Valitettavasti käsitys naisen synnynnäisestä epäpätevyydestä yhteiskunnan päättäjänä tai johtajana elää yhä edelleenkin. Oli koulutusta tai ei, työkokemusta, osaamista ym.
Käsityksestä joutuvat kärsimään kaikki naiset, niiden pätevien lisäksi (hassusti muotoiltu lause). Mietin joskus kuinka turhauttavaa on opiskella tai tutkia uutta tietoa ymv., kun vastassa kuitenkin on vain aina se sama käsitys, että nainen ei osaa mitään tai vähintäänkin osaa asian huonommin kuin asiasta mitään tietämätön mies. Vaikka olisit loistava työssäsi tai tekemisissäsi, aina löytyy niitä kitkeriä ukkoja ja akkoja, joiden mielestä akka pääsi asemaansa kiintiöiden takia. Saadakseen tunnustusta pitää naisen olla osaamiseltaan huippuluokkaa vastaavaan mieheen verrattuna. Silloinkin tosin heitä pidetään vain tasaveroisina taidoiltaan. Entäs ne naiset, jotka ovat hyviä osaajia, mutta eivät loistavia? Johtuiskohan tästä se naisen vaatimattomuus vaatia itselleen kunnon palkkaa osaamisestaan? Nainen ajattelee, ettei ole sallittua pyytää isoa palkkaa ellei ole vähintään erinomainen laaja-alainen osaaminen niilläkin osa-alueilla, jotka eivät edes kuulu työnkuvaan.
Halos-loskakampanjan innostamana (pöh) aloin miettimään tätä asiaa. Vaatii julmetun kovaa itsetuntoa olla reagoimatta näihin rivien välistä havaittaviin ennakkoluuloihin. (Eikä aina vain rivien välistä lausutut kommentit.)
Kuinka usein olette huomanneet käsiteltävän puheissa miehen epäpätevyyttä tai sopimattomuutta johonkin asemaan? Ainakaan minä en muista nyt tällä hetkellä yhtään esimerkkiä. Miehiä pidetään automaattisesti alan kuin alan osaajina. Samanlainen käsitys kuin se, että mies on jo geeneissään saanut taidon ja kiinnostuksen urheiluun ja tekniikkaan. Mies on seppä jo syntyessään, nainen ei edes 20 vuoden ammattitaidolla.
Lokakamppanjaa
24
898
Vastaukset
- Ikävä todellisuus
Feministipalstalla eivät miehet arvostele toistensa osaamista ja taitoja työelämässä. Ihan samanlaista arvostelua ja kateutta, kuin kuvaat, saa menestyvä nuori mies ja miksei vanhempikin osakseen. Se on paljon tehokkaampaa - tietysti - sillä mies osaa kampittaa toisen miehen tyylikkäästi, mutta naisen kampittaminen ei ole yhtä helppoa jos nainen on johtajatyyppiä.
Vanha totuus on, että Englannin Margaret Thatcher menestyi, koska miehet eivät osanneet nujertaa häntä. He käyttivät keinoja, jolla viedään toisilta miehiltä oman arvon tunto ja itseluottamus tai tekevät miehen naurettavaksi. Thatcherin kohdalla keinot osoittautuivat vääriksi. Naiset sen sijaan ovat eteviä kampittamaan muita naisia.
Sillä joka nousee joukosta esiin, ei ole helppoa, oli hän mies tai nainen. - Midnight Lightning
Kuinkahan moni oikeasti on analysoinut omaa pätevyyttään. Helposti nähdään ympärillä epäkohtia, mutta ei nähdä omaa todellisuutta.
Ei osata asemoida oikein omaa persoonana,omaa osaamista ja asennetta objektiivisesti ryhmään.
Muissa aina vika.- Midnight lid....
Niin arvostus ansaitaan ei sitä voi ottaa tai saada ilmaiseksi.
- Mintsu
Tarkoitin tässä esimerkissä sellaisia ihmisiä, jotka kiistatta ovat osaavia. Sellaisiakin on naisten joukossa, usko tai älä :(
Oletan, että puhumalla yhteiskunnan päättäjästä viittaat presidenttiyteen.
Haluaisin tässä huomauttaa että vaikka joku ei pitäisi Halosesta, se ei tarkoita sitä että Halosen sukupuoli olisi tähän syy.
Minä en pidä Halosesta.
En aio äänestää Halosta.
Miksi? Siksikö, että hän on nainen?
Ei.
Vaan siksi, että hän on äärivasemmistolainen kommunisti, jolta puuttuu tietotaito ja osaaminen kansantalouden suunnannäyttämiseen. Myös maamiinojen poisto oli idioottimainen ja täysin tarpeeton maailmanparannusjeesusteluteko, jota hänen tulisi hävetä. Ulkopolitiikkaa tekevältä henkilöltä voidaan odottaa sulavaa englannin kielen taitoa, Halonen ei tätä tarjoa. Halonen ei vaaliväittelyiden aikana tarjonnut lainkaan IDEOITA tai KONKREETTISIA mielipiteitä. Vaan epämääräistä sepostusta "pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta" ilman ehdotuksia sille, miten se oikeasti toteutettaisiin.
- Dekas- Mintsu
En varsinaisesti tarkoittanut avauksella vain Halosta, vaikka ajatus saikin alkunsa tässä vaaliyhteydessä.
.. Vaan siksi, että hän on äärivasemmistolainen kommunisti, jolta puuttuu tietotaito ja osaaminen kansantalouden suunnannäyttämiseen. -- Halonen ei vaaliväittelyiden aikana tarjonnut lainkaan IDEOITA tai KONKREETTISIA mielipiteitä. Vaan epämääräistä sepostusta "pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta" ilman ehdotuksia sille, miten se oikeasti toteutettaisiin. ..
Vai että oikein kommunisti! Se mitä seuraavaksi sanot on vain sinun käsitystäsi pohjautuen omaan arvomaailmaasi. Oletko sinä muuten pätevä kartoittamaan Halosen tietotaitoa? Uskottavampaa olisi, jos voisit antaa jotain perustelua hänen puuttuvasta tietotaidostaan.
Mitä tulee konkreettisiin esimerkkeihin, niitä ei tarjonnut Niinistökään. Lyhyen ajan sisällä Niinistö on jo kaksi kertaa jättänyt vastaamatta hänelle esitettyyn selkeään kysymykseen asioiden toteuttamisesta konkreettisesti. Seurasitko tämän päivän vaalikeskustelua? Minä seurasin. Kun häneltä kysyttiin vaikea kiusallinen kysymys, johon hänellä ei ollut halua vastata, hän pyöräytti huomion Haloseen esittämällä Halosta kohtaan täysin naurettavia syytöksiä, joihin Halosella presidenttinä ei ole ollut mahdollista vaikuttaa millään lailla. Kiero jätkä. Halveksin tuollaista ruuvimeisselitaktiikkaa, jota hän harrasti. Kuinkahan paljon Niinistöä äänestävät mahtaisivat pettyä, kun huomaisivat, että pressana hänellä ei todellisuudessa ole mitään mahdollisuuksia kavennetuilla prsidentin valtaoikeuksilla tehdä konkreettisia asioita nyt mainostamiensa uusien tuulien suhteen.
Kummallista taktiikkaa Niinistöltä kiinnittää huomio asioiden tekemättäjättämisiin sellaisissa asioissa, joissa presidentillä ei ole mahdollisuuksia tehdä päätöksiä. - Mintsu
Mintsu kirjoitti:
En varsinaisesti tarkoittanut avauksella vain Halosta, vaikka ajatus saikin alkunsa tässä vaaliyhteydessä.
.. Vaan siksi, että hän on äärivasemmistolainen kommunisti, jolta puuttuu tietotaito ja osaaminen kansantalouden suunnannäyttämiseen. -- Halonen ei vaaliväittelyiden aikana tarjonnut lainkaan IDEOITA tai KONKREETTISIA mielipiteitä. Vaan epämääräistä sepostusta "pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta" ilman ehdotuksia sille, miten se oikeasti toteutettaisiin. ..
Vai että oikein kommunisti! Se mitä seuraavaksi sanot on vain sinun käsitystäsi pohjautuen omaan arvomaailmaasi. Oletko sinä muuten pätevä kartoittamaan Halosen tietotaitoa? Uskottavampaa olisi, jos voisit antaa jotain perustelua hänen puuttuvasta tietotaidostaan.
Mitä tulee konkreettisiin esimerkkeihin, niitä ei tarjonnut Niinistökään. Lyhyen ajan sisällä Niinistö on jo kaksi kertaa jättänyt vastaamatta hänelle esitettyyn selkeään kysymykseen asioiden toteuttamisesta konkreettisesti. Seurasitko tämän päivän vaalikeskustelua? Minä seurasin. Kun häneltä kysyttiin vaikea kiusallinen kysymys, johon hänellä ei ollut halua vastata, hän pyöräytti huomion Haloseen esittämällä Halosta kohtaan täysin naurettavia syytöksiä, joihin Halosella presidenttinä ei ole ollut mahdollista vaikuttaa millään lailla. Kiero jätkä. Halveksin tuollaista ruuvimeisselitaktiikkaa, jota hän harrasti. Kuinkahan paljon Niinistöä äänestävät mahtaisivat pettyä, kun huomaisivat, että pressana hänellä ei todellisuudessa ole mitään mahdollisuuksia kavennetuilla prsidentin valtaoikeuksilla tehdä konkreettisia asioita nyt mainostamiensa uusien tuulien suhteen.
Kummallista taktiikkaa Niinistöltä kiinnittää huomio asioiden tekemättäjättämisiin sellaisissa asioissa, joissa presidentillä ei ole mahdollisuuksia tehdä päätöksiä.eikä ruuvimeisseli.
- Relander
Ainakin tässä linkissä esiintyvän kirjoittajan mukaan naiset olisivat ylivertaisia sotilaita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000015&posting=22000000013374906- Mintsu
Ja tälläkään osa-alueella me ei siis saada meille kuuluvaa arvostusta! :D
Silloin, kun minä olin nuori *väräjävällä äänellä* ei tosin ollut tuo muoti, joten en voine ottaa kunniaa itselleni. Nyyh. :)
- Huom...
Halosen epäpätevistä päätöksistä esim. erinäisissä virkanimityksissä on varsin selkeät esimerkit. Turha yrittää vääntää sitä "sukupuolten sodaksi" tai muuksi femakkopaskaksi.
- Vasuri''
"Halos-loskakampanjan innostamana (pöh) aloin miettimään tätä asiaa."
Kylläkin siinä kampanjassa taidettiin huutaa aivan toisten asioitten perään?
Pieni panoshan tämä omani on, mutta tapana on puuttua pieniinkiin ongelmiin, etteivät pääse kasvamaan kuritta suureksi.- Mintsu
Huonosti otsikoitu avaus minulta. En tarkoittanut suoranaista yhtäläisyyttä vaalien mustamaalauskampanjaan.
- trafficlights
Ja sillä sipuli, vai miten se meni?
- työnantaja
Hieman ottaa pattiin nämä valitukset, siitä että nainen ei pärjää muusta syystä kuin siitä että hän on nainen. Aika suurta potaskaa.
Itse olen mies puolinen. Yrityksessä tehtäviini kuuluu mm. rekrytointi. Palkkasin juuri syksyllä edustustehtäviin sekä myyntiin naisen vaikka kyseessä on erittäin mies valtainen ala. Hakijoina oli kaksi naista ja kymmenkunta miestä. Valintaan ei niinkään vaikuttanut koulutus vaan henkilökohtaiset ominaisuudet ja kyvyt.
Nainen oli pätevä.- Mintsu
Hienoa, että sinunkaltaisiasi miehiä on olemassa. Sait hymyn huulilleni. :)
Näet naiset ja miehet ihmisinä, et sukupuolina. - niin........
Mintsu kirjoitti:
Hienoa, että sinunkaltaisiasi miehiä on olemassa. Sait hymyn huulilleni. :)
Näet naiset ja miehet ihmisinä, et sukupuolina.Kyse oli kuitenkin edullisemmasta palkkakustannuksesta.
- %&/¤Mintsu&&%
niin........ kirjoitti:
Kyse oli kuitenkin edullisemmasta palkkakustannuksesta.
pirulainen!!
*nyt tuli tupenrapinat*
:) - Midnight ligthen
%&/¤Mintsu&&% kirjoitti:
pirulainen!!
*nyt tuli tupenrapinat*
:)Terve Zombbari.
- työnantaja
niin........ kirjoitti:
Kyse oli kuitenkin edullisemmasta palkkakustannuksesta.
Lähtöpalkka on kaikille sama. Loppu tulee sitten tuloksesta.
Eri palkkaisuutta meidän alalle ei ainakaan pääse syntymään sukupuolen perusteella, koska oma tilipussi riippuu täysin omasta panoksesta ja saavutetusta tuloksesta. Tulos tai ulos periaatteella mennään. - Midnight lighten
työnantaja kirjoitti:
Lähtöpalkka on kaikille sama. Loppu tulee sitten tuloksesta.
Eri palkkaisuutta meidän alalle ei ainakaan pääse syntymään sukupuolen perusteella, koska oma tilipussi riippuu täysin omasta panoksesta ja saavutetusta tuloksesta. Tulos tai ulos periaatteella mennään.Taitaa olla aikamoinen vaihtuvuus.
- työnantaja
Midnight lighten kirjoitti:
Taitaa olla aikamoinen vaihtuvuus.
tämä sopii, toisille ei. Toiset ihmiset työskentelvät parhaiten ja tehokkaimmin pienessä paineessa ja vastuussa. Toisille sopii sitten se liukuhihna.
- Jack
Miten tämä naisen epäpätevyysajattelu tulee esille Halosen tapauksessa eli miten se naisepäpätevyys nousee oikein esille? Eikö siinä kritiikki kohdistu lainkaan häneen Halosena vaan ainoasaan sen vuoksi että on nainen. MInulle kelpasi esim. Rehn ehdokkaana, mutta ei Halonen. Ei siis ole naiseudesta kiinni. Toisaalta se, että en äänestä häntä, johtuu kyllä siitä, että kerrankin minulla on ehdokas, jota todella haluan presidentiksi.
Tarkoitko todella, että kun naista arvostelee, johtuu se siitä, että hän on nainen? Sama nähtiin jo Jätteenmäen kohdalla. Jos mies arvosteli häntä, hän oli sovinisti, mutta jos tuki häntä, hän oli avarakatseinen ja ennakkoluuloton. Seuraavaksi kai pitäisi kieltää naispolitiikkojen arvosteleminen, sitäkö ajat takaa?- Mintsu
ole sovinismia, ellei se ole jatkuvaa, ennakkoluuloista kumpuavaa arvostelua.
Jos Halosesta haluat puhua, niin Halosen kohdalla minä näen kritiikin kohdistuvan häneen henkilönä ja sosialidemokraattina. Hän näyttää olevan ihminen, josta joko pidetään tai sitten suorastaan vihataan. Ei siis mikään harmaa hiirulainen luonteeltaan.
Rehnistä - minulle taas ei kelvannut Rehn ehdokkaana. Suurimmaksi osaksi johtuen hänen puolueestaan ja sitä kautta hänen edustamastaan arvomaailmasta.
..Tarkoitko todella, että kun naista arvostelee, johtuu se siitä, että hän on nainen? ..
En tarkoita. Esimerkissäni tarkoitin ennakkoluuloista kumpuavaa yleistä ruikutusta, en asiallista arvostelua tai kritiikkiä. Luultavasti kuitenkin ne pahimmat tyypit, jotka tuollaista harrastaa ei näe omaa toimintaansa ennakkoluuloina vaan hyvinkin asiallisena arvosteluna. Ruikutuksella tarkoitan, että perehtymättä lainkaan yksityiskohtiin ollaan heti sitä mieltä, että naiset opärjää vaan siksi, että niillä on kiintiöt - ei nähdä asiaa niin että naisillakin voisi olla kykyjä perinteisillä miehisillä aloilla. Mielestäni et lukenut aloitustani kunnolla, koska ymmärsit sen niin pieleen. :)
- .....
On näitä miehiäkin. Matti Vanhanen nyt vaalien jälkeen jne.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203287- 122116
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371905Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4061826Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211671Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681487- 1221353
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101241- 141216
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4421116