Jos on totta että:
Fortumin o-o oli osakeyhtiölain vastainen
Näin sanottiin A-Piste ohjelmassa. Osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poikkeamista ei perusteltu lain edellyttämällä tavalla. Fortum perusteli yhdellä sivulauseella; "tarvitaan kannustinohjelmassa".
Löytyihän se laki laittomuuteenkin, tai sanotaanko kohtuuttomuuteen.
Nyt helpotti.
4
460
Vastaukset
nyt palautus.
Varmaan löytyy joku lain kiekura,ettei tarvitse/voi palauttaa.
Eikö ihminen tee työtä palkkansa eteen täydellä teholla,voiko vielä kannustaen ylittää itsensä.
Urakkatyötä tehdessäni jouduin pistämään peliin itseni,ei siinä auttanut kannustukset,kun ei jaksanut edes siihen minkä urakka olisi sallinut.
(ei niitä kannustuksia edes tarjottu)
No kai niitä löytyy löysempiäkin työtehtäviä.
Mitenkähän se työteho/tulosten saavuttaminen mitataan näillä optioherroilla?(muillakin)
Maailma muuttuu ,olen sitä ikäpolvea etten ymmärrä, ei kai tarvitsekkaan.- puotipuksu
Inventaariota piti muinoin tehdä joka uudenvuoden yönä myöhään, kun toiset meni tanssimaan.
Eikä korvaukset kummoisia olleet.
Esim. Nokian optiot, nehän kilpailevat kovilla markkinoilla, eikä sieltä hevin mitään herukaan.
Mutta valtion yhtiö ja monopoli, ansioton arvon nousu luonnon katastrofien seurauksena .
Meitä kalliisti sähköstä laskutetaan, joka vuosi lasku kohoaa, vaikka kuinka nuukasti ihmiset yrittävät mökeissänsä lämpöä päällä pitää.
Keittäisimme soppamme vaikka nuotiolla, jos lämpimässä eläisimme.
Mutta täällä kylmässä ja suuren ajan vuodessa pimeässä maassa sähkö ja lämpö ovat ihmisten perustarpeita.- uni
että optiojärjestely puretaan takautuvasti?
Nyt hoptiot jäähylly siitä! Hua, hus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa972821En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101804
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3821670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681447- 1191257
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91146- 201039