Saiskohan hyviä neuvoja.

Erä-Eemeli

Olen huomannut tältä palstalta löytyvän paljon todellista koiratietoutta, siksi kysyn mielipiteitä. Itse kun en tunne rotuja ja niiden ominaisuuksia kovin valtavasti. Koirakirjat ei tunnu muuta kuin kehuu joka rotua maailman parhaaksi.
Sitten se ongelma.
Minulla on novascoti. Olen ajatellut hommata toisen lisäksi ja etsin nimenomaan koiraa käyttöön.

Sitten ominaisuuksia joita olisi hyvä olla ja jotkut jopa välttämättömiä.
Ensin välttämättömät:
Tarkenee ja pystyy olemaan ulkona kaikkina vuodenaikoina ja kaikenlaisilla keleillä.
Ei riistaintoinen.
Helpohko kouluttaa ja tottelevaista rotua.
Kestävä liikkuja joka pääsee myös syvässä lumessa.
Ihmisystävällinen.
Kaikkiruokainen eikä nirsoilija. Ruokana on lihaa ja kalaa sekä koiranruokia, siis syötän hyvin mutta pitää hyväksyä eväätkin metsissä.

Sitten toivottuja ominaisuuksia.
Pystyisi vetämään jonkinlaista pulkkaa talvella ja kesällä kantamaan jonkinverran taakkoja.
Tarvittaessa ui hyvin.
Ei kovin pieni (novascoti on hieman pieni runsaan lumen aikaan).
Turkki sellainen ettei tartu kaikki roskat niin ei tarvitse monta kertaa päivässä harjata metsässä ollessa.

Niille jotka ei tunne minua kerron taustaa niin ymmärrätte miksi näitä ominaisuuksia tarvitsee.
Olen eräopas Pohjois-Karjalasta. Kuljetan ihmisiä pitkin suuria saloja ympäri vuoden. Sitten teen usein myös reissuja yksin, sillä kerään erilaisia näytteitä sammalista ja jäkälistä joista tutkivat saasteita ja säteilyjä.
Matkat kestävät pitimmillään jopa kuukauden ja silloin voi sattua esimerkiksi ankara pakkaskausi. Täällä se tarkoittaa jopa yli -40 astetta. Lunta on usein yli metri. Matkat on usein todella rankkoja. Yövyn metsissä. Syksyllä on joskus ankaria sateita.
Näytteitä pitää joskus pakata suurin pusseihin ettei ne rikkoonnu. Ne ei sovi enää varusteitten lisäksi selkään joten koiran pitäisi kantaa myös ja talvella vetää pulkassa. Painoa niissä ei ole kovin paljoa vaan tilavuutta.
Novascoti tahtoo olla liian pieni.

Jos joku voisi kertoa mielipiteitä niin olisin kiitollinen. Tarkemmin voi kysyä yksityiskohtia.
Pennun ottaisin vasta ensi keväänä. Talvella se muuten kuolisi kylmään ja ylirasitukseen tuolla metsissä.

Kiitos jos kerrotte.

60

4358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erä-Eemeli

      Kun ensin yritin lähettää niin luki Proxy Error eikä ilmestynyt, sitten yritin uudestaan ja tuli kahdesti. Kaikenlaisia koneenkäyttäjiä niitä onkin vapaala jalalla niinkuin minä esimerkiksi.

    • En noista isoista roduista hirmuisesti tiedä, mutta katsoppa Siperian Huskya, Lapinkoiraa, Lapin porokoiraa ja Suomenlapinkoiraa, Jämtlannin pystykorvaa Samojedin koiraa jne. En todellakaan tiedä niiden riista innosta, mutta niistä voisi löytyä sinulle koira.
      Tunnen muuten erään erittäin hyvän Tolleri kasvattajankin, asuu melkein naapurissa ja hukkaa niitä kuolleita variksia luontoon, ja peljättää minun vieraitani.

      • ...samoilla linjoilla =) Tuo lapinkoira kävi minullakin mielessä, vaikka nehän eivät niin hirmuisen kookkaita olekaan.

      • eikö laulussakin lauleta: Miten se nyt menikään mutta ainakin tänne päin Oli kummarit, sammarit Eemeli ja pipo. Joten osta Sammari.

      • umalehtinen kirjoitti:

        eikö laulussakin lauleta: Miten se nyt menikään mutta ainakin tänne päin Oli kummarit, sammarit Eemeli ja pipo. Joten osta Sammari.

        ...kyllä meikäläisenkin ykkösehdotus, itsekin kun olen ajatellut kyseisen rodun edustajan joskus tulevaisuudessa hankkivani =)

      • Erä-Eemeli

        Ensin nuo rodut täytyy tutkia, mutta mikä on tolleri. Onko se joku samantapanen kun issu puhu niistä pitsikaalista ja minä onneton luulin niitä joksikin kaalilajiksi. Kyllä minuu sitten nauratti oikein olan takaa kun issu kerto niitten olevankin matojen reikäsiksi syömiä. Minkähän jekun minä puolestani issulle keksisin. Taitaa olla aika humoristi se issu.

      • Erä-Eemeli
        umalehtinen kirjoitti:

        eikö laulussakin lauleta: Miten se nyt menikään mutta ainakin tänne päin Oli kummarit, sammarit Eemeli ja pipo. Joten osta Sammari.

        Ensin tolleri ja nyt sammari. Mikäs se sammari sitten on. En taida oikein noista roduista enkä varsinkaan niihen lempinimistä paljon tietää. Niin kai ne koiria sentään on.

      • Erä-Eemeli kirjoitti:

        Ensin tolleri ja nyt sammari. Mikäs se sammari sitten on. En taida oikein noista roduista enkä varsinkaan niihen lempinimistä paljon tietää. Niin kai ne koiria sentään on.

        ...sammari on siis se samojedinkoira =)

      • Erä-Eemeli kirjoitti:

        Ensin nuo rodut täytyy tutkia, mutta mikä on tolleri. Onko se joku samantapanen kun issu puhu niistä pitsikaalista ja minä onneton luulin niitä joksikin kaalilajiksi. Kyllä minuu sitten nauratti oikein olan takaa kun issu kerto niitten olevankin matojen reikäsiksi syömiä. Minkähän jekun minä puolestani issulle keksisin. Taitaa olla aika humoristi se issu.

        ...novascoti =)

        ...se novascoti =)

    • ...esim. samojedi, alaskanmalamuutti tai siperianhusky noista arktisista roduista. Ainakin vetokoirina käytetään, ja erityisesti samojedin uskoisi tarkenevan pakkasilla (turkki tosin vaatii hoitoa). Lisäksi olen kuullut sammareiden olevan erittäin ihmisrakkaita ja kuulemma persoja ruualle, niin että kaikki varmaan käy =) Sitten esim. vielä itäsiperianlaika (tai länsisiperian), isokokoinen koira ja ihana luonne ainakin yhdellä tuntemallani yksilöllä. Henk. koht. en näistä roduista paljoa tiedä, mutta nämä nyt tulivat mieleeni.

      • Erä-Eemeli

        Tuossa uma puhui jostain sammarista mutta nyt tuosta sinun kirjoituksesta päättelin että se on tuo samojedi. Arvasinko oikein.

    • Interaktio

      Jos kuukauden eväät ja muut kamppeet pitää korpeen rahdata ni taitais olla hevosen hommia...

      Islanninhevonen on sellanen jokasään otus ja sopii (koulutettuna) ratsuksi myös aloittelijalle. Ja tietysti sopivaa sukua oleva suomenhevonen käypi kanssa.

      Ja hevonen kannattaa totuttaa hyvissä ajoin ampumiseen ettei käy ku entiselle isännälle.

      Se kun näki lehestä miten engelsmannit ratsasti kettujahdissa ja tuumas että pitääpä kokeilla metsästystä hevosen selästä. Jänis tuli koiran ajossa hollille ja isäntä täräytti haulikolla sitä siinä hevosen selässä istuen. Jänis jäi siihen, hevonen ei. Nostuaan maasta tämä "loordi" päätti jotta oli viimenen kerta laatuaan se kokeilu.

      • Erä-Eemeli

        Olet tarkka kun huomasit tuon ruoka-asian. Kuljetan mukana kuivattuja ruokia, niin kalaa kuin lihaa. Samoin leipä on kuivattu. Kymmenen viisitoista kiloa riittää pitkälle
        Lisäksi minä tunnen noitten metsäjärvien ja lampien sekä jokien rannat ja pinet kosket hyvin. Tiedän niistä lähteitten kohdat joista voi vähällä vaivalla saada kovallakin pakkasella kalaa. Kun kalan antaa jäätyä ensin perusteellisesti niin sitä voi antaa raakanakin koiralle ja ei tule matoja. Perkaan kalat ja otan suurimmat ruodot, sitten jäädytän ja parin päivän päästä annan koiralle. Syö erittäin mielellän.
        Talvella voi myös jotain lajia metsästääkkin laillisesti joten ruokatäydennystä saan tarvittaessa luonnosta.
        Eikä minun kaikki retket ole noin pitkiä, yleensä noin 1-2 viikkoa. Joskus vain muutaman päivän.
        Tuo hevosjuttu oli hyvä.

    • majorica

      Akita, Amerikan Akita, Alaskan malamuutti, Siperian husky, Itäsiperian laika,(länsisiperianlaika on muistaakseni pienempi) Ovat kestäviä isompia rotuja. Karjalankarhukoira,Samojedi vähän pienempiä mutta hyväluonteisia. Suomen lapinkoirat/porokoirat ovat ehkä jo liian pieniä.
      Kaukaasianpaimenkoira olisi sopiva tehtävään mutta kaipaa kovan koulutuksen.
      Eikun vaan lukemaan tarkempaan roduista. Toivon että löydät se oikean. Kerrohhan sitten mihin valintaan päädyit.

    • Koirakko

      mutta se on pienehkö ja uimisen kanssa on niin ja näin. Etsippä tietoa sellaisesta alkukantaisesta rodusta kuin Grönlanninkoira. Kuulostaisi Sinun koiraltasi.
      "veto- ja rekikoira yleensä napaseuduilla, tarpeet: haluaaa työskennellä vetokoirana ja olla paljon ulkona isännän kanssa. Ei kytky- tai tarhakoira kuitenkaan. Luonne: kovat vetohalut, erittäin karaistunut, itsenäinen, omanarvontuntoinen, elinvoimainen, taipuvainen haukkumaan ja vartioimaan, voimakas laumavaisto. Ei sovi ensimmäiseksi koiraksi.
      Kaikki värit sallittuja, säkä uros vähintään 60cm ja narttu 55 cm. Turkin rakenne ja laumavaisto viittaavat suteen."
      Ainakin minun tuntemani sammarit ovat liian lällyjä luonteeltaan siihen työhön, mitä olet ajatellut.

    • lellu1960

      on tietysti maailman paras käyttökoira;saksanpaimenkoira.Siellähän niitä on rajakoirinakin.

    • Jope

      Alaskanmalamuutti voisi olla hyvä koira tarpeisiisi ja vaadittuihin olosuhteisiin. Se on voimakas ja vahvarakenteinen, selviää säässä kuin säässä ja etenee olosuhteissa kuin olosuhteissa, ruoka kelpaa varmasti ja se ei vaadi mitään ylimääräistä huoltoa kuten esim turkin trimmaamista. Minulla ei ole kuin vähän kokemusta alaskanmalamuuteista (sitäkin enemmän kiinnostusta ja ihailua) ja sekin on vain tuttavien koirista eli luonteesta ja koulutettavuuteesta en voi kommentoida muuta kuin sen että mielestäni se ei ole mitenkään mahdoton kouluttaa ja on kohtalaisen hyvin muutenkin hallittavissa. Se on itsenäinen ja älykäs, mutta kyllä siitä luotettavan eräkumppanin saa. Ja alaskanmalamuutti on rekikoirana varsin ihmisystävällinen ja muutenkin sopeutuvainen. Toisia uroskoiria se ei välttämättä siedä. Se ei ehdottomasti vaadi isoa laumaa eli siinäkin mielessä se on hyvä koira.

      Sammari ei oikein mielestäni vastaa tarpeitasi, vaikka hyvä koira sekin on.

      • kirppuliinu

        Jep tuo alskalainen kuulostaa ja vaikuttaa juuri sopivalta. Kokoa on ja ainakin ennen sitä on käytetty kantamaan tavaraa sekä vetämään.

        Mitä noihin karhukoiriin ja jämpteihin tulee niin unohda. Roduilla on voimakas riistavietti. Sinne menisi pulkat ja koira kun eteen ilmestyisi hirvi. On tietysti olemassa sellaisiakin versioita joilla ei ole mitään riistaverta mutta tälläisen yksilön löytäminen pentueesta on hiukka vaikeaa.

      • vetokoira

        Samojedi on sitkeä vetokoira. Urosten säkä n 60cm, jotta ei se niin kovin pieni ole. Turkki on säänkestävä, mutta jos olet sen kanssa kuukauden metsässä, se on kävelevä risukasa. Turkki vaatii viikottaisen harjauksen. Kesäkuumalla siitä ei ole retkeilijäksi.
        Tututsu amerikan akitaan, grönlanninkoiraan, alaskan malamuutiin.

    • Jope

      Täytyy vielä kysyä muuten että millaiset olosuhteet on kotona? Se on tietysti myös otettava huomioon eikä vain eräkelpoisuus. Yleensä se on niin että se eräkelpoisin koira ei sovellu "urbaanielämään", ainakaan ilman ulkotarhaa. Mm alaskanmalamuutti vaatii kyllä varmasti varsin erämäiset kotiolosuhteetkin. :P

      • Erä-Eemeli

        Asun muutaman kilometrin päässä keskustasta rannalla. Siis aivan maaseutua. Ei naapureitakaan alle 1km. Vanha omakotitalo ja iso tontti
        Olen aidannut siitä noin 2000m2 aidalla joka on 1,8m korkea verkko.
        Talon seinanviereen olen tehnyt sellaisen sanoisinko häkin joka on 320m2. Se häkki on täysin sudenkestävä ja siinä on myös verkkokatto osassa ja osassa aivan oikea katto sekä vielä lämpöeristetty koppi kulmassa. Siinä koira voi olla yöllä jos haluaa.
        Valinnanvapauden varmistin niin että olen tehnyt asunnon seinään aukon. Siinä on luukkuna kolme paksua pressua. Koira voi siis siitä kulkea vapaasti sisään ja ulos aivan miten ja milloin haluaa. Ruuat on sisällä. Pidän aina kupissa ruokaa ja toisessa vettä. syö kyllä hirmusen vähän. Varsinkin kotona pitää usein jopa paastopäiviä. Kysyin kerran reissussa mukana ollleelta eläinlääkäriltä miltä näyttää. Hänen mukaansa hyvin hyväkuntoinenja, kuulema harvinaisen lihaksikas tuon rotuiseksi.
        Päiväsaikaan kun olen ulkona niin koira on irti aitauksessa. Teen joka päivä kotonakin koiran kanssa pitkiä lenkkejä vähintäin 10 km.
        Auttoiko nämä tiedot yhtään.

      • Erä-Eemeli
        Erä-Eemeli kirjoitti:

        Tai siis tämä on keskustataajamaa mutta tämä on niin laaja keskustainen. aivan keskustaan on vähän yli 2km. Onhan niitä taloja lähempänä kuin 1km, mutta niissä on lähinnä kesällä väkeä.
        Tämä Lieksa on niin erikoisen mallinen ja tyylinen.

      • Jope
        Erä-Eemeli kirjoitti:

        Asun muutaman kilometrin päässä keskustasta rannalla. Siis aivan maaseutua. Ei naapureitakaan alle 1km. Vanha omakotitalo ja iso tontti
        Olen aidannut siitä noin 2000m2 aidalla joka on 1,8m korkea verkko.
        Talon seinanviereen olen tehnyt sellaisen sanoisinko häkin joka on 320m2. Se häkki on täysin sudenkestävä ja siinä on myös verkkokatto osassa ja osassa aivan oikea katto sekä vielä lämpöeristetty koppi kulmassa. Siinä koira voi olla yöllä jos haluaa.
        Valinnanvapauden varmistin niin että olen tehnyt asunnon seinään aukon. Siinä on luukkuna kolme paksua pressua. Koira voi siis siitä kulkea vapaasti sisään ja ulos aivan miten ja milloin haluaa. Ruuat on sisällä. Pidän aina kupissa ruokaa ja toisessa vettä. syö kyllä hirmusen vähän. Varsinkin kotona pitää usein jopa paastopäiviä. Kysyin kerran reissussa mukana ollleelta eläinlääkäriltä miltä näyttää. Hänen mukaansa hyvin hyväkuntoinenja, kuulema harvinaisen lihaksikas tuon rotuiseksi.
        Päiväsaikaan kun olen ulkona niin koira on irti aitauksessa. Teen joka päivä kotonakin koiran kanssa pitkiä lenkkejä vähintäin 10 km.
        Auttoiko nämä tiedot yhtään.

        Vaikuttaa kotiolosuhteet varsin hyviltä, siellä on varmasti tyytyväinen koira kuin koira! Ja koira saa olla tyytyväinen vieläpä turvassa, kaikki eivät ymmärrä panostaa mm susiturvalliseen tarhaan. Aika ihailtava ja arvostettava elämäntapa sinulla muutenkin sen perusteella mitä täällä keskusteluissa olet kertonut!

    • hatamm

      jo kertaalleen mainittukin: saksanpaimenkoira. Kaikki nuo omat vaatimuksesi täyttyvät pilkulleen.
      Toinen mikä sopisi myöskin on porokoira. Eikä se nyt niin pieni ole, mistä täällä joku mainitsi miinuksena. Onhan uroksen säkä sentään puolen metrin tienoilla, taitaa olla ylikin.

    • Belgi

      Katsele kuukkelista belgian paimenkoiria ja hollannin paimenkoiria ....eli belgit ja holskut,,mites ne kävisi.
      Mielestäni paremmat kuin yksikään noita muista.mulla on 3 niitä

    • Riva

      se on kestävä koira ja ihmisystävällinen.Sopii joka ilmastoon.

    • Erä-Eemeli

      Niin ensinnäkin piti jo aiemmin illalla vastata, mutta kun tämä kone ei toimi kynttilän energialla. Nyt on taas virtaa saatu lankoihin ainakin tällä alueella.
      Olen tosiaankin yllättynyt ja hyvin iloinen tuosta palautteen määrästä. Siinä tulikin minulle miettimistä pitkäksi aikaa. Olen hyvin perusteellinen mies joten otan tarkkaan selvää kaikista roduista joita kuka hyvänsä tuossa mainitsi. No kai minä käyn jossain sitä posliinikoiraakin katsomassa. Minulla on niitä kyllä jo 4kpl ennestään.
      Joku rotu oli sellainen etten ollut nähnyt enkä kuullut mistään. Esimerkiksi tuo Amerikan Akita. Oli taisi vanhoja kirjoja joita luin.
      Täältä internetistä taidan löytää niistä enemmän. Kysyinkin siksi teiltä kun näin että täällä on monia joilla on käytännön tietoa. Katselen noita rotuja.
      Vielä kysyisin miten mielestänne sopisi Kultainen noutaja, tarkeneeko se ja pystyykö vetohommiin. Suunnittelin sen ostoa ennenkuin sain tämän Novascotin.
      Nyt olen täysin avoin rodun suhteen, tai en nyt aivan täysin. Aion tosiaankin etsiä sitä vain mainitsemienne rotujen joukosta.
      Jos tulee lisää mieleen niin kertokaa ihmeessä empulle.

      • muistaakseni ennen. Upeaakin upeampi jalo koira. Muistan aina eräässä Turun Intti näyttelyssä oli Italialaisen omistama Akita Best In Show. En ole ennen enkä jälkeen nähnyt kauniimpaa ja sopusuhtaisempaa koiraa, kuin se oli.

      • raato

        Turha luulla että saat koiraa mukaasi sinne kakolan kuritushuoneen koppiin. Soitin poliisin päivystykseen ja ne pyysi huomenna käymään. Lupasivat hakea jos en satu muistamaan tulla. varaudu siis elinkautiseen.et saa yhtään koiraa vielä vähempi kahta.mene suihkuun koko hajuliini umakin haistoi jo sinut kaukaa sanoi itse.

      • hatamm

        meilläkin illansuussa. Oli se sen verran raju myteri.
        Mutta niihin koiriin vielä. Tuossahan sinulle tarjottiin monenlaista rotua ja useimmat niistä sen sinun tavoitelistasi selvittää, mutta kyllähän se sinä sen lopullisen valinnan teet ja tietenkin parhaaseen mahdolliseen rotuun päädyt. Se vain tuo sinun tarpeesi sen koiran suhteen on aika vaativa ja siksi varmaan sen valitseminen tuokin päänvaivaa pitkäksi aikaa. Mutta jos ei kiirettä ole niin aina paree.
        Kertoile joskus mihin tulokseen olet lopulta päätynyt.

      • roosa

        Se on moneen kertaan nimeä vaihtanut rotu, entinen suurijapaninkoira. Vahva, voimakas, laumaan kiintyvä komea, häikäisevän komea suurriistan metsästäjä alunperin. Tutustu rotuun. Ähtäristä päin löytyy hyviä kasvattajia.

      • helena

        Sopisiko raameihin mitenkään kaukaasianpaimenkoira?

    • Lassie,

      Se on niin söpö ja iiiihuna;;-))))

      Täyttää kaikki ehtosi paremmin kuin mikään muu:;))

    • Marianne F

      Olen seurannut kirjoituksiasi ja nyt tunnistin sinut;)) haittaako se??? älä pelkää en paljasta.

      Yllätyin kovin kun näin täällä sieluusi jotain;;))) ei minulla ollut sinusta aikaisemminkaaan paha käsitys, pidin vain tavallisena keikkaa heittävänä oppaana joka on hyvin "yksinäinen susi";)

      Koiraasi olen usein ihaillut - se on niin kaunis ja turkki kiiltää::)) lisäksi se on suloinen ja kiltti.

      Hyviä vaelluksia katselen sinua kaukaa en jahtaa - en ole Sanna;;)))

      Älä katoa sinne korpeen - surisin sitä:((

      • Erä-Eemeli

        Kiitos kauniista sanoista. Olen tosiaan niinkuin sanoit "yksinäinen susi" ja älä nyt loukkaanu en tarkoita mitään pahaa, olen näin hyvin onnellinen. Minä en osaa aavistaa kuka sinä olet ja varmaan parempi niin.
        Älä sure minun puolestani, minä elän suurille metsille ja suurissa metsissä ja varmaan kuolenkin suuriin metsiin. Kaikkea hyvää elämääsi. Erä-Eemeli ja Novascoti.

    • Mansardi

      Minusta kannattaisi harkita myös leonbergiä. Se täyttää mielestäni kaikki mainitsemasi kriteerit, toiset paremmin toiset huonommin.

    • ehdotan

      olis tuo hovawarttikin varmaan sopiva,no itte päätät ja teet mitä tykkäät

      • Parempi

        Karva vain vaatii hieman hoitoa muuten vastaa vaatimuksiasi..
        Itse harjaan omalta kerran viikossa,

    • lansukka

      ehdotan landseeria,on hyvä uimari. pohjanpystykorva voi olla liian pieni, eikä kaikki mielellään ui,muuten kyllä oiva koira...lueskelin näitä vastauksia, paljon hyviä ehdotuksia, valitettavasti vaan joku häiriintynytkin siellä yrittää päteä. toivottavasti löydät koiran.

    • issu56

      miltä se kultainen tuntuis?
      Kaikki muut täyttää, mutta tuskin kovin rankkaa taakkaa millekään koiruudelle voi laittaa.

    • issu56

      se kultainen tuntuis? Se on varsinainen sitkeä sissi joka lähtöön ;=).

      • issu56

        ei nyt oikein toimi kunnolla tämä, kun ensin ei suostunut millään lähettämään ja kun toisen kirjoitin, niin avot niitä olikin tuplat....sory!

      • Erä-Eemeli
        issu56 kirjoitti:

        ei nyt oikein toimi kunnolla tämä, kun ensin ei suostunut millään lähettämään ja kun toisen kirjoitin, niin avot niitä olikin tuplat....sory!

        Joskus ei näytä luistavan mikään ja sittä menee väliin niin lujaa ettei taho mukana pysyy.
        Tuo Kultainennoutaja on kyllä yksi niistä joita ajatttelen. Taisin kertoakkin sulle että meinasin sen ostaa ennenkuin yksi asiakas tarjosi tätä Novascotia vähän niinkuin koeluontoisesti.
        Ne taakat ei ole kovin painavia joita koiralle tulisi. Itse kannan painavat. Koiralle tulisi lähinnä tilaa vieviä. Nyt viikonvaihteessa lähden yhden kasvienkerääjän kanssa kahdeksi viikoksi erämaihin. On kuulema mukana 3000 näytepussia. Niihin tulee yleensä vain esimerkiksi pieni pala kasvinlehteä pussiinsa. Painoa on kuulema sitten lopuksi vain noin 3-5 kg riippuen näytteitten kosteudesta. Tilavuutta noin 120 litraa. Siis ei paljon painoa vaan tilavuutta. Se äijä itse kantaa mikroskoopit ja muut vehkeet. Minä ruuat ja leiriytymisvälineet. Koiralle jäisi vain tuollaiset tilaa vievät näytepussit. Aika suuri osa hommastani on juuri erilaisia näytteitä etsiä. Yli puolet eräreissuistani teen yksin suorittamassa kaikenlaisia toimeksiantoja.

        useimmiten, mutta lopuksi kaikki aina kuitenkin ennenpitkää lutviutuu ja menee niille oikeille urilleen jatkaakseen matkaa taas etiäpäin.
        No johan olis "julmettu" taakka koiruudelle ;=)).
        Vaan ihan vakavasti sanoen, niin kyllä kannattaa kultaista harkita...en usko, että tulisit valintaa katumaan! Onnea kuitenkin sen tollerin kaverin etsintään!

    • majorica

      ota Chihuahua. Varma on että on seuraa siitä. Rakastaa ihmisiä ja kestää varmaan pakkaset jos saa olla selkärepussa viltin sisällä. Teltassa vois nukkuu sun kainalossa. Ruokaa ei tarvi paljon kantaa sille mukaan. Mutta vaihtovaatteet sille pitää olla mukana ja sadetakit jne. Kyllä kantais varmaan mukana myös parit kasvinäytteet(ok.kuivalla kelillä). No positiivista on myös se että se ei paina paljon.

      • Erä-Eemeli

        Kyllä kerrot niin houkuttelevasti jotta en tiijä vaekka ostoo tärräättäsin sen. Ja jos sille hommaisin lumikengät se vois pysyy hangen pinnalla. Tarkistin nimittäen tuolta internetistä minkälaenen peto se on.
        Aattelin ensin jotta se on vitsi kun eihän tuommosta rottuu voi olla olemassa kun on niin veikee nimi. Siellä se vaen olla möllötti.

        Ensin ei lähe ja sitten tulloo siiamilaeset kaksoset

      • hatamm
        Erä-Eemeli kirjoitti:

        Ensin ei lähe ja sitten tulloo siiamilaeset kaksoset

        näillä sivuilla. Tekis välillä mieli heittää koko toosa jorpakkoon.

      • Erä-Eemeli
        hatamm kirjoitti:

        näillä sivuilla. Tekis välillä mieli heittää koko toosa jorpakkoon.

        Mistä sinä arvasit minun ajatukset. Tuliskoha tästä rottelosta etes hyvvee verkonpaennoo. Oesko se verkkokkii laskettava kahesti ennenkun se mänis vein alle.

      • hatamm
        Erä-Eemeli kirjoitti:

        Mistä sinä arvasit minun ajatukset. Tuliskoha tästä rottelosta etes hyvvee verkonpaennoo. Oesko se verkkokkii laskettava kahesti ennenkun se mänis vein alle.

        sieltä vaan nousis.

      • Jope

        Ei kai tässä nyt kelpaamisesta ole kyse? Koiran ostaminen on mietittävä kunnolla, varsinkin kun kyse on käyttökoirasta. Tottakai muutenkin on mietittävä kunnolla, mutta käyttökoiran on todella toimittava toivotulla tavalla toivotuissa olosuhteissa toisin kuin seurakoiran.

        Hmm. Chihuahua eräkoirana? Vois se olla perin mukavaa kannella chihuahuaa kaverina repussa. Talvella repussa tietenkin kuumavesipullo, ei se Erä-Eemelin vaativissa olosuhteissa ilman sitä selviäisi. Reppukaverina chihuahua voi olla mukava, mutta muuta käyttöä chihuahualle en eräkoirana kykene keksimään. :P

        Sopiiko kysyä oliko tuo chihuahuan suositteleminen huumoria vai ei?

        Yrittäkääs nyt muuten esitellä muitakin eräkelpoisia koiria? Tämä on perin kiinnostavaa.

      • hatamm
        Erä-Eemeli kirjoitti:

        Mistä sinä arvasit minun ajatukset. Tuliskoha tästä rottelosta etes hyvvee verkonpaennoo. Oesko se verkkokkii laskettava kahesti ennenkun se mänis vein alle.

        tosissas heittänyt sitä toosaa sinne verkon painoksi? Susta kun ei ole kuulunut mitään sen ilmoituksesi jälkeen. Pelkään jo jotta menitkö itse perässä kun täällä nuo naiset suhun on niin kovasti ihastuneet. On se niin väärin kun yhdestä ei tykkää kukaan ja toisesta sitten nekin, joiden ei edes tarvis.

        varmuudella sanoa, kuka kenestäkin tykkää ja taas ei ;=)?

      • hatamm
        issu56 kirjoitti:

        varmuudella sanoa, kuka kenestäkin tykkää ja taas ei ;=)?

        Jos selvästi viestissä sanotaan että minä pidän sinusta, Emppu, niin onko siinä silloin muuta mahdollisuutta? Ja toisessa viestissä taas kerrotaan että kyllä sinä olet paska ukko tai akka, niin onhan siinä selvä ero.
        Toivottavasti Emppu ei vaan ole hypännyt sinne jorpakkoon sen koneensa perässä. Oli se niin mukava mies. Hitto! Piti sanoa että ON.

        ja ihan samalla lähtöviivalla olet sinäkin kyllä!
        Onhan tuo Emppu jo murhaajaksikin tituleerattu ja sinäkin...minäkin ja moni muu lyttyyn lyöty, mutta eikös ne jalat kuitenkin kanna meittiä jokaista vielä niin, että se selkäkin pysyy suorassa, eikä tarvi kyyryssä puskissa hortoilla ;=).

        kyykkyillä kyyryssä puskissa. Kuinka sellaisessa paikassa ja asennossa kukaan voi olla? Eikö siellä iske iskias näin märällä ilmalla?
        Ei. kyllä se on paree kun ollaan vaan selkä suorassa niin kuin sanoit ja esillä kaikkien motkittavana. Kai ne joskus kyllästyy.

        kun huomaavat, ettei siitä nokittelusta jne. ole mitään hyötyä ;=))

      • majorica
        Jope kirjoitti:

        Ei kai tässä nyt kelpaamisesta ole kyse? Koiran ostaminen on mietittävä kunnolla, varsinkin kun kyse on käyttökoirasta. Tottakai muutenkin on mietittävä kunnolla, mutta käyttökoiran on todella toimittava toivotulla tavalla toivotuissa olosuhteissa toisin kuin seurakoiran.

        Hmm. Chihuahua eräkoirana? Vois se olla perin mukavaa kannella chihuahuaa kaverina repussa. Talvella repussa tietenkin kuumavesipullo, ei se Erä-Eemelin vaativissa olosuhteissa ilman sitä selviäisi. Reppukaverina chihuahua voi olla mukava, mutta muuta käyttöä chihuahualle en eräkoirana kykene keksimään. :P

        Sopiiko kysyä oliko tuo chihuahuan suositteleminen huumoria vai ei?

        Yrittäkääs nyt muuten esitellä muitakin eräkelpoisia koiria? Tämä on perin kiinnostavaa.

        no kirjoitinhan että siitä olisi seuraa. Josko siitä muuta hyötyä olisikaan.No se että ei tarttis niin paljon kannella noita ruokia. Ja varma olis ettei se pahemmin karkailis ainakaan talvikelillä.(hih) Minua oli pakko kirjoittaa kun itteeni nauratti ajatus pikkusesta Chihuasta siellä Erä-Eemelin repussa.

    Ketjusta on poistettu 65 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      79
      2545
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1809
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1674
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      371
      1606
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1562
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1417
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      118
      1214
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1156
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1126
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe