Virtuaalinen tonttukylä
Tämä tarina tapahtui kauan sitten.Kaikki kaffeen tontut olivat vielä lapsia. He elivät sopuisaa ja rauhallista yhteiseloa suuressa tonttuperhessä.
Heillä ei oikeasti ollut isää eikä äitiä ,vaan heistä huolehti yhteishyvällinen ylläpidollinen yhdistys.
Heille oli kyllä määrätty holhooja.Kukaan ei oikein tiennyt oliko heidän holhoojansa täti, vai setä. Kaikki nimittivät holhoojaa Kontroleeraksi.
Joten eivät lapsukaiset aivan oman onnensa varassakaan täysin olleet.
Keskellä tupaa pehuhasi pikku tonttusten riemukas joukko.
Pieni ja reipas Juro Jermukka vaatii kaikkia jankutuskisaan.Hänellä oli päähänpintymä.Tätä pinttymää aina joku yritti muuttaa.Mutta Jermukka ei halunnut koskaan ,eikä missään olosuhteissa luopua pintymästään.Hän rauhoittui ainostaan,kun sai pitää leikkitankkinsa aina lähettyvillään.
Vähän vanhempi tonttupoika oli Sutti Sutija.Sutti piirteli salaa kaikki seinäpaperit kummallisilla koukeroilla.Niitä ilmestyi vähän väliä aina vain lisää.Sutti kertoili muille,että hänellä onki ihan ikiomanlaisensa kuvakieli.Muista se saattoi näyttää erikoiselle, mutta Sutti vähät siitä välitti.
Masse taas oli vasta päässyt vaippaiästään irtautumaan. Mutta koska olo tuntui turvattomalle,niin hän kyllä hyvin hanaakkaasti imeskeli peukaloaan tiukan paikan tullen.
Taikkis palleroinen ,joka oli pieni tonttutyttö tylleröinen oli ottanut Massen holhokikseen. Tässä tytössä oli merkillistä taikavoimaa. Hän vaikutti iästään huolimatta erityisen sanavalmiille ja oli luonteeltaan empaattisen auttavainen,paitsi silloin, kun hänet ärsytettiin. Sellaista muiden sieti varoakkin.
Tähtisilmä tonttutyttö oli taas väliin tiukka sanoissaan.Pohjimmiltaan hän kummiskin oli armottoman romaanttinen. Kun kukaan ei nähnyt , niin hän kävi pukemassa päällensä vaaleanpunaisen tyllimekon ja tansahteli autuaallinen ilme kasvoillaan varpaisillaan pitkin tuvan lattioita.
Hänen intohimonsa oli leikellä lehdistä kaikkea mahdollista ja liimata niitä leikekirjaansa.
Tähtisilmä ja Hurlumi olivat ylemmät ystävykset.He olivat tulossa jo esimurkkuikään ja varsinkin Hurlumi tonttuneitonen oli hyvin kiinnostunut jo
poikatontuista. Kelle kenonen kävi härnimässä väliin Hurlumia ja nipisteli neitosta takamuksesta.
Sitten hän viuhati joutuisasti naama tulipunaisena uunipankolle uneksimaan. Hän piirteli pieneen lehtiöön tuhmakuvia ja sujautteli niitä ihastuksensa taskuun ja kaula-aukkoon. Hurlumi naureskeli ja kiusi takaisin ja virnisteli hammasrautojen välistä.
Milla tonttu taas oli tulossa uhmaikään.Hän paukutteli ovia tavantakaa ja kiukkusi milloin mistäkin ja leppyi sitten, kun Waffe tonttupoika käväisi jurosti ja kömpelösti halimassa. Waffuska halusi tulla Idolliksi ja lauloi mikkkiin hellyyttävästi ihan nuotinvierestä. Hänellä oli henkselihousut polvipituutta ja polvet olivat aina ja jatkuvasti laastaroidut. Millan puhalteli pipiä ja hoiti taidokkaasti pikkusilla toimeliailla kätösellään loukkaantuneet ruhjeet.
Zeikku oli vielä ihan vauva ja ähisi kopassa kitisten puhkeavia hampaitaan. Joku tottusista käväisi välillä keinuttamassa äidillisesti ja piteli sylkyssä lohduttaen. Toisinaan hänelle tarjottiin porkanaa kutiaville hampaille ,kunnes Tähtisilmä käväisi tuimana nykäisemässä sen pois ja napsautti tutin tiukasti suuhun.
Ikkuna laudalla usenmiten keikkui Mäksi tonttupoika tutkien nenä tiukasti ulkona tapahtuvia juttuja ,joita sitten kirjasi pikkutarkasti muistivihkoonsa. Hän näytti enemmänkin olevan omissa maailmoissaan ja vaikutti hyvin pikkuvanhalle silloin kun sai suunvuoron sanoakseen jotain.
Soffi neito tonttu piti huolen yleensä,että hänen mielipiteensä varmasti tulivat kuulluiksi.Hän seisoi kädet puuskassa keskilattialla ja huusi niin kauan,etteivät enää muut jaksaneet väittää vastaan.
Normixi oli taas jo teini-ikäinen ja kampaili tukkaansa täsmälliselle jakaukselle.Hän ei pitänyt siitä,jos joku kävi sotkemassa hänen viimeisteltyjä järjästelmiään.
Anoska taas yritti kaikin keinoin saada muut leikkimään yhteisleikkejä,mutta yleensä hieman huonolla menestyksellä. Hetken päästä oli taas täys kaaos ja tukkanuottasilla olo jatkui niin kuin ennenkin.Sitten Anoska hiipii vintille pieneen nurkkahuoneeseen ja kirjoitteli runoja lohdutuksekseen.
Joukossa oli lisäksi toisiinsa symbioottisesti kiintyneet Jokis tonttupoika ja tyttö. Hekin olivat tulossa murkkuikään ja heitä kiinnosti ainoastaan se, mitä kumpikin kätki pöksyihinsä.
Köpi Köpönen oli samaistunut taas johonkin merikapteenin rooliin ja huitoi miekallaan sinne ja tänne.Hän tuntui kaipaavan toisinaan aikuisempia tonttuja ,mutta yritti silti sulautua joukkon.
Näiden tonttulapsien oli sitten tarkoitus Kaffeen Joulujuhlissa esittää kuorolaulua.
Kontroleska oli päättänyt nyt tiukalla otteella saada kaikki laulamaan nuotilleen.
Harjoitukset olivatkin jo hyvin edenneet ja tuli aika esiintyä.
Siinä he seisoivat kaikki piripintaan vieretysten ja viimeisen päälle pyhäpukuihin pyntättyinä posket innosta palaen.
Kontroleska asettui ryhdikkäänä ja varmana kuoron eteen.Hän seisoi tomera ja tiukka ilme kasvoillaan antaen merkin.
-Ja niin Joulu joutui jo taas ...
kaikkui kuin yhdestä suusta soinnukkaasti...
-rlintoihinkin,- kuuluui kimakkaana Jermukan ääni
ja samassa takana seisova Sutti tönäisi Jermukan kumoon.
-Ja kuuset ne kirlkkaatti,- kajotti Waffi väliin ennenkuin muut kerkesivät mukaan. Millani painoi kätensä Waffin suulle hädissään.
-luo valoaan---,kahjati tyytöjen ääni nousten korkeaan falsettiin .....
-vaan ylhäällä orletta vielä on vain,---tyttöjen ääni nousi nousemistaan----
Kontroleska alkoi hikoilla ja huitoi tahtipuikollaan vimmatusti.
-se häkki,--huuti Sutti kimakkaakkaasti väliin.
Mäksi yritti epätoivoisesti päästä nuottiin ja lauloi ysin pitkän matkaa. -Sirkuttajaaaaaiiiin. Sulkee mun sirkuttajain.Hän toisti.
Tähtisilmä tönäisi Hurlumia kylkeen ja he tirskuivat yhdessä. Hurlumi nykäisi Kelle kenosen paidan helman housunpäälle.Masse kompastui vahingossa omiin jalkoihinsa ja kaatui suoraa Taikkisen päälle kaataen tytön allensa.
Pirre pyörähti kuoron eteen ja alkoi leikkiä Tip tap tip taptipe tipe tiptap.Hän hyppelehti villisti ja osoitteli sormillaan.
Zeikku parahti täyteen parkuun Tähtisilmän sylissä ja laulun keskeltä kuuluui :Ähhhh ...räähhh Buaaah. Tähtisilmä yritti niistää Zeikun nenää.
Normix seisoi naama kalpeana ja alkoi pyörittää tiernapoika tähteä. Hän lausui jämäkkäästi:
-eikä me olla tultu tänne millään vääryydellä ja varkaudella! Minä olen Herodes!
Etkä oo ,huusi Jermukka könyten pystyyn. Taikkis ryntäsi hätiin ja alkoi kiskoa korvasta Jermuksia.
Soffi nosti tuolin keskelle ja nousi uhmakkaana seisomaan sen päälle.Hän kimitti kasvot kirjavana.
-tää on yhtä älytöntä massaa -hän huusi minkä jaksoi ja huitoi käsillään.
Jokiskat olivat kadonneet etämäälle pusuttelemaan.
Mäksi ojenteli vähän hämillisenä jäseniään ja katseli silmät levällään tapahtumia.
Masse pidätteli pissiä jalat ristissä.Taikkis ohjasi hänet tomerasti etäämmälle hoitamaan tarpeensa.
Anoska huokasi syvään ja yritti hälinän keskellä saada äänensä kuuluviin.
-mitäs jos siirytään puurolle kaikki.-hän huuteli ja touhusi yrittäen pidätellä itkua.
Kontroleska näytti väsähtäneelle ja tuntui tuskin enää jaksavan jäseniään kantaa.
Hän tupisi itsekseen mennessään.
-Tääon kyllä sen vihonviimeinen Joulu noiden vaihdokkaiden kanssa.Tästä on saatava ylimääräinen boonus.Tai minä lähetän tämän koko katraan tuntemattomalle tähdelle. Hän katsoi kirkaalle taivaalle hymyillen salaperäisesti ja tapittaen kaukaisinta tähteä, minkä avaruudessa näki.
Vaan kun yö laskeutui armollisena tämänkin tonttulan ylle , niin näky, joka kohtasi katselijaa, oli suloisuudessaan täysin hellyyttävä. Siinä ne nukkua tuhisivat vieretystin,kuka mitenkin päin kyljellään ,selällään tai käsi toistensa kaulalle kiedottuna.
Niin ne nukkuivat viatonta lasten untaan kasvaakseen sitten joskus siihen armottoman vakavaan aikuisuuteen. Tai luulen, että heistä tuli sittenkin toisenlaisia aikuisia. Heidän silmiinsä oli puhallettu enkelipölyä ja sydämiin jäänyt enkelten suudelmat.
Ja niin Joulu lopulta saapui tänne Kaffeen tonttulaankin. Sen pituinen se.
Hyvää ja rauhallista ,sekä lahjarunsasta Joulua kaikille.
Toivoo -NK-
Joulu Satu
11
882
Vastaukset
- tukkusutija
satua ei tartte saunasta hakea.
tästähän saa joku taas sublimation, mutta mä annan deleten käyttökiellon joka tapauksessa. Nauran vedet silmissä. Miten hauskan, hellyttävän joulusadun oletkaan kirjoittanut. Olipa lystikäs idea kirjoittaa näistä lepakoista pikkutonttuina :). Repesin aivan totaalisesti tuolle tonttukuorolle. Kyllä sä sitten osaat tuon kirjoittamisen taidon. Kiitos illan piristyksestä.
Ps. Ja tätä satua et sitten kyllä hävitä. Samaa se sanoi tukkiskin.- Jokiska evk
suloinen tarina ;))))
...onneksi et kirjoittanut meitä Jokisia siiamilaisiksi kaksosiksi... moiset kun ovat aina samaa sukupuolta ;)) - Herra_X
en jaksanut lukea juttuasi. Mutta luin kommentit ja ne olivat kaikki positiivisia. Joten tarinan täytyy olla hyvä... Odotan että juttusi julkaistaan sarjakuvana, luen sen sitten.
- ei provosoiduta :)
Älä vaan...
Kirjoittanut: Herra_X 31.10.2005 klo 14.06
... kaada kahviasi pois! Tarjoa pilalle mennyt liemi muille palstalaisille ja keitä itsellesi uutta ja ehompaa.
- Dr. Who
Kiitos ja hyvää joulua
Kiitos paljon Joulutarinasta:) Sinulta tuo naputtaminen luonnistuu.
Toivottavasti Sumpparit kirjoittaa joululiitteessä vuoden kohokohdista. Oliko niitä edes?:)- Masse-setä
Tai siis satu. Kuorokin pysyi hyvin kasassa, vaikka hetkittäin taisi ollakin jotain pientä ongelmaa.
..lumisten maisemien keskellä:-))
Kiitokset kommenteista ja Riemullista vuodenvaihdetta kaikille palstalaisille!- Kurjenpolvi
Railakasta Uutta vuotta, ja alahan joutua takaisin kahvilaan sieltä missä lienetkään.
- hurlumi, ejk
...ihastuttavasta joulusadusta. Hyvää, luovaa Uutta Vuotta sinne jonnekin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1143131- 122016
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371885Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4001754Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211661Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201311
- 131196
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91166- 201049