Entiselle työkaverilleni kävi huonosti. Hän jäi junan alle ja menetti molemmat jalkansa polven yläpuolelta.
Kaverillani on mennyt viime aikoina aika huonosti, mutta nyt hän oli kuitenkin ryhdistäytynyt sen verran että oli päässyt takaisin seurakunnan yhteyteen.
Elämäntilanteen ja sukulaisten vanhuuden vuoksi hän olisi joutunut todella vaikeaan tilanteeseen. Nyt kuitenkin eräs hänen lähellään asuva sisar on alkanut auttaa häntä. Hän käyttää vapaa-aikansa tämän jalattoman hoitamiseen (pesee ja hoitaa arkiasioita, hoitaa tulehtuneita jalantynkiä ym), vaikka he eivät ole koskaan olleet edes kovin läheisiä ystäviä.
Minusta se on todella arvostettavaa ja tuo kunniaa koko uskonnollenne. Siinäpä oiva esimerkki meille kaikille aidosta lähimmäisen rakkaudesta.
Todellinen lähimmäinen
14
1317
Vastaukset
- jebulis 16
.."lähimmäisen rakkaus", että Jehovantodistajat hylkäävät vaikka oman poikansa, jos tämä eroaa heidän seurakunnastaan tai ei halua siihen liittyä? Mites tässä tapauksessa? Onko tämä kovinkin lähimmäisen rakkautta?
Eihän ketään voi pakottaa uskomaan tai liittymään ja ennen kaikkea omassa seurakunnassaan pysymään, jos ei halua. Tämä on mielestäni tyrmistyttävää jehovissa, olivat he sitten kuinka ystävällisiä ja mukavia.
Minulla on myös paljolti omia kokemuksia jehovista, sillä sukulaisista löytyy muutamia jehovia. Ja toki he ovat oikein mukavia ja ystävällisiä vieraita ihmisiä kohtaan, huomaahan se vaikka siinä kun he kiertelevät julistamassa ovelta ovelle sanaansa. MUTTa, mutta mikä onkaan heidän tarkoituksensa?
Hehee, sitä ei ole kovinkaan vaikea arvata, tietenkin käännyttää ystävyydellään, mukavuudellaan, vieraanvaraisuudellaan ja auttavaisuudellaan ihmiset heidän seurakuntaansa.
En haluaisi yleistää, mutta koska minulla on myös muita kokemuksia, omista jehovasukulaisistani niin en voi heistä muuta uskoa...:( - uhrautuvuuttakin
löytyy todistajien parissa.
Usein on vain niin että uhrautuvuudesta
halutaan palkka.
Ettei vain olisi auttajalla ketunhäntä
kainalossa kun jalan tynkiä sitoo ja hoitaa.
Auttamishalu on usen itsekästä ja hyötyä
havitellaan.
En ole aikaisemmin kuullut tuollaisesta
diakoniatyöstä jeppuloiden parissa.
Ehkä poikkeus vahvistaa säännön.
Joskus joku kertoi täällä että eräs todistaja
tarjosi illallista tutuilleen ja kun herkut
olivat menneet näkymättömiin hän ilmoitti
vierailleen että nyt sitten jokaisen pitää
maksaa oma osansa.
Varmasti vieraiden suut olivat apposen ammollaan
vielä kun astuivat kotiovesta sisään.- AliBaba
ole kovin paljoa ollut todistajien kanssa tekemisissä.
Meidän seurakunnan vanhuksia ja sairaita ainakin huomioidaan tämän tästä... käyn itsekkin heidän luonaan auttamassa erilaisissa askareissa.. ja TÄYSIN pyyteettömästi! Monet kuljettavat heitä kokouksiin...
Tiedän kyllä tapauksiakin joissa omat (aikuiset) lapset käyttäytyvät todella törkeästi omia vanhempiaan kohtaan! Mutta ei yhdellä tai kahdella tapauksella voi vielä yleistää!!
Kokemuksia on varmasti miljoonia siitä miten Jehovan todistajat ovat käyttäytyneet pyyteettömästi muita ihmisiä kohtaan! Ja jos jaksatte vain lukea, voin kaivaa teille vaikkapa parikymmentä tällaista ympäri maailmaa...
Suomi on sen verran pieni maa, että jos täällä 20 ihmistä ovat kuulleet jonkun Jehovan todistajan mokailleen pahemman kerran niin todennäköisesti he puhuvat täysin samasta tapauksesta... ja meitä kun kuitenkin on täällä suomessakin melkein 20000. AliBaba kirjoitti:
ole kovin paljoa ollut todistajien kanssa tekemisissä.
Meidän seurakunnan vanhuksia ja sairaita ainakin huomioidaan tämän tästä... käyn itsekkin heidän luonaan auttamassa erilaisissa askareissa.. ja TÄYSIN pyyteettömästi! Monet kuljettavat heitä kokouksiin...
Tiedän kyllä tapauksiakin joissa omat (aikuiset) lapset käyttäytyvät todella törkeästi omia vanhempiaan kohtaan! Mutta ei yhdellä tai kahdella tapauksella voi vielä yleistää!!
Kokemuksia on varmasti miljoonia siitä miten Jehovan todistajat ovat käyttäytyneet pyyteettömästi muita ihmisiä kohtaan! Ja jos jaksatte vain lukea, voin kaivaa teille vaikkapa parikymmentä tällaista ympäri maailmaa...
Suomi on sen verran pieni maa, että jos täällä 20 ihmistä ovat kuulleet jonkun Jehovan todistajan mokailleen pahemman kerran niin todennäköisesti he puhuvat täysin samasta tapauksesta... ja meitä kun kuitenkin on täällä suomessakin melkein 20000.>>Ja jos jaksatte vain lukea, voin kaivaa teille vaikkapa parikymmentä tällaista ympäri maailmaa...
väärässä, mutta nämä pyydettäessä kaivettavat kokemukset on mitä todennäköisimmin seuran materiaalia? Eiköhän noita nyt kotikulmiltakin luulisi löytyvän tuon parikymmentä jos niitä miljuunasti on.
Ei sillä että aloituksen tapausta vähättelisin. Loistavaa toimintaa jollaisella on varmasti positiivinen vastaanotto.- AliBaba
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Ja jos jaksatte vain lukea, voin kaivaa teille vaikkapa parikymmentä tällaista ympäri maailmaa...
väärässä, mutta nämä pyydettäessä kaivettavat kokemukset on mitä todennäköisimmin seuran materiaalia? Eiköhän noita nyt kotikulmiltakin luulisi löytyvän tuon parikymmentä jos niitä miljuunasti on.
Ei sillä että aloituksen tapausta vähättelisin. Loistavaa toimintaa jollaisella on varmasti positiivinen vastaanotto.Niitä löytyy kyllä vaikka millä mitalla muualta kuin pelkästään seuran materiaalista...
- AliBaba
Häviskö ne mennän kommentit tästä... mitäs pelleilyä tää oikein on?!?!? :)
>>
Häviskö ne mennän kommentit tästä... mitäs pelleilyä tää oikein on?!?!? :)
>>
Kaikki nimimerkki Mennä:n viimeaikaiset kommentit näyttävät tosiaan hävinneen. Poistin itse tästä ketjusta yhden kirjoituksen, missä Mennä:llä meni hieman överiksi ja sen jälkeen kyseinen kirjoittelija on ilmeisesti poistanut itse kaikki viimeaikaiset viestinsä useammasta ketjusta. Muuta selitystä kirjoitusten massiiviselle katoamiselle ei oikein voi olla.
Harmi, sillä siinä meni paljon hyvää ja nasevaa kirjoittelua bittiavaruuteen niin Mennältä itseltään kuin muiltakin jotka olivat kirjoituksiin vastanneet:(
Jokainen rekisteröity nimimerkki voi kirjoituksensa poistaa, eikä sille kukaan muu mahda yhtään mitään. Jos näkee vaivaa vastailuihin, niin kannattaa ottaa kirjoitukset itselle talteen kun nykyisellä toimintamallilla kuka rekisteröity nimimerkki tahansa voi niin halutessaan viestinsä poistaa ja samalla menee kankkulan kaivoon myös kaikki sen alapuolelle kirjoitettu.- AliBaba
admata kirjoitti:
>>
Häviskö ne mennän kommentit tästä... mitäs pelleilyä tää oikein on?!?!? :)
>>
Kaikki nimimerkki Mennä:n viimeaikaiset kommentit näyttävät tosiaan hävinneen. Poistin itse tästä ketjusta yhden kirjoituksen, missä Mennä:llä meni hieman överiksi ja sen jälkeen kyseinen kirjoittelija on ilmeisesti poistanut itse kaikki viimeaikaiset viestinsä useammasta ketjusta. Muuta selitystä kirjoitusten massiiviselle katoamiselle ei oikein voi olla.
Harmi, sillä siinä meni paljon hyvää ja nasevaa kirjoittelua bittiavaruuteen niin Mennältä itseltään kuin muiltakin jotka olivat kirjoituksiin vastanneet:(
Jokainen rekisteröity nimimerkki voi kirjoituksensa poistaa, eikä sille kukaan muu mahda yhtään mitään. Jos näkee vaivaa vastailuihin, niin kannattaa ottaa kirjoitukset itselle talteen kun nykyisellä toimintamallilla kuka rekisteröity nimimerkki tahansa voi niin halutessaan viestinsä poistaa ja samalla menee kankkulan kaivoon myös kaikki sen alapuolelle kirjoitettu.katos joo... meni ku pieru saharaan!
- sööpäri
AliBaba kirjoitti:
katos joo... meni ku pieru saharaan!
Tuo Mennän huumori ei taida upota ihan kaikkiin. Minusta oli mukava saada "vittumaisia kehuviestejä".
Jokainen palstaan perehtynyt on varmaan huomannut että sanallisista ylilyönneistään huolimatta Mennä on ajatteleva ihminen.
Tämä palsta kaipaa lisää samanlaisia. - sööpäri
admata kirjoitti:
>>
Häviskö ne mennän kommentit tästä... mitäs pelleilyä tää oikein on?!?!? :)
>>
Kaikki nimimerkki Mennä:n viimeaikaiset kommentit näyttävät tosiaan hävinneen. Poistin itse tästä ketjusta yhden kirjoituksen, missä Mennä:llä meni hieman överiksi ja sen jälkeen kyseinen kirjoittelija on ilmeisesti poistanut itse kaikki viimeaikaiset viestinsä useammasta ketjusta. Muuta selitystä kirjoitusten massiiviselle katoamiselle ei oikein voi olla.
Harmi, sillä siinä meni paljon hyvää ja nasevaa kirjoittelua bittiavaruuteen niin Mennältä itseltään kuin muiltakin jotka olivat kirjoituksiin vastanneet:(
Jokainen rekisteröity nimimerkki voi kirjoituksensa poistaa, eikä sille kukaan muu mahda yhtään mitään. Jos näkee vaivaa vastailuihin, niin kannattaa ottaa kirjoitukset itselle talteen kun nykyisellä toimintamallilla kuka rekisteröity nimimerkki tahansa voi niin halutessaan viestinsä poistaa ja samalla menee kankkulan kaivoon myös kaikki sen alapuolelle kirjoitettu.Ei ole kivaa kun omatkin kommentit poistuvat. Ei Mennän niin pahoja olleet. Siulla taitaa olla tarkka sihti. Käypäs lueskelemassa mitä runopalstoilla sallitaan, niin saat perspektiiviä. Ei kaikki ole aina niin pahaa kuin se alussa tuntuu.
Asiat voi aina suhteuttaa, eikös vaan? sööpäri kirjoitti:
Ei ole kivaa kun omatkin kommentit poistuvat. Ei Mennän niin pahoja olleet. Siulla taitaa olla tarkka sihti. Käypäs lueskelemassa mitä runopalstoilla sallitaan, niin saat perspektiiviä. Ei kaikki ole aina niin pahaa kuin se alussa tuntuu.
Asiat voi aina suhteuttaa, eikös vaan?>>
Ei ole kivaa kun omatkin kommentit poistuvat. Ei Mennän niin pahoja olleet. Siulla taitaa olla tarkka sihti.
>>
Nyt haukut kyllä väärää puuta;) Suurin osa Mennän kommenteista oli todella ok, eikä niiden aloittamien ketjujen poistuminen ollut kivaa varmaan kenestäkään. Ymmärsin vallan mainiosti sen hyväntahtoisen huumorin, mikä oli Mennän vastauksissa sinulle. Niitä en ole poistanut, vaan niiden poistoista vastaa yksin Mennä itse.
Ainut Mennän kommentti minkä jouduin poistamaan oli hänen vastauksensa nimimerkki Vetskulle koska siinä mm. ”arvioitiin” toisen kirjoittajan peräsuolen tilaa. Vaikka kuinka leikillään vastattu, niin överiksi meni ja sheriffi kuin sheriffi joutuisi sellaisen uskonnolliselta palstalta poistamaan. Ellei muuten, niin viimeistään ylläpito olisi sen varmasti valitusten perusteella poistanut. Vetskunkin ”vitsikäs” kommentti oli itsessään poiston rajoilla, mutta ajattelin että koska se vastaa rankkaan huumoriin, niin antaa olla kun kukaan ei siitä ollut valittanutkaan.
Muista Mennän kirjoitusten poistoista en voi vastuuta ottaa kun niitä en ole tehnyt. Jos rekisteröidyt nimimerkit käyttävät poisto-oikeuttaan, niin niistä on sheriffin mahdoton vastata. Mennä on aiemminkin äkkiarvaamatta poistanut kirjoittamiaan viestejä. Miksi tällä kertaa ja niin suuressa määrin? Sen tietänee vain Mennä itse, joka myöskin yksin vastaa toimiensa muille aiheuttamasta mielipahasta.
Kun tilanne on mikä on, eli kuka tahansa rekisteröity nimimerkki voi lyödä ketjun poikki ja siten poistaa muidenkin kirjoituksia kunhan ne ovat ketjussa alempana, niin ei voi muuta kuin varautua siihen että näin voi käydä jatkossakin. Ylläpidolle voi myös laittaa palautetta ettei uudistus omien viestien poisto-oikeudesta ole kokonaisuutena mitenkään hyvä juttu.- ATS11
admata kirjoitti:
>>
Ei ole kivaa kun omatkin kommentit poistuvat. Ei Mennän niin pahoja olleet. Siulla taitaa olla tarkka sihti.
>>
Nyt haukut kyllä väärää puuta;) Suurin osa Mennän kommenteista oli todella ok, eikä niiden aloittamien ketjujen poistuminen ollut kivaa varmaan kenestäkään. Ymmärsin vallan mainiosti sen hyväntahtoisen huumorin, mikä oli Mennän vastauksissa sinulle. Niitä en ole poistanut, vaan niiden poistoista vastaa yksin Mennä itse.
Ainut Mennän kommentti minkä jouduin poistamaan oli hänen vastauksensa nimimerkki Vetskulle koska siinä mm. ”arvioitiin” toisen kirjoittajan peräsuolen tilaa. Vaikka kuinka leikillään vastattu, niin överiksi meni ja sheriffi kuin sheriffi joutuisi sellaisen uskonnolliselta palstalta poistamaan. Ellei muuten, niin viimeistään ylläpito olisi sen varmasti valitusten perusteella poistanut. Vetskunkin ”vitsikäs” kommentti oli itsessään poiston rajoilla, mutta ajattelin että koska se vastaa rankkaan huumoriin, niin antaa olla kun kukaan ei siitä ollut valittanutkaan.
Muista Mennän kirjoitusten poistoista en voi vastuuta ottaa kun niitä en ole tehnyt. Jos rekisteröidyt nimimerkit käyttävät poisto-oikeuttaan, niin niistä on sheriffin mahdoton vastata. Mennä on aiemminkin äkkiarvaamatta poistanut kirjoittamiaan viestejä. Miksi tällä kertaa ja niin suuressa määrin? Sen tietänee vain Mennä itse, joka myöskin yksin vastaa toimiensa muille aiheuttamasta mielipahasta.
Kun tilanne on mikä on, eli kuka tahansa rekisteröity nimimerkki voi lyödä ketjun poikki ja siten poistaa muidenkin kirjoituksia kunhan ne ovat ketjussa alempana, niin ei voi muuta kuin varautua siihen että näin voi käydä jatkossakin. Ylläpidolle voi myös laittaa palautetta ettei uudistus omien viestien poisto-oikeudesta ole kokonaisuutena mitenkään hyvä juttu.Jos ihminen on niin pikkusielu,että vetää herneen nenään yhden viestin poiston jälkeen niin minkäs sille voi.Muuttakoon tyyliään tai sopeutukoon palstan sääntöihin,Niinhän muidenkin täytyy.Vai onko jonkulla erivapauksia ja kaipaako tämä yksilö erityistä " Ymmärrystä "
ATS11 kirjoitti:
Jos ihminen on niin pikkusielu,että vetää herneen nenään yhden viestin poiston jälkeen niin minkäs sille voi.Muuttakoon tyyliään tai sopeutukoon palstan sääntöihin,Niinhän muidenkin täytyy.Vai onko jonkulla erivapauksia ja kaipaako tämä yksilö erityistä " Ymmärrystä "
tuiverrat. Minustakin vähän tuntui, että kaveri otti pussillisen hernehiä neukkuun ja sen takia teki poisto-operaation.
Onkohan tässä tapahtunut vain tyypillinen ovet paukkuen lähtö..? Veikkaan että palaa vielä langoille. Eipä sillä, ihan hauskahan Mennän juttuja on lukea, kun ei tiedä mitä puolta tiestä kulkee niin ei koskaan etukäteen arvaa mitä on minäkin päivänä luvassa.- sööpäri
t-i-u-k-u kirjoitti:
tuiverrat. Minustakin vähän tuntui, että kaveri otti pussillisen hernehiä neukkuun ja sen takia teki poisto-operaation.
Onkohan tässä tapahtunut vain tyypillinen ovet paukkuen lähtö..? Veikkaan että palaa vielä langoille. Eipä sillä, ihan hauskahan Mennän juttuja on lukea, kun ei tiedä mitä puolta tiestä kulkee niin ei koskaan etukäteen arvaa mitä on minäkin päivänä luvassa.Minä en tykkää ollenkaan siitä että mennä häippäsi. Minä pidän kieroutuneesta huumorista ja suorasta puheesta.
Mennä on niitä harvoja periaatteellisia jeppuja joita täällä pyörii, joihin voisi yhdistää omat aivot ja älykkyyden.
Harmittaa tuollainen rintamakarkuruus. Mennä takaisin!
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa962738En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101764
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3791648Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211601Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681437- 1191247
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201039