Ehdin opiskella muutaman vuoden luonnontieteitä ennen kuin sain lapsia, ja mietin jo silloin toisinaan alan vaihtoa kahdesta syystä: ensiksikin opiskelijat ovat laitoksellamme paljolti oman onnensa nojassa ja jouduin jatkuvasti epäilemään kykyäni selviytyä kursseista vaikka pärjäsin aina lopulta ihan ok, toiseksi minulla ei ollut visiota mitä haluaisin tehdä fysiikan, matematiikan ja tietotekniikan osaamisella joten motivaatio oli hieman haussa. Kun tuli tarve tehdä muutakin kuin olla lasten kanssa kotona, tein nopean päätöksen, aloin lukea pääsykokeisiin ja sain opiskelupaikan ensihoitajan koulutusohjelmasta. Aina kun olen alan vaihtoa miettinyt on hoitoala vetänyt puoleensa, ensihoitajan työssä lopulta kolahti työn fyysisyys ja teknisyys sen perusteella mitä eri lähteistä olen löytänyt tietoa. Ajattelin, että voisin joskus ehkäpä yhdistää nämä kaksi alaa kliinikon työssä tuotekehityksen parissa.
Mutta. Emme saaneet lapsille hoitopaikkaa, joten en päässyt aloittamaan opiskelua tänä syksynä. Palasin aiempien opintojeni pariin koska ne voi järjestää joustavammin, ja olen tästä uudesta näkökulmasta katsoen taas innostunut niistä. En enää tiedä mitä tekisin! Tällä kertaa minulla on motivaatio, mutta olen aivan masennuksen rajoille asti väsynyt monen vuoden yövalvomisista ja omien tarpeiden minimoimisesta. En siis ole oikein päätöksentekokunnossa... enkä tämän vuoksi edelleenkään tiedä saisinko suoritettua tutkinnon loppuun.
Jos täällä on ensihoitajia kuulolla tai muuten työstä jotakin tietäviä, olisin erittäin kiitollinen kaikesta työhön liittyvistä kokemuksista koska niistä olisi minulle paljon apua päätöksenteossa.
Eniten kaipaan vastauksia kysymyksiin kuten kuinka itsenäistä esim. ambulanssityö lopulta on, eli tuleeko lääkäri aina paikalle kun olisi oikeasti tilaisuus "tehdä jotakin"? Kuinka suuri osa hoitoyksikön keikoista on alkoholin aiheuttamia eli humalainen asiakas? Onko se turhauttavaa? Kuinka likaista ja raskasta työ oikeasti on? Jos on töissä sairaalassa, häiritseekö hierarkinen työyhteisö vai arvostetaanko eri ammattiryhmien osaamista? Miten työvuorojen pituus vaihtelee sairaala/ambulanssityössä? Entäpä keikkatyö, kuinka paljon voi itse vaikuttaa työaikoihinsa? Ja vielä, miten vältytte ottamasta töitä mukananne kotiin?
Kiitos jo etukäteen jos jaksatte vastata edes lyhyesti :)
Ensihoitaja AMK
2
1735
Vastaukset
Aivan aluksi haluan lähettää sulle voimia jaksamiseen. On hienoa et avaudut noinkin henkilökohtaisessa päätöksessä muille. Tietenkin ratkaisusi on sinun päätettävänä.
En voi sanoa et ensihoitajan työ olisi aina antoisaa ja vaivansa väärti, mut jos oikeasti pidät haasteista ja itsesi kehittämisestä niin suosittelen lämpimästi.
Kyllähän se ainakin kesäisin suurimmaksi osaksi on humalaisten raahaamista,mutta kuka heidät raahaisi ellei me hoitajat.
Ei aina tule kiitosta työstä ja mutta silloin kun se tulee niin auttaa taas jatkamaan seuraavaan kiitokseen;)
Itse olen kyllä paljon tykänny. En vaihtasi alaani mistään hinnasta. tällä hetkellä teen keikkatyötä ja olen voinu itse vaikuttaa työaikoihini. Kunhan muistaa itsekin välillä olla joustava. Hoitoalan työyhteisössä kyllä kieltämättä tulee vähän esille eriammattiedustajat.Mutta kun tietää et osaa hoitaa oman työnsä niin sellaiset pitää antaa mennä ohi korvien.
Mutta sen sanon et jos niitä töitä kotia tuo niin eihän tätä työtä kukaan jaksaisi. Jos vähänkin tuntuu et on sellainen persoona että harmittelee työ asioitaan kotona niin en suosittele tätä alaa. Perhe ja ystävät kuitenkin pitää pystyä pitämään erillään työstä.
Mutta kaikkea hyvää sulle päätöksen tekoihin ja tervetuloa hoitohenkilökuntaamme=)- Jaksamista pimeään marrasku...
Kiva kun jaksoit kirjoittaa ajatuksiasi, vastasit moniin kysymyksiin. Tuntuu ihan oikeasti siltä että ensihoitajan työ voisi olla minun juttuni, aivan unelma olisi jos saisi myös ne kandin paperit yliopistolta ettei se jäisi kokonaan kuolleeksi kirjaimeksi kun senkin eteen olen tehnyt paljon töitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391849En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271608Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141414Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421377Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681285- 81171
- 121068
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7961- 20959
- 80919