koiran valintaan, kasvatukseen ja koulutukseen liittyen, mitä olette kuulleet?
Omituisimmat neuvot
21
1725
Vastaukset
omituisimmista on se,kun mastiffirodun kasvattaja suosittelee syöttämään koirille pää-asiassa erilaisia hedelmiä,banaania,appelsiinia ym,mitäköhän koiran niistä pitäisi saada?
lähdin ostamaan ja valinnanvaraa sillä kertaa oli ensimmäistä täys mustaa Griffonia, piti mukaani tulla erittäin kokenut rodun kasvattaja. Yksin kuitenkin jouduin lähtemään ja hädissäni kyselin häneltä, että miten osaan sen parhaan sieltä valita.
Neuvo oli yksiselitteinen, valkkaa se jolla on kaikkein suurin pää. No otin neuvosta vaarin vaikka tunsinkin itseni idiootiksi. Perille päästyäni pennut olivat kaikki pihalla, ja istuivat ruohikolla. Portin takaa hihkaisin otan tuon joka istuu selkä minuun päin. Kasvattaja oli onneksi fiksu ihminen, ilmekään ei värähtänyt hänellä.- hatamm
mutta hyvä neuvo se on minusta ollut läpi elämäni koirien valinnassa.
Muistan jo lapsena kun viimeisen päälle koira mies kertoi minulle miten hän valitsee pennun. Siihen on vain yksi tapa ja se valinta kannattaa tehdä pentujen ruoka-aikaan.
Kun ruokakuppi tai kupit tuodaan paikalle, tarkkailet siutä pentua joka ensimmäiseksi ryntää murkinalle ja joka pitää puolensa siellä kupilla. Se on selviytyjä tyyppi.
Tästä neuvosta olen pitänyt kiinni. - Viveka
Tällaista viimeksi:
"Jos koira tekee pahojaan, sitä pitää lyödä oikein kunnolla remmillä kuonolle, niin että vikisee ja oppii kerrasta!"
Vetäisin kyllä kilon herneitä nenään ja pussillisen käpyjä rektaaliin, sen verran paljon tuolaiset kommentit vihastuttavat... Voi, jos jotenkin voisin varmistaa, ettei ko. ihminen IKINÄ saa ainuttakaan koiraa. Vaan mitenkäs teet, kun kyseessä on korkea-arvoinen poliisimies, joka suunnittelee sakun hankintaa... Ihan itku meinaa tulla, kun sen koiraparan kohtaloa ajattelee.
Ja yhtälailla vihastuttavat nämä, joiden mielestä ainoa oikea sisäsiisteyskasvatus on sitä, että pennun naama työnnetään sen tekemiin jätöksiin. Tällä menetelmällä siskoni koira oppi tekemään tarpeensa piiloon ja peittämään ne vielä mielellään vastapestyllä pyykillä... Siitä sai!!!- Rana =)
saman neuvon olen itsekin kuullut. Tuon neuvon kuultuani vetäisin minäkin muutaman kilon herneitä nenääni.
kuulin myös samantapaisen, mutta tämä poliisi sanoi että lyödä ei saa pieni näpäytys remmillä tai sormella riittää kuonon päälle, tai vaikka luunappi.
Neuvoipa vielä että tulee huomata että koira on arka kuonostaan.
Toiset sanoo ettei remmiä saa käyttää, ei missään tapauksessa rankaisemiseen, koira rupeaa pelkäämään lenkille lähtöä, jos rankaisee, pitää se tehdä huomaamatta.
Koirahan voi säikähtää tosta iäksi. ja pahasti.
Sitte metsästäjiltä oon kuullu ett seisojia pitää rankaista satuttamalla niitä, kunnolla,että ne muistaa. Onneks ei oo tarvinnu käyttää ku kerran omenapuun kaatamisesta... muulloin on riittäny kämmenellä läpsäisy kuonolle... joskin sen oon vaihtanu kylmään veteen, paree konsti saada koira lopettamaan puremalla kiinnipitäminen kädestä... pelkään satuttaa koiraani
Monia vinkkejä oon kuullu, jotkut hassuja mutta hyödyllisiä, toiset... no, järkeily on sallittua.
- Rana =)
omituinen, minkä kuulin erään koiranomistajan suusta oli kun olin nuorimman poikani (8-vuotias) ja bernipennun kanssa kävelyllä; alle 10-vuotias lasta ja koiranpentu, varsinkin isorotuinen, saisivat mieluiten tutustua toisiinsa vasta mieluiten, kun pentu on vuoden vanha. Kun kysyin perusteluja tälle, niin hän vain sanoi, että näin on.
- sakunMamma
Kuuntelin sujuvasti, mutten ollut uskoa korviani. Milloin sosiaalistaminen, uusiin ihmisiin ja tilanteisiin sopeutuminen aiotaan hoitaa? Onko lopputulema epävarma ärisijä, joka ei voi sietää toisia koiria tai ihmisiä, mistään päätä vaativista tilanteista puhumattakaan.
Bonuksena tulivat ruokintaohjeet: koiralle ei saa syöttää muuta kuin papanoita, koska kotiruuasta ja ylimääräisistä herkuista menee maha kuralle. No tottakai menee kuralle, jos ei ole koskaan muuta saanut. Menee ruikulle meidänkin fifit, jos ruvettaisiin syöttämään kermavaahtoa ja mansikoita. - Rana =)
sakunMamma kirjoitti:
Kuuntelin sujuvasti, mutten ollut uskoa korviani. Milloin sosiaalistaminen, uusiin ihmisiin ja tilanteisiin sopeutuminen aiotaan hoitaa? Onko lopputulema epävarma ärisijä, joka ei voi sietää toisia koiria tai ihmisiä, mistään päätä vaativista tilanteista puhumattakaan.
Bonuksena tulivat ruokintaohjeet: koiralle ei saa syöttää muuta kuin papanoita, koska kotiruuasta ja ylimääräisistä herkuista menee maha kuralle. No tottakai menee kuralle, jos ei ole koskaan muuta saanut. Menee ruikulle meidänkin fifit, jos ruvettaisiin syöttämään kermavaahtoa ja mansikoita.että ollaan törmätty samaan ihmiseen. Itsekin kummastelin, että miten sitten koiran ja alle 10-vuotiaan yhteiselämä sujuu, jos koira vasta vuoden ikäisenä tutustuu nuoreen lapseen. Bernipentuni on "kotoisin" perheestä, jossa oli yksi alle 10-vuotias lapsi (ja muutama teini-ikäinen), mitenköhän "piloille" koirani on siis mennyt tämän henkilön mielestä?
- sakunMamma
Rana =) kirjoitti:
että ollaan törmätty samaan ihmiseen. Itsekin kummastelin, että miten sitten koiran ja alle 10-vuotiaan yhteiselämä sujuu, jos koira vasta vuoden ikäisenä tutustuu nuoreen lapseen. Bernipentuni on "kotoisin" perheestä, jossa oli yksi alle 10-vuotias lapsi (ja muutama teini-ikäinen), mitenköhän "piloille" koirani on siis mennyt tämän henkilön mielestä?
Taidat syöttääkin jotain Säädösten vastaista? Saako hauva namia? Ai ai pitkä miinus. Miinukset myös alle 10-vuotiaista ja jok'ikisestä isosta koirasta. Miinusta lisäksi väkijoukkoharjoituksista, autoon totuttamisesta, lastenvaunuista, lenkkimakkarasta ja kynsien leikkuusta - näin äkkipäätään mainiten. On kai selvää, että kaikki komentaminen on kiellettyä. Koiran pitää saada istua vaikka keittiön pöydällä tarjoiluvadissa, jos siltä tuntuu ja jos hauva ei viihdy vaikka sohvalla samaan aikaan kuin muut, niin sillä on oikeus komentaa muut pois.

pentu ja näköjään myös tuo vanhempi (on ollut tekemisissä lasten kanssa alle vuoden ikäisenä, ollaan totuttu autoon jne.) joten kummatkin vain piikille ja otetaan uudet, pilaamattomat tilalle vaan, näin se homma toimii! Miten sinulla? Joudutko tekemään saman? =)
(ja jottei jollekin jää epäselväksi, ei, en ole viemässä koiriani piikille tänään, enkä huomenna, kyse oli vain vitsistä) - sakunMamma
Rana =) kirjoitti:
pentu ja näköjään myös tuo vanhempi (on ollut tekemisissä lasten kanssa alle vuoden ikäisenä, ollaan totuttu autoon jne.) joten kummatkin vain piikille ja otetaan uudet, pilaamattomat tilalle vaan, näin se homma toimii! Miten sinulla? Joudutko tekemään saman? =)
(ja jottei jollekin jää epäselväksi, ei, en ole viemässä koiriani piikille tänään, enkä huomenna, kyse oli vain vitsistä)Ollaan istuttu hevosaitauksen vieressä niin kauan, ettei enää haukututa. Tutkittiin isoa risteystä ja liikennettä istuskelemalla ojan pientareella, tavataan säännöllisesti kaiken ikäisiä koiria ja monenlaisia ihmisiäkin. Samanlaista erheellistä toimintaa ollaan vastoin hyviä neuvoja tehty jatketusti. Kaikensisältöisiä pöperöitäkin ollaan syötetty. Vastoin ohjeita meillä on jätetty kengät ja tavarat fifien ulottuville ja kielletty ottamasta muita kuin omia. Selvähän se, ettei siitä täyspäisenä selviä. Pilalla ovat peruuttamattomasti ja henkistä kärsimystä on aiheutunut, kun ovat kenkäateriat jääneet pois. Lelutkin meillä ovat muunlaisia kuin lasten lelujen näköisiä, jottei pääsisi tulemaan tulkintaongelmia. Elämä on ollut säädettyä helpompaa, joten nyt pitäisi vastineeksi hankkia joku hankaluus tai vastus. Opettaisinko sakun noutajaksi - naapurin tavaroiden noutajaksi vaikka. Vanhus ei jaksa enää noutaa, katselee mielellään telkkua. Noutaisikohan se vaikka naapurin DVD-leffat?
- Pikku-Hukka
Lopetus, eli kun perheeseen tuli kaksi pentukoiraa, neuvoi kova metsämies, jolla myös oli koira. Lopettamaan vanhan koiran, koska vanhoilla koirilla on kapi ja syöpä ja syöpä tarttuu jos koira puree muita,
vanha koira oli aivan terve... - Hömelö
Meidän nakucolliepoika on kovin laiheliini ja satuin mainitsemaan tämän yhdelle luokkatoverini äidille. Hän kehotti syöttämään koiralle paljon kaurapuuroa. Sanoin myös että mielestäni olisi mielenkiintoista kokeilla barffia joskus sitten kun on iso ja rikas.. No tämä täti kauhistui vallan hirmuisesti ja melkeimpä huusi että älä nyt missään nimessä koiralle raakaa lihaa anna.. Sehän pääsee veren makuun ja villiintyy täysin! Hmm..samainen täti väittää kouluttaneensa monen monituista isoa koiraa muistaakseni jotain pittbullin tyyppisiä. Tokaisin tätille, että jos hän sekoaa puolukoita syödessään niin voisin ehkä uskoakin että koirat villiintyvät raa'asta lihasta...
- Rana =)
tuon neuvon perusteella vanhempi, pehkocollie, olisi nyt siis verenhimoinen ja hullu koira! =) Tuossahan tuo silmillään tuijottaa, mitä lienee koiran mielessä? Tassuaan tuossa koko ajan tarjoaa, jos vaikka saisi lehtitaikinaa (leivoin äsken tähtitorttuja) vai sormiako yrittää tavoittaa?
- niksu
mieleeni, että ensimmäisen koirani kasvattaja neuvoi, että jos pentu ei malta kuunnella, se pitää heittää maahan ja sitten runtata oikein kunnolla maahan ja huutaa samalla sille. Onneksi ei raaskinut suloista pentuani paiskoa enkä runtata, en edes huutanut sille. Namuilla ja oveluudella sain sen kuuntelemaan. Sitä paitsi se painoi kolmikuisena vain reilu 10 kg.
...mitään neuvoja tai muutenkaan täysin aloitukseen liity, mutta kuitenkin. Yksi poikaystäväni kaveri on nyt innostunut jostain syystä ottamaan rotikan ja on kovasti lukenut koirakirjoja nyt muutaman kuukauden. Nyt hän sitten luulee tietävänsä koirista, niiden luonteesta ja koulutuksesta kaiken (henkilöllä ei tietääkseni koskaan ole kotonaan ollut koiraa, eikä muutenkaan hirveänä ole ollut tekemisissä koirien kanssa ja vaikuttaa aika epävarmalta puuhaillessaan esim. meidän pikkukoiran kanssa...). Kerran hän sitten alkoikin minua sivistämään ja selvittämään oman koirani käyttäytymistä ja geeniperimää ja jopa arvostelemaan koiramme koulutusta. Hiukan vain meinasi huvittaa, kun ihminen joka vasta on koirista kiinnostunut, alkaa neuvomaan, vaikka itse olen lukenut koirakirjat jo pikkutytöstä asti. Ja vaikka kirjoista voi teoriaa oppia, olen huomannut että ei käytännöstä ole hajuakaan ennen kuin omaa koiraa kasvattaa. Ja varmasti omistajat omat koiransa parhaiten tuntevat.
liity omituiseen neuvoon,siis itse en ole saanut tälläistä,mutta tuo raaka liha-hullu koira on vanha juttu,samoin se että usein parhaat neuvojat on niitä joilla ei ole koirista mitään kokemusta.ja kirjat on kyllä hyviä,mutta läheskään kaikki koirat eivät ole sellaisia kuin kirjoissa,eivät opi kaikkea niinkuin kirjoissa ym ym.paras on ollut pentua ostamassa oleva nainen joka väitti yhtä pyreneittenmastiffiani bernhardilaiseksi ja intti ja intti,olisi halunnut että koirasta otetaan polveutumisen varmistamiseksi dna näyte...eikä tämä koira edes ollut pentujen kumpikaan vanhempi...ei tullut muuten koirakauppoja.
davalyan kirjoitti:

...niinhän ne yleensä on muka "viisaimpia". Sinänsä kyllä ymmärrän kun tällä tyypillä on pätemisen tarve kaikkiin muihinkin asioihin. Ja jotain siitä "tiedosta" kertoo sekin että kun yksi tyyppi kysäisi minulta mikä olisi hyvä koira hänen vanhemmilleen jotka asuvat kerrostalossa ja joilla on ollut chow chow (halusivat jonkun "laiskan" rodun), tämä kaveri ehdotti dobberia. Ettäs silleen =P Ja sitten hän moitti meidän koulutustamme siitä koska pentukoiramme pomppii sisälle tulevia ihmisiä vasten. Niin, ei tietenkään saisi hyppiä, mutta koiramme on vasta pentu niin ei se kaikkia sääntöjä ja kieltoja voi vielä ymmärtää ja muistaa...Ja nykyään ei sitä paitsi enää niinkään pompi. Mutta ainahan näitä teoriaviisaita löytyy...=P
MarzaH kirjoitti:

vai dobberi sohvaperunaksi.No jokaisella on tietysti flegmaattisesta oma käsitys.Itelläni siis rauhallisia laiskoja mastiffeja ollu aina ja kerran hoidin tutun bouvieria joka oli joku 1,5 v ja kamala häslä,aamuyöstä jos käänsit kylkeä niin välittömästi koira ylös ja kauhea touhotus,mikään irti riekkuminen ei sitä väsyttänyt,ei pallon ja kepin nouto.Kun mainitsin että ompas siinä virtaa niin omistaja totesi että hänestä se on kyllä vähän turhan laiska jotta siitä koskaan kunnon pk koiraa saisi????Millaisia ne aktiiviset palveluskoirat sitten on? :)

...suhteellinen käsite se =) Vähän sama homma kun meidän pojassa tuntuu virtaa riittävän välillä vähän liikakin, on nimittäin niin älytön koheltaja ja höseltäjä välillä ihan rasittavuuteen asti. Sitten ihmiset tulevat lenkillä ihmettelemään että "Voi kun on rauhallinen tapaus, miten voikin pentu olla noin kiltti" =P Noh, kai ne itsekin osaa valita minkälaisen kuvan itsestään kellekin antavat...
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa662379En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos331755- 101604
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741565Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly161525Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681387- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009