Minusta on surullista, että me ihmiset usein pelkäämme, aristelemme tai suorastaan välttelemme ihmisten kohtaamista tilanteissa, joissa emme tiedä, mitä pitäisi SANOA. Jotkut väistävät jopa surevan tai suuria vastoinkäymisiä kohdanneen ystävän kohtaamista, em. syistä.
Mielestäni olemme silloin lähestyneet kysymystä ITSEÄMME ajatellen ja omaan napaan tuijottaen. Jos ajattelisimme enemmän TOISTA, oppisimme helpommin, ettei meidän välttämättä tarvitsisi sanoa yhtään mitään!
Meidän pitäisi vaan oppia kuuntelemaan toista ihmistä ja olemaan aktiivisesti läsnä. Sanoilla voi tahtomattaankin ymmärtämättömästi loukata toista, mutta hiljaa kuuntelemalla ja lämpimällä läsnäololla sitä vaaraa ei ole. Jo lämpimään kädenpuristukseen sisältyy usein enemmän myötätuntoa kuin parhaimpiinkaan neuvoihin tai kannustaviin, ymmärtäviin ja rohkaiseviin hyvää tarkoittaviin sanoihin.
Onko sinusta joskus tuntunut siltä, että koko maailma on kaatunut tai kaatumassa päällesi, ja sitten joku tulee "ystävällisesti" neuvomaan tai alkaa vakuutella, kuinka hyvin hän "vastaavia asioita kokeneena" ymmärtää sinua? Ainakin minä olen kokenut joskus loukkaantuneeni tai harmistuneeni joutuessani yhtäkkiä kuuntelemaan turhanpäiväisiä neuvoja tai sillä hetkellä täysin toisarvoisilta tuntuvia pitkä tarinoita toisen ihmisen muka vastaavista kokemuksista, ja parhaassa tapauksessa olen vielä joutunut lopuksi lohduttamaan ko. suurta ymmärtäjääni.
Uskallatko sinä kohdata surevan ystävän vai siirrytkö toiselle puolelle katua hänen lähestyessään?
Miten sinä toivoisit itseäsi lohdutettavan?
Lohdutusta ja ymmärtämistä?
8
563
Vastaukset
eilen tuli mieleen,kun uutisissa oli tuosta viime vuonna tapahtuneesta konginkankaan bussiturmasta juttu, minun äitini oli näet juuri kuollut muutama päivä aiemmin,ja "ystäväni" tuli tuomaan minulle suruadressia,niin hän vain istui ja jutteli omia asioitaan ja alkoi myöskin voivottelemaan tuota bussiturmaa.Minähän en silloin oman suruni takia ollut edes jaksanut ajatella koko onnettomuutta,niin kyllä minua loukkasi valtavasti se,että toinen paasaa tuosta,kun minä olin menettänyt itse juuri yhden minulle rakkaimman ihmisen.Minä olisin toivonut,että hän olisi kuunnellut,mitä minä puhun,eikä jaaritellut niitä omia asioitaan.
- Pirre*
tiedon isäni kuolemasta ja kerroin siitä sitten miehelleni..ja hän rupesi puhumaankin oman äitinsä kuolemasta tyyliin - "se oli kamalampaa kun äiti kuoli yötilalleen yllättäen jne...", olin niin tyrmistynyt etten pystynyt pitkään aikaan sanomaan mitään..:(, olisin halunnut että hän olisi vain kuunnellut minua..ei muuta..se hänen oman muistonsa tuominen s i l l ä hetkellä siihen, ja vielä - ikäänkuin vähätellen minun sen hetkistä suruani, se tuntui niin itsekkäältä..
Mieheni äiti kuoli 13 vuotta sitten 68 vuotiaana ja sitä käsiteltiin silloin yhdessä..
Hän ei vain ymmärtänyt minun tarvettani puhua... - Loistava.polku
Olen itse joskus sairastunut vaikeaan ja pelottavaan sairauteen. Kaikkeen kuitenkin tottuu eikä se äkkishokin jälkeen niin kamalaa ollutkaan kuin kaikki kuvittelee. Jatkoin siis elämääni reippasti eteenpäin ja olin äärimmäisen kiusaantunut, kun työ- ym. kaverit tulivat taputtelemaan olalle ja lohduttelemaan naama myötätuntoisesti lurpallaan.
En minä ollut ihmisenä miksikään muuttunut, olin kiinnostunut samoista asioista kuin ennenkin ja ihan samanlainen kuin ennenkin - sitten piti lohduttelijoiden mieliksi huokailla raskaasti ja tirauttaa pari kyyneltä etteivät loukkaantuisi.
Ymmärrän kyllä että tarkoittivat hyvää, mutta rajansa kaikella. Ei lohdutustakaan kannata tyrkyttää. - Ansku
Veljeni kuoli isäinpäivänä, olen saanut myötätuntoa ystäviltäni ja työtovereiltani juuri siinä muodossa kuin olisin halunnutkin, hiljainen halaus ja sitten odotus, haluanko puhua enemmän.
On ystäviä, joiden kanssa tunteet voi päästää vapaasti esiin ja sitten joidenkin kanssa keskustellaan hetki jaaten ehkä hänenkin suru kokemuksiaan.
Tunnen etten ole jäänyt surussani yksin.- Pirre*
Ansku..ja hallaus.
- Ansku
Pirre* kirjoitti:
Ansku..ja hallaus.
ja halaus..
- osanottoni
meiltä kaikilta menee joskus läheinen, ja lopult akuolemme itsekin.
Sen tajuaminen on aikuistumisen julmimpia osia.
Ja jos olit se ansku joka kirjoitteli aikoinaan isien osastolle, on oikein etä koet tuskaa ja kasvat.
- ja vaikka
sitten pierasen, jos siltä tuntuu.
oon tukena ja ihna arkisena ittenäni. On näääs kaverilta just kuollu äitee, ja auten arjessa käyn kaupassa ja siivoon ja pierasen vaikka jos se helpottais...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 723093
- 572788
Kuoleman pelko katosi
Olen pelännyt koko elämän ajan kuolemaa mutta yhtäkkiä kun hindut paljastivat totuuksia uskonnoista noin aloin yhtäkkiä4322375- 792208
- 602023
- 952016
- 121606
Kuhmolainen on selvästi kepun lehti
Kuhmolaise etukannessa oli Kuva kun Jaskalle annettiin karhu patsas.mutta kukmolaislehti oli niin kepulainen että Jaskan171567Ei mun tunteet
ole mihinkään kadonnut. Enkä mä sua inhoa tai ole kyllästynyt. Mä ymmärsin, ettet ole kiinnostunut minusta, ainakaan sil301410Mitä nämä palautteet palstalla ovat?
Joku uusi toimintatapa rohkaista kirjoittajia vai mistä on kyse?351398