Taas on syytelty yhtä ihmistä aika rajusti.Toivottavasti oikeus voittaa, ja rekkamies saa ansaitsemansa rangaistuksen, mutta ei välttämättä 23 kuolemantuottakuksesta. Melkoisen hatusta vedetyltä tuntui arvio, että 10kmh hitaampi nopeus olisi riittänyt auton täydelliseen hallintaan jäisellä tiellä. Kuka kokeili?Todennäköisesti kuski on olosuhteiden uhri, ihan tavallinen perheenisä, jolla ei ollut mitään vaihtoehtoa eikä mahdollisuutta korjata auton yllätyksellistä käytöstä olosuhteiden vuoksi. Toisin kun se älyvapaa tonokki, joka älyttömyyksissään kaahaten ajoi Helsingissä lapsen päälle suojatiellä punaisilla valoilla. Valitettavasti Suomessa ei voi edes uhata kuolemanrangaistuksella tosi rikollisia.Kumpikohan em.kuskeista olisi se isompi rosvo...
Laki ja miten se luetaan
7
422
Vastaukset
- jepulis
Eikö siinä huopalahdentielläkin ollut aika epäselvät ja ristiin menevät nuo todistajien kertomukset? Yksi sanoi, että audi painoi päin punaista, pari epävarmaa ja yksi (ei siis se kuski itse) väitti, että ei ajanut punaisilla.
Tiedä häntä. Yleinen lynkkausmieliala ja median paniikinomainen jutunmyynti voitti silloinkin, kuten varmasti nytkin konginkankaan kanssa, sanoivat todisteet ja syyt mitä vain. Eikö tässä bussiturmassakin ollut virallisen raportin mukaan 32 eri syytä, joista tien huono kunto eräs.
Miksi siis vain ja ainoastaan rekkakuski on syytteessä? Eikö jostain tiehallinnosta löydy kavereita aitioon? Kyllä kai sitä pitää jokaisen työvälineensä hallita, myös täällä rutisevien keskiluokkaisten toimistotyöläisten, näiden meidän kaikkien, rakkaan hyvinvointivaltiomme AIVOJEN. - Tanevaan
Ihmeelistä,että kuvitelllaan se ,että kuskilla olisi ollut joku mahdollisuus tehdä jotain sen jälkeen kun oli kämmännyt tilanteen.
- Tanevaan
Animaation perusteella kuski on täysin syyllinen.
- piirtäjätär
animaation mukaan joka jouluaattoaamuna lumiukko herää henkiin,ja lentää pienen pojan kanssa pitkin taivaita. se niistä animaatioista.
- Tanevaan
piirtäjätär kirjoitti:
animaation mukaan joka jouluaattoaamuna lumiukko herää henkiin,ja lentää pienen pojan kanssa pitkin taivaita. se niistä animaatioista.
Ymmärtääkseni animaatio on tehty rekan ajopiirturin ja muiden asiaan vaikuttavien tietojen mukaan,joten aivan turha on sanoa,että ne ovat piirrettyjen tapaan turhia juttuja.
- sinivilkku
Tanevaan kirjoitti:
Ymmärtääkseni animaatio on tehty rekan ajopiirturin ja muiden asiaan vaikuttavien tietojen mukaan,joten aivan turha on sanoa,että ne ovat piirrettyjen tapaan turhia juttuja.
se oli tehty vasta KESÄLLÄ ajetun vertailuajon jälkeen. Insinöörit sitten laskeskelleet vähän kitkakertoimia ja nämäkö ovat sitten varmoja faktoja?!
Ennen kyseistä ajoa oli tie päällystetty uudelleen ja heitot korjattu (tosin vieläkin ne heitot aiheuttivat perävaunun reagoinnin).
Turha juttu se ei kuitenkaan ollut. Jokainen jolla järkikulta jotenkin toimii, tajuaa, että kohtalo oli jakanut rekkakuskille todella huonot kortit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562188En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721496- 101484
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 811002
- 20969