Koska minulla ei ole autoista kiinnostunutta kumppania, joka hoitaisi puolestani autoasiat, pyydän apua täältä. En odota, että joku sanoisi minulle: ”Tässä on uuden autosi avaimet, anna minulle vanhat avaimet ja 5000 euroa, niin asia on hoidettu.” Vaikka unessa se kuulosti tosi mukavalta. ;))
Suostuisitko sinä uhraamaan hetken aikaasi antaaksesi tietämättömälle mummoikäiselle selkeitä ohjeita ja asiantuntevia neuvoja?
Auton vaihto tai ostaminen on mielestäni yksi ikävimmistä tehtävistä. Minulle auto on statusarvoton väline, jolla siirrytään mahdollisimman mukavasti, luotettavasti ja turvallisesti pisteestä A pisteeseen B. En haluaisi tuhlata autoon tai sen käyttämiseen yhtään ylimääräistä, vaan haluaisin optimoida kulut. Varsinkin kun työpaikkaan liittyy epävarmuustekijöitä ja oma työmarkkina-arvoni on laskusuunnassa.
Autoni vanhenee yhtä huomaamatta kuin minäkin. (Kerran jouduin ajamaan yhden auton melkein loppuun ja seuraava tuntui sitten sitäkin kalliimmalta.) Autoni on nyt reilut neljä vuotta vanha ja sillä on ajettu noin 80 tuhatta kilometriä. Tällä hetkellä se olisi maahantuojan mukaan vaihtoautona reilun kymppitonnin arvoinen.
Haluaisin edullisen pikkuauton.
Minkä merkkiseen vaihtaisin?
Pitäisikö ostaa uusi vai vähän ajettu vaihtoauto?
Haluaisin ajaa sillä mahdollisimman kauan ja mahdollisimman huolettomasti.
Onko kiire, ettei hintaero tulisi liian suureksi, vai kannattaisiko vielä ajella vanhalla?
Ajan enimmäkseen 40 kilometrin säteellä Helsingin keskustasta ja suhteellisen paljon moottoriteillä.
Kyydissäni ei yleensä ole yhtä matkustajaa enempää.
Kuljettajan pitkät jalat vaativat yhtä paljon tilaa kuin 190 senttisen miehen keskimäärin. Pitäisi siis löytyä kolmeovinen versio, jotta turvavyö voisi täyttää tehtävänsä.
Kiitän sinua jo etukäteen, jos ystävällisesti antaisit oman ehdotuksesi ongelmani ratkaisemiseksi.
Turvallisia kilometrejä meille kaikille. ;))
APUA, ohjeita mummoikäiselle ?
5
641
Vastaukset
- lkjlkjkj
Uusi malli ensiesittelyssä.
Kun vaan muistat viedä sen heti ruostesuojaukseen, jos aiot pitää yli 3v. - oikea peli
aivan ylivoimaisesti jos haluta a varman auton,b kolmiovinen käy,c/pieni kulutus ja hyvä ajaa, Osta uusi Toyota Yaris 3-ovisena,pääset tolosen jannella noin 5 tuhannen välillä varmaankin ja saat auton jossa 3v takuu,hyvät sisätilat,pienet ulkomitat,varmin ja viisain auto EHDOTTOMASTI
- hmh..
Ikävä sanoa, mutta tällä kyseisellä foorumilla jokaisesta automerkistä löytyy kannattajia ja niitä vihaajia.
Täällä et tule ikinä saamaan hyvää vastausta. On ihmisiä, jotka haukkuvat esim. Toyotat maanrakoon, mutta toisaalta on ihmisiä, jotka pitävät Toyotasta enemmän kuin mistään muusta automallista.
Itse sinuna toimisin niin, että tallustelisin lähimpään autoliikkeeseen ja etsisin käsiini miehenkörilään ja kysyisin häneltä hyviä (?) neuvoja.
Mutta katsotaan, jos vaikka tänne kerrankin saataisiin asiallisia viestejä. :-) - Neuvoa
Autojen hinta putoaa jyrkimmin muutaman ensimäisen vuoden aikana.
Ilmastoinit vaatii huoltoa pysyäkseen kunnossa..
Enne oli ...mitä tuoreempi auton malli tai uusi malli koko merkillä ne lastentaudit tahtoivat seurata..
Vanhempi malli joskus se turvallisempi..
Mhallisuuksien mukaan auto mallin se kaikkein perusmalli jos mahdoolista..vähempi erikoisuuksia ...vähempi vikamahdollisuuksia.
Uusi vai käytetty ratkaisee rahatilanne mikä on käytettävissä..ja sekin minkä hintaisen auton aikoo ostella.Yhtälö noin suurinpiirten..halvempaa autoa voi aina veihdella nopeampaan tahtiin..jne.
Jos kuuntelit radiosta erässä ohjelmassa puhuttiin autojen huoltojen huomattavasta kallistumisesta suhteessa elin kustannuksiin.Joten Onko esim jakopään hihna ja miten arvokas tai hankala vaihdettava..ja pitääkö vaihtaa vain ja ainostaa siellä merkki huollossa vai onnistuuko asinatuntevalla pajalla.Hiemen edullisemmin..
Pahkeiset ovat keksineet mitä vähemmän huolotkäyntejä sitä kallimpi tuo kerta tahtooo olla..ns.. mututietoa...arvaillen
Auton takuu..miten paljon vuosia.
Autolla ajettu kilometrimäärä ei välttämättä kerro sitä missä kunnoos jokin kinneri mahtanee olla.
Eli kaiken kaikkiaan..Visainen pulma.
Joku sukulainen. autoista tietävä.. ja tämä aina tehtävä...jos päädytään käytettyyn niin se kunto testi sitten ennen osotpäätöstä.Niin ne sudenkuopat jäävät sitten vähemmäksi. - kaukaa
ja koeistu euromerkkejä ja koeaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564960Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202275- 1031444
- 911395
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231366Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1631238Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681095Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2671005- 72977
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965