      Ps. Otin tuossa avauksessani esille juuri eläkkeelle jääneen kenraali Timo Kivisen. Puolustusvoimain komentaja hän oli – vaikkei ehtinyt olla vielä kadettikaan niillä kursseilla, joille opetin henkilöstöhallintoa. Olen minä siis melko vanha!

    • Anonyymi

      Vanhuus on tullut koko ankaruudessaan. Sinulle on käynyt valitettavasti niin, että elämäsi sisältö on tämä palsta ja tekemisiesi asioiden kehuminen.

    • Anonyymi

      Kapi ajaa panssarilla, hävittäjällä, kuin kopiokoneella, niin taitava. Kapin pätevyys on ylivertaista, siitä se johtui.

    • Anonyymi

      Oikein hyvää viikonloppua Paloheinään ja toivottavasti keli paranee ulkoilua ajatellen.

    • Anonyymi

      Upeat urat ehdit tekemään ja erittäin arvostetusti. Harva kykenee samaan. Hyvää viikonloppua!

    • Anonyymi

      Edelleen olet todistetusti ainoa upseeri ja sotilas tällä palstalla. Monta "puukokardia" täällä kyllä on..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2129
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1680
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      363
      1478
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1464
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1454
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1315
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1024
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      992
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe