...ja heitellään kaikenkarvaisia marjoja.
Pitäisikö meidän kohta sopia ettei Kaffeella järjestetä minkäänlaisia kilpailuja eikä sanailuja mistään valtakunnan asioista kun herneet vedetään nokkaan jokaikisestä asiasta.
Ja tällä kritisoinnilla tarkoitan Idols-kilpailun jälkeistä spekulointia. Nyt perskeles hymyä huulen tai käsken Psykolookia ruuttaamaan jokaikisen persuuksiin samanlaisen härvelin kuin Tähtikselle.
Ihan minnuu jonkun verran nyt suututtaa...kerrankin...ainakin ihan vähän.
Sitten pukkaa riitaa...
35
1596
Vastaukset
- MillaN
...huuleen eikä huulen.
- MillaN
...olet, mielipiteitä saa ja pitääkin sanoa, niin minäkin tällä avauksellani tein.
Toisaalta, joskus olisi hyvä olla puuttumatta asianosaisten juttuun, varsinkin tämänkaltaisissa ja tällä puuttumisella tarkoitan myös itseäni.
Näkyy olevan ettei yhtään kisaa mene kympillä läpi, aina sieltä jotain pientä känää syntyy...mutta, ei se virtuaalielämäkään niin auvvoista aina ole.- MillaN
...siis Taikikselle piti menemän.
- Kansan ääni
Mutta se mehevä riita kisailun päätteeksi?
Miksi oikein kuvittelet ihmisten kilpailevan toistensa kanssa? Se on aggressiivisuuden sallittu ilmaus.- MillaN
...sitä ajatella noinkin...mutta tuskin kukaan kisaan lähti aggressiivisena.
- AisakelloM
MillaN kirjoitti:
...sitä ajatella noinkin...mutta tuskin kukaan kisaan lähti aggressiivisena.
ketjun kirjoituksesta on 5 MillaNin;)))))
Kertookohan se jotain? - MillaN
AisakelloM kirjoitti:
ketjun kirjoituksesta on 5 MillaNin;)))))
Kertookohan se jotain?...viidestä kaksi korjausta, jää neljä.:D
- pojat
Mitä missattiin? Missä kinkerit? Häh!
...ei tässä kukaan tosissaan ole ählämöitsin äärirajoilla.
Waffen vain sai ansaittua limboilua omien alimitotettujen aitotojensa alitse.
Toisaalta tuo itsensä sietokyvyn testaus on aina paikallaan. Hillinän oppiminen kun on elämänikäistä touhua ja just ku oppii niin on niin viimesenpäälle tyyni jotta pääsee syvään rauhaan.
Sitäpaitti johan minäkin itse syyllistyin P.Pikkaraisen roolissa Taikiksen aloittamaa kisaa härnäämään. Sai sitä sitten selvittää sen sivun verran.
Heittelee tuhkaa ylleen vielä varmuudeksi ...Huh***- MillaN
...taisi olla eilen minullakin sietokyky äärirajoilla...mutta tänään on huomattavasti parempi mieli, hyvät yöunet, maukas aamiainen ja vielä tästä suihkuun, niin jaksaa päivystää palstalla.:D
Ja kaikilta osapuolilta syvästi anteeksi sekaantumiseni koko jutskaan. - MillaN
Waffen-ss kirjoitti:
Näin on, ei tässä tarvi herneitä nenuliin ottaa. Ei kenenkään.
...kaivoin eilen illalla neljä isoa hernettä nenästäni...nyt on taas hyvä hengittää.:D
Muuten vaan kysäisen...istutko nojatuolissa? :D
*pinkoo pakoon* MillaN kirjoitti:
...kaivoin eilen illalla neljä isoa hernettä nenästäni...nyt on taas hyvä hengittää.:D
Muuten vaan kysäisen...istutko nojatuolissa? :D
*pinkoo pakoon*Noh noh, Milla:)
Juokse vaan, kyllä kiinni sinut saan:)- MillaN
Waffen-ss kirjoitti:
Noh noh, Milla:)
Juokse vaan, kyllä kiinni sinut saan:)...kiinni jos saat.:D
*pinkoo minkä kintuista ehtii* - MillaN
Waffen-ss kirjoitti:
Noh noh, Milla:)
Juokse vaan, kyllä kiinni sinut saan:)...ote suomalaisesta elokuvasta.:D
"Milla juoksee kesäisessä mekossa metsässä niityn laidassa minkä kintuistaan ehtii. Waffe juoksee perässä hiki päässä yrittäessään saada Millaa kiinni. Milla huutaa, ota kiinni jos saat ja lisää vauhtia, onhan hän viime aikoina harrastanut reipasta sauvakävelyä. Milla juoksee ympäri puuta eikä Waffe saa kiinni. Milla kirmaisee keskelle niittyä, Waffe perässä, Milla kompastuu, Waffe saa kiinni...*ritinää, rätinää ja taivasta näytetään ja musiikki soi taustalla helkatin kovaa, puut heiluvat...*... MillaN kirjoitti:
...ote suomalaisesta elokuvasta.:D
"Milla juoksee kesäisessä mekossa metsässä niityn laidassa minkä kintuistaan ehtii. Waffe juoksee perässä hiki päässä yrittäessään saada Millaa kiinni. Milla huutaa, ota kiinni jos saat ja lisää vauhtia, onhan hän viime aikoina harrastanut reipasta sauvakävelyä. Milla juoksee ympäri puuta eikä Waffe saa kiinni. Milla kirmaisee keskelle niittyä, Waffe perässä, Milla kompastuu, Waffe saa kiinni...*ritinää, rätinää ja taivasta näytetään ja musiikki soi taustalla helkatin kovaa, puut heiluvat...*...Sitten tulee Peter von Bagh ja alkaa selitämään posket punaisina elokuvan taiteellista puolta. Kertoilee nasevasti kamera työskentelystä ja ohjaajan aiemmista filmeistä, samalla sivuten käsikirjoittajan traakista elämää.
Unohtaen mainita, mistä tämäkin elokuva on tullut kuuluisaksi:)- tukkusutija
MillaN kirjoitti:
...ote suomalaisesta elokuvasta.:D
"Milla juoksee kesäisessä mekossa metsässä niityn laidassa minkä kintuistaan ehtii. Waffe juoksee perässä hiki päässä yrittäessään saada Millaa kiinni. Milla huutaa, ota kiinni jos saat ja lisää vauhtia, onhan hän viime aikoina harrastanut reipasta sauvakävelyä. Milla juoksee ympäri puuta eikä Waffe saa kiinni. Milla kirmaisee keskelle niittyä, Waffe perässä, Milla kompastuu, Waffe saa kiinni...*ritinää, rätinää ja taivasta näytetään ja musiikki soi taustalla helkatin kovaa, puut heiluvat...*...muuten ei ois kiinni saanu. kun todistteu on, että milla juokseen helmat korvissa kovempaa kuin waffe housut kintussa.
- MillaN
tukkusutija kirjoitti:
muuten ei ois kiinni saanu. kun todistteu on, että milla juokseen helmat korvissa kovempaa kuin waffe housut kintussa.
...*mätkii palikoilla tukkusutijan päässä olevaa ämpäriä*
Siitäs sait.:D - MillaN
Waffen-ss kirjoitti:
Sitten tulee Peter von Bagh ja alkaa selitämään posket punaisina elokuvan taiteellista puolta. Kertoilee nasevasti kamera työskentelystä ja ohjaajan aiemmista filmeistä, samalla sivuten käsikirjoittajan traakista elämää.
Unohtaen mainita, mistä tämäkin elokuva on tullut kuuluisaksi:)...mainoksia.:D
Pakko lopettaa päivystäminen hetkeksi...muuten, elokuva ei kertonut saitko minut kiinni...*siis jatketaan juoksemista* :D - tähtitoimittaja ejk
MillaN kirjoitti:
...*mätkii palikoilla tukkusutijan päässä olevaa ämpäriä*
Siitäs sait.:D*kumauttaa tukkiksen ämpäriä*
Hyvät yöt hänelle, minulle ja muille. Ave. - tukkusutija
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
*kumauttaa tukkiksen ämpäriä*
Hyvät yöt hänelle, minulle ja muille. Ave.kannattelet mua kuin hirttoköysi. ihanaa.
- MillaN
tukkusutija kirjoitti:
kannattelet mua kuin hirttoköysi. ihanaa.
...sit ämpäripäätä lisää. *rummuttaa palikoilla tukkiksen ämpäriä* :D
- tukkusutija
on pienikin kiukun liekki pissitty varhain sammuksiin.
hivenen olisin toivonut sappea ja hurmetta tantereelle.
nääs olisi päässyyt korpit kisaan mukaan.- MillaN
...sappea ja hurmetta sitä kaivataan...jos tinttaisit Massen kanssa vodkapullon mieheen, niin eikös seuraavana aamuna sitä sappea ja hurmosta riittäisi vähän aikaan.:D
- tukkusutija
MillaN kirjoitti:
...sappea ja hurmetta sitä kaivataan...jos tinttaisit Massen kanssa vodkapullon mieheen, niin eikös seuraavana aamuna sitä sappea ja hurmosta riittäisi vähän aikaan.:D
massea votkapullolla mieheen.
moon kaappijuoppo ja pullollinen häviää jo hampaankoloihin.
ps. olis vaan ollu taas pitkästä aikaa sirpakkaa seurata, kun pitkä tukka olis edes ihan vähän pöllynny. - tähtitoimittaja ejk
siinä toivoa tappelusta kun on ittelläs ämpäri päässä. Miten siihen sitten muksii...
- tukkusutija
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
siinä toivoa tappelusta kun on ittelläs ämpäri päässä. Miten siihen sitten muksii...
ruumiinosiin.
vyönaluslaakit saavat kohtuullisen hellän vastaanoton. ilmeet on ainakin muikeat jos vaikka huikeat. - MillaN
tukkusutija kirjoitti:
massea votkapullolla mieheen.
moon kaappijuoppo ja pullollinen häviää jo hampaankoloihin.
ps. olis vaan ollu taas pitkästä aikaa sirpakkaa seurata, kun pitkä tukka olis edes ihan vähän pöllynny....vai sirpakkaa seurata...minä kohta mätkäsen ämpäriis, niin että korvas soi tilliä monta tuntia ja laitan Psykolookin hoitamaan sen korvatillis.:D
- MillaN
tukkusutija kirjoitti:
ruumiinosiin.
vyönaluslaakit saavat kohtuullisen hellän vastaanoton. ilmeet on ainakin muikeat jos vaikka huikeat....me Tähtiksen hoidellaan ne pal...siis huidellaan palikoilla ämpäriin.:D
- Jermu
Waffen-ss kirjoitti:
Tiedä vaikka Stone ilmaantuu ruudulle, lähetetään sut sitten etulinjaan. :))
korpin nokkaan..Kjäh!
- Masse-setä
MillaN kirjoitti:
...sappea ja hurmetta sitä kaivataan...jos tinttaisit Massen kanssa vodkapullon mieheen, niin eikös seuraavana aamuna sitä sappea ja hurmosta riittäisi vähän aikaan.:D
aletaan votkapulloja tinttaamaan, niin setä ottaisi sitten perhepullon.
Ja ehkä yhden mäyriksen voisi myös varata, jos sattuu nestetasapaino liikaa heilumaan. - MillaN
Masse-setä kirjoitti:
aletaan votkapulloja tinttaamaan, niin setä ottaisi sitten perhepullon.
Ja ehkä yhden mäyriksen voisi myös varata, jos sattuu nestetasapaino liikaa heilumaan....oikein perhepullolla aloittaisit ja jälkkäriksi mäyriksen...oletkos varma että huomenaamulla ei tule sapet ym.:D
- Masse-setä
MillaN kirjoitti:
...oikein perhepullolla aloittaisit ja jälkkäriksi mäyriksen...oletkos varma että huomenaamulla ei tule sapet ym.:D
Setä on kuullut, että täällä kovasti podetaan pöönauttia. Onkohan sedälläkin nyt sellainen kehittymässä ihan kovaa vauhtia, kun ei meinaa keritä miettimään uusia pisneksiäkään.
Saatikka, että kerkiäisi tuota mäyristäkään enää tänään paljon ulkoiluttamaan. No, jälkkärithän ei aina ole edes kovin terveellisiäkään. - MillaN
Masse-setä kirjoitti:
Setä on kuullut, että täällä kovasti podetaan pöönauttia. Onkohan sedälläkin nyt sellainen kehittymässä ihan kovaa vauhtia, kun ei meinaa keritä miettimään uusia pisneksiäkään.
Saatikka, että kerkiäisi tuota mäyristäkään enää tänään paljon ulkoiluttamaan. No, jälkkärithän ei aina ole edes kovin terveellisiäkään....tähtis on hyvää vauhtia toipumassa pöönautista. Psykolookin härveli kankuissa häviää pöönautti ja näyttää tykkäävän niin kovasti ettei suostu härvelistä luopumaan.:D
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa942713En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101734
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751640Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211601Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681437- 1191237
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201039