Tämä jokavuotinen älytön kaupallisuus joulun nimessä on ihan tyhjää vouhotusta. Joulun alkuperäinen juhla oli roomalaisten pakanallinen juhla.
Raamatussa ei missään ole ohjetta joulun viettämiseen, eikä kehoitusta siihen. Siis jos jossain jehovat ovat oikeassa, niin tässä. He eivät vietä joulua.
- Enkä enää minäkään.
Jehovat ovat ihan oikeassa
12
545
Vastaukset
- Joulun lapselle
Itämaan tietäjät toivat lahjoja Joulun lapselle.
- Ristiinnaulittu
Jeesuslapsikin sai lahjoja, parhaimpia mitä oli saatavilla. Kultaa, suitsuketta, mirhaa...
On jokaisen oma asia jos haluaa antaa tai ei.
Minä ainakin haluan ilahduttaa perhettäni lahjoilla, ja sitä odotetaan vaikka ollaan jo isompiakin :)
Jeesus on meidän parhain lahjamme. Rakastetaan toisiamme tänäkin jouluna ja juokaa vähemmän sitä happoa niin pysyy kodit eheinä, siunausrikasta Joulua kaikille. - niin.
Niin toivat,kuten silloisiin tapoihin kuului. He eivät kuitenkaan alkaneet lahjomaan toisiaan ,puhumattakaan että aloittaisivat pakanallisen juhlan viettämisen joka vuosi.
Kristityt eivät viettäneet Joulua raamatunaikana eikä satoja vuosia myöhemminkään. Kirkko halusi myöhemmin vaihtaa pakanalliselle juhlalle kristillisen sisällön (vaikka pakanalliset tavat jäivät) koska ei halunnut taistella sen suosiota vastaan. Monet kristityt kieltäytyivät silloin joulun vietosta.
- 17911
Ole kehoitusta.Mutta missä se kielletään?
Jos joku laittaa kotiinsa valoja,esim ikkunaan ja haluaa antaa lahjoja MYÖS jouluna niin ei ainakaan minun Jeesukseni ole niin pikkumainen että toimittaa minut kadotukseen sen vuoksi.Harva uskova lähtee kaupallisen joulunvieton pyörteisiin.Hän näkee tämän vuodenajan toisin.
Ennemmin toimittaa minut helvettiin jos en pelasta sairasta kuolevaa lastani,joka saattaa kuolla verenhukkaan onneettomuudessa jossa on äkillinen verenhukka.Näinhän tekee nämä "jehovat".
Jehovan todistajat on pilkun viilaajia.Ne näkee roskan toisten silmässä mutta eivät huomaa että omassa silmässä on hirsi. - jauhantaa
Joulussa on tärkeintä Vapahtajan syntymä, ei mitkään päivämäärät!
On aivan sama syntyikö Jeesus 25 vai 26 joulukuuta, vai marraskuuta, ja oliko vuosi nolla vai 4.
Pääasia, että syntyi:)
Jeesus pelastaa, ei päivämäärät.vietän joulua sukuloimiseen ja toistemme muistamiseen. Erittäin tunnelmallista ja rauhallista meininkiä. Oli alkuperä mikä tahansa niin jos jollakin juhlalla on rauhaan ja lähimmäisten muistamiseen liittyviä piirteitä niin jo on kumma jos Jeesus esim sen vuoksi vihaisi joulua viettäviä. Tahi että isänsä määräisi nuo kuolemaan.
Sitäpaitsi kun uusivuosi tulee niin todistajat paukuttelevat raketteja ihan kuten muutkin. Vaikka rakettien paukutteleminen on alkujaan Kiinasta ja sillä karkotettiin pahoja henkiä. Erittäinkin pakanallista siis todistajien mielestä.
vaikka joulu on epajumalanpalvojien suosima!
Ja vaikka jehovat ei viettavat joulua?
Niin meidan tulis aina muista etta jehovien epajumalalla on mukana,,, hirveen vaarallinen olkuttismivoima,,, joka imee mukaan ihminen kuin ihminen! Varo varo ja varokaa jehova!- milkyway-cowboy
...Joulu onkin kaupallistunut ja aikoinaan Joulun aikaan vietettiin pakanallisia juhlia, minusta Joulun juhlimiseen on syytä. Mikäli meille ei olisi syntynyt Vapahtajaa, ei kukaan olisi kuollut puolestamme ristillä.
- TorviTotuuden
historiaan?
Tutustupa niin voit sitten nauraa taikauskoisuudellesi. - milkyway-cowboy
TorviTotuuden kirjoitti:
historiaan?
Tutustupa niin voit sitten nauraa taikauskoisuudellesi.Miksi ihmeessä roikut täällä. Ainoa tarkoituksesi on näemmä pilkata. Et sinä epämääräisillä vaakuutteluillasi saa meitä luopumaan uskosta. Viimeksi höpisit ns uskontogeenistä. Luin jutun ja se osoittautui hyvin epämääräiseksi jossitteluksi. Sinä tiedemies? Pöh olet lähes ainoita, joka jauhaa Jeesuksen olleen essealaismunkkien kasvatti. Satusetä, siis sinä.
Jumalasta voin kertoa sinulle jotain: olen nähnyt Jumalan parantavan kaverin, jolla oli eripituiset jalat. Vasen jalka kasvoi silmissä ja todistettavasti 3 senttiä.
Minä käytin 23 vuotta heroiinia. Yhdestä hyvälaatuisesta heroiinigrammasta tulee noin 15-40 käyttöannosta. Otin viimeisellä kerralla erittäin hyvälaatuista heroiinia 1,8(yksi pilkku kahdeksan) grammaa, tarkoituksenani tappaa itseni. Olin aikaisemmin testannut samaa erää ja todennut kaverin kanssa sen erittäin vahvaksi aineeksi. En kuollut??? Kyllä Jumala!!!
Kaikesta huolimatta hyvää joulua sinulle! - TorviTotuuden
milkyway-cowboy kirjoitti:
Miksi ihmeessä roikut täällä. Ainoa tarkoituksesi on näemmä pilkata. Et sinä epämääräisillä vaakuutteluillasi saa meitä luopumaan uskosta. Viimeksi höpisit ns uskontogeenistä. Luin jutun ja se osoittautui hyvin epämääräiseksi jossitteluksi. Sinä tiedemies? Pöh olet lähes ainoita, joka jauhaa Jeesuksen olleen essealaismunkkien kasvatti. Satusetä, siis sinä.
Jumalasta voin kertoa sinulle jotain: olen nähnyt Jumalan parantavan kaverin, jolla oli eripituiset jalat. Vasen jalka kasvoi silmissä ja todistettavasti 3 senttiä.
Minä käytin 23 vuotta heroiinia. Yhdestä hyvälaatuisesta heroiinigrammasta tulee noin 15-40 käyttöannosta. Otin viimeisellä kerralla erittäin hyvälaatuista heroiinia 1,8(yksi pilkku kahdeksan) grammaa, tarkoituksenani tappaa itseni. Olin aikaisemmin testannut samaa erää ja todennut kaverin kanssa sen erittäin vahvaksi aineeksi. En kuollut??? Kyllä Jumala!!!
Kaikesta huolimatta hyvää joulua sinulle!Voi sinua ihmisraukkaa. Sinua tuntuu olevan helppo petkuttaa! Tuo jalkojen ”pituus-hoito” on vanha kiropraktikkojen temppu. Suomessakin sen taitaa parikymmentä ”ihmeiden tekijää”. EI siihen mitään olemattomia Jumalia tarvita.
http://personal.inet.fi/koti/faro/Selkasivut/Rapo.html
” Sitten Jouko työnsi vasemman si-nivelen alemmas paikoilleen (vas. kuva yllä). Ja mitä tapahtuikaan? Lyhyempi oikea jalka vaihtui pidemmäksi, noin 3cm. Siis muutaman sentin siirto vasemmassa si-nivelessä alas päin ja oikea jalka piteni samalla kun vasen lyheni??? ”
Tiedätkö mikä saa ihmisen uskomaan järjettömiin ajatusrakennelmiin? Psykologiassa on käsite ”kognitiivinen dissonanssi”. Tämä tarkoittaa tapahtumaa, jossa ihminen joutuu myöntämään, että esim. hänen uskonnollinen vakaumuksensa, jonka varaan hän on koko elämänsä laskenut, onkin (ainakin osittain) valhetta. Tällaisen ihmisen koko elämän perusta saattaa järkkyä ja syntyy erittäin suuri, suorastaan sietämätön, emotionaalinen ja psyykkinen pettymys, josta seuraa suuri tuska. Tämä on juuri se syy miksi te uskovaiset, ette haluakaan ottaa huomioon ilmiselviä järjellisiä ja siis tiedollisia tosiasioita, vaan torjutte ne.
On helpompaa jatkaa elämää valheellisessa maailmassa, kuin myöntää erehtyneensä ja siirtyä totuuksien pariin.
Sinäkin tiedät alitajuisesti olevasi väärässä; sinulla ei ole heittää kehiin mitään todisteita Jumalan olemassaololle. Kaikki ns. uskovaisten argumentit – kielilläpuhuminen ja muut ns, armolahjat, ihmeparantumiset – on todettu olevan vain vilkasta mielikuvitusta.
Ilmeisesti heroiini on vaikuttanut pysyvästi aivotoimintaasi. Nykykäsityksen mukaan aivojen mielihyväkeskuksessa tapahtuvat monimutkaiset opiaatin aiheuttamat toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset voivat johtaa uskonnolliseen herkkyyteen. ”Kuolemattomuutesi” ei todista Jumalasta yhtikäs mitään.
Hyvää Joulua sinullekin ja koetahan parantua!
P.S.
Maailmassa on toistakymmentä miljoona Raamatun ja historin tutkijaa, joiden mielestä koko Jeesus-myytti on essealaisten järjestämä väärinymmärrysten ketju, josta sitten taikauskoiset ovat kehittäneet kristinuskon. En ole siis ainoa.
Niin ensin pienen varoituxen! Alkaa menko liian lahella jehovalaisia tana jouluna,,,, koska voi kayda heille niinkuin viime jouluna! Etta Jumalan ankara tuomio pyyhki taas niit mereen! Tsunaamisen tavoin! Siin meni satoja jehovalaisia jopa tuhansia jotka viettivat perhejuhla rsunaamissa viime jouluna kalaruokax ! Hui varokaa jehovalaisia jehhuleita! ettei teit kay samalla viisiin kun heille kay!!!!!
Hyva joulua rakas foorumin kayttaja ja kaikki muut rakkaat!!! Toivottaa (savis) eika mikaan joulutonttu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Siunattu joulu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391779En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121048
- 20959
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 80899