Tilatukisoppa on hämmennetty jälleen kerran siten,että 20% oikeutetuista tuista menee ohi suun enemmistöltä muutaman kepulaisen jemmaan.
Tilatuella kepuloidaan
17
1502
Vastaukset
- Pohjanmaa
Voisitko täsmentää kuka kepulainen on ryhtynyt riisto kapitalistiksi.
- Vanhanen et kump
mtk:n kokoomuslaiset. Valitettavasti näin on, vaikka ulkoisesti ok kaverilta vaikuttaakin.
Vai mitä sanot tästä. Ensin, jos valinta on vuokrata peltoa, kannustetaan vuokraamaan naapurille ympäristötukien tähden ainakin viideksi vuodeksi. Kesken vuokrasopimuksen tehdään hallituksen johdolla päätös, että tilatukioikeudet saa vuokraaja vuokranantajan maata vastaan jos sattuu esimerkiksi määräaikainen vuokrasopimus olemaan voimassa 2006.
Jos alat itse viljelemään vuonna 2007, et saa tilatukea, olet hieman heikossa kilpailuasemassa naapuriin nähden. Jos myyt pellot, käytännössä ainoa ostotarjouksen tekijä on se vuokraajanaapuri, vain hän saa tuet näille pelloille. Kaikille muille ulkopuolisille pelto on käytännössä joutomaata. Hinta tippuu, köyhiltä papparaisilta lähtee pellot eikä edes jälkipolvi pysty peltoviljelyä enää aloittamaan.
Kas siinä sinulle riistokapitalisti. Ennen naurettiin kun Neuvostoliiton valtio vei maat yksityisiltä maaveroa nostamalla. Nyt hallituksen johdolla viedään pikkuomistajien maalta arvo isojen omistajien hyväksi. Tämä on oikeudenmukaista kilpailua, eikö ??? Tuskin EU:n kilpailuvirasto tähän ottaa osaa.
Muutaman vuoden päästä kun pellot on myyty ja maanviljelyä harrastaa vain harvat ruoan hinta onkin vähän kallimpaa ja kartanonpitäjillä menee hyvin.
Ennen tukia maksettiin paljon väkeä työllistävälle pienviljelijälle, jolloin asian hyväksyin. Miksi nyt maksetaan tukea 1000e/hehtaari melko hyvätuloiselle porukalle.
Suomi oli oikeudenmukainen maa, ei ole enää.
Kiitos ja terveisiä kaikille. - EU-avustaja
Vanhanen et kump kirjoitti:

Kiitos ja terveisiä kaikille.Hieman tarkennusta...
Vuokrapelloisssa on tärkeintä, milloin vuokrasopimus on tehty. 31.07.2005 on se päivämäärä, joka muuttaa tukioikeuksien "suuntaa".
Lainaus:
"Valtioneuvosto on kuitenkin päättänyt, että jos vuokrasopimus on tehty ennen 1.8.2005 ja vuokrasopimuksessa ei ole muuta sovittu, tukioikeudet siirtyvät vuokrasopimuksen päätyttyä maanomistajalle. Sitä vastoin vuokrasopimuksissa, jotka on tehty 1.8.2005 tai sen jälkeen eikä siinä ole muusta sovittu, tukioikeudet jäävät vuokrasopimuksen päätyttyä vuokralaiselle. Tukioikeuksien siirrot tulevat pääosin olemaan verovapaita."
http://www.lapinjarvi.fi/easydata/customers/lapinjarvi/files/maatalousfiles/infotilatuki.doc
kannattaa lukea "tiivistä tietoa"!
Ja tilatukioikeudet ja pellot ovat täysin erillään toisistaan. Voisi niistä pelloista olla kiinnostunut semmoinen ostaja, jolla on tilatukioikeuksia mutta ei (vuokra)peltoa.
Mutta kokonaisuutena, aika sekava ja jossain määrin joitakin sorsiva systeemi! - tuo
EU-avustaja kirjoitti:
Hieman tarkennusta...

Mutta kokonaisuutena, aika sekava ja jossain määrin joitakin sorsiva systeemi!mitä kirjoitit pätee noin kauniisti, olisi mukava pitää yhtä suomifirman pisintä kaveria oikeasti suoraselkäisenä, mutta tutkitaan ja tehdään päätös sitten. Mtk:n isojen poikien porukkaan on luottamus kyllä viimeisten parin vuoden omaanpussiin pelaamisen seurauksena mennyt....lopullisesti.
terveisiä vieläkin kaikille - taas.
EU-avustaja kirjoitti:
Hieman tarkennusta...
Vuokrapelloisssa on tärkeintä, milloin vuokrasopimus on tehty. 31.07.2005 on se päivämäärä, joka muuttaa tukioikeuksien "suuntaa".
Lainaus:
"Valtioneuvosto on kuitenkin päättänyt, että jos vuokrasopimus on tehty ennen 1.8.2005 ja vuokrasopimuksessa ei ole muuta sovittu, tukioikeudet siirtyvät vuokrasopimuksen päätyttyä maanomistajalle. Sitä vastoin vuokrasopimuksissa, jotka on tehty 1.8.2005 tai sen jälkeen eikä siinä ole muusta sovittu, tukioikeudet jäävät vuokrasopimuksen päätyttyä vuokralaiselle. Tukioikeuksien siirrot tulevat pääosin olemaan verovapaita."
http://www.lapinjarvi.fi/easydata/customers/lapinjarvi/files/maatalousfiles/infotilatuki.doc
kannattaa lukea "tiivistä tietoa"!
Ja tilatukioikeudet ja pellot ovat täysin erillään toisistaan. Voisi niistä pelloista olla kiinnostunut semmoinen ostaja, jolla on tilatukioikeuksia mutta ei (vuokra)peltoa.
Mutta kokonaisuutena, aika sekava ja jossain määrin joitakin sorsiva systeemi!Tilatukioikeudet liittyy nimenomaan peltoon.Ilman peltoa niitä ei saa.Mutta nyt onkin kyse niistä 20%:sta,joita jaellaan muilla perusteilla.Niistä teikäläiset rosvot eivät suostu edes keskustelemaan.Salailu on kaiken perusta.Läpi menee tämäkin puhallus ja suurtilat saavat taas puolet isommat tuet kuin pikkutilat.Ihan sama homma kuin investointituissa tapahtui.Tämä on pikkutiloje savustamista ja nurkanvaltaamista,kuten kaikki olemme nähneet.Ja tekijöinä ovat kepun porukat.Hullu on pientilan omistaja jos tätä puolueeta vielä kannattaa.Ja pientia on tuo alle 20 yksikön tila,joka eo saa investointitukea.
- tässä tulee
Ne jotka ovat liittyneet investointitukiporukkaan.Eikä ne ole mitään kapitalisteja vaan selviä varkaita ja peliveivareita,ns maan tapa kepussa.Kapitalisti kun elää rehellisesti saalistaen markkinatalouden ehdoin.On ihan eri porukkaa ne,jotka tekevät perustuslainvastaisia lakeja saalistustaan varten.Mutta uskon edelleen,että oikeus voittaa ja rosvot joutaa vankilaan.Eikä tarvi kauaa odottaa.Vaviskaa rosvot.
- kepulaisavustajaksi
EU-avustaja kirjoitti:
Hieman tarkennusta...
Vuokrapelloisssa on tärkeintä, milloin vuokrasopimus on tehty. 31.07.2005 on se päivämäärä, joka muuttaa tukioikeuksien "suuntaa".
Lainaus:
"Valtioneuvosto on kuitenkin päättänyt, että jos vuokrasopimus on tehty ennen 1.8.2005 ja vuokrasopimuksessa ei ole muuta sovittu, tukioikeudet siirtyvät vuokrasopimuksen päätyttyä maanomistajalle. Sitä vastoin vuokrasopimuksissa, jotka on tehty 1.8.2005 tai sen jälkeen eikä siinä ole muusta sovittu, tukioikeudet jäävät vuokrasopimuksen päätyttyä vuokralaiselle. Tukioikeuksien siirrot tulevat pääosin olemaan verovapaita."
http://www.lapinjarvi.fi/easydata/customers/lapinjarvi/files/maatalousfiles/infotilatuki.doc
kannattaa lukea "tiivistä tietoa"!
Ja tilatukioikeudet ja pellot ovat täysin erillään toisistaan. Voisi niistä pelloista olla kiinnostunut semmoinen ostaja, jolla on tilatukioikeuksia mutta ei (vuokra)peltoa.
Mutta kokonaisuutena, aika sekava ja jossain määrin joitakin sorsiva systeemi!Rehellisyys maan perii.Et ole EU:n avustaja.Omia etuja ajat.
- EU-avustaja
taas. kirjoitti:
Tilatukioikeudet liittyy nimenomaan peltoon.Ilman peltoa niitä ei saa.Mutta nyt onkin kyse niistä 20%:sta,joita jaellaan muilla perusteilla.Niistä teikäläiset rosvot eivät suostu edes keskustelemaan.Salailu on kaiken perusta.Läpi menee tämäkin puhallus ja suurtilat saavat taas puolet isommat tuet kuin pikkutilat.Ihan sama homma kuin investointituissa tapahtui.Tämä on pikkutiloje savustamista ja nurkanvaltaamista,kuten kaikki olemme nähneet.Ja tekijöinä ovat kepun porukat.Hullu on pientilan omistaja jos tätä puolueeta vielä kannattaa.Ja pientia on tuo alle 20 yksikön tila,joka eo saa investointitukea.
Jep, epäselvästi kirjoitin, että pellot ja tilatuki ovat täysin erillä toisistaan. Tarkoitin vuotta 2007, mihin vastineeseen vastasin, jos silloin aloittaa "oman viljelyn" Tilatukioikeudet jaetaan pääosin ensi kevään 2006 hakemuksen perusteella. Silloin ne jaetaan tukihakumuksessa olevalle pelto-alalle, mutta seuraanvina vuosina tuki ja pelto eriytetään. Voi tulla tilanteista vuokra- ja jopa ostopeltojen kanssa, että joko tilatukioikeutta tai peltoa on enemmän tai vähemmän. Eli mielestäni 2007 ja siitä eteenpäin tilatukioikeus ja (viljelty) peltoala kulkevat omia polkujaan!? Mutta kun se tilatuki on vain non 25-30% kaikista tuista!? Joku erikoiskasvinviljelijä ( peruna, vihannes, siementuotanto yms) välttämättä ei sitä edes halua, jos sen osuus kokonaisuudesta on marginaalinen?
Minulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta tai vaikutuskanavaa noihin päätöksiin. Ihan rivimies näissä lomakkeentäyttöjutuissa! En salaile, jos oikeasti tiedän pykälät, osa niistä on tietysti vielä epäselviä itsellekin! Varmasti jotkut hyötyvät ja jotkut kärsivät noista pykälistä. Ohjaa kitinäsi jonnekin muualle... EI tässä omakaan tila ole mikään iso, aika lähellä sitä nykyistä keskiarvoa!
Mutta esimerkiksi tuo vuokrasopimuksen tekoajankohta vaikutus tukioikeuksiin. Luulen, että ei varmaan kaikki viljelijät sitä tiedä, toin sen esille jo toista kertaa. Sekö perkele on sitä salailua ja " rosvousta"?? Taidan lopettaa kirjoittelun, jos asiallisiin juttuihin saa vain vittuilua vastineeksi? Oletko samaa mieltä!? Virheet toki myönnän, mutta vittuilu rosvoksi yms ei oikein innosta.... - Eu-avustaja
kepulaisavustajaksi kirjoitti:
Rehellisyys maan perii.Et ole EU:n avustaja.Omia etuja ajat.
Olenko millään lailla kepua tai muuta puoluetta millään lailla kehunut tai haukkunut?
Miten omaa etuani ajan tuomalla esille tuon vuokrasopimuksen solmimisajankohtan vaikutuksen tilatukioikeuksiin? Perustele!
Niinkuin tuolla yllä kirjoitin, virheeni myönnän ja korjaan, jos niitä tulee. Mutta turha vittuilu ei oikein kannusta. .. - hienoa
Eu-avustaja kirjoitti:
Olenko millään lailla kepua tai muuta puoluetta millään lailla kehunut tai haukkunut?
Miten omaa etuani ajan tuomalla esille tuon vuokrasopimuksen solmimisajankohtan vaikutuksen tilatukioikeuksiin? Perustele!
Niinkuin tuolla yllä kirjoitin, virheeni myönnän ja korjaan, jos niitä tulee. Mutta turha vittuilu ei oikein kannusta. ..Anna avustaja palaa. Pane nuo epäilijät riviin. Jatka samaan malliin. Mulle oot näin antanu tietoa joka on ollut itselläkin hukassa, kuten tuo vuokra hommeli.
- olet
Eu-avustaja kirjoitti:
Olenko millään lailla kepua tai muuta puoluetta millään lailla kehunut tai haukkunut?
Miten omaa etuani ajan tuomalla esille tuon vuokrasopimuksen solmimisajankohtan vaikutuksen tilatukioikeuksiin? Perustele!
Niinkuin tuolla yllä kirjoitin, virheeni myönnän ja korjaan, jos niitä tulee. Mutta turha vittuilu ei oikein kannusta. ..Kun noin innokkaasti sen direktiivejä tulkitset.Tuolla tapaa tuo orjuus juuri lisääntyy.Kohta ootte kaikki maaorjia.Kumma ettet edes epäile mitä olet touhuamassa.
olet kirjoitti:
Kun noin innokkaasti sen direktiivejä tulkitset.Tuolla tapaa tuo orjuus juuri lisääntyy.Kohta ootte kaikki maaorjia.Kumma ettet edes epäile mitä olet touhuamassa.
on tulkita ja aina parempi mitä enemmän niistä on perillä, se nimittäin vaikuttaa jopa rahantuloon. KIITOS EU-avustajalle asiatiedoista taas kerran.
Niitä orjia ollaan jo!- ahdinkoon
kawasaki250 kirjoitti:
on tulkita ja aina parempi mitä enemmän niistä on perillä, se nimittäin vaikuttaa jopa rahantuloon. KIITOS EU-avustajalle asiatiedoista taas kerran.
Niitä orjia ollaan jo!Siis sinun mielestäsi on oikein,että toiset voi hyötyä muiden tietämättömyydellä ja kuulumattomuudella kepun rinkiin?
- kiitos
Eu-avustaja kirjoitti:
Olenko millään lailla kepua tai muuta puoluetta millään lailla kehunut tai haukkunut?
Miten omaa etuani ajan tuomalla esille tuon vuokrasopimuksen solmimisajankohtan vaikutuksen tilatukioikeuksiin? Perustele!
Niinkuin tuolla yllä kirjoitin, virheeni myönnän ja korjaan, jos niitä tulee. Mutta turha vittuilu ei oikein kannusta. ..Myös itseni puolesta, vuokra-pvm-asiasta. Voi tulla vielä myöhemmin pari kysymystä. Mukava, että joku jakelee oikeaa faktaakin.
- kuin ukaasien selvittäminen.
EU-avustaja kirjoitti:
Jep, epäselvästi kirjoitin, että pellot ja tilatuki ovat täysin erillä toisistaan. Tarkoitin vuotta 2007, mihin vastineeseen vastasin, jos silloin aloittaa "oman viljelyn" Tilatukioikeudet jaetaan pääosin ensi kevään 2006 hakemuksen perusteella. Silloin ne jaetaan tukihakumuksessa olevalle pelto-alalle, mutta seuraanvina vuosina tuki ja pelto eriytetään. Voi tulla tilanteista vuokra- ja jopa ostopeltojen kanssa, että joko tilatukioikeutta tai peltoa on enemmän tai vähemmän. Eli mielestäni 2007 ja siitä eteenpäin tilatukioikeus ja (viljelty) peltoala kulkevat omia polkujaan!? Mutta kun se tilatuki on vain non 25-30% kaikista tuista!? Joku erikoiskasvinviljelijä ( peruna, vihannes, siementuotanto yms) välttämättä ei sitä edes halua, jos sen osuus kokonaisuudesta on marginaalinen?
Minulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta tai vaikutuskanavaa noihin päätöksiin. Ihan rivimies näissä lomakkeentäyttöjutuissa! En salaile, jos oikeasti tiedän pykälät, osa niistä on tietysti vielä epäselviä itsellekin! Varmasti jotkut hyötyvät ja jotkut kärsivät noista pykälistä. Ohjaa kitinäsi jonnekin muualle... EI tässä omakaan tila ole mikään iso, aika lähellä sitä nykyistä keskiarvoa!
Mutta esimerkiksi tuo vuokrasopimuksen tekoajankohta vaikutus tukioikeuksiin. Luulen, että ei varmaan kaikki viljelijät sitä tiedä, toin sen esille jo toista kertaa. Sekö perkele on sitä salailua ja " rosvousta"?? Taidan lopettaa kirjoittelun, jos asiallisiin juttuihin saa vain vittuilua vastineeksi? Oletko samaa mieltä!? Virheet toki myönnän, mutta vittuilu rosvoksi yms ei oikein innosta....Kun neuvot viljelijöitä ukaasien ymmärtämisessä,niin olet EU:n hommissa.Ja kepun.Mitä tuo meitä auttaa,nämä ukaasit on laadittu juuri niin,että talonpojat tulevat menettämään toimeentulonsa.Olen käsittänyt tämän palstan keskustelukanavaksi tukipolitiikasta,en toimeenpanosta.Nyt kun palstat täyttyy turhasta pajatuksesta,niin asian ydin eli lakien ja asetusten asiallisuus jää miettimättä.Ovatko viljelijät todella näin surkeita,etteivät pysty arvioimaan tekoja ja seurauksia?Nytkin ollaan taas viemässä näitä tukia pois tuon surkean kepulaislauman takia satoja miljoonia,ja näitä se ei liikuta.Vaikka täällä on sananvapaus niin sitä ei käytetä vaan nuollaan pettureiden varpaita surkeaan loppuun asti.
- kepulaisten
Meilläpäin kaikki isoimpien tilojen omistajat ovat kokoomukselaisia.
- Veronmaksaja
Suurin osa kepulaisista on kaupunkilaisia ainakin tutkimusten mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612280En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141494Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681367- 121118
- 1061101
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91064- 20989