Mikä ihmeen vimma on exillä ja luopioilla tehdä kaikkensa etteivät hengellisesti nälkäiset ihmiset vain missään tapauksessa hankkisi Jumalan sanan tuntemusta Jehovan todistajien kanssa. Itse suurin osa näistä existä ja luopioista eivät ole pätkääkään kiinnostuneita Jumalan sanasta. Heidän ajatusmaailmansa on etääntynyt kauas hengellisyydestä.
hämmästyttää kummastutta
23
1734
Vastaukset
- kiinnostunut.
Olen ihmetellyt itse ihan samaa. Sanoit naulan kantaan. Itse haluan oppia tuntemaan Raamattua ja minulla on suuri hengellisyyden nälkä. Haluan todella tietää enemmän näistä asioista koska raamattu ja Jumala kiinnostavat minua suuresti. Luopiot osaavat haukkua ja pilkata mutta heillä ei ole tarjota mitään hengellistä ravintoa minulle vastineeksi.Siksi en tarvitse heidän haukkujaan mihinkään. He eivät piittaa Raamatusta eivätkä Jumalasta, ovat kaukana hengellisyydestä ja tunnustautuvat suurin osa ateisteiksi. Jehovan Todistajien kirjat ovat aivan ihania ja opettavaisia. Aion lukea niitä myös jatkossa ja harkita myös raamatuntutkiskeluja.
- mellu
että jehovat eivät tunnusta jeesusta kristusta messiaaksi joss on armo ja pelastus.
- Itse Jt
mellu kirjoitti:

Kyllä tunnustamme Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi ja uskomme siihen, että hän uhrasi elämänsä vapauttaakseen meidät synnistä ja kuolemasta.
- Jeehu
Itse Jt kirjoitti:

Jep. Hedelmistään puu tunnetaan. Ehkä Jt kirjallisuus vaikuttaa ihanalta ja vetoavalta, mutta kun kokee todellisuuden mikä on järjestön sisällä se ei olekaan enää niin ihanaa. Jumalaa voi palvoa ilman tuota ahdistavan sekopäistä järjestöä. Sali on täynnä pepsodent-hymyllä varustettua porukkaa, jotka kokouksen jälkeen ryyppäävät ja käyvät vieraissa niinkuin muutkin. Minut sai ainakin lähtemään se naurettava teeskentely, joka järjestössä on. Ollaan olevinaan niin puhtaita ja pyhiä mutta malja on sisältä täynnä saastaa
- Itse Jt
Jeehu kirjoitti:

No se asiahan on jokaisen itse helppo todeta tutustumalla meihin ja nähdä itse olemmeko me sellaisia kuin väitetään.
- Markku_Meilo
Itse Jt kirjoitti:
No se asiahan on jokaisen itse helppo todeta tutustumalla meihin ja nähdä itse olemmeko me sellaisia kuin väitetään.
>>No se asiahan on jokaisen itse helppo todeta tutustumalla meihin ja nähdä itse olemmeko me sellaisia kuin väitetään.
Tässä menee puuron ja vellin ohella sekaisin muutakin. Nyt ei ole kaikin ajoin kyse vilpittömistä jehovantodistajista, vaan Vartiotorniseurasta ja sen valheellisuudesta. - Janne
mellu kirjoitti:
että jehovat eivät tunnusta jeesusta kristusta messiaaksi joss on armo ja pelastus.
Kyllä tunnustavat! Mutta eivät tunnusta Jeesusta "toiseksi" Jumalaksi kuten kirkot tekevät "kolmiyhteisestä Jumalasta" opettaessaan. Siinä suurin ero. Jehovan todistajat (ts. Jumalan todistajat) ovat kristittyjä, yllätys? Niin oli minullekin... Tutkipas vaiks Jehovan todistajien sivuja netistä ni huomaat miten voimakkaasti kristillisiä oikeasti ovat!
- vika
Hedelmistään puu tunnetaan?
- FiliaVentus
>>Mikä ihmeen vimma on exillä ja luopioilla tehdä kaikkensa etteivät hengellisesti nälkäiset ihmiset vain missään tapauksessa hankkisi Jumalan sanan tuntemusta Jehovan todistajien kanssa.>>
Ehkä siksi että heillä on kokemusta Jehovan todistajista ja todistajina olemisesta. Ja kuten on nähty kaikki kokemukset eivät ole hyviä... vastaappa siis miksi meidän pitäisi pitää nämä huonot kokemukset piilossa?
Minä ainakin varoitan omilla kokemuksillani muita ihmisiä etteivät he joutuisi kokemaan samaa.. On todistajissa paljon hyviä ihmisiä jotka tarkottaa hyvää, mutta se kaikki mitä olen itse ja nähnyt ja kokenut ei ole ollut hyvää.
>> Itse suurin osa näistä existä ja luopioista eivät ole pätkääkään kiinnostuneita Jumalan sanasta. >>
Ja toisinaan taas jotku luopiot ovat tutkineet entistä ahkerammin raamattua ja sen sanomaa.. Enpä voi kehua ihmiseten raamatun tutkimista siellä kovin omatoimiseksi.. jehovan todistajat kun nielevät kaiken mitä lavalta sanotaan. Ja ilman sen parempaa tutukistelua väittävät että heillä on totuus.
>>Heidän ajatusmaailmansa on etääntynyt kauas hengellisyydestä.>>
Määrittele hengellisyys. Tuntuu että eräiden todistajien hengellisyys on tekopyhyys.- ihmeellistä
Esimerkiksi sinä et ole lainkaan hengellinen ihminen. Katsoin profiilisi ja koska pidät kauhufilmeistä ja metallimusiikista, on sinusta hehgellisyys kaukana. Hengellinen ihminen ei halua sellaisia saatanan tekeleitä katsoa. Metalli musiikin sanoitukset tiedetään, ne ovat kamalia ja jotkut jopa ovat saatanan palvojia.
- FiliaVentus
ihmeellistä kirjoitti:

En viestissäni väittänytkään olevani hengellinen ihminen pyysin sille määritystä. Ja suhteellisen naivi todella olet jos kuvittelet etteivät jehovan todistajat katsele kauhu elokuvia tai kuuntele "maailmallista" musiikkia kauheine sanoituksineen.
- ;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;
tornikansan väärät opit ja tuhoon johtava
uskonto.
He tekevät työtään innokkaana ja paljastavat
valheellisuuksia, joita Hallintoelin jakaa
ravintona yksinkertaisille rivijäsenille.
Että edes jokunen pelastuisi ja voisi elää
kuten muutkin omaa itsenäisen ihmisen elämää.
Että ei tarvitse olla toisten johtamana.
Siinä sitä on jo syytä kylliksi paljastaa
vartiotorniseuran harhaopit- mummi
Joku harhaoppi joku jota opetetaan, eikä sitä ole raamatussa. Väitteellesi perustelut, eläkä vain runoile. Minä haluan oppia RAAMATUSTA., en ateisteilta, epäiliöiltä tai luopioilta
- -a-
mummi kirjoitti:

JT:t pitävät kolminaisuutta harhaoppina, mutta mihinpä itse uskovat:
A) Jeesus on jumala muttei Jumala
B) Jeesus on Jumalan poika
c) Jeesus on inkarnoitunut arkkienkeli Mikael
d) Jeesus oli ihminen mutta myös "jumala"
kolminaisuus jos on harhaoppia niin onpa sitten myös tuo "nelinäisyyskin"
UT:kin (Jeesus) kehoittaa pitämään käskyt (ne 10 kpl) vaan pitävätkö JT:t ne kaikki? (Muista pyhittää lepopäivä?).
Haiskahtaa harhaopilta, koska jos yhtä ei tarvitse pitää niin eipä silloin muillakaan ole merkitystä. Mikä on seuraava käsky jota ei tarvitse kirjaimellisesti noudattaa...?
Mikäli tahdot oppia raamatusta, niin hanki itsellesi sellainen! UMK on käännetty käyttäen pohjalla/apuna saksalaisen, spiritistismiin kääntyneen katolisen papin, Johannes Greberin, " pyhien henkien" avustamana tekemää käännöstä. - Markku_Meilo
mummi kirjoitti:
Joku harhaoppi joku jota opetetaan, eikä sitä ole raamatussa. Väitteellesi perustelut, eläkä vain runoile. Minä haluan oppia RAAMATUSTA., en ateisteilta, epäiliöiltä tai luopioilta
>>Joku harhaoppi joku jota opetetaan, eikä sitä ole raamatussa.
Esimerkiksi Vartiotorniseuran (ja muutamien muidenkin) hellimä 2520 vuoden aikajakso.
>>Väitteellesi perustelut,
Raamatun tuki tuolle laskelmalle edellyttää Raamatun nimenomaista osoitusta:
-Että Jeesuksen maininnalla pakanain ajoista tarkoitettiin nimenomaan Nebukadnessarin hulluuden seitsemää aikaa.
-Että nämä seitsemän aikaa tarkoittaisivat kirjaimellista seitsemää vuotta.
-Että nämä vuodet eivät olisi tavallisia babylonialaisia kalenterivuosia, vaan ovat profeetallisia vuosia.
-Että nämä 2520 päivää soveltuisivat johonkin muuhunkin kuin Nebukadnessarin hulluuteen, eli niillä olisi suurempi täyttymys.
-Että tässä mahdollisessa suuremmassa täyttymyksessä laskettaisiin yksi vuosi päivää kohden.
-Että näin laskettu 2520 vuoden jakso olisi alkanut Nebukadnessarin autioitettua Jerusalemin.
>>Minä haluan oppia RAAMATUSTA., en ateisteilta, epäiliöiltä tai luopioilta
2520-jakson raamatulliseksi osoittamiseen tulisi Raamatun riittää, toki aina voi vetäytyä tekosyyllä takavasemmalle. Asiaa se ei silti miksikään muuta. mummi kirjoitti:
Joku harhaoppi joku jota opetetaan, eikä sitä ole raamatussa. Väitteellesi perustelut, eläkä vain runoile. Minä haluan oppia RAAMATUSTA., en ateisteilta, epäiliöiltä tai luopioilta
lue pelkästään raamattua? Tai hyväksy oppivälineeksi mitään muuta kuin vt-seuran materiaalin? Ei se sellainen ole oppimista, se on yhden opin omaksumista järjestelmällisen ohjelman avulla.
- FiliaVentus
t-i-u-k-u kirjoitti:
lue pelkästään raamattua? Tai hyväksy oppivälineeksi mitään muuta kuin vt-seuran materiaalin? Ei se sellainen ole oppimista, se on yhden opin omaksumista järjestelmällisen ohjelman avulla.
Kun se on ihan sama mitä salin lavalta sanotaan totuutena kun tulee joku muutos tai toisinajattelutapa niin kaikki nielasee sen ehdottomana totuutena.. Ja kukaan ei edes mieti kahdesti. Miten sellaista voi sanoa henkilökohtaiseksi tutukimiseksi kun lukee vain yhden tahon julkaisemaa kirjallisuutta.. sehän on vaan opin omaksumista. Ei se että mielessään päättää että ne on totta tarkoita että ne on totta.
- mummi
FiliaVentus kirjoitti:

Kommentteja. Ensinnäkin kolminaisuus opista, kuten joku luetteli.
Jeesus on Jehova Jumalan poika , joka syntyi ihmiseksi , kuoli puolestamme ja istuu nyt isänsä oikealla puolella taivaassa. Se, että hänestä puhutaan raamatussa eri nimillä ,ei tee kyseistä asiaa tyhjäksi.
Toiseksi- Olen aiemminkin kertonut, että minulla on useita eri Raamatun käännöksiä ja luen milloin mitäkin. Tutkin todellakin RAAMATTUA.
Olen tullut mukaan JT järjestöön jo reilusti aikuisiässä ja tutustunut toisiinkin uskontoihin.mm. Lut.kirkkoon, orttodokseihin, helluntalaisiin ja jopa mormooneihin.
Vasta JT parissa opin tietämään raamatun sisällöstä, ja huomaa että tutkin kirkkoraamattua.(vt.1933--ut1938)Se on vihkiraamattuni, jonka saimme papilta joka meidät vihki kirkossa. -Valitettavasti vuosiluvut ovat minun heikkouteni, ja en pidä historiasta muutenkaan, joten siihen en voi kommentoida, mutta toivottavasti joku toinen sen tekee.Olen ne muutaman kerran käynyt läpi , mutta se on ajan tuhlausta. miksikö-siksi että Jehovalla on oma määrä aikansa, eikä se minun laskemisistani muutu suuntaan tai toiseen. Ventukselle voin sanoa, etten ole noin helppo oppilas kunin luulet, vaan kyseenalaistan kaiken.
Kääntelen ja jossittelen ehkä vähän liikaakin. mummi kirjoitti:

Kääntelen ja jossittelen ehkä vähän liikaakin."Ventukselle voin sanoa, etten ole noin helppo oppilas kunin luulet, vaan kyseenalaistan kaiken."
Mummi on kuitenkin yleensä häipynyt jonnekin kun ole pyytänyt ottamaan kantaa joihinkin kirjoittamiini viesteihin. Eikö ole vaan ollut sopivaa aikaa vai eikä ole jostain muusta syystä huvittanut.
Joku saattaa helliä mielessään itsestään sellaista käsitystä että kyseenalaistaa kaiken, mutta välillä olisi syytä kyseenalaistaa sekin.- Markku_Meilo
mummi kirjoitti:
Kommentteja. Ensinnäkin kolminaisuus opista, kuten joku luetteli.
Jeesus on Jehova Jumalan poika , joka syntyi ihmiseksi , kuoli puolestamme ja istuu nyt isänsä oikealla puolella taivaassa. Se, että hänestä puhutaan raamatussa eri nimillä ,ei tee kyseistä asiaa tyhjäksi.
Toiseksi- Olen aiemminkin kertonut, että minulla on useita eri Raamatun käännöksiä ja luen milloin mitäkin. Tutkin todellakin RAAMATTUA.
Olen tullut mukaan JT järjestöön jo reilusti aikuisiässä ja tutustunut toisiinkin uskontoihin.mm. Lut.kirkkoon, orttodokseihin, helluntalaisiin ja jopa mormooneihin.
Vasta JT parissa opin tietämään raamatun sisällöstä, ja huomaa että tutkin kirkkoraamattua.(vt.1933--ut1938)Se on vihkiraamattuni, jonka saimme papilta joka meidät vihki kirkossa. -Valitettavasti vuosiluvut ovat minun heikkouteni, ja en pidä historiasta muutenkaan, joten siihen en voi kommentoida, mutta toivottavasti joku toinen sen tekee.Olen ne muutaman kerran käynyt läpi , mutta se on ajan tuhlausta. miksikö-siksi että Jehovalla on oma määrä aikansa, eikä se minun laskemisistani muutu suuntaan tai toiseen. Ventukselle voin sanoa, etten ole noin helppo oppilas kunin luulet, vaan kyseenalaistan kaiken.
Kääntelen ja jossittelen ehkä vähän liikaakin.>>Olen ne muutaman kerran käynyt läpi , mutta se on ajan tuhlausta.
>> vaan kyseenalaistan kaiken.
On tainnut jäädä jotain kuitenkin kyseenalaistamatta ja jää edelleen.
>>Jehovalla on oma määrä aikansa, eikä se minun laskemisistani muutu suuntaan tai toiseen.
Niinpä, turvaat Vartiotorniseuran laskelmiin, kyseenalaistamatta niitä. mummi kirjoitti:
Kommentteja. Ensinnäkin kolminaisuus opista, kuten joku luetteli.
Jeesus on Jehova Jumalan poika , joka syntyi ihmiseksi , kuoli puolestamme ja istuu nyt isänsä oikealla puolella taivaassa. Se, että hänestä puhutaan raamatussa eri nimillä ,ei tee kyseistä asiaa tyhjäksi.
Toiseksi- Olen aiemminkin kertonut, että minulla on useita eri Raamatun käännöksiä ja luen milloin mitäkin. Tutkin todellakin RAAMATTUA.
Olen tullut mukaan JT järjestöön jo reilusti aikuisiässä ja tutustunut toisiinkin uskontoihin.mm. Lut.kirkkoon, orttodokseihin, helluntalaisiin ja jopa mormooneihin.
Vasta JT parissa opin tietämään raamatun sisällöstä, ja huomaa että tutkin kirkkoraamattua.(vt.1933--ut1938)Se on vihkiraamattuni, jonka saimme papilta joka meidät vihki kirkossa. -Valitettavasti vuosiluvut ovat minun heikkouteni, ja en pidä historiasta muutenkaan, joten siihen en voi kommentoida, mutta toivottavasti joku toinen sen tekee.Olen ne muutaman kerran käynyt läpi , mutta se on ajan tuhlausta. miksikö-siksi että Jehovalla on oma määrä aikansa, eikä se minun laskemisistani muutu suuntaan tai toiseen. Ventukselle voin sanoa, etten ole noin helppo oppilas kunin luulet, vaan kyseenalaistan kaiken.
Kääntelen ja jossittelen ehkä vähän liikaakin.Raamattu
Vartiotorniseura
Jehova
Siinä vasta kolminaisuus onkin. Tärkeimpänä seura. Ainut jota ei sovi ylittää. Tiedät sen itsekin, miksi sivuutat sen? Jos hallintoelin sanoo, että jäsentensä on viillettävä ranteensa auki ollakseen kuuliaisia jumalalle niin niinhän siinä sitten kävisi?
Kuulostaako barbaariselta ja kohtuuttomalta? Niin minustakin. Vaan ei silloin kun on kyse verensiirrosta tai mikä hirvittävämpää, lasten verensiirroista. Mikään ei raamatussa tue sitä, että oman lapsensa on vastoin omaa tahtoaan tai käsitystään menetettävä henkensä vanhempiensa uskon takia. Uskon, mitä ei raamatusta löydy.t-i-u-k-u kirjoitti:
Raamattu
Vartiotorniseura
Jehova
Siinä vasta kolminaisuus onkin. Tärkeimpänä seura. Ainut jota ei sovi ylittää. Tiedät sen itsekin, miksi sivuutat sen? Jos hallintoelin sanoo, että jäsentensä on viillettävä ranteensa auki ollakseen kuuliaisia jumalalle niin niinhän siinä sitten kävisi?
Kuulostaako barbaariselta ja kohtuuttomalta? Niin minustakin. Vaan ei silloin kun on kyse verensiirrosta tai mikä hirvittävämpää, lasten verensiirroista. Mikään ei raamatussa tue sitä, että oman lapsensa on vastoin omaa tahtoaan tai käsitystään menetettävä henkensä vanhempiensa uskon takia. Uskon, mitä ei raamatusta löydy." Mikään ei raamatussa tue sitä, että oman lapsensa on vastoin omaa tahtoaan tai käsitystään menetettävä henkensä vanhempiensa uskon takia."
Kun muistaa kuinka Abrahamin tapauksessa kävi eli Abraham olisi uhrannut poikansa kun Jumala vaati muttei Jumala sitä uhria oikeasti halunnutkaan.
Hyvä esimerkki nykyajallekin.mummi kirjoitti:
Joku harhaoppi joku jota opetetaan, eikä sitä ole raamatussa. Väitteellesi perustelut, eläkä vain runoile. Minä haluan oppia RAAMATUSTA., en ateisteilta, epäiliöiltä tai luopioilta
TOISTUVASTI
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa942713En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101734
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751640Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211601Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681437- 1191237
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201039