Mulla on kohta 1,5v sekarotuinen hauveli. Sitä on aika varmasti hakattu ennen kuin se tuli meille.. Se pelkäsi aivan mielettömästi minua ja avomiestäni ja luoja, jos lapsia ilmestyi näköpiiriin. Lapset ovat edelleenkin kauhun kohde, mutta aikuiset eivät enää niinkään, mutta ei se mene kyllä kenenkään luokse..
Kun menimme noutamaan pikkuistamme, se oli eristetty yksin navettaan,ulosteen ja virtsan keskelle. Pikkuinen juoksi kauhuissaan karkuun ja se oli laiha kuin mikä.. Se näytti enemmän rotalta,kuin koiralta.Se haisi järkyttävän pahalle ja todennäköisesti joutunut syömään ulostetta, kun ei ruokaa oltu ilmeisesti annettu. Väitettiin, että pikkuinen on madotettu, mutta kuinkas kävikään, parin viikon sisällä kun se meille tuli, se sairastui ripuli-oksennustautiin ja laihtui entisestään. Se joutui sairaalaan nesteytettäväksi ja se painoi alle 7kg, nelikuisena (keskikokoinen koira kuitenkin)!!Ja matojahan sillä oli... Pelkäsin jo menettäväni pikkuisen.Näin kuitenkin samasta pentueesta olevan koiran ja se oli melkein kaksi kertaa oma pantuani isompi, pennun pyöreä ja peloton.. Sen omistaja kauhistui kun kerroin oman pentuni tarinan, että sille on ehkä annettava ikuinen rauha...Sen silmistä näki, että se oli jo luovuttanut ja minusta tuntui niin pahalta pakkosyöttää toista riisin keitinvedellä ja kaiken maailman lääkkeillä monesti päivässä.. Mutta onneksi se selvisi ja taisteli viimeisin voimin eteenpäin!Se ei antanut periksi.Tuossa se nyt makoilee jaloissani ja ihmettelee, mitä mami niiskuttaa..
Miten joku voi olla niin julma?
4
761
Vastaukset
ilmoitus tehdä. Jos tuo kertomasi pitää paikkansa on siellä taatusti taas uusi pentu/koira kiusattavana.
Mulla on ollu koiralla samanmoisia juttuja. Voitko kirjoittaa mulle osoitteella tuula.tuomisto@suomi24.fi Haluaisin tietää onko koira samasta paikasta kuin omani.
- Koirakko
ja vieraita kohtaan arka johtuen edellisen omistajan taitamattomuudesta kasvattaa koiraa. Kasvatus oli parvekkeella pitoa ulosteiden seassa ja lyömistä...Koirani pelkäsi kutakuinkin kaikkea ja kaikkia alkuun. Nyt on tilanne rauhallinen, tosin ulkoillessa vältän kontaktia toisiin koiriin ja vieraisiin ihmisiin. Hihnassa koira tuntee olonsa helposti uhatuksi vaikka olenkin mukana ja turvana.
Vuosi sitten syksyllä ystäväni pelasti yhden koiran etelä-Suomesta joltain maatilalta myös. Koira on alle 10v ja oli pidetty myös jossain ladossa. Ruoka, mitä sattuu ja kotiväen kommentti oli, ettei koirasta ole mihinkään. Järkytys oli suuri, kun muutaman viikon totutteluajan jälkeen emäntä tutki koiran tarkkaan ja oli tarkoitus leikata kynnet. Koiran kahdesta tassusta löytyi naulan mentävät isot reiät. Tuhma koira oli ristiinnaulittu lattiaan, ettei tekisi pahojaan. Kyllä syö vieläkin, kun mietin ihmisten julmuutta ja kamaluutta.
Viime talvena myös näistä Kouvolan koirista kaksi saatiin pelastettua. Puolen vuoden totuttelun ja elämään opettelun jälkeen ne ovat löytäneet hyvän kodin itselleen. Odottelen vain, mikä on lopullinen päätös asioissa, kun olisi julmaa viedä koirat pois hyvästä kodista takaisin "koiratehtaaseen". - lellu1960
Ihmisen julmuus heikompiaan kohtaan jaksaa ihmetyttää ja kauhistuttaa kerta toisensa jälkeen.Onneksi koirasi sai luotasi hyvän kodin,mutta on paljon muita,jotka tälläkin hetkellä ovat julmurien kynsissä.Tee ilmoitus siitä paikasta!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa452053En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311650Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141434Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 91291
- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7981- 81972
- 20959