Lalli oli aikanaan legenda.
Oleellista Lallin surmavirressä on kaksi asiaa, nimittäin Lalli ei saanut teostaan mitään maallista rangaistusta, ainoa rangaistus oli "jumalan" rangaistus, johon tuskin kukaan täysijärkinen uskoo ...
Toinen seikka kyseisestä surmavirrestä on syytä mainita, että virren mukaan Lalli tappoi ennemmin Ritarin, vaikka Suomessahan ei "tietenkään ollut ritareita" ennen Ruotsin vallan aikaa ...
Koko juttu haisee pahasti, sen voi jo nyt todeta.
Totuus on että Lalli on ollut Suomalainen ylimys, kuningas tai jokin muu heimopäällikkö.
Joka puolusti maataan, uskontoaan ja oikeuttaan vierasta valtaa vastaan, eli kysessä on Mannerheimiin verrattava sotapäällikkö.
Lalli
10
550
Vastaukset
- Fennoman
kuningas tai heimopäällikkö.On käynyt samanmoisia ajatuksia mielessä tästä herrasta.
- ole se
tämän "lallin" kohdalla että koko surmaa ei voida todistaa eli kyseessä on krapulainen legenda hengen kohottamiseksi?
Jos lalli oli kuningas niin miksi ei käyttäytynyt sen mukaan?- kirkon
Epäiletkö kirkon sanomaa, oletko menettänyt uskosi instituutioihin ...
- Lukutaidotta
Tapauksesta on vain yksi kirjoitettu aikalaisversio. Kirkon. Muut eivät osanneet, eivätkä saaneet ääntään kuuluville.
Olen lukenut väitteen että Lalli oli ollut poissa kun tämä ruotsin vallan edustaja oli käynyt kylässä ja väkisin ottanut jotain evästä.
Ei varmaan yksin liikkunut siihen aikaan vaan mukana oli iso seurue, joka otti mitä halusi.
Ottivatko myös Lallin emännän tai piikoja väkisin?
Jotain muuta kuin maitopurkin jääkaapista sen on pitänyt ottaa jotta veritöihin oli motivaatiota.
Tuskin myöskään Lalli yksin lähti perään ja kirveellä humautti vain Henrikkiä.
Yksinkertaistettu ja poliittisesti värittynyt propagandalegenda on säilytetty kirkon toimesta jälkipolville, mikä totuus on, sitä ei pirukaan tiedä.- Jutila=Kuningas
kuningas niin kovin oli kansansa näköinen..
- Lalli on kännissä
siinä, että Lallin on täytynyt olla Suomen kuningas.
- aikaan
Tuohon aikaan kuningas oli ihan eri tason henkilö kuin nykyään, voidan kai puhua jonkinsortin toimitusjohtajasta nykytermein.
Valtion päämies kuninkaasta tuli paljon myöhemmin ... aikaan kirjoitti:
Tuohon aikaan kuningas oli ihan eri tason henkilö kuin nykyään, voidan kai puhua jonkinsortin toimitusjohtajasta nykytermein.
Valtion päämies kuninkaasta tuli paljon myöhemmin ...Lalli saattoi hyvinkin olla kuningas, suomalaiset valitsivat kuninkaan johtamaan sotaretkiään.
Esimerkiksi Jaakko Ilkka mainitaan joissain lähteissä kuninkaaksi.
Kyseinen termi oli Suomessa käytössä myöhäiskeskiajalla tarkoittamassa sotapäällikköä, miksei siis myös varhaiskeskiajalla?
Minkään Suomi-nimisen valtiollisen entiteetin kuningas hä ei todellakaan ollut. Hän ei myöskään ollut minkään muunkaan nimisen valtiollisen entiteetin yhtään mikään.
Korkeintaan Ruotsi-nimisen entiteetin rikollinen.
Suurtalonpoika ja sitä kautta ylimys, jonka muut vapaat miehet valitsivat kyseisen sotaretken johtajaksi.
Jälleen kerran minun on pahoiteltava sitä, etten muista pahemmin lähteitä. Jaakko Ilkasta taisin tuo maininnan kylläkin lukea Heikki Ylikankaan "Nuijasota"-kirjasta.- taisivat
dj-marco kirjoitti:
Lalli saattoi hyvinkin olla kuningas, suomalaiset valitsivat kuninkaan johtamaan sotaretkiään.
Esimerkiksi Jaakko Ilkka mainitaan joissain lähteissä kuninkaaksi.
Kyseinen termi oli Suomessa käytössä myöhäiskeskiajalla tarkoittamassa sotapäällikköä, miksei siis myös varhaiskeskiajalla?
Minkään Suomi-nimisen valtiollisen entiteetin kuningas hä ei todellakaan ollut. Hän ei myöskään ollut minkään muunkaan nimisen valtiollisen entiteetin yhtään mikään.
Korkeintaan Ruotsi-nimisen entiteetin rikollinen.
Suurtalonpoika ja sitä kautta ylimys, jonka muut vapaat miehet valitsivat kyseisen sotaretken johtajaksi.
Jälleen kerran minun on pahoiteltava sitä, etten muista pahemmin lähteitä. Jaakko Ilkasta taisin tuo maininnan kylläkin lukea Heikki Ylikankaan "Nuijasota"-kirjasta.Joo, taisivat ne valtiot olla pieniä heimokuningaskuntia.
- henrik
ollut varas ja raiskari, jonka Lalli tappoi kostoksi, niin kuin laki tuohon aikaan oli?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482120Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902100- 1222001
- 781715
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097