Kirjastot ovat outoja paikkoja nykyihmiselle sillä kova polotus ryhmissä kuin muinoin kylä baarissa on ennemminkin sääntö kuin poikkeus.Hiljaisella äänellä puhuminen on kadonnut kokonaan."Minä se rupattelen päätteen ääressä tunnin jos toisenkin"
Mölyisät kirjastot
kälä kälä kälä
2
205
Vastaukset
Ei se ole nykyajan vika.
Kyllä kirjastoissa, jopa yliopiston lukusaleissa, on kälätetty jo 90-luvulla.
Jäi useammin kuin kerran tenttiin lukeminen, esseen kirjoittaminen jne. kesken, kun paikalle sattui joku ylisosiaalinen ääliö neuvottelemaan toisen samanlaisen kanssa fuksiaisista.
Muistaakseni itse kälätin 80-luvullakin, taitaa olla henkisestä iästä tuo kälätys kiinni, eikä vuosikymmenestä.- ,mb
joskus -80 luvun lopussa kälätys, sitä ennen osattiin olla hiljaa, mutta sitten alkoi tuo vapaa kasvatus/kasvatuksen puute vaikuttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391849En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271608Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141414Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421377Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681285- 81171
- 121068
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7961- 20959
- 80919