"EU-budjetti on maaseudun tuho
EU:n joulun alla sopima rahoituspäätös on käsittämätön ratkaisu. Suomen maksut ehkä viisinkertaistuvat. Nyt olemme jo iso nettomaksaja. Kunnista 70 % oli EU:n liittymistä vastaan. Kerättäköön rahat niiltä, jotka sinne halusivat.
Nyt kunnat ja maaseutu maksavat. Nykyinen nettomaksu on ollut saman verran kuin maamme kuntien alijäämä. Miten nyt, mistä raha otetaan?
Tehtäneen kuten tähänkin saakka: otetaan kunnilta ja kunnat puolestaan vanhuksilta, terveydenhoidosta ja lasten koulutuksesta.
Jos kyseessä olisikin uusien köyhien jäsenmaiden tukeminen, asia olisi toinen.
Eivät Englannin ja Ranskan maksuosuudet kasva kuin pienen siivun. Minkään maan maksut eivät kasva edes kaksinkertaisiksi.
Vanhat EU-maat saavat moninkertaiset tuet maataloudesta Suomeen verrattuna. Näihin tukiin ei koskettu. Tukea sitä enemmän, mitä suurempi hehtaarisato. Tuet ovat viisinkertaisia Suomeen verrattuna. Ylituotanto jatkuu ja tuodaan sitten Suomeen. Nyt leikkaukset kohdistuvat pienten maiden tukiin. Ranska ei suostu leikkaamaan isosta maatalouden tuesta. Isännät ovat siellä traktoreineen heti teillä ja kaduilla.
Englanti, joka on saanut halvemmat jäsenmaksut, suostui maksamaan vähän lisää.
Espanja, suurin nettosaaja, on tähän saakka pystynyt EU-tukien myötä antamaan tuhansille yrityksille tukea ja nämä yritykset ostavat sitten muualta Euroopasta ja maailmalta pankkeja, telefirmoja ja tehtaita. Tästä oli tv-ohjelma.
EU:n perussopimus hylättiin Ranskassa ja Hollannissa. Sopimus oli jo näiden maiden etujen mukainen. Silti hylättiin. Miksi Suomen hallitus nyt vaatii sitä hyväksyttäväksi? Se toisi Suomelle vain entistä enemmän lisävelvoitteita. Jos meillä olisi ollut kansanäänestys, se olisi kaatunut myös meillä.
Esimerkiksi Kd:n kansanedustajat ovat vaatineet jatkuvasti löysempää EU-yhteistyötä ja kansallisen päätösvallan lisäämistä. Miksi Suomessakin pitää kuunnella joka asiassa direktiivejä, jotka on tehty Keski-Euroopan tarpeita varten tervan poltosta ja mämmin teosta alkaen?
Mitä Suomi on saanut EU:lta? Joka ainoa euro on omaa rahaa, joka on kierrätetty Brysselin kautta. Ja siihen on tullut kuluja, ohjeita ja tarkastuksia. Puuttuu suomalainen talonpoikaisjärki. On hankkeita, projekteja. Vähän tuottavaa työtä tukevia tukia. Kuntien ja valtion on pitänyt palkata tuhansia virkamiehiä tarkastajiksi ja pyörittämään hankkeita.
Onko eläimen korvamerkki oikein päin on tärkeämpi asia kuin vanhusten hoito ja kyläkoulut. Sillä rahalla, mitä EU:lle maksetaan, voitaisiin tukea hyvinvointia omassa maassa ja myös muualle sinne, mihin meidän intressit ovat. Nyt EU:n kehitysapu menee Keski-Euroopan mieleisille maille.
Suomen hallitus antaa yli 800 miljoonaa euroa rikkaille varallisuusverosta vapautusta ja vastineeksi köyhyyspakettiin on luvassa vain 30 miljoonaa euroa ja eläkeläisille viiden euron korotus. Hallitus on jo antanut isotuloisten verohelpotuksia yli kaksi miljardia euroa. Pidetäänhän ainakin rikkaampi oppositio ja päättäjät itse tyytyväisenä. Kansa ei sitä ole. Puoli miljoonaa köyhyysrajalla elävää ja eriarvoisuus vain kasvaa.
Isojen puolueiden kansanedustajat eivät saa ajatella itse. He ovat puolueen pelinappuloita. Tämä saatiin nähdä varallisuusveron äänestyksessä."
Kopioitu http://www.ess.fi/lukijansana.jsp?main=40&category=44&dept=3
Eu on maaseudun tuho.
25
2101
Vastaukset
- Herännyt
Ei sinne menty tukiaisten takia, vaan siksi että talous saatiin uudelleen käyntiin Suomessa ja järjetön valtion velkaantuminen poikki. Ihan turha kenenkään luulla että EU:n ulkopuolisena maana Suomella olisi enemmän resursseja paapoa keskustalaisia syrjäseutukuntia ja pienviljelijöitä. Suomi olisi pahasti polvillaan ilman jäsennyyttä. Nyt oikeaa tuottavaa työtä tekevät ihmiset pystyvät sentään elämään normaalin länsimaisesti ilman poskettomia elintarvike-, korko- ja tuloveromenoja. Onnistuu esim. omaisuuden kartuttaminen tai matkustaminen työtä tekemällä. Ensin pitää asioiden olla nimenomaan näin ja vasta sitten voidaan katsoa että jääkö jotain jaettavaa tuottamatonta puuhasteluhommaa tekeville.
Euroopan Unioni on talousalue. Jos yhteisillä päätöksillä sovitaan että elintarviketuotantoa tuetaan niin tottakai tuki kannattaa suunnata sinne missä sille tuotannolle on parhaimmat luontaiset edellytykset kyseisellä talousalueella. Parasta toki olisi ettei tuettaisi missään ja markkinat hoitaisivat elintarvikkeet, kuten öljyn ja monen muun hyödykkeen kohdalla tehdään.
Varmasti 70 prosenttia kunnista vastusti jäsennyyttä, kaikki kepukunnat ainakin pääosin. Se mikä olisi mielenkiintoista tietää äänestäjistä on tieto kyllä- ja ei -äänien jakautumisesta tulo- ja veroluokkien mukaan. Kylmä arvaus on että tuloveropohjasta 80% äänesti kyllä ja se loppu 20% ei. Eli Suomen maksumiehet ja -naiset kannattivat liittymistä ja saamapuolen porukka vastusti. Tämä on kaikkein oleellisinta tässä asiassa.
Maaseudulla on ollut toista kymmentä vuotta aikaa sopeutua tulevaan. Siinä ajassa olisi pitänyt osata tehdä jo hiukan muutakin kuin täytellä tukilomakkeita ja syyttää EU:ta kaikesta mahdollisesta. Vieläkään ei ole myöhäistä; maat vuokralle jollekin tekijämiehelle ja hankkimaan kunnon ammattia jolla pärjää tosimaailmassa.- EU:sta
Halonen tunkee ryhmäkuvaan eturiviin irvistelemään, on se niin vietävän hienoo hellan lettat.
- dippu
"Nyt oikeaa tuottavaa työtä tekevät ihmiset pystyvät sentään elämään"
Saavat milloin mistäkin firmasta kenkää.
HALLELUJAA - Herännyt
dippu kirjoitti:
"Nyt oikeaa tuottavaa työtä tekevät ihmiset pystyvät sentään elämään"
Saavat milloin mistäkin firmasta kenkää.
HALLELUJAATekijämies ei saa kenkää yhtään mistään firmasta. Hän myös osaa valita työnantajansa siten ettei ongelmia tule. Olen tähän saakka maksanut veroni kohtalaisen positiivisella mielellä luullen rahojeni menevän tarpeelliseen käyttöön. Nyt tajuan että apukouluasteen tukiaispummithan ne rahat kuppaa ja niistä ei olekaan mitään hyötyä jatkossa. Voi että harmittaa elättää näilläkin tuloilla ylimielisen tyhmiä luusereita.
PS. Omillaan toimeentulo nostattaa kummasti fiilistä ja itseluottamusta, kokeile sinäkin! Jos et itse siihen kykene niin ehkä jo lapsesi pystyvät elämään markkinataloudessa omillaan. - itseäsi
Herännyt kirjoitti:
Tekijämies ei saa kenkää yhtään mistään firmasta. Hän myös osaa valita työnantajansa siten ettei ongelmia tule. Olen tähän saakka maksanut veroni kohtalaisen positiivisella mielellä luullen rahojeni menevän tarpeelliseen käyttöön. Nyt tajuan että apukouluasteen tukiaispummithan ne rahat kuppaa ja niistä ei olekaan mitään hyötyä jatkossa. Voi että harmittaa elättää näilläkin tuloilla ylimielisen tyhmiä luusereita.
PS. Omillaan toimeentulo nostattaa kummasti fiilistä ja itseluottamusta, kokeile sinäkin! Jos et itse siihen kykene niin ehkä jo lapsesi pystyvät elämään markkinataloudessa omillaan.voit jopa herätä todellisuuteen.
Onhan se hyvä kun kuvittelee pärjäävänsä,
mutta nälkä tulee kuitenkin joskus,
miksi olet vaan duunari , ala oikeaksi yrittäjäksi. - Herännyt
itseäsi kirjoitti:
voit jopa herätä todellisuuteen.
Onhan se hyvä kun kuvittelee pärjäävänsä,
mutta nälkä tulee kuitenkin joskus,
miksi olet vaan duunari , ala oikeaksi yrittäjäksi.Ei kuule omillaan elävälle ole väliä onko duunari vai yrittäjä. Aina pärjää kun itse on oman työnsä hinnoitellut. Siihen on tukilappumiehelle kahden sukupolven matka edessä ja se matka on pakko tehdä. Helppoa olis ollu jäädä maalle nyhjäämään mutta luontoni ei sallinut. Oli pakko lähtee puskeen duunii ja elämään omaan piikkiin. Alku ei ollut helppoa mutta onneksi tajusin lähteä, nyt ei tartte kitistä vaan voi kilpailuttaa työnantajia ja elää ihan oikeaa Maksumiehen elämää. Upea fiilis muuten tietää elättävänsä sekä talonjusseja että ns.työttömiä. Ja se mikä jää tosta vielä yli niin voi käyttää omaksi hyväksi.
Herää sinäkin, hanki kunnon ammatti ja jätä naapurisi täyttelemään vielä hetkeksi tukilappuja, se aika on kohta ohi. - jotakin
Herännyt kirjoitti:
Tekijämies ei saa kenkää yhtään mistään firmasta. Hän myös osaa valita työnantajansa siten ettei ongelmia tule. Olen tähän saakka maksanut veroni kohtalaisen positiivisella mielellä luullen rahojeni menevän tarpeelliseen käyttöön. Nyt tajuan että apukouluasteen tukiaispummithan ne rahat kuppaa ja niistä ei olekaan mitään hyötyä jatkossa. Voi että harmittaa elättää näilläkin tuloilla ylimielisen tyhmiä luusereita.
PS. Omillaan toimeentulo nostattaa kummasti fiilistä ja itseluottamusta, kokeile sinäkin! Jos et itse siihen kykene niin ehkä jo lapsesi pystyvät elämään markkinataloudessa omillaan."apukouluasteen tukiaispummithan"
ei apukoulua enää ole olemassa.
TOivon ettei sinun jälkikasvusi sinne joudu, vaikka asenteesi toisiin ihmisiin ei ole kehuttava.
En tiedä mistä johtuu mutta useat viljelijät joita tunnen ovat koulutukseltaan vähintäään agrologeja ja mahtuu sinne muutama nomikin ja aika monta maisteriakin.
Ei minun tietääkseni kuitenkaan korkeakouluja vielä ole kutsuttu apukouluiksi.
Etkä sinä avoimessa markkinataloudessa elä, se on suljettu tila suomessa lakisääteisesti työehtosopimukset ovat ulkopuolella varsinaisen kilpailun. Yritykset ovat taas eri asia. - nälkä.
Herännyt kirjoitti:
Ei kuule omillaan elävälle ole väliä onko duunari vai yrittäjä. Aina pärjää kun itse on oman työnsä hinnoitellut. Siihen on tukilappumiehelle kahden sukupolven matka edessä ja se matka on pakko tehdä. Helppoa olis ollu jäädä maalle nyhjäämään mutta luontoni ei sallinut. Oli pakko lähtee puskeen duunii ja elämään omaan piikkiin. Alku ei ollut helppoa mutta onneksi tajusin lähteä, nyt ei tartte kitistä vaan voi kilpailuttaa työnantajia ja elää ihan oikeaa Maksumiehen elämää. Upea fiilis muuten tietää elättävänsä sekä talonjusseja että ns.työttömiä. Ja se mikä jää tosta vielä yli niin voi käyttää omaksi hyväksi.
Herää sinäkin, hanki kunnon ammatti ja jätä naapurisi täyttelemään vielä hetkeksi tukilappuja, se aika on kohta ohi.koska viljelijä on se tärkein lenkki joka sinulle ruuan tuo. Jos ei ole viljelijää ei ole ruokaakaan.
Myös sen ulkomailta tuodun ruuan tuottaa viljelijä, ei sitä tehdä tehtaissa. Viljelijä on kunnon ammatti siihen perustuu koko nykyinen sivilisaatiokin, jos viljelyä ei olisi keksitty eläisimme vielä keräily taloudessa. Ja tämä on historiallisesti tosiasia.
Aina tarvitaan alkutuotantoa jotta voitaisiin tehdä jalosteita.
Eikä niitä lappuja tarvittaisi jos todella toimittaisiin markkinatalouden mukaan eikä poliittisin päätöksin laskettaisi hintoja alle tuotantokustannuksin.
Ei ihmiset muuta sanokkaan että ruoka on kallista täytyy saada halvempaa ja kun palkkoja ei voi laskea niin on poliitikkojen ollut pakko laskea alkutuotteeen hintaa, mutta samalla kuitenkin esim. sinä olet osaltasi nostanut tuottamiseen tarvittavien panoksien hintaa ja tämä seikka on todellinen ympärimaailmaa.
Ja jotta yhtälö toimisi on tehty systeemi jossa rahat otetaan muuta kautta (verot) ja näin varakkaammat osallistuvat köyhimpien ruokalaskun maksamiseen. - joka on duunari
Herännyt kirjoitti:
Ei kuule omillaan elävälle ole väliä onko duunari vai yrittäjä. Aina pärjää kun itse on oman työnsä hinnoitellut. Siihen on tukilappumiehelle kahden sukupolven matka edessä ja se matka on pakko tehdä. Helppoa olis ollu jäädä maalle nyhjäämään mutta luontoni ei sallinut. Oli pakko lähtee puskeen duunii ja elämään omaan piikkiin. Alku ei ollut helppoa mutta onneksi tajusin lähteä, nyt ei tartte kitistä vaan voi kilpailuttaa työnantajia ja elää ihan oikeaa Maksumiehen elämää. Upea fiilis muuten tietää elättävänsä sekä talonjusseja että ns.työttömiä. Ja se mikä jää tosta vielä yli niin voi käyttää omaksi hyväksi.
Herää sinäkin, hanki kunnon ammatti ja jätä naapurisi täyttelemään vielä hetkeksi tukilappuja, se aika on kohta ohi.sanoi kerran näin "Kun maanviljelijällä menee hyvi, niin koko yhteiskunnalla menee hyvin."
- Kuten Norjassa
Eta-sopimus olisi antanut Suomelle samat edut kuin eu-jäsenyys. Muistan, että Eu:a markkinoitiin "turvallisuuden" takia, ei talouden. Jos olisi nyt Eta-sopimus voimassa, niin rekat ei oisi 5 cm liian leveitä, ei olisi kiinteistöillä energiatodistuspakkoa tulossa, muovia poltettisiin energiaksi, ei julmetun suurta jäsenmaksua, maatalous hoidettaisiin itse miten parhaaksi näkisimme, Suomi olisi itsenäinen, olisi oma MARKKA, ei tarvitsisi keskustella Eu:n omista joukoista, Eduskunta ei olisi direktiivin kumileimasin, listaa voisi jatkaa pitkälti, Ja mitä listaan on vielä tulossakaan: byrokratia ja määräykset ei lopu, siitä pitää huolen tuhatpäinen virkamiesten joukko Rysselissä.
- Duunareillekkin
Herännyt kirjoitti:
Ei kuule omillaan elävälle ole väliä onko duunari vai yrittäjä. Aina pärjää kun itse on oman työnsä hinnoitellut. Siihen on tukilappumiehelle kahden sukupolven matka edessä ja se matka on pakko tehdä. Helppoa olis ollu jäädä maalle nyhjäämään mutta luontoni ei sallinut. Oli pakko lähtee puskeen duunii ja elämään omaan piikkiin. Alku ei ollut helppoa mutta onneksi tajusin lähteä, nyt ei tartte kitistä vaan voi kilpailuttaa työnantajia ja elää ihan oikeaa Maksumiehen elämää. Upea fiilis muuten tietää elättävänsä sekä talonjusseja että ns.työttömiä. Ja se mikä jää tosta vielä yli niin voi käyttää omaksi hyväksi.
Herää sinäkin, hanki kunnon ammatti ja jätä naapurisi täyttelemään vielä hetkeksi tukilappuja, se aika on kohta ohi.Ihailemasi markkinatalouden lait pitävät kyllä ajan mittaan huolen siitäkin että kohta ei ole Suomessa duunareilla mitään töitö, joten en minä teitä kadehdi.
Näet kun jo nyt ollaan tilanteessa missä yritykset siirtävät tuotantoaan halvemman työvoiman maihin, kuten esim. Kiinaan ja muualle Aasiaan ja halvan verotuksen omaaviin Itä-Euroopan EU-maihin.
Kun palkkoja ei voi laskea niin ainoa keino yrityksillä pärjätä kovassa kansainvälisessä kilpailussa on siirtää tuotanto halvan työvoiman maihin.
Tämä kaikki koskee siis tavaratuotantoa, palvelusektorilla tilanne ei ole aivan näin huono, mutta kun työttömyys lisääntyy, niin palvelusektorikin siitä ajanmyötä kärsii.
Eli se markkinatalouden ihanuus kääntyy ajan mittaan myös nimimerkki Herännyttä vastaan, tämä pitäisi olla aivan päivänselvää. Se on se Globalisaation ihanuus, mikä vaikuttaa SUOMEENKIN. - Herännyt
Duunareillekkin kirjoitti:
Ihailemasi markkinatalouden lait pitävät kyllä ajan mittaan huolen siitäkin että kohta ei ole Suomessa duunareilla mitään töitö, joten en minä teitä kadehdi.
Näet kun jo nyt ollaan tilanteessa missä yritykset siirtävät tuotantoaan halvemman työvoiman maihin, kuten esim. Kiinaan ja muualle Aasiaan ja halvan verotuksen omaaviin Itä-Euroopan EU-maihin.
Kun palkkoja ei voi laskea niin ainoa keino yrityksillä pärjätä kovassa kansainvälisessä kilpailussa on siirtää tuotanto halvan työvoiman maihin.
Tämä kaikki koskee siis tavaratuotantoa, palvelusektorilla tilanne ei ole aivan näin huono, mutta kun työttömyys lisääntyy, niin palvelusektorikin siitä ajanmyötä kärsii.
Eli se markkinatalouden ihanuus kääntyy ajan mittaan myös nimimerkki Herännyttä vastaan, tämä pitäisi olla aivan päivänselvää. Se on se Globalisaation ihanuus, mikä vaikuttaa SUOMEENKIN.Mistä sitten mahtaa johtua että työttömyys Suomessa on puolittunut lama-ajasta? Tottahan toki matalan tuottavuuden duunarityö muuttuu kannattamattomaksi, mutta tilalle tulee uutta kaiken aikaa. Ei enää voida ajatella että peruskoulusta linjalle hommiin ja kuusvitosena siitä eläkkeelle. Koulutus on avainsana. Ei auta jäädä paikalleen alimman tason tehdasduunariksi sen paremmin kuin maalle muutaman lehmän kanssa puuhaamaan. Työttömyysaste tulee asettumaan sosiaaliperustaiselle tasolle, eli työrajoitteiset on pihalla. Ei töistä pulaa ole nytkään, saati tulevaisuudessa kun ikäluokkia eläköityy. Se osaajapula Suomea enemmän haittaa. Palvelusektori lienee muuten nopeimmin kasvava alue, kiitos lopultakin käynnistyneen tuloerojen kasvun!
- Duunareille kyytiä
Herännyt kirjoitti:
Mistä sitten mahtaa johtua että työttömyys Suomessa on puolittunut lama-ajasta? Tottahan toki matalan tuottavuuden duunarityö muuttuu kannattamattomaksi, mutta tilalle tulee uutta kaiken aikaa. Ei enää voida ajatella että peruskoulusta linjalle hommiin ja kuusvitosena siitä eläkkeelle. Koulutus on avainsana. Ei auta jäädä paikalleen alimman tason tehdasduunariksi sen paremmin kuin maalle muutaman lehmän kanssa puuhaamaan. Työttömyysaste tulee asettumaan sosiaaliperustaiselle tasolle, eli työrajoitteiset on pihalla. Ei töistä pulaa ole nytkään, saati tulevaisuudessa kun ikäluokkia eläköityy. Se osaajapula Suomea enemmän haittaa. Palvelusektori lienee muuten nopeimmin kasvava alue, kiitos lopultakin käynnistyneen tuloerojen kasvun!
Se 90-luvun alun lama ei vielä johtunut Globalisaatiosta vaan syyt olivat muualla.
Poliitikotkin hokevat tuota Osaamis-mantraa, ikään kuin se olisi meidän pelastuksemme tulevaisuudessa.
Kuvittelevatko tämän osaamis-mantran hokijat että me suomalaiset olemme jotenkin ylivertaisia älykkyydeltämme muihin kansoihin verrattuna? Eihän se näin ole, kyllä esim. Aasian väkirikkaissa valtioissa osataan tehdä kaikkea sitä mitä me Suomessakin osaamme, ja vieläpä halvemmalla kuin meillä. Kiinassa on yli miljardi ihmistä ja vaikka väestön keskimääräinen koulutustaso on siellä matalampi kuin Suomessa ja muissa Euroopan maissa, tuohon väkimäärään mahtuu kyllä niitä "Osaajia" monta miljoonaa.
Ja koulutustaso Aasian maissa nousee kohisten koko ajan ja Suomen suhteellinen etu siinäkin asiassa pienenee koko ajan. - hc-c
löytyy betonilähiöiden ja idyllisten omakotialueiden ulkopuoleltakin.
Maaseudulla asuu ja elää ihmisryhmä, joka todellakin haluaa tuottaa elintarvikkeita ja olla mukana tuotantoketjuun, jotain tuotavana osasena.
Ihmetetyttää vain kirjoittajan vajavaiset käsitykset maataloudesta ja maaseudusta." Eli Suomen maksumiehet ja -naiset kannattivat liittymistä ja saamapuolen porukka vastusti. Tämä on kaikkein oleellisinta tässä asiassa." Soopaa, jota ei jaksa lähteä oikaisemaan kaupunkilaiselle
, joka ei ymmärrä syy-seuraus suhdetta, mikä suhteellisen halvan ruuan tuottamisessa sun suuhun on. - hc-c
Herännyt kirjoitti:
Mistä sitten mahtaa johtua että työttömyys Suomessa on puolittunut lama-ajasta? Tottahan toki matalan tuottavuuden duunarityö muuttuu kannattamattomaksi, mutta tilalle tulee uutta kaiken aikaa. Ei enää voida ajatella että peruskoulusta linjalle hommiin ja kuusvitosena siitä eläkkeelle. Koulutus on avainsana. Ei auta jäädä paikalleen alimman tason tehdasduunariksi sen paremmin kuin maalle muutaman lehmän kanssa puuhaamaan. Työttömyysaste tulee asettumaan sosiaaliperustaiselle tasolle, eli työrajoitteiset on pihalla. Ei töistä pulaa ole nytkään, saati tulevaisuudessa kun ikäluokkia eläköityy. Se osaajapula Suomea enemmän haittaa. Palvelusektori lienee muuten nopeimmin kasvava alue, kiitos lopultakin käynnistyneen tuloerojen kasvun!
Laman jälkeen saatiin vienti vetämään ja investoinnit käyntiin eli raha alkoi liikkumaan.
Millä perustelet tulo erojen kasvamisen kohottavan palvelujen tuottamista? Luulisi sen olevan vain pitkällä juoksulla pelkästään rasitteena kehitykselle. Sillä ajetaan kansa pisteeseen, jossa heillä ei ole muuta menetettävää kuin kahleensa. Tähän johtaa viemäsi ahneuden julistus.
Osaajapula tulee olemaan perusammateissa, jolloin mainitsemasi matalan tuottavuuden duunarityö tulee kysytyksi ammattinimikkeeksi. - Herännyt
hc-c kirjoitti:
Laman jälkeen saatiin vienti vetämään ja investoinnit käyntiin eli raha alkoi liikkumaan.
Millä perustelet tulo erojen kasvamisen kohottavan palvelujen tuottamista? Luulisi sen olevan vain pitkällä juoksulla pelkästään rasitteena kehitykselle. Sillä ajetaan kansa pisteeseen, jossa heillä ei ole muuta menetettävää kuin kahleensa. Tähän johtaa viemäsi ahneuden julistus.
Osaajapula tulee olemaan perusammateissa, jolloin mainitsemasi matalan tuottavuuden duunarityö tulee kysytyksi ammattinimikkeeksi.Tottakai tuloerojen kasvu lisää palvelujen kysyntää. Asiansa hyvin hoitaneet pystyvät teettämään tylsät, simppelit ja epämukavat asiat yksinkertaisimmilla ihmisillä. Vrt. siivouspalveluiden, polttopuuhankinnan, pesulapalveluiden ym. kysynnän ja sitä kautta tarjonnan kasvu. Ei se ole ahneutta, vaan mukavuudenhalua. Toiselle helpotusta elämään ja toiselle työtä ja toimeentuloa. Kunhan vielä veroastetta saadaan laskettua niin meininki paranee entisestään. Nyt vielä fiksumpi porukka joutuu maksamaan liikaa veroja ja se rajoittaa palveluiden kysyntää. Pikkuhiljaa työttömyyskorvauksilla ja maataloustuilla eläminen tulee entistä kannattamattomaksi, jolloin niillä nyt elävät joutuvat hakemaan elantonsa palvelemalla paremmin asiansa hoitaneita. Se on ihan oikein!
Olet oikeassa että osin matalan tuottavuuden duunarityön merkitys kasvaa. Sitä työtä ei vain jatkossa tehdä verovaroin tuettuna puuhasteluna vaan markkinahintaisena aputyönä tekijämiehiä ja -naisia palvellen. Sosiaalidemokratian ja kepulaisuuden aika alkaa olla ohi. Kommunismin aikahan jo oli ja meni. Valinnan hetki koittaa pian; oletko sinä perusduunin tekijä vai tilaaja?
Pesetkö pyykkisi vai pesetätkö pyykkisi?
Mitään osaajapulaa ei simppelihin hommiin tule, vain kilpailua siitä kuka tekee parasta jälkeä kilpailukykyisimpään hintaan. - onko se tätä
Herännyt kirjoitti:
Tottakai tuloerojen kasvu lisää palvelujen kysyntää. Asiansa hyvin hoitaneet pystyvät teettämään tylsät, simppelit ja epämukavat asiat yksinkertaisimmilla ihmisillä. Vrt. siivouspalveluiden, polttopuuhankinnan, pesulapalveluiden ym. kysynnän ja sitä kautta tarjonnan kasvu. Ei se ole ahneutta, vaan mukavuudenhalua. Toiselle helpotusta elämään ja toiselle työtä ja toimeentuloa. Kunhan vielä veroastetta saadaan laskettua niin meininki paranee entisestään. Nyt vielä fiksumpi porukka joutuu maksamaan liikaa veroja ja se rajoittaa palveluiden kysyntää. Pikkuhiljaa työttömyyskorvauksilla ja maataloustuilla eläminen tulee entistä kannattamattomaksi, jolloin niillä nyt elävät joutuvat hakemaan elantonsa palvelemalla paremmin asiansa hoitaneita. Se on ihan oikein!
Olet oikeassa että osin matalan tuottavuuden duunarityön merkitys kasvaa. Sitä työtä ei vain jatkossa tehdä verovaroin tuettuna puuhasteluna vaan markkinahintaisena aputyönä tekijämiehiä ja -naisia palvellen. Sosiaalidemokratian ja kepulaisuuden aika alkaa olla ohi. Kommunismin aikahan jo oli ja meni. Valinnan hetki koittaa pian; oletko sinä perusduunin tekijä vai tilaaja?
Pesetkö pyykkisi vai pesetätkö pyykkisi?
Mitään osaajapulaa ei simppelihin hommiin tule, vain kilpailua siitä kuka tekee parasta jälkeä kilpailukykyisimpään hintaan. Herännyt kirjoitti:
Ei kuule omillaan elävälle ole väliä onko duunari vai yrittäjä. Aina pärjää kun itse on oman työnsä hinnoitellut. Siihen on tukilappumiehelle kahden sukupolven matka edessä ja se matka on pakko tehdä. Helppoa olis ollu jäädä maalle nyhjäämään mutta luontoni ei sallinut. Oli pakko lähtee puskeen duunii ja elämään omaan piikkiin. Alku ei ollut helppoa mutta onneksi tajusin lähteä, nyt ei tartte kitistä vaan voi kilpailuttaa työnantajia ja elää ihan oikeaa Maksumiehen elämää. Upea fiilis muuten tietää elättävänsä sekä talonjusseja että ns.työttömiä. Ja se mikä jää tosta vielä yli niin voi käyttää omaksi hyväksi.
Herää sinäkin, hanki kunnon ammatti ja jätä naapurisi täyttelemään vielä hetkeksi tukilappuja, se aika on kohta ohi.kun olet joutunut maksumieheksi, millä muuten luulet elättäväsi ne työttömät sun muut jos et OIKEALLA RUUALLA,(tiedätkös edes mistä se alkujaan tulee), aika ankeata on vaan euroja pureskella.
Niiden tukilappujen täytöstä saatavaa tuntipalkkaa tuskin osaat edes kuvitella.(vaikka tuleekin vasyta vuoden päästä).
Se aika on kohta taas edessä.- minä
Herännyt kirjoitti:
Mistä sitten mahtaa johtua että työttömyys Suomessa on puolittunut lama-ajasta? Tottahan toki matalan tuottavuuden duunarityö muuttuu kannattamattomaksi, mutta tilalle tulee uutta kaiken aikaa. Ei enää voida ajatella että peruskoulusta linjalle hommiin ja kuusvitosena siitä eläkkeelle. Koulutus on avainsana. Ei auta jäädä paikalleen alimman tason tehdasduunariksi sen paremmin kuin maalle muutaman lehmän kanssa puuhaamaan. Työttömyysaste tulee asettumaan sosiaaliperustaiselle tasolle, eli työrajoitteiset on pihalla. Ei töistä pulaa ole nytkään, saati tulevaisuudessa kun ikäluokkia eläköityy. Se osaajapula Suomea enemmän haittaa. Palvelusektori lienee muuten nopeimmin kasvava alue, kiitos lopultakin käynnistyneen tuloerojen kasvun!
"Palvelusektori nopeimmin kasvava ala" Mitä uutta jaettavaa kansantalouteen syntyy sillä että me täällä toistemme paitoja pestään?? Siinä se on varsinainen yrittäjä/duunari. On tainnut jäädä aika vähälle ne taloustieteen opinnot, jollei ymmärrä talouden lainalaisuuksia....
- Herännyt
minä kirjoitti:

Suomessa palvelusektori on alikehittynyt useimpiin perinteisiin länsimaihin verrattuna. Tilaa palveluille siis olisi. On vain olosuhteiden pakosta (kova verotus) totuttu pesemään omat paidat. Nyt jos tukiaisia ja työttömyysetuisuuksia ja muita veroeuroja syöviä turhuuksia leikattaisiin, saataisiin lisää ostovoimaa niille jotka nyt maksavat hirvittävää verokuormaa. Veronmaksun sijaan ostaisimme siis lisää palveluja tms. työllistymistä edistävää toimintaa.
Hauska muuten huomata tuo "jaettavaa kansantalouteen" -heittosi. Yhä siis on ihmisiä, jotka tosissaan luulevat että hyvinvointia voidaan jakaa. Luodahan sitä pitää!
- simo
Jämpti!
- pian.
Eikös tässä käy nyt niin,että kaupungit kuolevat omaan tyhmyyteensä,koska niiden ruoka tuotetaan maalla.Öljyn loppuessa liika ruoka loppuu koko maailmasta ja viljelijät ei pysty lapiolla tuottaan ruokaa kuin itselleen.Ahneella on tuo paskanen loppu.
- Nimetön
Saadaan myydä kaupunkilaisille tontti maata kovaan hintaan.:))
- skeptikko
Sittenhän loppuu tukikin koska sähköt on poikki. Kunnan maataloussihteerin toimistossa ei näe painaa sormenjälkeään sihteerin valmiiksi täyttämään tukikaavakkeeseen.
- Nimetön
Kirjoitit lähes kaiken puolestani. Lisäksi WTO:n pääpaikka on Ranskassa eli EU:ssa, mikä tarkoittaa, että Ranska ja Välimeren maat saavat tuottaa yli oman tarpeen, mutta mm. Suomi ei saa olla omavarainen tuotantokiintiöissään.
EU-maiden eriarvoisuus johtaa aikaa myöten EU:n hajoamiseen, mutta en ennusta vuotta. Eriarvoisuus näkyy maataloudessa jo nyt mm. siinä, että Etelä- ja Keski-Euroopan maat eivät noudata ISO 9000- ja 14000-standardeja, mutta Suomessa valvonta on pikkutarkkaa. Havaintoni ovat kauppojen vihannestiskeiltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa502069En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511426- 101334
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul8994- 81972
- 20959