JT tyttöystävä

Rakastunut hölmö

Terve.

Olen seurustellut nyt aika tarkkaan vuoden jt-naisen kanssa. Uskontonne sinänsä tuntuu oikein kunnon hörhö-fundamentalismilta, mutta olen kuitenkin tutustunut kirjoihinne. Tätä nettipalstaa olen myös seurannut ja saanut jonkinlaisen käsityksen säännöistänne.

Tämä ihailuni kohde on siis kastettu jt. Kuitenkin hän harrastaa kanssani seksiä. Tätä asiaa ei saa kuitenkaan paljastaa kenellekään tutulle. Hän sanoo että vanhemmat hylkäävät hänet jos hänet erotetaan.

Olen kuitenkin kyllästynyt piilotteluun, joka on minua kohtaan jopa loukkaavaa.

Miten siis toimia? Antaa ajan kulua ja odottaa mitä tapahtuu niin kuin tähän saakka olen tehnyt. Toisaalta voisin mennä hänen vanhempiensa puheille ja kertoa suhteemme todellisen luonteen. Sitten voisin ottaa yhteyttä niihin teidän johtajiinne (vanhimmat?) ja käräyttää rakkaani seksistä.

Kaikki vaihtoehdot tuntuvat huonoilta. Tuntuu että mitä tahansa tapahtuukaan, tyttöni joutuu joka tapauksessa kärsimään siitä että rakastaa minua...

Onko kellään kokemusta samanlaisesta tilanteesta?

37

3131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      Entä jos alkaisit itse tutkia Raamattua JT:jien kanssa ja käymään kokouksissa? Varmin tapa saada suhde toimimaan sekä ansaita muiden hyväksyntä.
      En usko että JT ja ei JT:n suhde tulee onnistumaan pitemmän päälle. Joku siinä kärsii kuitenkin. Uskonto menee aina ihmissuhteiden ja rakastajien edelle todistajilla.

      • >>En usko että JT ja ei JT:n suhde tulee onnistumaan pitemmän päälle.

        Se onnistuu juuri siinä missä mikä tahansa muukin suhde tai liitto. Toisen ihmisen kunnioitus on se avainsana, millä päästään tuloksiin ja onneen.

        >>Uskonto menee aina ihmissuhteiden ja rakastajien edelle todistajilla.

        Tuo aina- sana on huvittava tässä yhteydessä. Se ei yksinkertaisesti pidä alkuunkaan paikkaansa. Seurakunnassa josta lähdin on tällähetkellä useita jt vs. maailmallinen- liittoja, jotka ovat pysyneet jo vuosia. Samoin suvussani on tätä ilmiötä saanut tarkkailla läheltä. Tuo tuomitseminen ei ole kenenkään ulkopuolisen käsissä.

      • Rakastunut hölmö
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>En usko että JT ja ei JT:n suhde tulee onnistumaan pitemmän päälle.

        Toivoisin todella että suhteemme kestää. Se on toiminut olosuhteista huolimatta jo vuoden, joten ei se mitään hetken ihastumista ole. En haluaisi menettää rakastamaani naista vain sen vuoksi että hän on sattunut syntymään hörhöjen sekaan. Tietysti kehun nyt kokoajan naistani, mutta hän on oikeasti fiksu. Siksi uskon meidän selviävän tästäkin sotkusta. Mietin vain sitä, minkälaiset välit minulla tulee olemaan tuleviin appivanhempiini?

        Sitä olen myös miettinyt, että mikä kunnia-asia teille on lasten hakkaaminen? Kultani näytti minulle teidän laulukirjastanne laulun jossa kehotettiin hakkaamaan lapsia. Hänet oli joskus lapsena laitettu oikein lapsikuorossa laulamaan sitä kappaletta jossain jt-juhlissa. Samoin hän kertoi kauheita juttuja siitä, miten väkivaltaisesti häntä kuritettiin lapsena jo pelkästä kiroilusta. Mitä se semmoinen rakkaus muka on?

      • niin aivan hyvin

        voit mennä salille ja alat teeskennellä
        kiinnostunutta ja myöhemmin voit vaikka kastattaa
        itsesi jotta voit elellä rakkaasi kanssa julkisesti.
        Siellä näet muitakin teeskentelijöitä lehdet kädessä tavaamassa seuran antamia läksyjä.
        Varmasti rakkaasikin rakastaa sinua aina enemmän ja enemmän.
        Mutta jos omatunto alkaa soimata niin älä näin tee.
        Mutta jos olet vapaa kaikesta huuhaasta niin hyvin voit teeskennellä salilla.
        Vielä kun menet lahjalaatikon ohi niin voit vain olla panevinasi rahaa siihen vaikka ihan oikeasti et panekaan. Olet ikäänkuin siivellä joukossa.
        Se tulee muuten halvaksikin ja voit ostaa niillä säästyneillä rahoilla itsellesi ja rakkaallesi jotain kaunista ja makeaa.

      • Rakastunut hölmö
        niin aivan hyvin kirjoitti:

        Juu.

        Tuntuu vaan siltä että en osaisi näytellä tarpeeksi hyvin. Olen käynyt pari kertaa salilla kun tyttöseni isä on minua pyytänyt. Hereillä pysyminen on ollut lopulta saatanallisen vaikeaa. Välillä tulee jotain mielenkinntoista, mutta suurin osa on "sitä ihteään".

        Aika paljon olen valmis tekemään naiseni eteen, mutta ajatus kokoontumisissanne istumisesta monta kertaa viikossa tuntuu aika mahdottomalta. Kai se vähän aikaa onnistuisi, mutta että monta vuotta... ei kiitos

      • sööpäri
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Jos olet ajatellut naisesi vuoksi uhrautua, niin osta multimediakännykkä. Sitä voit sitten räplätä ne loputtomat tunnit salilla. Kotona tekisit varmaan samalla lailla yksiksesi.

      • seurustelussa
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>En usko että JT ja ei JT:n suhde tulee onnistumaan pitemmän päälle.

        Se onnistuu juuri siinä missä mikä tahansa muukin suhde tai liitto. Toisen ihmisen kunnioitus on se avainsana, millä päästään tuloksiin ja onneen.

        >>Uskonto menee aina ihmissuhteiden ja rakastajien edelle todistajilla.

        Tuo aina- sana on huvittava tässä yhteydessä. Se ei yksinkertaisesti pidä alkuunkaan paikkaansa. Seurakunnassa josta lähdin on tällähetkellä useita jt vs. maailmallinen- liittoja, jotka ovat pysyneet jo vuosia. Samoin suvussani on tätä ilmiötä saanut tarkkailla läheltä. Tuo tuomitseminen ei ole kenenkään ulkopuolisen käsissä.

        Aloittajan viesti oli täynnä uskonnon aiheuttamia ongelmia... Miksi et ratkaise asiantuntijana aloittajan ongelmia, vaan keskityt minun ajatusteni kritisoimiseen? Johan tuossa jo nähtiin yksi esimerkki JT:n ja maailmallisen suhteesta.

        On hyvä syy uskoa että ongelmia esiintyy, koska JT ovat fanaattinen hörhöuskonto. Keskinäinen kunnioitus on tärkeää,mutta entä jos vanhemmat uhkaavat jättää tai seurakunnasta erotetaan? Moniko JT jatkaa suhdetta jos näin käy, vaikka suhde perustuisikin rakkauteen?

      • JukkaSA
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Toivoisin todella että suhteemme kestää. Se on toiminut olosuhteista huolimatta jo vuoden, joten ei se mitään hetken ihastumista ole. En haluaisi menettää rakastamaani naista vain sen vuoksi että hän on sattunut syntymään hörhöjen sekaan. Tietysti kehun nyt kokoajan naistani, mutta hän on oikeasti fiksu. Siksi uskon meidän selviävän tästäkin sotkusta. Mietin vain sitä, minkälaiset välit minulla tulee olemaan tuleviin appivanhempiini?

        Sitä olen myös miettinyt, että mikä kunnia-asia teille on lasten hakkaaminen? Kultani näytti minulle teidän laulukirjastanne laulun jossa kehotettiin hakkaamaan lapsia. Hänet oli joskus lapsena laitettu oikein lapsikuorossa laulamaan sitä kappaletta jossain jt-juhlissa. Samoin hän kertoi kauheita juttuja siitä, miten väkivaltaisesti häntä kuritettiin lapsena jo pelkästä kiroilusta. Mitä se semmoinen rakkaus muka on?

        "Kultani näytti minulle teidän laulukirjastanne laulun jossa kehotettiin hakkaamaan lapsia."

        Uskomatonta sontaa, tämän jo olisi pitänyt herättää kellot soimaan, kyseessä on provo.

      • Ihmettelijä
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Toivoisin todella että suhteemme kestää. Se on toiminut olosuhteista huolimatta jo vuoden, joten ei se mitään hetken ihastumista ole. En haluaisi menettää rakastamaani naista vain sen vuoksi että hän on sattunut syntymään hörhöjen sekaan. Tietysti kehun nyt kokoajan naistani, mutta hän on oikeasti fiksu. Siksi uskon meidän selviävän tästäkin sotkusta. Mietin vain sitä, minkälaiset välit minulla tulee olemaan tuleviin appivanhempiini?

        Sitä olen myös miettinyt, että mikä kunnia-asia teille on lasten hakkaaminen? Kultani näytti minulle teidän laulukirjastanne laulun jossa kehotettiin hakkaamaan lapsia. Hänet oli joskus lapsena laitettu oikein lapsikuorossa laulamaan sitä kappaletta jossain jt-juhlissa. Samoin hän kertoi kauheita juttuja siitä, miten väkivaltaisesti häntä kuritettiin lapsena jo pelkästä kiroilusta. Mitä se semmoinen rakkaus muka on?

        >> Samoin hän kertoi kauheita juttuja siitä, miten väkivaltaisesti häntä kuritettiin lapsena jo pelkästä kiroilusta.>>

        Aika kummalliselta tuntuu, että Jt-lapsen suusta kuulee kiroilua. Miten tuo on yleensä mahdollista, koska Jt-lapset eristetään ei-Jt-lapsista, syystä että -seura tekee kaltaisekseen-?

      • k3r3tti
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Toivoisin todella että suhteemme kestää. Se on toiminut olosuhteista huolimatta jo vuoden, joten ei se mitään hetken ihastumista ole. En haluaisi menettää rakastamaani naista vain sen vuoksi että hän on sattunut syntymään hörhöjen sekaan. Tietysti kehun nyt kokoajan naistani, mutta hän on oikeasti fiksu. Siksi uskon meidän selviävän tästäkin sotkusta. Mietin vain sitä, minkälaiset välit minulla tulee olemaan tuleviin appivanhempiini?

        Sitä olen myös miettinyt, että mikä kunnia-asia teille on lasten hakkaaminen? Kultani näytti minulle teidän laulukirjastanne laulun jossa kehotettiin hakkaamaan lapsia. Hänet oli joskus lapsena laitettu oikein lapsikuorossa laulamaan sitä kappaletta jossain jt-juhlissa. Samoin hän kertoi kauheita juttuja siitä, miten väkivaltaisesti häntä kuritettiin lapsena jo pelkästä kiroilusta. Mitä se semmoinen rakkaus muka on?

        puhua paskaa! olin jt järjestössä yli 30 v ja ei tullut lasten hakkaamisesta minkäänlaista juttua.
        Sitä en voi tietää hakkasko joku lapsiansa, mutta eihän me sitä tiedetä naapuristakaan.

    • sööpäri

      Jatka vain vanhaan malliin.

      Jos naisesi todella rakastaa sinua, hän itse ottaa tarvittavat askeleet tilanteen helpottamiseksi. Tai sitten käy niin että "jäätte kiinni" jostain sopimattomasta. Varmaan kuitenkin osoitatte hellyyttä myös julkisilla paikoilla? Joku seurakunnan jäsen kuitenkin näkee teidät ja käräyttää moraalittoman tyttöystäväsi sopimattomasta käytöksestä. Sitten hänen lienee pakko valita sinun ja uskonnon välillä. Silloin kannatttaa pitää peukkuja, jottei "käy kylmät".

      Menestystä valitsemallesi uralle...

    • ...................

      Eräällä kaverillani oli suhde Jt-naisen kanssa jonka kanssa myös harrasti seksiä. vielä suhteen päätyttyäkin kyseinen Jt-nainen halusi seksiä ja salasi sen vanhimmilta.

    • paljastaa

      Ensin luulin että kertomuksesi on totta ja ajattelin vastata sinulle, että mene kertomaan tytön vanhemmille että joka tapauksessa tyttösi tulee eroamaan todistajista koska ei ole aito sellainen.
      Mutta sitten luettuani lisää sinun kirjoituksia tajusin ettet seurustele Jehovan todistaja tytön kanssa.

      • Rakastunut hölmö

        Kyllä tämä nainen on ihan aito jt. Miksi ajattelet että valehtelen?

      • Rakastunut hölmö

        Miksi ihmeessä et voi uskoa juttujani?

        Sillä ei toisaalta ole merkitystä.

        Halusin
        neuvoja saman kokeneilta, mutta mitään en ole ainakaan vielä saanut. "Sööpäri" ja "Tiuku" sentään yrittivät. Muilta tulee pelkkää kylmää tupaan.

        Onko ulkopuolisten kanssa seurustelu teille jotenkin kielletty aihe?

      • Rakastunut hölmö

        Jos haluat nimen niin sitä en ainakaan vielä halua paljastaa. Sen verran voin kertoa, että Turussa asuu teidän sääntöjenne mukaan moraaliton ihana nainen joka on teille sisar. Syökää hattunne ihmetellessänne.

        Sen mitä olen lukenut tätä palstaa, niin käsitykseni jt-opin äärihörhöilystä aina vain vahvistuu. Mihinkään kysymykseen ei saa kunnon vastausta. Ensimmäisenä epäillään kysyjän vaikuttimia ja unohdetaan asian ydin. Omituista.

      • Markku_Meilo

        >>Onko ulkopuolisten kanssa seurustelu teille jotenkin kielletty aihe?

        Sitäkin, ellei kyse ole käännytyksestä. Näkisin suurimpana syynä sen, että kerrot rehellisesti sen, mitä jehovantodistaja ei halua kuulla, että heidän moraalinsa ei käytännössä ole sen kummempi kuin kenen tahansa vastaavantasoisen uskonnollisen vakaumuksen omaavien henkilöiden. Hankalaksi asian tekee nimenomaan se, että Vartiotorniseura esittää jehovantodistajien moraalin olevan ylivertainen kaikkiin muihin nähden.

      • lestadiolainen

        Kristityn tulisi valita itselleen uskova puoliso. JT ei ole mikään kristillinen järjestö/seurakunta ja sen jäsenet ovat yleensä pahasti eksyksissä. Rukoile tämän naisesi puolesta että hän saisi parannuksen armon ja tulisi tuntemaan elämän herran Jeesuksen kristuksen omana vapahtajanaan. Toisaalta kannattaa olla varuillaan menemästä liian pitkälle (ainakaan solmimasta avioliittoa) toisaalta pitäisi olla avoimella mielellä ja ottaa myös huomioon se mahdollisuus/vaihtoehto että Jumala ehkä haluaa käyttää kristittyä ihmistä osoittamaan eksyksissä olevalle missä tie taivaaseen kulkee. Nämä ovat vaikeita asioita.

      • Rakastunut hölmö
        Markku_Meilo kirjoitti:

        Sen käsityksen olen saanut tässä vuoden kuluessa.
        Jt-hörhöt ovat ainoat oikeat ihmiset maailmassa ja kaikki muut kuolee maailmanlopussa lähiaikoina.

        Haluaisin kuitenkin viettää elämäni naisen kanssa lopun elämäni. Miten ihmeessä nämä hommat saa sovittua niin että kaikki voisivat olla onnellisia? Ei vissiin mitenkään?.?.?`?

      • Rakastunut hölmö
        lestadiolainen kirjoitti:

        Voin kertoa että äitini on lestadiolais
        perheestä. Kahdeksan lasta ja kaikki tytöt on lapsena raiskattu. Siinä on sinullekin tosi uskontoa.

        Pitäähän sitä tietenkin Lapin miehiä ymmärtää, koska eihän siellä helvetissä ole naisia. Lapset
        menee paremman puutteessa.

        Painu sinä niille omille sivuillesi tai perustele nyt oikein nätisti, miksi isä saa teidän porukoissa panna tyttäriään? Onko se sitä kristillisyyttä? Kaikki on yhteistä???

      • Markku_Meilo
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Sen käsityksen olen saanut tässä vuoden kuluessa.
        Jt-hörhöt ovat ainoat oikeat ihmiset maailmassa ja kaikki muut kuolee maailmanlopussa lähiaikoina.

        Haluaisin kuitenkin viettää elämäni naisen kanssa lopun elämäni. Miten ihmeessä nämä hommat saa sovittua niin että kaikki voisivat olla onnellisia? Ei vissiin mitenkään?.?.?`?

        >> Miten ihmeessä nämä hommat saa sovittua niin että kaikki voisivat olla onnellisia? Ei vissiin mitenkään?.?.?`?

        En yleensä anna neuvoja tällaisiin asioihin, koska ne ovat niin monisyisiä ja vaikeita mekaanisille aivoilleni. Tähän mennessä paras havaitsemani neuvo on tullut Sööperiltä, hän suorittanee alan lisenssiaattityötä, johon on sisältynyt jo yhden jt-naisen käännyttäminen pois seurakunnasta nimenomaan tällä seksuaalimenetelmällä.

        Tällä lyhyellä kokemuksella Vaertiotorniseurasta sanoisin, että aikuisella iällä jehovantodistajuuteen heittäytyminen on usein seurauksiltaan vakavampaa kuin lapsesta mukaan painostetun. Lapsesta painostettu kykenee usein ottamaan asian kevyemmin, onkohan syy se, että jt-elämästä on kasvanut hänelle ainoastaan tietty rooli. Uskoisin tuollaisen sivuuntyönnettävän roolin kasvattamisen olevan vaikeampaa aikuiselle.

        Ymmärrät tietysti, että jehovantodistajuus ei ole pelkkä kaste, jos ei ota osaa seurakunnan toimintaan ja käännytystyöhön on kakkosluokan jehovantodistaja, diagnoosinimeltään toimeton.

        Sinä tunnet tilanteen ja sinulla on kortit, joilla sinun on pelattava. Kaikki mitä tekstiäsi lukenut antaa minulle kuvan, että hallitset tilanteen, mutta tarvitset lisää aikaa ja sitä tarvitsee naisesiskin.

        Älä masennu noista arvostelevista viesteistä, niiden kirjoittajista, useimmat lienee siinä ansassa, jota haluat välttää. Mieti sitä.

      • Jukka
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Sen käsityksen olen saanut tässä vuoden kuluessa.
        Jt-hörhöt ovat ainoat oikeat ihmiset maailmassa ja kaikki muut kuolee maailmanlopussa lähiaikoina.

        Haluaisin kuitenkin viettää elämäni naisen kanssa lopun elämäni. Miten ihmeessä nämä hommat saa sovittua niin että kaikki voisivat olla onnellisia? Ei vissiin mitenkään?.?.?`?

        Rakastunut hölmä kirjoittelet:

        "Olen kuitenkin kyllästynyt piilotteluun, joka on minua kohtaan jopa loukkaavaa. ...Toisaalta voisin mennä hänen vanhempiensa puheille ja kertoa suhteemme todellisen luonteen."

        - tietävätkö "tyttösi" vanhemmat, että seurustelet tytön kanssa ja vietät yhdessäoloa hänen kanssaan kahden?

        "Olen käynyt pari kertaa salilla kun tyttöseni isä on minua pyytänyt."

      • paljastaa
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Miksi ihmeessä et voi uskoa juttujani?

        Sillä ei toisaalta ole merkitystä.

        Halusin
        neuvoja saman kokeneilta, mutta mitään en ole ainakaan vielä saanut. "Sööpäri" ja "Tiuku" sentään yrittivät. Muilta tulee pelkkää kylmää tupaan.

        Onko ulkopuolisten kanssa seurustelu teille jotenkin kielletty aihe?

        Ensinnäkään Jehovan todistajilla ei ole mitään lapsikuoroja. Sitten kirjoituksessa on myös muita asioita jotka ovat ristiriidassa Jehovan todistuksen oppien kanssa. Voisitko laittaa tähän sen laulun numeron jossa muka kehoitetaan hakkaamaan lapsia.

      • Rakastunut hölmö
        paljastaa kirjoitti:

        Kysyin tästä asiasta naiseltani. Heidän seurakunnassaan oli tapana järjestää viihdykettä erilaisiin tilaisuuksiin. En tiedä onko yleinen käytäntö mutta he ainakin lauloivat lapsina kuorolauluja esim häissä. Lauletaanko juhlissanne nykyään? Jos ei niin miksi? Tai onko teillä yleensä mitään juhlia?

        Laulun numeroa en tiedä mutta sanat meni jotenkin näin: "Herra tähdentää, vitsaa käyttäkää." Asiaan perehtyneet tunnistavat varmaan.

      • Rakastunut hölmö
        Jukka kirjoitti:

        Rakastunut hölmä kirjoittelet:

        "Olen kuitenkin kyllästynyt piilotteluun, joka on minua kohtaan jopa loukkaavaa. ...Toisaalta voisin mennä hänen vanhempiensa puheille ja kertoa suhteemme todellisen luonteen."

        - tietävätkö "tyttösi" vanhemmat, että seurustelet tytön kanssa ja vietät yhdessäoloa hänen kanssaan kahden?

        "Olen käynyt pari kertaa salilla kun tyttöseni isä on minua pyytänyt."

        Kyllähän he tietävät että vietämme aikaa yhdessä, koska he asuvat aika lähekkäin. Kahdenkeskisestä ajasta tuskin tietävät koska aina pitää keksiä juttuja joilla selittää asiat.

        Tyttö on ehkä huono nimitys yli 25v naisesta, mutta hellittely sallittakoon.

        Tämä on muuten myös asia joka minua jaksaa ihmetyttää. Miten aikuinen nainen voi olla niin vanhempiensa ja uskon alistama, että elää salaisuuksien ja valheiden verkossa? Ei ole varmaan kovin terveellistä.

      • Suomi24 ei anna kirjautua
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Kysyin tästä asiasta naiseltani. Heidän seurakunnassaan oli tapana järjestää viihdykettä erilaisiin tilaisuuksiin. En tiedä onko yleinen käytäntö mutta he ainakin lauloivat lapsina kuorolauluja esim häissä. Lauletaanko juhlissanne nykyään? Jos ei niin miksi? Tai onko teillä yleensä mitään juhlia?

        Laulun numeroa en tiedä mutta sanat meni jotenkin näin: "Herra tähdentää, vitsaa käyttäkää." Asiaan perehtyneet tunnistavat varmaan.

        Kysy sitä laulun numeroa naiseltasi, olethan kysynyt muutakin. Kysy myös mitä sillä tarkoitetaan? Kerrothan mitä naisesi sanoi?

      • fger.
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Kysyin tästä asiasta naiseltani. Heidän seurakunnassaan oli tapana järjestää viihdykettä erilaisiin tilaisuuksiin. En tiedä onko yleinen käytäntö mutta he ainakin lauloivat lapsina kuorolauluja esim häissä. Lauletaanko juhlissanne nykyään? Jos ei niin miksi? Tai onko teillä yleensä mitään juhlia?

        Laulun numeroa en tiedä mutta sanat meni jotenkin näin: "Herra tähdentää, vitsaa käyttäkää." Asiaan perehtyneet tunnistavat varmaan.

        Naisesi on laulanut sinulle valikoiden värssyjä. Hän olisi voinut lurautella myös nämä ajatukset. Myös tietysti valaista, että kuritus tarkoitaa myös neuvomistakin. Hakkamisesta laulun hengen muksisesti tuskin voidaan puhua?

        Lapset, arvokkaita lahjoja Jumalalta

        Silti rakkaudella neuvokaa,
        rukoillen heitä valmentakaa.

        Moite jättäkää,
        hyvin viestikää

        Päivittäin kun keskustelemme,
        esteettä lapsemme puhuvat.

        Tosi ystävikseen kaikessa
        silloin he vanhemmat tuntevat.

      • Suomi24 ei anna kirjautua
        fger. kirjoitti:

        No mutta tottakai jätetään pois sellainen, josta voisi tajuta asian oikea henki. Eikä vahingossakaan itse ymmäretä sitä, muka.

      • linkki.
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Jos haluat nimen niin sitä en ainakaan vielä halua paljastaa. Sen verran voin kertoa, että Turussa asuu teidän sääntöjenne mukaan moraaliton ihana nainen joka on teille sisar. Syökää hattunne ihmetellessänne.

        Sen mitä olen lukenut tätä palstaa, niin käsitykseni jt-opin äärihörhöilystä aina vain vahvistuu. Mihinkään kysymykseen ei saa kunnon vastausta. Ensimmäisenä epäillään kysyjän vaikuttimia ja unohdetaan asian ydin. Omituista.

        http://www.jttuki.info/seurustelu.html

      • Jukka
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Kyllähän he tietävät että vietämme aikaa yhdessä, koska he asuvat aika lähekkäin. Kahdenkeskisestä ajasta tuskin tietävät koska aina pitää keksiä juttuja joilla selittää asiat.

        Tyttö on ehkä huono nimitys yli 25v naisesta, mutta hellittely sallittakoon.

        Tämä on muuten myös asia joka minua jaksaa ihmetyttää. Miten aikuinen nainen voi olla niin vanhempiensa ja uskon alistama, että elää salaisuuksien ja valheiden verkossa? Ei ole varmaan kovin terveellistä.

        >>aikuinen nainen ... elää salaisuuksien ja valheiden verkossa? Ei ole varmaan kovin terveellistä.>>

        Haksoiselämän viettämisellä voi pettää ihmisiä, mutta Jehovaa ei kukaan voi pitää pilkkanaan, sillä "mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää".

      • lestadiolainen
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Voin kertoa että äitini on lestadiolais
        perheestä. Kahdeksan lasta ja kaikki tytöt on lapsena raiskattu. Siinä on sinullekin tosi uskontoa.

        Pitäähän sitä tietenkin Lapin miehiä ymmärtää, koska eihän siellä helvetissä ole naisia. Lapset
        menee paremman puutteessa.

        Painu sinä niille omille sivuillesi tai perustele nyt oikein nätisti, miksi isä saa teidän porukoissa panna tyttäriään? Onko se sitä kristillisyyttä? Kaikki on yhteistä???

        Esitit kysymyksen "miksi isä saa teidän porukoissa panna tyttäriään?". Vastaus on tietenkin että ei saa. Huoruuttahan sellainen ja siinä samalla tekijä syyllistyy lapsen raiskaukseen josta lain mukaan seuraa ankara tuomio. Tälläisia käsittämättömiä ylilyöntejä on joskus voinut sattua. En niitä voi mitenkään ymmärtää. Onkohan niillä nyt sitte loppuenlopuksi ollut mitään tekemistä uskon kanssa, sitä en tiedä. Näin maallikon silmissä tollainen käyttäytyminen viittaisi pikemminkin johonkin vakavaan psyykkiseen häiriöön. Tuskin lestadiolaispiirit on niitä ainoita missä tällaista on päässyt sattumaan (mikä ei kuitenkaan millään lailla vähennä asian vakavuutta).

        On valitettavaa mikäli olet joutunut kokemaan jotain tällaista lähipiirissäsi, se jättää varmaankin syviä arpia. Siunausta sinulle ja kaikkia hyvää.

      • mieltä
        Rakastunut hölmö kirjoitti:

        Kyllähän he tietävät että vietämme aikaa yhdessä, koska he asuvat aika lähekkäin. Kahdenkeskisestä ajasta tuskin tietävät koska aina pitää keksiä juttuja joilla selittää asiat.

        Tyttö on ehkä huono nimitys yli 25v naisesta, mutta hellittely sallittakoon.

        Tämä on muuten myös asia joka minua jaksaa ihmetyttää. Miten aikuinen nainen voi olla niin vanhempiensa ja uskon alistama, että elää salaisuuksien ja valheiden verkossa? Ei ole varmaan kovin terveellistä.

        ei todellakaan ole normaalia, että uskonto ja vanhemmat säätelevät aikuisen ihmisen elämää.

        Ei voi olla MITÄÄN YHTÄ SAIRASTA JA KUVOTTAVAA kuin nämä "jt:t"

        Aivan kamalaa...onneksi niitä on vähän, eivätkä pidä liikaa melua...Kuvittelevat raukat olevansa jotenkin parempia kuin muut...PASKAN MARJAT!!!!!

        Kun kuoleman hetki koittaa, niin siitä alkaa mätänemisprosessi. Se on taivahan tosi.

        Jos joku muuta väittää, valehtelee.

    • kasi

      Mielestäni syytät häntä myös omista päätöksistäsi. Lopeta "harrastamasta" seksiä tyttöystäväsi kanssan. Se vahingoittaa henkisesti teitä molempia. Jos et halua harrastaa niin että se antaa mielenrauhan on parempi lopettaa nyt...ja miettiä asiaa vielä kerran...

      • >>Lopeta "harrastamasta" seksiä tyttöystäväsi kanssan.

        Yritätkö tukehduttaa ihmiset nauruun?

    • Rakastunut hölmö

      No niin. Olin tuossa aika pitkän aikaa lomailemassa joten kiitokset näin jälkikäteen.

      Asiat alkavat nyt pikkuhiljaa selkiytymään, koska olemme jutelleet Rakkauteni kanssa asiasta taas syvällisesti.

      Parempi antaa ajan kulua ja odottaa, että sukulaisensa sulattavat ajatuksen. Huolestuin, että olenko pelkkä välikappale tässä uskonto-asiassa, mutta hyvin taitaa käydä.

      Kiitos paljon ymmärtäväisistä vastauksista ja kiitos epäilyksistä. Tuli kyseltyä asioista lisää kun kyseenalaistitte. Kysymällä viisastuu...

      • Epetsu

        Tuo ei ole vallan tavatonta jt:ien keskuudessa, että seksiä harrastetaan/rakastellaan ennen avioliittoa. Eivät he itsekään usko, että siinä olisi jotain pahaa. Jt-aikoinani kaikki kaverini harrastivat seksiä ennen avioliittoa, kysymyksessä on kuitenkin noin 50 ihmistä...

      • :) :)
        Epetsu kirjoitti:

        Älä puhu sontaa!! Missä ne kaikki 50 olivat? Samassa seurakunnassako?
        Ja olitko heidän kanssaan samassa makuuhuoneessa todistamassa asiaa, vai mihin tietoutesi perustuu?

        On olemassa Jt:a, jotka harrastavat seksiä ennen avioliittoa. Sitä voi kestää jonkun aikaakin, mutta jos se ei lopu, niin tulee varmasti ilmi, j kyseinen henkilö erotetaan seurakunnasta.

        Joten RAKASTUNUT: Voit olla varma, että pulmasi helpottuu, koska NS. JEHOVAN TODISTAJA-tyttöystäväsi erotetaan seurakunnasta ennemmin tai myöhemmin.
        Sitä paitsi ei hän enää oikeasti sisimmässään ole mikään Jehovan todistaja, jos harrastaa kanssasi seksiä. Pian se tullaan julkistamaankin, luota siihen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2198
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1694
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1496
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1484
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1044
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      86
      1029
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe