Olemme saaneet yksinoikeudella haastattelun Sulolta (nimimerkki keksitty!), joka onnistui soluttautumaan palstan sisäpiirin menoihin. Apudetektiivini urpo katve (tuo minkin rehulta tuoksahteleva suurkuluttaja) onkin tehnyt syväluotaavan tiivistelmän Sulon haastatteluista.
Annetaan Sulon itsensä kertoa.
"Iltamyöhään kokoontui kokokaapuihin sonnustautunut synkkä joukko kynttelin ympärille. Lausuivat he mystisiä mantroja. Kuten hmmmmm ja umumumu. Päät oli peitetty lakanoista ommelluilla suppilomaisilla pipoilla. Seljissään oli kirjailtuna KKK (lyhennys sanoista KahveenKaikkivoipaKerma. Urpon huom.). Huutelun kiihtyessä huojuivat sisäpiiriläiset kiihtyvän tahtiin. Useat heistä myös polvillensa lankesivat. Osoittelivat horisonttiin, muttei siellä selväjärkinen mitään nähnyt. Välillä nyrkkiä puitiin ja vääränvärisille (ei sinisillä nikeillä palstaa aiheettomasti häiritsevät. Urpon huom) huudeltiin."
Tässä vaiheessa Sulo oli mennyt jo niin huonoon kuntoon järkytyksestä, että pidimme haastattelussa tauon. Saimme myöhemmin lypsettyä nimilistan sisäpiirin vaikutusvaltaisimmista jäsenistä.
SOLUTTAUTUJA SISÄPIIRISSÄ
55
4400
Vastaukset
- Taikis
että Sulo on ollut aistiharhojen vallassa, oletko tietoinen liittyykö hänen sukujuuriinsa jossain kaukaisuudessa mahdollisesti shamaanien verta?
- esko tennari
Seuraava lista palstan vaikutusvaltaisimmasta kermasta pohjautuu Sulon, tuon hengestään piittaamattoman soluttautujan tarkkoihin muistikuviin. Lista ei ole vaikutusvaltaisuusjärjestyksessä.
- ThaiKiss: Jonkinsortin megabeibi sisäpiirissä.
- TähdeTomuttaja: Paljastelee ulkopiirin synnit ja taputtelee sisäpiiriä kaunoanalyysein.
- NysseKraapustaa: Kilpailufriikki. Omat suoraselkäiset säännöt joka skaballa.
- MaximumElla: Liituraitaa, pitsihörhelöitä ja omavaltaista meininkiä.
- Piripintana: Todella heavy-user. Nimimerkistään huolimatta ei lasi kauan piripinnassa kestä.
- kuusamoinen: Tähtiin tuijottava haahuilija.
- Millainen: Jatkuvaa kyselyä nelivuotiaasta asti.
- Merilana: Heti Mooseksesta seuraava valtaistuimen tavoittelija.
- kapteeniKöyhä: Narinaa. Jatkaa siitä, mihin sutikutvonen jää.
- sutikutvonen: Narinaa. Aloittaa lauseen ja antaa kapteeniKöyhän jatkaa.
- Jurmo: Hätkähdyttävä kypärä päässä, lelutankki kainalossa ja henkseleitä paukutteleva herra.
- NippernariN: Käsilläkävelijä. Omasta mielestään.
Sulon hengähdettyä jatkamme kuulusteluja. Yksinoikeudella!- Liinu
*nauraa* aikaas mainiota tekstiä... Odottaa lisää!!
nim. *ei sisäpiiriläinen*
- esko tennari
Saimme tutkittavaksemme myös Sulon tarkat muistiinpanot. Niiden huolellisten analyysien perusteella voimme päätellä sisäpiirin jäsenmäärän olevan hieman käytettyjen nikkien määrää pienemmän. KERMA KÄYTTÄÄ APUNIKKEJÄ!!! Multitouhuilusta on aiemmin ollut vain epäilyjä. Nyt sekin on saatu dokumentoitua ja aukottomasti todisteltua.
Mutta aluksi. SHOKKI!
HangAround-jäseniä
- Hermo74: Venloja vikittelevä vaari. Lievähköä tutinaa.
- Hanurinen: Osaa päristellä "maamme laulun". Eikä takuulla käytä haitaria.
- kadun(taas)mies: Eipä tekoa, jota tämä kaveri ei seuraavana päivänä haluaisi unohtaa.
- Samanainen: Ikivihreä, aina vaan tuttu väritön luukki päällä.
- nervoKämmekkä: Levoton palstapomppija. "Jäiskö vai lähtiskö"-tyyliä.
- ejk: Eskilstuunan Jalmar Kramppi. Yrittää ovelasti hämätä nimimerkillään. Tosielämässä torvensoittaja.
- komissaari: Unohtanut, ettei Neuvostoliittoa enää ole. Käsirautaleikkejä ja pihkaa. Mihin ihmeessä hän sitä käyttää?
- ZirrinEikka: Touhukas perässävedettävä. Puuhaa mukana varsinkin myötätuulessa.
- STonniManne: Värikäs vähemmistön edustaja. Voittanut raveissa Ladan.
Sulon muistiinpanojen puhtaaksikirjoitus jatkuu! Yhdistelemme vielä aliakset. Kohta KERMAA NOLOTTAA!- numero 1
Entäs ne ,jotka haluisivat kuulua sisäpiiriin mutta jotka kuiteskin unohdettu.?
Onnkos sulolla listaa..? Tuskimpa..? - Angiina
numero 1 kirjoitti:
Entäs ne ,jotka haluisivat kuulua sisäpiiriin mutta jotka kuiteskin unohdettu.?
Onnkos sulolla listaa..? Tuskimpa..?Niin juuri. Tämä sisar tahi veli tässä puhuu asiaa. Missä on lista meikäläisistä... meistä, jotka koko ajan yritämme päästä sisäpiiriin?! Enkä mä totta puhuen nyt välitä niistä muista, jotka sinne hinkuaa. Eniten mua huolettaa, miksi juuri mun nimimerkkiäni ei koskaan mainita tämmöisissä yhteyksissä?! Sanos se, tennari.
- hermoileva vakkari
onko siinä varmasti kaikkien nimet.
Tämän kaiken jälkeen, Sulo tulee saamaan turvapaikan naapuripalstalla sekä hänelle luodaan uusi nikki.
- Leena Lenkkitossu
Lähdetkö kanssani lenkille?
- esko tennari
Sisäpiirin järkyttävää nimittelymenettelyä!
Sulon paljastukset jatkuvat. Käytimme tuttua hypnollogisesti lahjakasta ammattimiestä kaivelemaan Sulon mielen sopukoista sinne järkytyksestä jähmettyneitä faktoja.
Kerman käyttämää sanastoa:
HANKKARI: Ulkopiiriläinen, hankala ja sisäpiiriä arvosteleva "urpo"-luokan taapertaja (sorry urpo katve. Eskon huom)
HINKKARI: Sisäpiiriin epätoivoisesti naukuva palstavakio. Esimerkkinä tuo uneton ja epämääräisiä kellonaikoja käyttävä AgnesNakki. Huhuh. Valkopilkkuisen kurkunpään heitot ovat vielä aivan liian kilttejä sisäpiiriin pääsyyn. Eikä AgnesNakin päähän ole ilmeisesti vieläkään mahtunut tosiasia, että pieni lipominen ja lahjonta jouduttaa matkaa ja oikoo pahimipia kurveja.
BUAHAHA: Ilon ilmaisu onnistuneesta ulkopiiriläisen mollaamisesta.
MINULLA ON JALAT: Epämääräinen ja harvemmin käytetty ilmaisu. Tarkoittanee suurinpiirtein voimakkaan tosiasian julkituomista.
BISHFHOOSHWAFFEN: Joko 40-luvun jäänne hemmosta, joka jatkaa kirjoitteluaan muistamatta enää minne tekstejään suoltaa. Tai sitten salainen kerman kohtaamispaikka.
SUMPPULAT: Salakoodattu viesti kermalle. Rivien välistä on tulkattavissa kutsuja kinkereille, riitteihin ja muihin kauhistuttaviin rituaalimenoihin. Näistä menoista riipivin on sisäpiiriinastujaiset. Siitä vielä lisää! Huomioon pistävintä näissä "sumppuloissa" on niiden loppuun liitetty aivopesu-harhautus (Olemme aloittaneet niiden tulkinnan!).
Eikä listat lopu tähän! Skandaali laajenee! Yhä uusia merkityksettömissä asemissa vaikuttavia henkilöitä paljastuu!- Leena Lenkkitossu
Joko mennään, kohta tulee kuuma.
- esko tennari
Leena Lenkkitossu kirjoitti:
Joko mennään, kohta tulee kuuma.
Voisit luottamuksella tunnustaa kaiken. Hmmm... tämän lenkin yhteydessä. Mietimme sitten yhdessä (urpo katveen kanssa) miten ja milloin kohu-uutiset tuodaan julki.
- Leena Lenkkitossu
esko tennari kirjoitti:
Voisit luottamuksella tunnustaa kaiken. Hmmm... tämän lenkin yhteydessä. Mietimme sitten yhdessä (urpo katveen kanssa) miten ja milloin kohu-uutiset tuodaan julki.
Saatan hengästyneenä paljastaa. Joko mennään?
- esko tennari
Leena Lenkkitossu kirjoitti:
Saatan hengästyneenä paljastaa. Joko mennään?
Urpo katve (tuo empaattinen imbesilli) roikkuu liaaneissa lenkin varrella. Eipä kai haittaa.
- Taikis
tässähän saa jo kohta henkeään pidätellä jännityksestä. Olet sitten palannut matkoiltasi, kun joudat noinkin ahertamaan paljastuskirjasi kanssa.
- Leena Lenkkitossu
esko tennari kirjoitti:
Urpo katve (tuo empaattinen imbesilli) roikkuu liaaneissa lenkin varrella. Eipä kai haittaa.
Lenkin varrella on koivuja, mäntyjä ja kuusia ehkä joku riippakoivu. Mennään jo!
- esko tennari
Leena Lenkkitossu kirjoitti:
Lenkin varrella on koivuja, mäntyjä ja kuusia ehkä joku riippakoivu. Mennään jo!
Sinä vielä siellä sisällä? Kukas tämä hemmo tuossa vierellä sitten purkaa tuntojaan?
- Leena Lenkkitossu
esko tennari kirjoitti:
Sinä vielä siellä sisällä? Kukas tämä hemmo tuossa vierellä sitten purkaa tuntojaan?
En olisi uskonut sun tennareista lähtevän noin kovaa vauhtia. Hei odota!
- esko tennari
Taikis kirjoitti:
tässähän saa jo kohta henkeään pidätellä jännityksestä. Olet sitten palannut matkoiltasi, kun joudat noinkin ahertamaan paljastuskirjasi kanssa.
Totuus ei myöskää pala tulessa. Vaan kohtapa sisäpiiri hikoilee! Happanee kerma ja esko saa kolmannen pulizzerin!
- Taikis
esko tennari kirjoitti:
Totuus ei myöskää pala tulessa. Vaan kohtapa sisäpiiri hikoilee! Happanee kerma ja esko saa kolmannen pulizzerin!
Eikös se kerma jo aika happamalta ole maistunut tähänkin sakka eskon suussa, mikäli oikein ymmärrän. joten tuskin mitään uutta siinä mielessä on tulossa.
- esko tennari
Taikis kirjoitti:
Eikös se kerma jo aika happamalta ole maistunut tähänkin sakka eskon suussa, mikäli oikein ymmärrän. joten tuskin mitään uutta siinä mielessä on tulossa.
Esko ja apudetektiivini urpo katve (se multikkeli perhepoika) olemme usein saaneet paljastustemme kohteilta aliarvioivaa kritiikkiä. Opjektiivisia ja lahjomattomia meitä ei tuollainen hätkähdytä.
- Taikis
esko tennari kirjoitti:
Esko ja apudetektiivini urpo katve (se multikkeli perhepoika) olemme usein saaneet paljastustemme kohteilta aliarvioivaa kritiikkiä. Opjektiivisia ja lahjomattomia meitä ei tuollainen hätkähdytä.
vai opjektiivisina.... Sikälikun herra tennari nyt suvaitsee tarkastella edellistä hänelle suunnattua kommenttiani, niin kyseessähän on silkka toteamus, siis T-O-T-E-A-M-U-S.... jota ei pitäisi sekoittaa kritiikiksi. Terävempi ote nyt asioihin, menee muuten koko katu-uskottavuus sekä tennarilta että urpolta, Sulosta puhumattakaan.
Tässähän joutuu pakostikin jo ajattelemaan että esko reagoi kerman tavoin kirjoituksiin :)
- skeidaa
täällä jauhetaan? Muistakaa ainakin ottaa ensin paperi pois ympäriltä!
- Taikis
esko on luultavimmin nähnyt valon, ei tässä sen vakavemmasta ole kyse. Me tavalliset kuolevaiset emme välttämättä aina ihan kaikkea ymmärrä, mutta sehän taas ei estä kantaa ottamasta :)
*rapistelee paperia pois* - esko tennari
Taikis kirjoitti:
esko on luultavimmin nähnyt valon, ei tässä sen vakavemmasta ole kyse. Me tavalliset kuolevaiset emme välttämättä aina ihan kaikkea ymmärrä, mutta sehän taas ei estä kantaa ottamasta :)
*rapistelee paperia pois*Hätääntynyt kerma koettaa nonsoleerata tosiasioita ja kääntää keskustelua toisiin uomiin.
Tälläinen touhu ei tietenkään vaikuta vaikeasti lahjottaviin zournalisteihin. Siis meihin, eskoon ja apudetektiivi urpoon (tuohon laktoosi-intoleranssista kärsivään jäätelön syöjään). - Taikis
esko tennari kirjoitti:
Hätääntynyt kerma koettaa nonsoleerata tosiasioita ja kääntää keskustelua toisiin uomiin.
Tälläinen touhu ei tietenkään vaikuta vaikeasti lahjottaviin zournalisteihin. Siis meihin, eskoon ja apudetektiivi urpoon (tuohon laktoosi-intoleranssista kärsivään jäätelön syöjään).kun minulla käy sääliksi tuo urpo, laktoosi-intoleranssi on surkea vaiva jäätelönsyöjille, vielä surkeampaa se on heidän läheisilleen.
Kuule esko, ethän ole katsellut liikaa shifiä tai muuta sekavaa. Muistitko nukkua yösi kunnolla? Onko hampaat harjattu? Mitä söit aamupalaksi? Missä on urpo? - esko tennari
Taikis kirjoitti:
kun minulla käy sääliksi tuo urpo, laktoosi-intoleranssi on surkea vaiva jäätelönsyöjille, vielä surkeampaa se on heidän läheisilleen.
Kuule esko, ethän ole katsellut liikaa shifiä tai muuta sekavaa. Muistitko nukkua yösi kunnolla? Onko hampaat harjattu? Mitä söit aamupalaksi? Missä on urpo?Heristelyn lisäksi on kerma alkanut utelukampanjan eskon tekemisistä. Asialle on näköjään laitettu kerman oma parpara. Alkaako maa jalkojen alla jo poltella. Tutkimuksen kohde ei vaihdu ennenkuin puheenjohtaja saadaan selville!
- Taikis
esko tennari kirjoitti:
Heristelyn lisäksi on kerma alkanut utelukampanjan eskon tekemisistä. Asialle on näköjään laitettu kerman oma parpara. Alkaako maa jalkojen alla jo poltella. Tutkimuksen kohde ei vaihdu ennenkuin puheenjohtaja saadaan selville!
nimittelyn puolelle alkaa menemään raskaasti. Tuossa agentissa mitään vikaa, mutta parpara on jo liian paksua !!!!!!!! Hurlumi on palstan parpara, ettäs sen tiedät. Taitaa olla ihan hakoteillä tämä tennari kaiken muunkin suustaan päästämänsä soopan kanssa. Mä olen palstan sosiaalityöntekijä....
- ihmettelee
esko tennari kirjoitti:
Heristelyn lisäksi on kerma alkanut utelukampanjan eskon tekemisistä. Asialle on näköjään laitettu kerman oma parpara. Alkaako maa jalkojen alla jo poltella. Tutkimuksen kohde ei vaihdu ennenkuin puheenjohtaja saadaan selville!
mitä hittoo kokoaja vaa jauhetaa sisäpiirist ja kermast,onks tää joku sisäsiittosten avaus,taas ei huomioida ulkopuolisii.onks toi tennari joku palstakunkku joka tääll hilluu????onks joku astunu eskon tennareille?saamarin vakkarit aina hääräämässä tämmösii avauksii mihin ulkopuolisten on tosi vaikeet osallisuu
- Taikis
ihmettelee kirjoitti:

eipä taida olla kenelläkään aavistusta kuka tuo esko tennari on, mutta mikä sen estää mukaan tulemasta ketjuun. Senkun vaan alat suoltamaan jotain yhtä tajutonta kuin avaajakin, niin siitä se kähtee. Kitinät pois. Onko esko tennari vakkari, kun niin väität. taidat tuntea...haa..

väite,mäen on oo kyl ikinä nähny tota tennarin eskoo,ahon ja tennilän mä kyl tiän vaik voihan toi tennari olla ton tennilän lempparinimi ja jos se on nii sit se on kans kommari... mikas kommarin lempparinimi vois olla **miettii**
- esko tennari
ihmettelee kirjoitti:
mitä hittoo kokoaja vaa jauhetaa sisäpiirist ja kermast,onks tää joku sisäsiittosten avaus,taas ei huomioida ulkopuolisii.onks toi tennari joku palstakunkku joka tääll hilluu????onks joku astunu eskon tennareille?saamarin vakkarit aina hääräämässä tämmösii avauksii mihin ulkopuolisten on tosi vaikeet osallisuu
Peli kovenee! Paikalle on jo kiikutettu tuo idän ihme. Mutta eipä yksi matahari tai pari saa eskoa, siis minua, lopettamaan syväluotausta.
- Taikis
ihmettelee kirjoitti:
väite,mäen on oo kyl ikinä nähny tota tennarin eskoo,ahon ja tennilän mä kyl tiän vaik voihan toi tennari olla ton tennilän lempparinimi ja jos se on nii sit se on kans kommari... mikas kommarin lempparinimi vois olla **miettii**
justhan sää vaahtosit kun saamarin vakkarit aina hääräämässä tämmösii avauksii...., tottakait ajattelin että tunnet eskon, miten muuten vakkariksi nimittelisit :)
kommarin lempparinimihän on tietty r*s*ä.. - ihmettelee
Taikis kirjoitti:
justhan sää vaahtosit kun saamarin vakkarit aina hääräämässä tämmösii avauksii...., tottakait ajattelin että tunnet eskon, miten muuten vakkariksi nimittelisit :)
kommarin lempparinimihän on tietty r*s*ä..mun kuuluu nimitellä sitä vakkariks sen on mun oikeus tääll on sananvapaus kaikil.mä kyl tarkoti iha kotimaist kommarii kato mä paan kotimaisuude aina kaike muun edelle
- Taikis
ihmettelee kirjoitti:
mun kuuluu nimitellä sitä vakkariks sen on mun oikeus tääll on sananvapaus kaikil.mä kyl tarkoti iha kotimaist kommarii kato mä paan kotimaisuude aina kaike muun edelle
sittenhän täällä on vakkareilla ja sisäpiiriläisilläkin sanavapaus, hahaa..
Joo,sinä nyt ylipäätään otit tuon kommariasian esille, mua ei oikein kommaruus nappaa. - Angiina
esko tennari kirjoitti:
Peli kovenee! Paikalle on jo kiikutettu tuo idän ihme. Mutta eipä yksi matahari tai pari saa eskoa, siis minua, lopettamaan syväluotausta.
Kuules ny, tossu. Meitsi on ainoa alkuperäinen idän ihme. Kysy vaikka tolta, tolta... vaikka keltä! Tommonen Matahari on pelkkä plagiaatti.
- Taikis
Angiina kirjoitti:
Kuules ny, tossu. Meitsi on ainoa alkuperäinen idän ihme. Kysy vaikka tolta, tolta... vaikka keltä! Tommonen Matahari on pelkkä plagiaatti.
nyt ja pahasti :)))
- ihmettelee
Taikis kirjoitti:
nyt ja pahasti :)))
"mitens ne pasmat nyt pääs noin sotkuun menee"
tietteste pimut muuten mikä toi pasma oikee on mikä eskol on menny sekasi - Taikis
ihmettelee kirjoitti:
"mitens ne pasmat nyt pääs noin sotkuun menee"
tietteste pimut muuten mikä toi pasma oikee on mikä eskol on menny sekasikuukkelilta :)
http://fi.wiktionary.org/wiki/pasma
onko sille joku toinenkin merkitys? vois ajatella vaikka että piuha vois olla pasma....siis jos eskolla meni piuhapakka sekaisin meidän kanssa... - ihmettelee
Taikis kirjoitti:
kuukkelilta :)
http://fi.wiktionary.org/wiki/pasma
onko sille joku toinenkin merkitys? vois ajatella vaikka että piuha vois olla pasma....siis jos eskolla meni piuhapakka sekaisin meidän kanssa...ne on ne lankavyyhde osat mitkä on sillee erotettu lankasidoksel toisistaa.aina ku joku sanoo et sil on pasmat sekasi nii mä kysyn et mitä pasma tarkottaa,koskaa en oo saanu viel oikeet vastaust semmoselt joka ei oo päässy salaa kukkelilt kysyy,mut sä tiesit ku lunttasit
- merliNi
mielenkiintoista...:D
Vieläkös niitä paljastuksia on tulossa lisää..*utelee nenä kiinni ruudussa*:)- esko tennari
Valepuvussa koetat udella tutkimusten etenemisestä.
Kaikki aikanaan. Vaikka toivot kerman jäsenenä totisesti ettei sitä aikaa tulisi. - merliNi
esko tennari kirjoitti:
Valepuvussa koetat udella tutkimusten etenemisestä.
Kaikki aikanaan. Vaikka toivot kerman jäsenenä totisesti ettei sitä aikaa tulisi.asianhaaroista:)
Ei en oikein usko olevani hinkkari vaan ennemminkin henkari..tämä puku roikkuu vallan passelisti päälläni, eikä takuulla ole mikään valepuku:D - esko tennari
merliNi kirjoitti:
asianhaaroista:)
Ei en oikein usko olevani hinkkari vaan ennemminkin henkari..tämä puku roikkuu vallan passelisti päälläni, eikä takuulla ole mikään valepuku:DValepuku on riisuttu ja valmius tunnustuksiin on ylittänyt kriittisen kynnyksen.
Ole hyvä Samarin, estradi on Sinun! - merliNi
esko tennari kirjoitti:
Valepuku on riisuttu ja valmius tunnustuksiin on ylittänyt kriittisen kynnyksen.
Ole hyvä Samarin, estradi on Sinun!unta nää.
Sulla menee nyt hiton kovaa*hämmästelee*...mä en kykene kuplimaan yhtä kirkkaasti kuin sinä...joten kiitos tarjouksesta, mutta mielummin pysyttelen katsomon puolella. - syvägurggu
esko tennari kirjoitti:
Valepuku on riisuttu ja valmius tunnustuksiin on ylittänyt kriittisen kynnyksen.
Ole hyvä Samarin, estradi on Sinun!Minä olen törkylehden syvägurggu. Saanko samantien syvähaistatella? Kiitos. Voisitteko raottaa salaisuuden verhoa, kuka hemmetti oikein olette? Kirottu vakkari kuitenkin, siitä olen täysin varma. Kiitos etukäteen.
- esko tennari
syvägurggu kirjoitti:
Minä olen törkylehden syvägurggu. Saanko samantien syvähaistatella? Kiitos. Voisitteko raottaa salaisuuden verhoa, kuka hemmetti oikein olette? Kirottu vakkari kuitenkin, siitä olen täysin varma. Kiitos etukäteen.
Samarin tunnusti!!!
Hän ja AgnesNakki organisoivat jäsenhankintaa!! - merliNi
syvägurggu kirjoitti:
Minä olen törkylehden syvägurggu. Saanko samantien syvähaistatella? Kiitos. Voisitteko raottaa salaisuuden verhoa, kuka hemmetti oikein olette? Kirottu vakkari kuitenkin, siitä olen täysin varma. Kiitos etukäteen.
peljästyin..että oon unissani menny tekemään jotain kauheita ja toi esko tennari on ollu vaklimassa..:D..*huokaisee helpotuksesta ja ottaa tujauksen sen kunniaksi*
- Taikis
salainen agenttimme 10100 on tehnyt myyräntyötä muutaman päivän ja tutkinut eskon taustoja. Nyt se löytyi, VIRHE, jonka esko teki. Hahaaaaa esko...olet paljastunut.
- esko tennari
Sisäpiirin painostus kasvaa!
Sylttytehtaan hermostuneisuus on ilmiselvää. Alamme päästä synnyille syville. Kerman PJ:n paljastumisvälttely-yritelmät ovat kuitenkin turhia!
- kikkaillen
vaan.Löysin nämä kikkailukamppeet samasta kaapista mistä näin sun vohkivan nuo tennarit.
Kuis menee?Mä olen kikkaillu koko illan ihan on kliffaa.
Leukaan ei ole vielä sattunu mutta laastaroin sen jo valmiiksi.- esko tennari
SuurStyrox on aloittanut uudet menot. Juhlivat siellä sisäpiirin välisiä. Tiedossa hurjat kinkerit ja arveluttavaa käyttäytymistä. Voit rauhassa tarkkailla, vaan ÄLÄ OTA OSAA. Ja jos otatkin, ÄLÄ AIVOPESEYDY!
- kikkaillen
esko tennari kirjoitti:
SuurStyrox on aloittanut uudet menot. Juhlivat siellä sisäpiirin välisiä. Tiedossa hurjat kinkerit ja arveluttavaa käyttäytymistä. Voit rauhassa tarkkailla, vaan ÄLÄ OTA OSAA. Ja jos otatkin, ÄLÄ AIVOPESEYDY!
käydä paukulla vai pitääkö ne kinkerit ihan pubissa?Tää kikkailu janottaa niin vietävästi.Voiko kinkereillä kikkailla?
- Taikis
esko tennari kirjoitti:
SuurStyrox on aloittanut uudet menot. Juhlivat siellä sisäpiirin välisiä. Tiedossa hurjat kinkerit ja arveluttavaa käyttäytymistä. Voit rauhassa tarkkailla, vaan ÄLÄ OTA OSAA. Ja jos otatkin, ÄLÄ AIVOPESEYDY!
käymään kahvilla välillä, tuolla kinkeripaikalla :)
- tukkusutija
kuka liekin tämä "lennart läskipohja," niin hikisen sukan sisältä pihisee makea pissa.
hunajaa!! olkoonkin jonkun toisen mielestä rikkihappoa.
Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1143131- 122016
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371885Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4001754Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211661Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201311
- 131196
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91166- 201049