Käväisin taas kerran pohjoisessa ja rupesin ihmettelemään, mitä helskuttia minä täällä etelässä teen. Vastasin itselleni: En mitään. Siispä päätin, että ensi kesään mennessä kokoan kimpsuni ja kampsuni ja häippäsen täältä. Päätös tuntuu kirkkaalta kuin Pohjantähti pakkasyössä!
Pelkkä ajatuskin sai mielen piristymään. Yksi ystävä sanoi pari päivää sitten, että olen jotenkin muuttunut... melkeinpä kaunistunut. Niinpä niin. Tulevan elämänmuutoksen ansiota. Ei kannata jäädä junnaamaan ruostuneille raiteille!
Elämä odottaa!
17
1158
Vastaukset
- päätös
Itse muutin kaupungista maalle pari vuotta sitten ja hetkeäkään en ole katunut päätöstäni. Täällä on pimeätä, mutta turvallista. Elämä sai aivan uudenlaista sykettä luonnosta ja "maalaisihmisistä".
Muista, että ratkaisusi ei tarvitse olla ikuinen, jos et viihdy, voit aina palata etelään. - Muuttolintunen
Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike, sanoi Bernsteinkin!
- Kesämuori
Nimenomaan uskaltamisesta on kysymys. Tiedän muutamia naisia, jotka leskeksi jäätyään ovat käpertyneer yksinäisyyteen. Entisellä kotiseudulla olisi vielä vanhoja ystäviä, mutta muutos pelottaa eikä uskalleta lähteä. Sama tietenkin on miehilläkin, heitä vain harvemmin jää leskeksi, kun naiset pysyvät sitkeästi hengissä pitempään.
- mieleni
seurata esimerkkiä, mutta vanhalla kotiseudulla ei ole enää ketään. En tiedä, mihin voisi mennä.
- Magdolna
Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä rohkeita ratkaisuja. Uskalsin itsekin nuorempana, nyt minusta on monessa asiassa tullut melkoinen arkajalka, vaikka en olekaan tekemistäni ratkaisuista tilivelvollinen muille kuin itselleni. Kirjoitat niin värikkäästi, että en varmaan ole ainoa, joka haluaisi lukea, miten muuttoaikeesi toteutuvat.
- pohpoika
pistäppäs vaatteet kassiin
viskaa junan massiin
se kyydin antaa sulle
Loppuu melun pauhu sulta
saat pohjoisen rauhan täältä
ja mielen rauhan jäältä.- Hintriika
Jos saa kommentoida:
1. Junan massiin ei viskata enää mitään! Itse saa rahdata matkalaukkunsakin, vaikka olisi kuinka vaivainen...
2. Sinä sitä jäit puolivälin krouviin, pohpoika! En minäkään ihan tukanrajaa kuttittelemaan aio, mutta kyllä vielä toisen mokoman matkaa lisää teen.
3. Sinä pohpoika, minä peräpohtyttö! Sinulla jäitä hatussa. Minulla hattu jäässä. Minulla Perämeren jää. Sinulla jäänmurtaja?
Koko talven tein suunnitelmia.
Kevät oli kiireistä aikaa eräiden seikkojen vuoksi, mutta koko ajan ajatuksissa talvella syntyneet suunnitelmat.
Kesä tuli, tässä yhä teen niitä suunnitelmia...
Vanha kotiseutu tuntuu ihan vieraalta, sinne ei ole kaipuuta, sillä olin vasta viidentoista, kun sieltä lähdin, kaikki on muuttunut, kaikki ovat vieraita...
Mutta omakotitalon hoitaminen yksin, se käy jo voimille, vaikka itse puuni olen nytkin hakannut, moneksi talveksi saunapuita tein ja suojaan siirsin.
Mietin, myynkö tämän ja ostan osakkeen, mutta mistä ostan, minne menen, tämäkään pitäjä ei tunnu kodilta, jos kotini hävitän, tämän, työn ja vaivan kohteen jossa olen viihtynyt yksinkin.
Vuokraanko tämän ja menen talveksi toiseen asuntooni, valtamerien taakse?, mutta siellä kaipaan kotimaan luontoa, jopa hankia ja pakkasia, siellä missä aina on kesä.
Minne silloin kalusteeni ja kaiken omaisuuteni panen?, ei ei tule päätöstä näköjään tänäkään kesänä.
Heilun tässä epävarmuudessa ja talvi lähestyy enkä tiedä jaksanko taas lumityöt..
Olisiko paras heittää lanttia ja tehdä juuri niinkuin se näyttää, vai rohkeasti talo myyntiin ja itse sinne mistä sopiva asunto kohdalle osuu.
Yksi perhe pisti silmät ummessa sormen kartalle, se osui tänne, ja he ovat viihtyneet, kokeilisinko samaa?
Löytyisikö oikea elämä pohjolan perukoilta vai tuolta etelän lämmöstä, kukapa siihen osaisi vastata.
Taidan myydä molemmat ja muuttaa täysihoitolaan!- "On aina liian vähän a...
Niinkuin otsikkona on, elämä kuluu todella nopeaan, että jos sinua ei lapset tai lastenlapset tai muut ihmissuhteet pitele niin tee ratkaisu ennenkuin sairastut ja vanhenet etkä pääse enää muuttamaan minnekään uuteen paikkaan.
Älä tee enää lumitöitä vaan muuta etelän lämpöön jos kerran voit, se olis ainakin minun haaveeni jos voisin toteuttaa....kyllä ystäviä aina löytää...! - Kirjar ejk
"On aina liian vähän a... kirjoitti:
Niinkuin otsikkona on, elämä kuluu todella nopeaan, että jos sinua ei lapset tai lastenlapset tai muut ihmissuhteet pitele niin tee ratkaisu ennenkuin sairastut ja vanhenet etkä pääse enää muuttamaan minnekään uuteen paikkaan.
Älä tee enää lumitöitä vaan muuta etelän lämpöön jos kerran voit, se olis ainakin minun haaveeni jos voisin toteuttaa....kyllä ystäviä aina löytää...!Tuota olen miettinyt, vuodet kuluvat ja nyt juuri olisi aika muutoksen tekemiseen kun vielä jaksan.
On lapset ja lastenlapset, sekä yksi ihana lapsenlapsen lapsi, isomummin silmäterä ja heitä kaipaisin jos tuonne kauaksi muuttaisin. Vaikka ainahan sieltäkin voi tulla kotimaahan vierailulle, matka vain kestää tuntikausia.
"Tarttis tehdä jotain, joko pysyä tai lähteä," sanoi entinenkin mies kun viikon oli kylässä ollut. Mutta.. tämä päivä ei tuonut ratkaisua eikä selkiinnyttänyt ajatuksia, ehkä huomenna...tai kukaties teinkin äsken puhelimessa päätökseni... katsotaan..lumitöistä aion kuitenkin luopua.
Kyllä ystäviä aina löytää... sanot. Kuka matkustaisi kanssani kohti tuntematonta? - Hintriika
Kirjar ejk kirjoitti:
Tuota olen miettinyt, vuodet kuluvat ja nyt juuri olisi aika muutoksen tekemiseen kun vielä jaksan.
On lapset ja lastenlapset, sekä yksi ihana lapsenlapsen lapsi, isomummin silmäterä ja heitä kaipaisin jos tuonne kauaksi muuttaisin. Vaikka ainahan sieltäkin voi tulla kotimaahan vierailulle, matka vain kestää tuntikausia.
"Tarttis tehdä jotain, joko pysyä tai lähteä," sanoi entinenkin mies kun viikon oli kylässä ollut. Mutta.. tämä päivä ei tuonut ratkaisua eikä selkiinnyttänyt ajatuksia, ehkä huomenna...tai kukaties teinkin äsken puhelimessa päätökseni... katsotaan..lumitöistä aion kuitenkin luopua.
Kyllä ystäviä aina löytää... sanot. Kuka matkustaisi kanssani kohti tuntematonta?Jos meidän iässämme jää haikailemaan (lapsen)lasten kasvamista, niin meiltä loppuu aika kesken. Heiltä ei. Päätös on tehtävä silloin, kun oikein kutkuttaa. Jos siihen ei pysty samantien, se jää helposti iäksi tekemättä.
Mikäli joku sisäinen äänesi yrittää vängätä vastaan, niin kalauta sitä lumilapiolla päähän! (Vain kuvainnollista väkivaltaa käyttäen.) - lumiukko
Unohda lantinheitto ja pane talo myyntiin HETI! Kesällä omakotitalo näyttää parhaat puolensa ostajallekin. Älä odota syksyn loskakelejä ja sateita, äläkä lumitöitten alkamista. Jossakin on raja, minkä ikäiseksi jaksaa mitäkin tehdä!
Samoja on ongelmia. Päätöksiä pitäisi tehdä. Ei vaan saa mitään aikaiseksi.
Odottaa, että joku tulisi ja sanoisi, että näin ja laittaisi tuulemaan.
Tai tulisi joku selkeä "merkki taivaalta", johdatus siitä, mihin suuntaan tie kulkee.
Jos sinä muuttaisit täysihoitolaan, niin itse olisin varmaan sopiva ”kylpyläasukas”.
- Pirre*
ei pääse koskaan pakoon.
- Ällikkä
Miksi pitäisi?
- Kesämuori
olet itsellesi tehnyt, että tuollainen ajatus tuli mieleesi? Jos joku toinen on tehnyt sinulle pahaa, niin miksi silloin pakenisit itseäsi?
- kirjar ejk.
Kesämuori kirjoitti:
olet itsellesi tehnyt, että tuollainen ajatus tuli mieleesi? Jos joku toinen on tehnyt sinulle pahaa, niin miksi silloin pakenisit itseäsi?
että itseään ei todella pääse pakoon.
Hyvät ja pahat ajatukset seuraavat, olit missä tahansa, niitä ei voi paeta ja niissähän sinä itse olet, kukaan muu ei ajattele sinun ajatuksia, ei elä sinuna.
Ajatuksia ei voi teljetä lukkojen taa, ei haudata maahan, ei upottaa tynnyrissä mereen, eikä niitä paeta pimeään, hiljaiseen eikä melun keskelle.... ne ovat sinussa ja seuraavat elämäsi loppuun asti.
Eihän me Pirre paeta elämää, eikä itseämme, mutta ajatuksiansa haluaisi joskus uudistaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1002873En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101814
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3831681Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039